Aina kun minua moititaan, olen samalla kannalla muutoin kuin että olisin osannut hoitaa tuon haukkumisen itse osuvammin.
Siksi moitin muita. Stalin oli kirjailija Nikolai Gogolin keksintö. Se toinen hyväkäs, pahuuden pöllyttäjä Dostojevski, taisi sanoakin, että kaikki me tulemme Gogolin viitan alta. Suurinkvisiittorin hahmolla hän osoitti, että hyvyydelle ja pahuudelle on samat keinot. Korkea kirkonmies ilmoitti Jeesukselle osaavansa nämä uskontoa koskevat asiat paremmin ja antoi ristiinnaulita asianomaisen uudestaan.
Maailma ei sitten ymmärtänyt, että ”me” tarkoitti ”kuten esimerkiksi minä ja Stalin”. Viitta tarkoittaa tässä päällystakkia.
Varomattomat luulevat, että paras kirjallisuus kuvaisi menneisyyttä tai kirjoittamishetkeä. Näinhän ei ole.
Leipänsä ja suolansa ansainnut kirjailija on ennustaja eli suomeksi profeetta. Esimerkiksi Hans Christian Andersen muotoili saduissaan tulevan vuosisadan paremmin kuin kilpakosijansa Søren Kierkegaard, vaikka he kirjoittivat samasta asiasta. Molemmat herrat olivat nyhjäkkeitä, joilla oli ongelmia vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ibsen kirjoitti Pohjanmeren öljynporauksesta useita hyviä näytelmiä ja Strindberg esitti sen Ruotsin, jota on suhteellisen onnistuneesti piiloteltu aina tähän koronaruttoaikaan asti. Epidemian johtajat eivät ole lukeneet Strindbergiä eivätkä nähnee Ingmar Bergmanin yksityiskohtaisia kuvauksia kansankodin julmuudesta.
Osaan kuvitella, mitä von Humboldt olisi sanonut Gabriel Garcia Marquesista ja Jorge Luis Borgesista. Etelä-Amerikkaan kiihkoutunut, Simon Bolivarin ystävä Humboldt rakasti kompasseja ja perhosia.
On jopa vahinko, että toisen luokan tekijät, kuten Hemingway ja Steinbeck ovat vieneet näkyvyyden John Dos Passosilta, joka laati kirjoihin Yhdysvaltojen koko räikeyden ja näytti muun muassa D. Trumpin ilmielävänä. Hänestä ei puhuta, koska hän oli kerran sosialisti ja suurrahan vastustaja ja lopulta Goldwaterin ja Nixonin kannattaja. Ambulanssin kuljettajana hän kyllä oli parempi kuin Hemingway.
Kirjailijat haluavat olla oikeassa ennustuksissaan. Se on ymmärrettävää. Yleensä he eivät ole, kuten eivät olleet Gogol ja Dostojevski. Sekä kirjailijoilla että yleisöllä on kuvaamisen pinttymä. Olisi kuvattava jotain. muka. Itse asiassa he luovat toisia todellisuuksia ja ovat täysin kykeneviä aikamatkailuun.
Venäjän tulevaisuus oli yhdessä pienessä tarinassa: Nenä. Mies huomaa aamulla nenänsä kadonneen, ja se on tietysti kovin kiusallista. Vielä hankalampaa on, kun tuo kadonnut nenä nousee salamana parempiin piireihin ja kävelee vastaan valtioneuvoksen asussa.
Menetyksen kärsineen miehen kauhu on ymmärrettävä. Nenä on Stalin, kaikkien aikojen suurin joukkomurhaaja. (Tsingis-Kaani, Hitler ja muut alan miehet olivat vain valloittajia). Stalin murhautti miljoonia syistä, joita ei ole koskaan käsitetty – upseereita, salaisen poliisin edustajia, hartaita kannattajiaan.
Sen Gogol käsitti. Vähemmästäkin tulee hulluksi. Itsemurhan hän teki näännyttämällä itsensä nälkään hävitettyään sitä ennen Kuolleiden sielujen käsikirjoituksen jatkon polttamalla. Oli tämä toista kuin Dostojevski, vaikka vielä Camus kirjoitti jäljitelmän ”Rikoksesta ja rangaistuksesta” – murhamiehestä jolta puuttui kyky tuntea syyllisyyttä ja vastuuta (Sivullinen).
- Menen muuten viikoksi kateisiin. Kirjoitellaan.
Tiedän ettet vihaa kirjallisuutta vaikka niin välillä annat ymmärtää; olen samaa tai eri mieltä kaikesta mitä sanot. Venäläiset klassikot ovat minulle vieraita vaikka tunnustan Gogolin tärkeimmäksi kirjailijaksi mitä tiedän. Ja toisena tietysti Tšehov. Aikoinaan tein erään teatterin käyttöön esitelmän Dostotoveskin Rikokoksesta ja Rangaistuksesta, sen takia siihen piti paneutua.
VastaaPoistaTolstoilta en ole lukenut riviäkään.
Strindberg, miksei, Sandemose, Günter Grass ja Böll ja Weiss, amerikanjuutalaiset, unohdan koko ajan enemmän mitä muistan, nämä mielenmaisemaani nuorena muokkasivat, muun muossa, myöhemmin sitten Marquezit ja muut latinot, ranskalaiset vähemmän (kyllä niitäkin). Hyviä romaaneja on aina enemmän mitä ikinä ehtii lukea. Eikä sille mitään mahda.
En keksi yhtäkään syytä, miksi tolstoita ei kannattaisi lukea. Omassa mielessä tuo gogol, no joo menetteleehän se. Tsehov taas mielestäni yliarvostettu, vaikka sahalin on kelpo kirja. Ja päiväkirjansa myös. Tsehov ei ollut kovinkaan ristiriitainen itsensä kanssa. Oli vähän sellainen tylsänpuoleinen mies. Tolstoi ja dostojevski olivat, ja se tekee heistä niin kovin mielenkiintoisia.
PoistaKaikesta olen samaa mieltä kuin sinä, ja Tolstoista. Se, että minä en häntä ole ehtinyt lukea on minun häpeäni. Tietenkin.
Poista
VastaaPoistaWalmartista on tyrkyllä ilmaiseksi hyvä kirja. Työväenarkiston aulassa. Suomeksi. Siinä on Tapio Bergholmin komea arvoketju kiinalaihasta jenkkilihavaan. Ja onnekkaammiksi ittensäuskottelevista siinä välissä.
Luin se jo aikapäivää. Ja oli ti 19.5. ohkasena yhä ottohyllyssä. Vai oliko siinä muuta hyvää kuin Bergholm? Ei vissiin, vaan sitäkin arvoisampi tämä vinkkini. Hyvä minä -ja jatkaa.
Walmart ja sen Watson suku nykyisen maailman, "prosperity crisis" maailman syvimmiltään ilmikaivoi, antropologisen röntgentykin nakatessa maalin toisensa perään, ketjureaktio.
Olisipa kiva jos joku professori pääsisi hajulle. Ehkä on toivoa kun yliopistohaut globaalistuneet ja meititkin pakotetaan pois ilmaiskulttuurista lukumaksulliseen suuntaan. Ei näet muuten saa EU eikä US armoa. Eikä rahaa. Ihan äsken suu ammollaan huulipyöreänä luin uutista Helsingin yliopiston "kulutuksen ja moraalin historian" professorivalinnasta. Lontoon yliopistossa on toinen professuurinsa. Tohtori sertifikaatti itsestään Harvardista. Sieltähän alternative sijoituspeli pyyhkäisi lait sivuun, dollarit kaniparitukseen ja dna lainakohtuihin kipin kapin maanääriä kukkimaan. Uuden professorin passista nationality kohtaa ei avattu.
Kummaa menoa ja salakavalaa. Tiedon, sala ja sisä sellaisen, "tutkimustiedon politiikkaa", mielen intressien sovelluttamis-huippu-ttamis-osaamista alinomaan uudeksi todellisuudeksi. Ei ne todellisuutta tutki vaan neo-realityä teettäjilleen tekevät. Eivätkä edes omantunnon kiikussa kipristele vaan narsisminsa joukkohybriksessä elostelevat. Kummaa itsekadotusta.
Vaan ovat jo populistit kantapäillä. Trump on paras. Kukahan hänelle vihjasi Helsingin Metroverkon mainostauluista "Pitäkäämme huolta heistä, jotka pitävät huolta meistä" ja sananlaskulle vielä stetoskooppikieppi koristekiehkuraksi ! Trump haistattaa herrasväelle dropeillaan, otti senkin riskin edestämme.
Kaikkea kamalaa. Walmartilla kauppa käy alihankintaketjut kuumina. Doug McMillon trukkimiehestä firman kärkeen 30 vuodessa, ja Roundtable Senaatin kärkimies, the U.S-China Business Council ja Tsinghua University Peking valloittajakaani. Hän sanoi että amerikkalaiset ovat panneet Washingtonin piristerahat 2 200 per perhe ja lisää mukuloista, shekit liikkeelle. Tämä Doug McMillon on lukenut Päätalonsa. Minulla vasta alkutuhansilla, saisipa elää ja kohdata vasta kolmannen koronan eikä joutua ihan joutavana Pietarin eteen.
Elämänsä hukanneena. Kusetettuna. Mitäs se Mannerheim sanoikaan. "Hänen mielestään upseeri oli muutenkin muiden yläpuolella eikä hänen tarvinut mennä yliopistoihin rahvaan kanssa siviilien oppeja pänttäämään". Tismalleen noin. Asiaa muisteli Olavi Lindblom Pitkällä palkilla 1981, sivu 32. Missä sen Arava nyt on ?
Päätalo kertoo kuinka kunnallismies K.A. Nevala kotikylältämme asteli vastaan syyskuun lopulla -44 Kestilässä Oulun seuduilla. Järjestellen voimallisempana heidän evakkolaisten majoituksia, kurjaan jamaan joutuneiden asioita. "Muistelen, että mulla on vielä jälellä semmosia rahoja … evakkoin avustamiseen." Ja … ojensi lompakostaan kolme sadan markan seteliä. Se Kelan ruuhkista.
Adam Tooze tietää mistä se ruuhka tuli. Kun siinä on rumia sanoja, en lausu. Googleta maalis huhti toukokuilta. Viimeisin The Death of Central Bank Myth 13.5.2020. Aristokratian rahasta jokusen verilöylyn perästä teollisuusmiehille ja työmiehille. Ja näiltä nyt sitten lisäämällä pois.Jukka Sjöstedt
Wal-Martsta on suomeksi parikin kirjaa. Erittäin mielenkiintoista ja opettavaista, vaikka ei ehkä mieltä ylentävää.
VastaaPoistaAd Omnia: - Ruotsin luoteisten korpien kirjalijoihin kuuluvat myös Kerstin Ekman ja Stieg Larsson. Mielenkiintlonen ilmiö. - Seudun uskonnollisuus on vapaakirkollisuutta, tietääkseni vailla lestadiolaisuuden ja körttiläisyyden jyräävyyttä.
VastaaPoistaEikös Kerstin Ekman ole kotoisin jostain etelämpää, Tukholman eteläpuolelta ainakin?
PoistaEkman on tosiaan syntynyt "jossain Tukholman eteläpuolella" ja aloittanut työelämänsä Upsalassa, mutta parhaat kirjansa, trilogian "Vargskinnet" ja "Händelser vid vatten" hän on sijoittanut korpiin ja tuntureille muutettuaan eteläisimpään Norrlantiin joskus 80-luvun alussa. Minun pistepörssissäni hän menee kirkkaasti noiden edellä mainittujen mieskirjailijoiden ohi, vaikkeivät hekään huonoja ole.
PoistaKuvaus, tarkka selostus jostain aiheesta tai tapahtumasta. Magneettikuvaus lienee aika tarkka, jos sitä vain osaa tulkita oikein. Jonkin onnettomuuden kuvaus lehdessä saattaa päästä aika lähelle totuutta, mutta sanavalinnoilla voi vaikuttaa puoleen tai toiseen, värittää tapahtumaa.
VastaaPoistaKirjallisuudesta puhuttaessa kuvaus on tosiaan laiska sana. Kertomus olisi jo parempi, siinä voi vapaasti panna omiaan. Hyryllä tosin on oikein nimettynä "Junamatkan kuvaus", mutta siinäkin ollaan enempi pään sisällä. Taisi ollakin vähän ironiseksi tarkoitettu nimi. "Uunissa" ja "Aitassakin" hän kertoo tarkasti työn eri vaiheista, mutta ajatukset karkaavat omille teilleen. Joku oli kuitenkin innostunut Hyryn rakennusselostuksista niin, että oli itsekin rakentanut aitan!
Nyt kannattaa kuitenkin kuvata luontoa kameralla. Joka päivä lähetän kevätkuvan miniälle sairaalaan, jossa hän ollut 38-39:n asteen kuumeessa jo neljä viikkoa. Ne otetut viisi näytepalaa eivät olleet pahanlaatuisia, mutta sisään luikahti samalla joku bakteeri. Uskomatonta. Olisivat uskoneet siihen magneettikuvaukseen.
Hyryn Uuniin pitäisi liittää Youtube-video tai vastaava. Kukahan taitava tekisi? En epäile, etteikö pelkän kirjankin perusteella voisi rakentaa uunin, mutta itse putoan tellingeiltä. Kirja on varsinainen maker-kulttuurin kulmakivi. Siinä poiketaan välillä urkuihin ja jopa hengitysteihin.
PoistaJa biker-kulttuurin, mikäli Hannu Raittilaa on lukeminen (Ei minulta mitään puutu).
PoistaMinusta Hyryn Uuni on hänen paras teoksensa. Alkuaikojen teokset eivät olleet yhtä kehittyneitä ja mukaansatempaavia. On suuri nautinto seurata prosessia jonka lopputulema on tiedossa mutta koostuu lukemattomista palasista jotka pitää ajatella. Samalla syntyy runsaasti muita ajatuksia, jotka eivät uuniin liity mutta ovat yleisinhimillisiä.
PoistaMotoristit diggasivat Raittilan kirjassa Maantieltä hän lähti -novellista. Siinähän Hyry näyttää Maxwellin yhtälöt, ja lähtee sitten Leveitä lautoja ostamaan. Chilliä.
PoistaLänsipohjasta on myös Sara Lidman, työläiskirjailijaksi tyypitelty. Siinä henkisessä ilmastossa lienee jotain, joka on laittanut kirjailijan uralle. Tapahtumista kertominen suullisesti, paranneltuina versioina on ollut vanhastaan suosittua, ja sitähän Torgny Lindgrenkin on jalostanut edelleen.
VastaaPoistaNäinä corona-aikoina ruotsalaiset ovat kätevästi päässeet eroon 4000:sta tarpeettomasta ihmisestä, isovanhemmistaan. Ja lisää tulee puolensadan päivävauhtia. Hoitajillakin on helpompaa.
Strindberg ei ole lainkaan suosittu Ruotsissa eikä enää täälläkään. Syynä on hänen paljastavat kuvaukset aikalaisnaisista ja ankara kritiikkinsä. Sitä ei niellä, on mukavampi säilyttää kiiltokuvamainen käsitys.
VastaaPoistaStrindberg ei tosiaan ole nyt muodissa, mutta 70-luvulla luin häntä paljon, kun vielä ilmestyi Olof Lagercrantzin loistava elämäkertakin. Minua jotenkin huvitti se Strindbergin ärhentely naisille, vaikka saattoi hänellä olla joskus syytäkin. Ja kielihän on loistavaa.
PoistaÄskettäin törmäsin Olof Lagercrantzin nimeen, kun satuin lukemaan Alex Schulmanin kirjan isovanhemmistaan ja ilmeni, että Lagercrantz oli nuorena ja naimattomana ihastunut hänen isoäitiinsä Kariniin, joka oli naimisissa kirjailija Sven Stolpen kanssa. Koko elämänsä OL ylistää runoissaan Karinia ruusuna, nimeä mainitsematta, Stolpe taas ei suostunut avioeroon vaan nöyryytti vaimoaan lopun elämäänsä ja kertoi kirjoissaan yhä uudelleen tarinaa naisesta, joka pettää uskollista miestään. Hän itse oli joutunut "seksuaalisen attentaatin kohteeksi". SS on ollut erikoinen ihminen, kirjoitti sata kirjaa ja luki kolme päivässä, muisti sivun sanasta sanaan sen muutamassa sekunnissa luettuaan. Elämä on usein vaikeaa elettäväksi, romaanien aiheita ei aina tarvitse keksiä.
Strindberg on mielestäni erinomaista luettavaauseasta syystä. Hänen kouluvuosien ja noruuden kuvaukset ovat koskettavia.
PoistaKäynnistän V8sin. Rajan yli että heilahtaa. Tankki täyteen ehtaa bensaa, joka ei sammaloidu. Go East Young man.
VastaaPoistaTästä tuli mieleeni, että euro on masokistin unelma.
VastaaPoistaKärsi kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat - tosin tämä on täyttä pötyä.
Kärsi sinä vaan. En minä kärsi.
PoistaEhkäpä lisäisin kaikkien aikojen murhaajien joukkoon ylistetyn ja palvotun herran nimeltä Mao. Eihän hänkään ollut valloittaja, vaan sisällissodan sankareita.
VastaaPoistaStalinin ja Maon suhde oli mielenkiintoinen. Luulenpa että he ymmärsivät toisiaan, eivätkä siksi luottaneet toisiinsa. Mao kertoo hupaisan tapauksen heidän varhaisesta yhteiskuvastaan: juuri ennen kuin kamera räpsähti, Stalin astahti askeleen eteenpäin - näin hän ei näyttänyt ihan onnettomalta tumpilta salskean 180-senttisen Maon rinnalla.
Murhaajatkin ovat ihmisiä inhimillisine piirteineen.
Gogolin hahmot esimerkiksi "Kuolleissa sieluissa" näyttävät groteskeilta, mutta groteskisinta on se, että Venäjän nykyinen eliitti on täynnä niitä hahmoja. Gogol ei keksinyt oikeastaan mitään ja mitään ei ole kahden vuosisadan aikana myös muuttunut, paitsi että nyt niillä Pljuškineillä on ydinase.
VastaaPoistaKemppisen parhaimpiin kuuluva riemaisu: Englund ja Mannerniemi tulkoon paremmalla ajalla
VastaaPoista
VastaaPoistaElon Musk on ankkuroitunut Helsingin kaduille. Tesloja vilisee, eikä käytettyjä Saksan bemareita, mersuja tai Ruotsin. Ihan uusia. Jaguareja, Bentleyitä. Mistä on kyse. Keinotteluboomin taittumisesta. Sarmasteet pelastautuvat jatkoon, hän itse ja Tiina Jylhä jäävät ikoneiksi. He lähtivät heti. Heidät häväistiin heti. He tulevat heti.
Politiikka on jo kääntymässä heidän, rohkeiden ja pystyvien, lannistumattomien puoleen. Ministerittärien rintama ja apupönkittäjiensä marssi tv-ruudun poikki haipuu.
Suomen Pankkiin oli kertynyt miljardeja vastoin sen tahtoa. EKP:n vastapainetun rahan ostot sijoitusrahastoista vuosien 2015 16 17 korkotasoilla vaikkakin jo matalia mutta täyteen nimellishintaan, tuotti koron aletessa tuolle SPsijoitussalkulle lisää arvoa -uusimman kirjanpitosäveltaiteen mukaan. Ja sitä piti soittaa standardidiktaattorin iskujen myötä -kuten jo vuosikymmeniä rahatoimen itsenäistyttyä valtiokahleista.
Koron alenema yhdestä ja puolesta yhteen nostaa sijoitussalkun arvoa kolmekymmentä prosenttia tulkintakelpoisessa Rahastossa. Ei irto-obligaationa kotilokerossa maatessaan hamaan eräpäiväänsä. Sellaisen säästäväisyyden aika on ohi. Koko lännenpiiri oli koottu yhtenäiseksi parhaiden sujuvuuksien sovelluttajaosaajien ja bonusrahastuksen välineiksi. Ja valhemuureiksi eläkekassojen keikkua kelkassa.
Nyt mennään koroissa jo miinuksella ja se puhkeaa vasta vuosien päästä. Ihan kuten vuosikymmeniä on onnistuneesti valehdeltu pääoman perustuoton -koron- kutistumista, pääoma-arvojen lisäykseksi (!) uusrahastoiksi konstruoituina.
Näistä on paha saada selkoa. Edes Työväen Opistoissa tai kansankorkeakouluissa ei enää selvitetä raha-alustaamme. Se on alan sisätyöläisten asiaa. Ja keitä ovat ammattilaiset? KPGMIDeloitteIPWCIS&PIMOODY´S. Eikä monia muita olekaan. Mutta näitäkin on pelkästään Suomessa tuhansia. Lakimiehiä ja kirjureita. Teknouuden konsultteja, erotuomareita sen suhteen mitä rahoillesi kuuluu ja ruokaasi Brasiliasta, kukkasillesi Keniasta. Keskellä Kewäisintä.
Sebastian Mallaby kirjoittaa Foreign Affairsin kesä-heinäkuun numerossa maagisesta rahasta. Minusta sekään vieläkään ei ihan raota perimmäistä pyhää salaisuutta, erioikeutta erittää itsestänsä maksuvälineitä lisenssiä vastaan ja nyt jo sen lisenssin omavaltaista itselaatimista KPMGjne lakien yhtenäistämisen nimissä. Ja ihmisoikeuksien vaikka ahneittenkin, sallimista auktorisoimilleen yhtiöille ja niihin kelpuutetuille vertaisyhtiöille. Ja niiden omistajayhtiöille. Jossakin kaukana joku lyö -golfpalloa.
Ei enää vallitse porvarissäätyraadin itsekuri, vaan irtovälkkyjen poseeraus ja vaurastumis leikkikentäilkivalta huomisen odotusrahoilla omaisuusnumeroiden isontajina. Muka eläkkeiden turvaajina niin pitkään kuin vuosilukuja kyetään toisensa perään jatkamaan. Yhä voidaan. Biljoonat pyörivät.
Jatk.
Jatk.
VastaaPoistaYksi tuhannesosa täytti katumme Tesloilla. Ja himokkaimmat narsistit ja itseuhon riskinottajat vartoovat räiskintävuoroa Ufosäpinään. Ramirent ja constinsa ja kait vahvaNiskat on kaupiteltu maagisen rahan virvatulilämpöön, myös samalla kertaa ostettu itselle, välirahastettuna.
Suomen Pankki pani Koronan ensipäivänä 500 plus kohta toiset eli tuhat miljoonaa sulatteeksi luoton alkaessa hirttää kiinni. Commercial paperia, yritystodistuksia vastaan hätääntyneet saivat eläkekassa- ja pankkikasvinkumppaneiltaan taas satsin rahaa. Nyt vippipaperit otettiin vastaan jo keskuspankissa siellä pantattaviksi hamaan ikuisuuteen. Ihan vaan joku viikko riittää ja sarmanteen asia on koko euroopan asia.
Asunto/liike/hotelli kiinteistöspekulanttien firmat saivat likvidiä Snellmanin selän takaa ja bonukset voitto-osuudet ja pääoma-arvojen kuplattamiset vuosikymmeneltä, maksuun ja taskuun. Tätä liikaa pantiin kiireesti myös mukana liikkuvaan statukseen, että ei hätiä mitiä. Ei olekaan.
EU:n 750 mrdstä irrotetaan -lahjaosasta päältä EKP:n "pääomittamiseksi" kukaties sata kaksi alkuun ja sen koronalennus=potinpaisutus politiikan QE juonnerahastosta säkeitä lisää.
Fed Amerikassa otti häpeämättömästi budjettirahaa 500 miljardia joka taserunoudessa pitää Fedin riippumattomana. Fed ostaa jopa roskabondeja estääkseen firmakoostajien pakkomyyntejä ja alenevien arvojen esiintuloa saastuttamasta modernin numerotieteen, kirjuritaidon Mark to Market sielutiedettä kiepsahtamasta noususta kupsahdukseksi.
Ursula rahaston sata kaksi ja lisää yllä, päälle rakentuu Kristiina Rahasto, biljoona jos kolmaskin millä ostaa edellisvuosien aktivisti- yms velat sinne EKP:hen valtiokuoreen. Jännää miten malliSuomi avasi pelin, tai pellit -tai jotta ei itse häkääntyisi. Taas. Se ilo Nordean suomalaistumisesta. Ottivat Ollia kädestä.
Jos jumittuu niin keskuspankki intellektuelleilla on jo swapit varalla ostaa FedDollareilla vaikka koko EU. Se olisi sitten Trumpin.Jukka Sjöstedt
Repinin työ, jossa Gogol liekkien loimotuksen korostama mielisairaan kiilto silmissään syytää käsikirjoitustaan tulen ruuaksi, on maalaustaiteen vavahduttavimpia luomuksia. Tuhoamistoimitusta estelemään pyrkivä palvelija on hänkin hahmona täysin ajaton ja universaali. Kaikissa meissä - ainutkertaisissa ihmispersoonallisuuksissa - toimivat nuo kaksi vastakkaista voimaa koko ajan yhtä aikaa.
VastaaPoistaKaikki loppuu, aikanaan, niin on aina ollut, ja on oleva, että se mikä loppuu, alkaa uudestaan itse sitä tietämättä, muutenhan ikuisuutta ei olisikaan olemassa...eikä järjen kertymää, plakkia poimuissa on koko ihmiselämä, mutta olla pitää...
VastaaPoista(Blogivaeltaja)
Olisiko käynyt niin, että tultuani pitkältä ja väsyttävältä pyöräilyltä retkahdin sohvaan ja ajattelin vilkaista pitkästä aikaa seuraamiani blogeja ja tällä kohtaa kirjoittanut mitä ajattelin vaikka piti kirjoittaa mitä piti kirjoittaa, nimittäin, että nykyään nuoruus ja tyhmyys on jotenkin vaarattomamman oloista kuin kuusikymmenluvulla. Mutta onko sittenkään, mene ja tiedä. Nyt ei kuitenkaan Irlannissakaan pommit pauku. Kuitenkin, jostain tuuli tuo sodan hajua...
VastaaPoista(Blogivaeltaja)
VastaaPoistaHesarista kuukausiliitteineen näkyy tulleen rahapelien tiedonantaja. Olisihan se korkea aika. Tänään Marko Junkkari kertoo miten Englanti tai sen City liikemiehineen, ja City voittivat Pariisin eli Versaillesin.
Kanaali ei kyllä näin jyrkästi ja syvästi mantereita erota. Uskomattomia velkakikkoja ja vero- innovoitiin peruukkikuninkaan hovissa ja hovien eli sukujen verkoissa. Ja juonikkaasti mitätöitiin velat, monetisoitiin.
Tähän liittyy itsensä Aurinkokuninkaan jälkeinen pesänselvittely jossa John Law rakensi heille ihkauuden ja nokkelan rahasysteemin. Reality Videopelin Luisianasta ja lapioista ja sokerista ja puuvillasta, mutta sököringin pokka meni kun sisäpiiriläiset alkoivat myydä -niin arvopapereitaan. Ja paino sanalla paperi kuin digi tänäpänä.
Oltiin Cityssäkin kauppalaivojen ja juuttisäkkien lisäksi myös allekirjoitetuista papereista riippuvaisia. Ja jopa siihen mittaan että vaikka Nathan Rothschild uskonverkossaan ja muussa varjossa kuten bulvaaneina piispoille ja näiden aristokratiaveljille keräsivät viimeisenkin lantin Mantereelta, niin piti hyväksyä myös paperiraha keskinäiseksi eli jättää Citynsä kotipesänsä kultarahatta. Ja taas salakuljetaa takaisin. Mannermaasulkemus oli reaaliperusta, nurinkäännettynä efektiivinen, ei siinä mihin suunniteltu, siis jotakin sarmastetta ja jylhää tässäkin. Tepsivää.
Viimeinen kuljetus oli kirjekyyhky Waterloon yönä ja aamulla ekaksi Pörssiin. Se paperikausi venyi johonkin 1820 paikkeille. Oli niin kiva ja toimiva.
Veljekset Rothschild puolestaan kullalla rahoittivat rauhaakin, valtioita mitä herttua- kreivi- ja muita veronkeräysparatiiseja olivatkaan. Suomeakin puoli vuosisataa myöhemmin.
Oikeastaan siinä saumassa ja siihen kytkeytyen kun se rumavallesmanni repi kirstuista kylänmiesten saamis eli anto ja vaihtopaperit -siltä osin kuin olivat kirjoitetut. Varmimmat olivat vain miehen sanassa ja Sanassa.
Uusin luku alkoi maaliskuussa 2020 kun Trumpin hallinto pani keskuspankkinsa Fedin vuoden 2008 kuosiin ja peruutti vanhaan normaaliin peruuttamisen. Nyt taas syljetään rahaa kuin Koronaa. Tai kuin tähtisadetta tai kuin kuninkaalliset kourallisittain kultakolikoita -ja presidentti Johnson kuulakärkikyniä Helsingin kaduille vain puolivuosisataa sitten. Historian kulkua ei voi tuupata ja vielä vähemmän professoroida. Ja jos alasta edes jotain tietää kuin Rehn kai, sitä hullummaksi menee. Kun oikeastaan valehdellakaan ei saisi, ja hätäluikkausnokkeluudet vierottavat osaajat pois. Ja pilaavat kauppiksen fuksit. Jokaikisen vuosikerran.
Kääntymään itseensä. Eilisen Hesarin ilmoitus "Vakaata tuottoa metsäsijoittamisesta". Se on Helsingin rahamiesytimistä. Wahlroos Sampo/Nordea ja Jussi Pesonen UPM siinä United Bankerseinä lupaavat -jos luet rivien välejä ja lausuntolipsahduksia- tuottoa hiilikauppiaina. Tai halko vaikka, miksei häkäpönttöinäkin. Hätäpäille paikka rahoille.
Finanssi-insinööreiksihän metsämiehet ovat päätyneet. UPM ihan fyysisestikin on maalta tultaessa assalla Ernst Youngin (EY) ja KPMG:n väliin ahdettuna. KirjanpitoLawerit rakensivat satimen josta ei ole ulospääsyä. Tässä se on hakkaamatta jätettävän suomenmaan metsä, sen ilmastonmuutos-arvonkorotukset.
Suvereniteetti meni alas nielaus kerrallaan noin puolessa vuosisadassa. Mitä seuraa? Seurasta en tiedä, mutta alustuksista käy Hesarikin. On siellä paikotellen wanhaa älyäkin ja fennoa ja oikeudentuntoa. Taitaa olla Alkiota.
Ei ne nälkävuosina olleet lamassa. Näkeehän sen Koskelan Jussin myöhemmistä vaiheista ja pojista. Ruoka-aittoja oli vahdittava luotipyssyillä ja luku XII kertoo Kullervoista kirouksista. Kirja on siis Murtavia voimia. On se siellä hyllyssäsi, kootuissa. Lue ja pidä rahasi. Siihen tukehtuu Wahlroosin pajatso, tiesi Erik Cantona ja Occupy Wall Street ja Tea partyn Sara Palin ei Saara Marin.Jukka Sjöstedt