Lukemisen oppi

Koulussa nuori ihminen oppii pahan erehdyksen. Jossain vaiheessa hän ”osaa lukea”, ja opettaja siirtyy muihin asioihin. Yleensä ollaan ensimmäisellä luokalla, mutta siihen ei kiinnitetä huomiota.

Oikeastaan lukemisen opettelemiseen menee elinikä. Musiikissa on termi ”sight reading” eli lehdeltä soittaminen eli prima vista. On muusikkoja ja kokonaisia orkestereita, joilta tuo onnistuu. Lyödään plarit eteen, ja siitä soittamaan.

Asetelma on mutkikas. Soitto onnistuu, jos muusikko osaa kuunnella jotain sellaista, mitä ei ole vielä olemassa, vaan syntyy toiminnassa. Ainakin jonkin tunnetun perinteen puitteissa soittaja aavistaa, mihin ollaan menossa, ja silti yllättyy ja antaa ilonsa kuulua.

Tekstin lukija voi vahingokseen hyljeksiä kirjaansa, jos hän ajattelee, että tämän minä olen lukenut ennenkin, ehkä monta kertaa. Teksti on nimittäin joka kerralla uusi ja erilainen. Luen jotkut Tshehovin novellit aina muutaman vuoden välein tai muutoin sopivan hetken tullen, enkä koskaan muista niistä paljon mitään. Nytkin minulla on vähän hätä päästä lukemaan ”Ikävä tarina”, jonka tiedän lukeneeni monta kymmentä kertaa. On se niin sellainen.

Eikö se ole hullunkurista? Matematiikassa ei koskaan sanota, että joku ”oppii laskemaan”. Numeromerkkejä on käytössämme vähemmän kuin aakkosissamme kirjaimia, kymmenen. Operaattoreita nyt on, onneksi myös kreikan kirjaimia niin kuin theta ja psii, ja erikoismerkkejä algebrassa ja eri aloilla. Pidän kovasti niistä reaalilukujen kaksoisviivallisista isoista kirjaimista (double-struck), joihin liittyy joskus nuolia ja haarukoita. 

Mutta kukaan ei ole vielä oppinut laskemaan, eikä toivottavasti opikaan. Vähän niin kui ajattelisi, että kun on oppinut kvelemään, sitten ei tarvitsekaam emää kävellä. 

Einstein ei selviytynyt matematiikasta nerokkaasti. Kaverit kehittivät hänelle uutta matematiikkaa, kuten tensorilaskennan, ja ylemmät yhtälöt kehitti edelleen Dirac, suuri mestari. Einstein oli fyysikko. Miten pitkälle hän olisikaan päässyt patenttiviraston virkamiehenä, ellei olisi liukunut siihen fysiikkaan, ja luultavasti vielä virka-aikana! Koska häntä ei pidetty erikoisen etevänä opiskelijaakaan hän aloitti siis uransa patenttivirastossa Sveitsissä. 

Omat laskennon taitoni ovat surkuteltavat, vaikka olenkin sitä mieltä, että ennen latinan approbaturia ihmisen pitäisi väitellä tohtoriksi matematiikasta tai vähintäänkin suorittaa orkeakoulun pitkä matematiikka.

Lukemisen ensimmäinen sääntö on, ettei sanojen merkitystä pidä ottaa huomioon. Joka tämän laiminlyö, menettää tekstin hienouden, nimittäin sen kolmiulotteisen soinnin (jonka hyväkin äänikirja pilaa ja sähköinen eli e-kirja koettaa peittää).

En tiedä, kelpaavatko Balzac ja Flaubert esimerkeiksi hyvästä kirjoittamisesta. Molemmat olivat tunnettuja petomaisesta ahkeruudestaan. Balzac kirjoitti suunnattoman paljon ja Flaubert saattoi käyttää muutamaan riviin päivän ja puoli yötä ja kiipeili välillä raivoissaan ikkunaverhoissa ja pureskeli lattiamattoa. Hänestä lauseiden tuli olla tosia ja täydellisiä niin ettei esimerkiksi sama tavu toistu samalla sivulla.

Jos lause on hyvä, ei ole niin väliä, mitä kieltä se on. Neroutta ei tökerökään käännös pysty piilottamaan. Kun Tshehov kirjoittaa, että tilanomistaja käveli katsomaan ikkunasta, näen onko ikkuna pesty ja haistan, miten kauan lattian lakaisemisesta on. Viehättävintä on seurata, miten ajatus-lauseet lipuvat kuin krokotiilit kaislikkoon. 

Ja muistakaa: tomutettuanne ja harjattuanne lauseet jättäkää ne yöksi ulos tuulettumaan tai tuleentumaan tai tekeentymään.