Saska Saarikoski voi hyvinkin olla meillä paras nyt työkseen kirjoittavista. Tämä tuli mieleen, kun olin selaillut Kai Ekholmin Donnerista julkaiseman kirjan. Lukenut olin sen kirjoittajan pyynnöstä jo käsikirjoitusvaiheessa. Tunsin kirjan kuvaaman henkilön 60-luvun puolivälistä ja osasin kertoa ja luetella faktat siitä, mihin Donnerin rahat kerran toisensa jälkeen katosivat.
Ihmettelin, miten niin hyviä kirjoja sentään ilmestyy, ja toivoin, että monikin niin sanottujen elämäkertojen kirjoittaja toteaisi häpeän puna poskilla, miten kirjoja kirjoitetaan ja tehdään.
Kuka lienee auttanut toiminnassaan ajoittain amatöörimaista kustannusliike Docendoa? Arvovaltaisimmilla kustantajilla (Otava) on usein käytössään nokkela keino: jätetään kirjat toimittamatta eli julkaistaan, mitä sattuu tulemaan tarjolle. Ekholmin kirja on myös esineenä ja varusteiltaan (luettelot, lähteet jne.) esikuvallinen.
Yllättäen Suomen Kuvalehti julkaisi laajan ja sekavan artikkelin lehdistä. Viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana painetun tekstin lukijoista on kadonnut puolet. Kirjankustantaminen – oppikirjat tässä sivuuttaen – on rahallisesti surkuteltavan vähäpätöistä toimintaa, jota vertaisin nakkikioskin pitämiseen jossain jokseenkin kaukana valtateistä.
Hyvä kirjoittaja J. Tervo tähdensi hiljan kolumnissaan, etteivät suomalaiset ymmärrä ironiaa. Siltä varalta, että hän olisi oikeassa, äsken kirjoittamani oli haikeaa ironiaa. Aion ottaa kassillisen kirjoja myös teho-osastolle. Ei sitä tiedä, jos vaikka välillä vielä tolkku raottuisi.
Saska Saarikoskella on nykyisin se kyky, jonka Donner hukkasi varhain. Kirjoittajan ei pitäisi asettua valolähteen ja lukijan väliin.
Tietenkin hyvä kirjoittaja on ennen kaikkea kokki. Heikoistakin aineksista pitäisi saada syntymään jotain, mikä on helppoa ottaa ja koreata oksentaa, Viimeksi mainittu oli Kauhavan aliupseerikerhon luonnehdinta hyvästä viinasta, mutta sillä on yleispätevyyttä.
Asiallisemmin: hyvä kirjoittaja toimii sub rosa. Sanonta tarkoittaa ”uskollisesti” ja ”luottamuksellisesti”. Sitä perua se kai on myös suomalaisten upseerien arvomerkeissä.
Kirjoittaja on hyvä vain, jos lukija käsittää, ettei asianomainen kerro läheskään kaikkea asiasta tietämäänsä. Läheinen vertauskohta on pätevä asianajaja. Tuon ammatin harjoittaja esittää julkisesti sen, minkä arvioi edistävän asiaa, ja jättää muun arvailtavaksi tai toisten, hölmömpien esitettäväksi.
Esimerkkini asianajaja on harkittu. Oikeassa olemisen vimma tuhoaa kirjoittajan. Donner oli parhaimmillaan kuvaillessaan jotain pelottavaa, kuten isäänsä tai Ingmar Bergmania. Kun hän kuvaili suurta aihettaan eli itseään, esimerkiksi romaaneissaan, hän näyttäytyi aidosti mainoskirjoittajana.
Meillä on ollut viime vuosikymmeninä näitä profeetta-alan yrittäjiä vähän väliä. He ovat huutaneet pää punaisena totuutta, jonka he itse tietävät. Vastakohtana esimerkiksi Veijo Meri oli oikein hyvä muutamassa tarinassaan (Manillaköysi, Tappaja, Sujut, Suomen historian ensimmäinen nide ”Maassa taivaan saranat”) juuri samasta syystä kuin Juha Hurme on nyt paras. Kumpikin valehteli lämpimikseen eikä suhtautunut itseensä erikoisen juhlallisesti.
Prof. ajatusta
VastaaPoistapontevasti pohjustaa.
Ja hups, kohta
kaikki nurin keikahtaa,
kiusaksi meille?
Kyllä tuo upseerin arvomerkki taitaa olla enemmänkin Gallén-Kallelan runsaasta mielikuvituksesta. Sinänsä kyseessä oli ovela ratkaisu. Ruusu on kansallinen symboli ja se valitsemalla vältettiin tekemästä ratkaisua erilaisten tähtien välillä. Viisisakarainen olisi ollut Ruotsin ja Venäjän tyyliä, nelisakarainen saksalaista (tai brittiläistä) vaikutusta. Nelisakaraisen käytössä oli sekin ongelma, että saksalaisten kanssa oli jo alustavasti sovittu siitä, miten suomalakset ja saksalaiset arvot suhtautuisivat toisiinsa. Käytännössä saksalaiset lähtivät siitä, että saksalainen arvo oli kaksi astetta suomalaista ylempi ja kotimainen arvomerkki teki asian selväksi, kun suomalaiset upseerit olisi helppo erottaa saksalaisista. Ja onhan sinänsä kiva, että Gallén-Kallela valitsi merkiksi ruusun eikä esimerkiksi hakaristiä, johon hän oli muuten kovin mieltynyt.
VastaaPoistaSuomalainen ruusu eroaa muuten Tudor-ruususta siinä, että sillä on vain yksi terälehtien kerä. Tudor-ruusua harkittiin joskus yliupseerien arvomerkiksi, mutta se jäi harkinnaksi. Kerrotun ruusun ainoa ilmenemä suomalaisessa heraldiikassa lienee Maanpuolustuskorkeakoulun lippu, jossa Suomen leijona kantaa kerrotulla ruusulla varustettua kilpeä. (Stanssaamalla ei muuten uskoakseni pysty kovin helposti tekemään siistiä kerrottua ruusua ohuesta messinkilevystä.)
Upseerioppilaan ja -kokelaan "salmiakki" on sitten kerrassaan outo ilmiö. Se näyttää ihan saksalaismalliselta upseeritähdeltä. Aikaisemmin, kun sitä kannettiin kauluksessa, ero oli selvä, mutta nykyään se on joko rinnassa tai olkapoletissa ja erityisesti kauempaa katsoen merkkiä on vaikea erottaa. Upseerikokelaan lempinimi "kuutioluutnantti" on ihan perusteltu.
Kiinnostavaa kommentointia heraldisista kuvioista!
PoistaMistä tulikin mieleeni, että Tanskan vaakuna on aika jännä. Siinä on keltaisella pohjalla kolme sinistä leijonaa, samankaltaisesti kuin Viron vaakunassa, mutta tanskalaisilla on lisäksi vaakunassaan yhdeksän kaunista punaista sydäntä. Olis se aika sympaattista, jos olisivat ottaneet armeijansa arvomerkkeihin ne sydämet! Viisi- ja kuusiterälehtisiä kukkia heillä näyttää epoleteissaan olevan.
Kemppisen kommentti hyvästä kirjoittajasta ja asianajajasta osui täydellisesti elämässäni juuri eteen tulleeseen tapaukseen, jossa sain kirjeen erään henkilön lakimieheltä. Ihmettelin ensin sanankäänteitä, kunnes tajusin, että tässä on juristi tehnyt voitavansa kiillottaessaan päämiehensä näkemyksen julkaisukelpoiseen muotoon, ja rusetoinut komeuden vakuuttavalla lakimiehen tittelillään.
VastaaPoistaTarkemmin kirjeeseen perehdyttäessä kävi ilmi, että esimerkiksi ilmaus "päämieheni oikeutettu toive" on kaunis tapa se, että oikeudessa päteviä perusteita vaatimuksille ei ole. Toive on toive, ja oikeutettu voi olla mikä vain vaatimus, joka ei ole lainvastainen.
Kun en ole joutunut lakimiesten kanssa aikaisemmin vastakkain, tuokin oli minulle uutta. Niillä on aivan omat merkityksensä tavallisille sanoille.
Arvostan kyseistä lakimiestä jo yhden kirjeen perusteella. Ammatti-ihminen.
En menisi kieltämään: Jari Tervo on hyvä kirjoittaja; teksteissään pilkut ja pisteet kohdillaan.
VastaaPoistaMuutamia Hesarin kolumneja voi kiitellä, mutta siinäpä kaikki ”hyvä” suurinpiirtein onkin.
Eikö kenellekään muulle blogistin mainitsemaa, J.Tervon kielellisesti ok-olevaa kolumnia lukiessa noussut röyhtäyksen mukana rotkottimeen kysymystä, että vilkaisikohan kirjoittaja peiliin ennen kuin tuon kirjoituksensa laittoi jakeluun? (rotkotin=rokkatorvi)
J.Tervon julkisuuskuva on suurelta osin muodostunut hänen kovasti vitsiä ja ironiaa (silkkaa ivaakin) suoltavana puhuvana päänä, joten vaikka hän niissä aiheissa olisikin ns. kokemusasiantuntija, niin uskottavuus ontuu sillä itseymmärrys tästä viimeisimmästäänkin kolumnitekstistä puuttuu tyystin. Tai sitten se on siellä, minne Tervonlaista ironiaa ymmärtämättömänä en älyä katsoa.
Sekin, että Jari Tervon kirjoittajanuran alkupää sijoittuu iltapvlehtien kyseenalaisen journalismin tuottamiseen on tehnyt hänestä minulle (herkkähipiäiselle=vilkaisin peiliin) sen, että en osaa pitää häntä vakavasti otettavana kirjailijana ja kolumninsakin luen epäillen jokaisen rivinvälinkin tarkoitusperää. Se, etten ole yhtäkään hänen kirjoistaan puolta väliä pidemmälle kyennyt lukemaan, ei nähdäkseni silti johdu edellä mainituista syistä vaan voi jopa merkitä sitä, etteivät ne todellakaan ole sisälölltään yhtään mitään. ”Layla” on ollut kaikista kirjoistaan pohjanoteeraus. Se todellakin selvisi jo siihen puoleenväliin mennessä. Luin myös viimeiset sivut ja nakkasin kirjan seinään (sorry siitä, kirjastotäti).
Toki lukijakin voi kulkea ymmärtämättömyyden syvässä hämärässä kuin eräs Ahlqvist muinoin. Tosin sellaisen teilaustuloksen toteutuminen tässä mölyjen maailmassa ei enää ole mahdollista. Vähiten, että minunkaltaiseni tittelittömän mielipiteitä kukaan kuuntelisi eikä kukaan muu samaamieltä oleva tittelillinen edes viitsi vaivautua. J.Tervo osaa varmaan itsekin olla huoletta siitä, mitä hänestä ja hänen kirjoituksistaan mieltä ollaan. Kunhan vain mieltä ollaan. Sehän täällä tilipussia kasvattaa; möly, ei asia.
Eli jatkan siis (mölinääni).
Jos Jari Tervo ei olisi edes yrittänyt olla vakavasti otettava kirjailija olisi asia ehkä toisin. Ehkä hän siten olisi saanut kirjoihinsa sen ”oman äänen” joka kirjailijoille on se yksi tärkeimmistä ominaisuuksista tekstintuottamisessaan. Veikko Huovisen kaltaista, vakavaa humoristia (”ironistia”) ei hän kuitenkaan itsestään enää ehdi kasvattaa. Eikä tavoittaa sitä kirjoittajagenreä joka silkalla humpuukilla(?) häpeilemättä ilvehtineellä Arto Paasilinnalla oli.
Ehkä minä lukijana en vain pidä siitä ”omasta äänestä” joka Tervonkin kirjoista saattaa löytyä? (Tarkemmin muistellen se kuulostaa ehkä joltain tippuvalta uutisvuotohanalta...)
Jari Tervo on kirjailijana (tekstintuottajana) täsmäohjus tähän aikaan. Aikaan, joka enimmäkseen tuottaa roskaa kaikilla tasoillaan niin, että siihen hukkumassa ollaan. Tällaisena kirjailijana hänen on helppo elellä nykyhetkessä. Kaikki ”seuraajansa” istuvat taputtavan yleisön joukoissa ja ovat valmiita myös kustantamaan hänen ammattinsa sillä onhan hän teeveestä tuttu. Ei tartte jälkeenkäsin kenenkään päivitellä kulttuurintuottajan ajallaan väärinymmärrettyä mielenpaloa.
”Tällä ajalla” tarkoitan jo muutamat kymmenet vuodet kestänyttä jaksoa, kun Hymylehden kaltaiset julkaisut alkoivat määritellä kirjailijoillekin markkina-arvon julkisuuden kautta. Mitä hoikempi ja henkisestikin kurjemmin voiva kirjailija, sitä kovemmin sitä kannatti lyödä ja kas kummaa, ainakin lööppien otsikoiden vyötäisille alkoi ihraa kertyä. Sekä niiden, joilla ei mitään häpyä ole koskaan sille, millaista mannataivasta raapien varallisuus tulee hankituksi.
Eikä tämä mölyäjien ”trendi” minnekään ole katoamassa. Taiteilijoiden skaala, jolla rahastetaan on kaiken kattava. Sen ovat taiteilijoista röyhkeimmät (kuten Tervo) tajunneet itsekin eivätkä häpeä sanoa itsekin jo hintaansa. Poikkeusolot tosin laittavat jälleen ne heikoimmat ja pyyteettömimmät (osaavimmat) polvilleen.
No jopa tuli purkaus, nyt on varmaan helpompi olla.
PoistaJos olisin Tervo, onnellinen olisin antamastasi palautteesta!
Koska tuon "Layla" kirjan tulin polkaisseeksi suohon, niin täytyy kuitenkin sanoa se, että kirjailijalla on aiheen valinnassa tarkoitus ollut kannatettava, mutta hän ei onnistu siitä kirjoittaessaan.
PoistaKuinkapa olisi voinutkaan onnistua, on se niin kaukana meidän pohjoisten kansojen elämästä vaikka tuntisimmekin näitä "layloja". (Minä tunnen.)
Ei siinä kunnolla ole onnistunut itse ko. kokemuksia sydämessään kantava ja niistä kirjoittanut somalialainen kirjailija Ayaan Hirsi Alikaan, mutta silti hänen teksteihinsä paljon pohjautuukin se, kuinka Tervon yritykseen suhtauduin.
Tervon maahanmuuttopolitiikkaa sivuavat kannanotot ovat olleet rohkeita ja selkeitä ja niitä pidän arvossa.
Minä en usko näiden "palautteiden" merkitsevän tässä mölyjen maailmassa yhtään mitään kenellekään. Eikä minuunkaan koloa jää vaikka kommenttini porstuapsykologisella ivamääritelmällä "purkaukseksi" arvioidaan.
Kuhan vuan lorsoon muihen mukana. Suatan kyllä kovastikin olla totisena sanojeni takana. Suappaattiijä. Pittää männä muate ja nukkua yön ylj'.
Vuan kun ee näessä blogikirjoitusten mualimassa semmosta miäritelmee kuin tekstin haavuttaminen oekeesti voe totteuttoo. Siksikin tämmöset "keskustelut" jiävät enämpiä pohintoja vajjoiksi. Pakko tämäkin on nyt julukasta. Rönttönen pohjaan!
Arvostan Jörn Donneria erityisesti hänen varhaistuotantonsa takia. Matkakirjat ja Eurooppa-raportit ym. olivat suuren näkijän kirjoittamia. Hän osasi ennalta nähdä mitä Euroopassa aikoo tapahtua tulevina vuosikymmeninä.
VastaaPoistaOlen lumistellut Jörkan kirjojen liepeillä, ja vasta nyttettäin hotkaisin Isän ja Pojan sekä Nyt sinun Täytyy:n. Kirjoitan alle nuot näkemiset, ja semmoisen yleisen teräväsilmäisyyden. Mutta voi sitä melankolian paksua suodatinmattoa, josta ei kaikellisen elämän eliksiiri, millainenkaan huumori, tiristy läpi. Onkolie Ekholmin mainitseman syliinpääsemättömyyden korkoa sekin, siis oman vanhemman sylin. Muita sylejähän nuita piisasi.
PoistaNoista kirjoittajista ei voi olla kuin samaa mieltä. Saarikoski kirjoittaa jäsennellysti, ja hänellä on jotain sanottavaakin, Tervo on oikein hyvä kolumnistina kun ei rönsyile liikaa, Donnerin romaanit olivat paperinmakuisia, paitsi viimeisessä oli minusta jotain elävääkin, osaksi. Elämäkertaan pääsen pian käsiksi, tuskin jaksan odottaa. Kuinkahan moni tulee kirjoittamaan muisteluksiaan hänestä? Vaimot, ystävät? Tai ehkä ei, Donner itse oli siinä suhteessa hienotunteinen.
VastaaPoistaManillaköysi oli aikoinaan yksi suosikeistani, kunnes luin sen uudelleen - muistin juonen käänteet liian hyvin. Maassa taivaan saranat oli oikein hyvin valehdeltu. Ja Hurmeen teksti tehoaa aina.
Tervon sanomasta ja usein aikaisemminkin kuullusta lauseesta etteivät suomalaiset ymmärrä ironiaa olen hyvin eri mieltä. Kyllä suomalaiset ymmärtävät, mutta he ovat eri mieltä kirjoittajan kanssa. Ja sehän Besservisserin asemaan itsensä asettaneita korpeaakin. Syytetään lukijoita tyhmiksi, kun kyse on siitä, että kirjailijan agenda ei mene perille.
VastaaPoistaSuomen parhaan satiirikon, Veikko Huovisen tuskin tarvitsi koskaan valittaa, etteivät suomalaiset ymmärrä häntä.
Oletko vieläkin karkera kun Tervo "paljasti" suomalaisen rasismin ja muukalaisvihan?
PoistaKyllähän se tavallista tallaajaa ja parhaassa mahdollisessa maailmassa elävää korpeaa, että joku sanoutuu siitä irti kakistelematta.
Poista"Heitä Tervo Koraani!" ;)
PoistaUppoavasta laivastaan huutelevat ovat näköjään huomanneet tämänkin paikan avunhuudoilleen.
Poista-Bzzt, mää tuun suun uuniin, surisi pörisijä.
Poista-Präitsk! sylkäisi kuorsannut Hitler kärpäsen suustaan.
-Röhöhöhö, nauroi .....y.... Gonzales päivettyneellä naamallaan, ja jatkoi
-Sanoit unissais, että Putinhan sen Titanicin upotti.
-Mutta minä ammuin MH13:sen alas, Donnerwetter (Hitlerin vuorosana).
Loppu.
Joskus muinoin Finnairin lennoilla tähtihetki oli Donnerin pakina, tai kolumni tai miksi sitä nyt kutsuisi, istuimen taskussa olevassa asiakaslehdessä.
VastaaPoistaMoniko muistaa, että D oli niihin aikoihin diplomaattina ja asui Kaliforniassa. Sekin heijastui tuohon kirjoittamiseen.
PoistaOn se kumma, miten kirjoittajan arvostus korostuu, kun hänen käsityksiinsä voi yhtyä.
VastaaPoistaSe on muuten niin totta! Mutta erityisen hienoa on, kun huomaa olevansa kirjoittajan kanssa täysin eri mieltä, mutta arvostaa hyvin esitettyä erilaista mielipidettä.
PoistaRuusu on myös voiton symboli, joten se voisi siksi olla sotilaalle sopiva symboli. Voipi tietysti olla, että ruusu on vaan kulkeutunut kaulukseen jo Kustaa Vaasan Suomen vaakunasta.
VastaaPoistaSuomen Kuvalehden jutussa kerrottiin tärkeimmät:
VastaaPoista"Sanoma julkaisee isoimpien lehtiensä Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien lisäksi lifestyleen keskittyneitä aikakauslehtiä. Niihin lukeutuvat muun muassa ET, Gloria, Me Naiset, Kodin Kuvalehti, Meidän Perhe, Vauva, Aku Ankka ja Urheilulehti."
"Otava omistaa 22 aikakauslehteä, kirjankustantamon, kirjakaupan ja viestintätoimiston. Laajalevikkisimmät lehdet ovat Anna, Kotiliesi, Seura, Suomen Kuvalehti ja Tekniikan Maailma. Yhtiö omistaa myös muun muassa Koululaisen, Vivan, Parnasson ja Veneen."
Tilaan Sanoman julkaisua nimeltä "Tiede" ja Otavan julkaisua nimeltä "Kanava". Ymmärrän, että moiset eivät ole maininnan arvoisia nyt.
Lapsena tuli luettua läpi isän lapsuudenkodista peräisin olleet Pääskynen- ja Kuvallinen Kukausilehti Otava -lehtien sidotut vuosikerrat 10-luvulta. Missään yleistajuisessa julkaisussa sittemmin ei liene ollut niiden veroista kirjoittajakuntaa.
PoistaOlen myös saanut ajoittain hyppysiini saksalaisia lehtiä 1910-1912 väliltä ja niissä oli mielenkiintoisia kirjoituksia ja muuta ajankuvaa. Sieltä löytyi mm. Juhani Ahon laaja haastattelu. Silloin tajusin että Aho oli Suomen tunnetuimpia kirjailijoita niihin aikoihin. Samankaltaisia Ahon haastatteluja olen löytänyt muista saman ajan lehdistä ulkomailta.
PoistaKyllä nuo Saarikosken pakinat alkavat lähestyä HeSan yleisönosaston tasoa. Tuntuu, että maailman pysähtyminen pysäyttää monien fiksujenkin ajattelun. Lukekaa vaikka Soininvaaran blogin viruksen leviämisen mekanismien kommentteja. Ennennäkemättömän pätevät naisministerimme ovat pelästyttäneet suurimman osan kansalaisista!
VastaaPoistaEi Saarikoskea väheksyä pidä.
PoistaEnnen USA:n presidentin vaaleja hän mm. ilmoitti kansakunnallemme koko HS:n Vastullisen Median arvovallalla, että todennäköisyys herra Trumpin valinnalle on tasan 0 %.
Jontenkin juuri tuo nolla jäi Saarikoskesta mieleen, kun hänen juttujaan nykyään arvioin.
Toki hänellä asenne on aina vankkumattomasti kohdallaan niin, että sitä eivät faktat, logiikka eikä muu toisarvoinen juurikaan horjuta. Taattua HS-laatua.
Yksinkertaista: Yksikään älykäs ei äänestä Trumpin kaltaista moukkaa joten yksikään älykäs ei ole voinut edes painajaista nähdä sellaisesta amerikoiden presidenttinä.
PoistaTyperyksiä siis maailman ihmisistä suurin osa. Heitä on helppo nenästä vetää, mutta miltä maistunee sellaisilla konsteilla valtaanpääsynmaljojen sisältö? Kuselta, oletan.
Saarikoski siis piti faktana sitä, että tasan 100 % amerikkalaisista on "älykkäita"?
PoistaEi kovin älykäs oletus?
Trumpin valinta on osoitus demokratian toimivuudesta. Silloin kun poliittinen eliitti erkaantuu liian kauas kansasta, tulee vallankumous. Ja USAn vahvuutta osoittaa se, että Trumpin jälkeen tulee jotain muuta. Joko tänä vuonna tai neljän vuoden kuluttua.
PoistaVenäjällä tai Kiinassa suunta ei muutu mitenkään arvattavasti. Niille muutos on uhka, amerikkalaisille vain uusi tilaisuus bisneksessä. Firmoja voi kaatua, mutta uusia tulee tilalle.
Trump pelaa kyllä tällä hetkellä sellaista pokeria koronaepidemian kanssa, että kuinka vain voi käydä. Mutta ei USA siihen kaadu.
Putin voi kaatua.
Putin voi toki kaatua, mutta ei Venäjä.
PoistaMistä muuten johtuu se,että pidämme itsestään selvänä sitä, että Putinin jälkeen tulee parempi putin?
Voihan se olla paljon huonompikin? Meidän kannaltamme siis.
Kyllä ei kaadu, pöh. Elvis sen on päättänyt, niin!
PoistaSuomi on kärpänen Venäjän iholla. Ja molempia kutittaa yhtenevästi.
PoistaDocendoa auttaa nähtävästi tahot, joilla on menossa informaatiokampanja suomalaisten venäjäkuvan oientamiseksi. Ihmettelin, että kuka Masha Gessenin kirjan on kustantanut suomeksi. Voitontavoittelu sen takana ei voinut olla. Mashan mielipiteitä Venäjästä pidetään asiantuntijapiireissä vähän ihmeellisinä. Mutta hyvä ne on tuoda suomaisten tietoisuuteen.
VastaaPoistaEn ole pystynyt näitä kaikkia seuraamaan, mutta katsokaa YT Vera Lynn: We will meet again.Anteeksi kirjoitusvirheet
VastaaPoista