Sivun näyttöjä yhteensä

2. maaliskuuta 2007

Pelko

Sekä sotakirjoissa että elämäkerroissa on sama selittämätön vika.
Niissä kerrotaan laajasti ihmisten asioista ja jotain tunteistakin, mutta tunteista vahvimmat sivuutetaan.

Pelko, väsymys, nälkä ja lisäksi häpeä.

Asiasta on vain pieni määrä tutkimustietoa.

Oma arvioni on, että jos otamme esimerkiksi Jatkosodan, 50 prosenttia aliupseereista ja miehistöstä ja 30 prosenttia kantahenkilökunnasta "alisuoriutui". He pelkäsivät niin kauheasti, etteivät selviytyneet kunnolla tehtävistä, joihin heillä olisi ollut taito ja koulutus.

Ilmavoimista on jotain oikeaa tietoakin. Lentokoneet ovat kalliita kapineita. Lentäjät ovat vaativia kouluttaa. Siksi pahat tapaukset oikein tutkitaan, vaikka organisaatioiden perinne on olla muina miehinä ja nimenomaan ottamatta opikseen.

Lentomestari P. kääntyi selin, kun oppilaan Stieglitz oli muljahtanut lattakierteeseen, ja sanoi virallista tutkimusta ennakoiden: "Katson juuri muualle."

Henkilökuntaa siirrettiin vähin äänin koulutustehtäviin, eikä kukaan sanonut ääneen silloin eikä kuluneiden kuudenkymmenen vuoden aikana, että nämä henkilöt olivat todellisuudessa olleet enemmän vaivoina kuin apuna sotatoimialueella.

Ei saa yleistää väärin.

Rintaman taaksen koulutustehtäviin siirrettiin kaikista aselajeista myös erinomaisen hyviä sotilaita, koska heistä oli vielä suurempi hyöty niin käytettyinä.

En muista montakaan muistelmaa, jossa kertoja olisi kertonut pelänneensä itsensä toimintakyvyttömäksi. Pakokauhukertomuksia on jokin määrä, mutta niissä on helppo väittää syyksi esimerkiksi Valkeasaaren hyökkäyksen suunnattomuutta.

Opettajani Kalle Makkonen kertoi aikoinaan oikeasta pelosta Viipurissa ja siitä, miten hänenkin joukkueensa otti pitkät ja miten erinäiset epäonnistumiset liittyivät huonoon harkintaan tai hallitsemattomiin tunteisiin.

Tämä ei ole pieni asia.

Lamauttava pelko pani miehet ja naiset tekemään myös sankaritekoja. Sellaisista ei yleensä selvitty hengissä. Sankaruuden taustalla näkyy kuitenkin todellisuudentajun pettäminen. On tehty jotain sellaista, mitä kukaan järkevä ihminen ei tekisi.

Pelko on pirullinen petikaveri. Se voi olla tuttu aikojen takaa, ja ihminen voi kuvitella, että hän on nyt oppinut asumaan sen kanssa, mutta sitten tapahtuukin jotain aivan muuta. Pelko kasvaa varoittamatta jättiläiseksi, joka ottaa valtaansa ja syö kaiken.

Mahdollisesti me, nyt elävät, emme tunne tuota pelkoa, kun emme ole koskaan joutuneet tekemisen sen kanssa. Tunnemme sen korkeintaan kuin hammassäryn, oireena joka on hoidettavissa hetkessä ja jolla on kivun ihmeellinen ominaisuus. Sen unohtaa heti kun se on helpottanut.

Väsymys leikkaa ensimmäisenä inhimillisyyden, sitten vastuuntunnon ja sen jälkeen moraalin pintakerrokset. Tämä asian voi varmistaa pienten lasten vanhemmilta. Ruumiillinen uupumus on hyvin ravitulle ihmiselle kaksiteräinen kokemus. Monet tavoittelevat sitä. Piirrettä nimitetään "urheiluksi". Sen kanssa on turvallinen leikkiä, koska se helpottaa heti ja siihen koukkuuntuminen on yhteisön hyväksymää.

Emme tunne lainaan sodan ajan pelkoa, joka tiettävästi saattoi olla kotirintaman siviileillä yhtä paha kuin sotilailla.

Pelkään että pelko on vaikuttanut pysyvästi kulttuuriimme. Pelko on keräilijäkulttuurien eli meidän kädellisten peruspiirteitä, mutta 1900-luvun mykkä pelko on geeneillemme uutta. Ajattelen pieniä lapsia pommisuojissa. Ajattelen Elisenvaaran ja Simolan rautatieasemia.

Myös nälkäisenä ihminen putoaa. Vitsit ovat vähissä ellei ole syönyt päivään tai useaan päivään.
Pelko vaikuttaa suoraan asenteisiin ja politiikkaan. Nälkä vaikuttaa välillisesti.

Jatkosotaan lähdön tiettyä hurmahenkeä on kuvailtu usein. Uraliin niin kuin olisi jo, ja ryssää silmien väliin.

Voi olla, että jotkut olivat tässä tosissaankin. Useammalla uhoaminen oli keino pitää pelkoa kurissa eikä mikään poliittinen kannanotto.

En tiedä toisista. Minun on vaikea kuvitella kurjempaa kohtaloa kuin joutua epämääräiseksi ajaksi pelon orjaksi, satunnaisen ruuan varaan ja päivästä toiseen ponnistamaan enemmän kuin jaksaisi. Toisin sanoen joutuminen sotaan tuntuu ajatuksena pahemmalta kuin joutuminen vankilaan; vankeusrangaistus on määräaikainen.

Mielialaa ei yhtään paranna, että upseeerit ja muut esimiehet ovat inhottavia, koska he pelkäävät myös ja joutuvat naamioimaan pelkonsa eri tavalla.

"Pelkäättekö?"

"En pelkää, herra majuri."

Tämä repliikkipari esiintyy melkein kaikissa sotakirjoissa ja on melkein aina vale.

Sotien jälkeen näihin asioihin ei koskaan palattu. Sotakaverit tiesivät toistensa kestokyvyn rajat mutta siitä ei puhuttu.

Sanomalehden "Tuntematon" -sarjassa kuvailtiin tällä kertaa Mäkilän kuolemaa vähän oudosti. Miesten, etenkin Rahikaisen raaka ja tunteeton suhtautuminen oli tietysti pelkoa ja siihen sekoittunutta kiukkua, koska tämä ihmisenä epämiellyttävä niuhottaja oli tehnyt sen, mihin näistä henkiin jääneistä ei olisi ollut, kävelemään suoraan keskitykseen velvollisuudentunnosta.

Siviilimaailman omaelämäkerroissa ja kumma kyllä myös elämäkerroissa pelko ja kaksi kovinta tunnetta, nimittäin kiima ja kateus jätetään pois.

Yrittäkääpä löytää esimerkiksi Tuomo Polvisen loistavasti Paasikivi-elämäkerrasta tai J. Paavolaisen Tannerista.

Odotan edelleen kirjaa, jossa nimettäisiin alkoholismin ja narkomanian yksi keskeinen aiheuttaja, pelko. Yritän ymmärtää fasismeja. Ei mikään tehoa pelkoon niin hyvin kuin siviilien kerääminen pikkukaupungin torille konekiväärien eteen ja...

Ja mietin, miksi lapsuudenkuvauksista on niin usein sensuroitu selittämättömän pelko, vaikka se on useimpien muistoissa kokemuksista päällimmäisenä.

Meillä ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse, sanoi entinen poika.

Mahtoiko itsekään ymmärtää, miten kohdalleen tuli sanotuksi.

Kuolemanpelko se ajaa itsemurhaajankin hirteen.

= = =

Toivon kirjoittavani tähän jatkon huomiseksi mutta varoitan: yritän neuroottisesti kirjoittaa joka päiväksi jotain, vaikka tiedän, että ainakin lauantain blogi menee vähän harakoille.

Nyt on kuitenkin edessä siirtyminen selkävaivaisena Lappeenrantaan ja väitös kaikkine juhlineen.

Jos olen, vastoin luuloa, pelkoani pidempi, olen tämän lopultakin kodikkaan koneen ääressä vasta sunnuntaina.

Mutta on näitä blogeja ennenkin kirjoitettu hotellin respasta tei nettikahvilasta...

16 kommenttia:

  1. Siinä se! Kiinnostuneena jatkosta...

    VastaaPoista
  2. Pelon kokemuksen kuvauksesta tuli mieleeni aika hyvä, suorastaan aito, kuvaus sodan aiheuttamasta kuolemanpelosta, joka oli Kullervo Rainion omaelämänkertakirjassa 'Tytöt, tykit ja runot : muistikuvia lapsuudestani.' WSOY 1994.

    Jotenkin 20-vuotiaan kokemus (ja kokemattomuus) välittyi hyvin lyhehkössä kuvauksessa, jossa kertoja on joutunut suojaamattomana keskelle tykistökeskitystä.

    Kokemattomuudella tarkoitan sitä, että kertoja oli nuori, viaton ja vailla aikuisuuden kokemuksia, edes 25-vuotiaan kokemuksia. Niinhän ne -24 ja -25 ikäluokkalaiset olivat. Oman isäni (-25 syntynyt) sodan ajan kirjeitä lukiessani löysin samanlaista viattomuutta ja naiviuttakin, nuoren ihmisen kokemusmaailman suppeutta. Siinäänsä tietysti hyvin universaalia ja yleistettävää yhä ja ohitse otsikon aiheen.

    VastaaPoista

  3. Oma arvioni on, että jos otamme esimerkiksi Jatkosodan, 50 prosenttia aliupseereista ja miehistöstä ja 30 prosenttia kantahenkilökunnasta "alisuoriutui". He pelkäsivät niin kauheasti, etteivät selviytyneet kunnolla tehtävistä, joihin heillä olisi ollut taito ja koulutus.


    Katastrofitilanteen jakauma lienee pyöreästi seuraava: 10-15 prosenttia väestä kykenee oma-aloitteiseen harkittuun toimintaan, noin 70 prosenttia kykenee (paremmin tai huonommin) seuraamaan annettuja ohjeita ja 10-15 prosenttia lamaantuu kokonaan tai alkaa puuhata järjettömyyksiä.

    Armeijan tai palokunnan antaman koulutuksen avulla voidaan saada tuo 70 prosenttia toimimaan harjoitelluissa tilanteissa melko hyvin. Tuo alin 10-15 prosenttia on riitaojia, joita ei pidä laittaa tosipaikkaan.

    VastaaPoista
  4. Tähän liittyen.
    Minulla on akrofobia.
    Ihmiset kuvittelevat että silloin pelkää putoamista.

    Sehän se kammottavinta onkin.

    Putoamista ei pelkää laisinkaan niin paljon, kuin korkeutta.

    Putoaminen tuntuu paljon paremmalta ajatukselta kuin ylös jäänti.
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .

    .
    .
    .
    .
    .
    Ja siinä se.

    VastaaPoista
  5. Tuntemattoman sotilaaan eräs avainkohdista on mielestäni se, jossa Riitaoja palaa hyökkäyksen jälkeen "herra alikersantin" elikkä Lehdon luo. Tämän repliikki siitä, että kai tässä jokainen pelkää, mutta luulis edes patruunalaatikon saavan liikkuun, paljastaa Lehdonkin pelkäävän.

    Monet vähäväkiset ihmiset joutuvat elämään tilanteessa, jossa ovat joutuneet epämääräiseksi ajaksi, joskus loppuelämäkseen, piinalliseen epävarmuuden tilaan ruuan ja suojan riittävyydestä. He elävät pelon kalvamina keskellä keskiluokkaisen itsetyytyväistä Suomea, joka ei enää aikoihin ole osannut jakaa/ymmärtää/välittää heidän tilannettaan.

    Keskiluokan nyrpeän turpea herrasmeininki haluaa tehdä selvän hajuraon näihin epäonnistujiin.Etäännytys tuottaa väkisinkin ajatuksen "luusereiden" vähäisemmästä ihmisyydestä. Pekka Puskan ajatukset sairauden yksilöimisestä huonoon elämään edustaa juuri tätä. Vaivaiset syyttäkööt itseään.

    Mutta pelko tarttuu kuin rutto, ja mitä suuremmat kuilut, sen paksummat muurit.

    VastaaPoista
  6. ”Oma arvioni on, että jos otamme esimerkiksi Jatkosodan, 50 prosenttia aliupseereista ja miehistöstä ja 30 prosenttia kantahenkilökunnasta "alisuoriutui". He pelkäsivät niin kauheasti, etteivät selviytyneet kunnolla tehtävistä, joihin heillä olisi ollut taito ja koulutus.”

    USA tutki merijv:n toimintaa rantautumisessa II MS:ssa. Kysymyksessä piti olla valiojoukot, mutta raaka tehtävä. Muistini mukaan 95% makasi ja 5% toimi. Ottaen huomioon tämän ja upseeriston vaihdot Suomessa, lukusi ovat lujasti alakantissa.

    Aihetta on käsitelty surkeasti. Talvisodasta muistan maininnan muistelmaluontoisesta kirjasta, jossa sanotaan sivustaa (jäätä) yöllä tiedustelleen partion laistaneen, koska tiedustelun jälkeen sivustasta löytyi kuitenkin itänaapureita.

    Yrjö Keinonen on 2 jatkosodan muistelmakirjassaan kertonut pataljoonien kieltäytymisistä ylimenohyökkäyksissä. Halsti kuvaa Lapin sodassaan laajasti komppaniatason hiippailua. Joku veteraani on minulle kertonut, miten naapurimaitten yhteyspartiot kohtasivat yllättäen mäen laella ja molemmat tekivät ns. U-käännöksen. Suom. sopivat, että asiasta ei puhuta, ven. sopimiset arvaa.

    Linna kuvaa ilmeisen yleistä asiaa s. 211-2 ”…äläkä siel pilvi pommita.” Tulen alla oli ilmeisen järkevää painautua mahd. alas, jolloin kiväärinpiippu nousi. Erityisen helposti tämä tapahtui lumessa, jota Linnan kohtauksessa ei tosin ole. Kaukopartiomiehet havaitsivat venäläisistä tämän. Kun kaukopartiolla joka miehellä oli kp, kova tuli sai ven. painautumaan maahan lumen sisään ja ampuvan puitten latvoja. Anglosaksit ovat ilmiön jollain tavalla yl. tiedostaneet, mutta eivät suomalaiset.

    Aiheen tutkimisessa on vitkuteltu riittävästi. Sitä, mitä ei koskaan ole tst.kertomukseen ja sotapk:aan kirjoitettukaan, ei sieltä edelleenkään löydy. Kuolleita lienee vaikea haastatella, en ole tosin kokeillut.

    VastaaPoista
  7. Loistava kirjoitus, Kiitos HH.

    VastaaPoista
  8. "He pelkäsivät niin kauheasti, etteivät selviytyneet kunnolla tehtävistä, joihin heillä olisi ollut taito ja koulutus."

    Kyllä he pelkäsivät. Näitä sotarintaman miehiä tai kotirintaman naisia ei oltu opastettu, koulutettu tai konsultoitu toimimaan. Pelon kanssa.

    Heidät heitettiin sinne pääosin ilman eväitä.

    He tekivät varmasti monia virheitä pelossaan ja kuolivat sen vuoksi.

    Mutta toisaalta. He pelastivat toistensa henkiä. He konttasivat vihollisen puolelle hakemaan sinne sokkona raahautuneen ja haavoittuneen toverinsa. He ajoivat hevosta ja tekivät peltotyöt kotona naisvoimin. He katsoivat ikkunasta, kun pappi taas kerran toi kuolemansanomaa perheeseen.

    Mitäpä siihen lisäämään. Sellaisia he olivat. Oman aikansa ja taustansa ihmisiä.

    "Mahdollisesti me, nyt elävät, emme tunne tuota pelkoa, kun emme ole koskaan joutuneet tekemisen sen kanssa."

    Ei. Ketähän siitä kiittäisin. Antaisin Oscarin tai Seiskan etusivun.

    Olet oikeassa siinä, että ei ole tutkittu tai sanottu auki. Sankarit ja pelkurit eivät puhu. Vaikenevat itsensä kuoliaaksi.

    Ja me jälkipolvet emme aina näe oikeaa historiaamme. Sitä pelkoa, väsymystä, nälkää ja sankaruutta. Sääli.

    VastaaPoista
  9. Kemppinen kirjoitti: "(Y)ritän neuroottisesti kirjoittaa joka päiväksi jotain, vaikka tiedän, että ainakin lauantain blogi menee vähän harakoille."

    Tällaisten tekstien päivittäiminen tuottaminen on ihmeellistä. Ei sen odottaminen ole kohtuullista, eikö varmasti toteuttaminenkaan. Tosin edellinen kerta taisi olla kesällä kun blogi oli uinut "Possulan naapurin katiskaan", vai miten se meni.

    Kun Nokian communicator ei kaikesta huolimatta taivu kommenttien kirjoittamiseen bloggerin nykyversiolla (tämä on tietysti vain pieni esimerkki siitä kaikesta, mihin tämä Nokian malli ei pysty, itselläni on nytkin aktiivikäytössä kolme eri nokialaista ja jatkuva toimimattomuuksien kohtaaminen on kuin sienimetsää) viikonlopun blogit tulee luettua tarkemmin, koska kommentointiin on arkea paremmat mahdollisuudet, kotona tai kylässä on aina pitkiä aikoja pöytäkoneiden lähistöllä ja aloillaan.

    Vaikka laskuri ehkä muuta kertoo, eivät viikonloppujutut mene ainakaan tällaisen lukijan kohdalla hukkaan. Esimerkiksi musiikkia, kirjallisuutta tai juridiikkaa koskevat aiheet silloin esiin! Syksyinen sunnuntaisarja Bachin kantaatteja oli aivan erityisen tervetullut.

    Onnea juhlahumuun. Olen usein ihmetellyt, millainen on kustoksen (väitöksen valvojan) tunnelma. Henkilökohtaiset paineet ovat varmaan vähissä, mutta tietysti jos väittelijä on erityisen läheinen oppilas, voi kai pelkääjän paikka olla hikinenkin.

    VastaaPoista
  10. Oi sinä Suuri Kemppinen! Minä odotan sinulta lisää näitä syväluotauksia miehen psyykeen...

    Seuraavassa ehdotus jutun otsikoksi - (se on satiirinen mutta EI rienaava, koska jokainen satiiri on "raskaana totuudesta".)

    "He taistelivat vetoketjut auki, koska heidän pelkonsa oli muuttunut kiimaksi."

    VastaaPoista
  11. Oi sinä Suuri Kemppinen! Minä odotan sinulta lisää näitä syväluotauksia miehen psyykeen...

    Seuraavassa ehdotus jutun otsikoksi - (se on satiirinen mutta EI rienaava, koska jokainen satiiri on "raskaana totuudesta".)

    "He taistelivat vetoketjut auki, koska heidän pelkonsa oli muuttunut kiimaksi."

    VastaaPoista
  12. Kommenttiani on syytä tarkentaa: "he taistelivat sepalukset auki jne..."

    Vetoketjuja ei toki tunnettu armeijan pukuvarustuksessa 1939-1945, mutta ajatuksen clue lienee silti ymmärrettävissä...

    VastaaPoista
  13. Odotan edelleen kirjaa, jossa nimettäisiin alkoholismin ja narkomanian yksi keskeinen aiheuttaja, pelko.

    Se on AA -liikkeen käsitys. Esim. Iso kirja s. 100-101 ...vaikeuksiin liittyy selittävä sana "pelko" sulkumerkeissä. Tämä lyhyt sana kosketti jollakin tavalla elämämme jokaista puolta. Se oli ollut kuin syvälle syöpynyt lanka, joka ulottui olemassaolomme koko rakennelmaan. Se oli pannut liikkeelle tapahtumasarjoja, jotka puolestaan olivat aiheuttaneet meille jatkuvia, mielestämme ansaitsemattomia onnettomuuksia, vaikka alkuperäinen syy olikin meissä itsessämme.

    ter Petterius

    VastaaPoista
  14. Hienot tekstit pelosta, odotan jatkoa. Onnistut tässä jatkuvasti: olemaan henkilökohtainen mutta et paljasteleva. Ja nyt sanon tämän painokkaasti ja vain yhden kerran: eivät mene blogisi harakoille, eivät yhtenäkään päivänä. Kiitos tästä rikkaudesta, jota tuotat ulottuvillemme päivästä päivään.

    VastaaPoista
  15. Kemppinen:
    >Jatkosotaan lähdön tiettyä hurmahenkeä on >kuvailtu usein. Uraliin niin kuin olisi jo, ja ryssää >silmien väliin.

    Kiinnostava juttu. Tämä pisti kuitenkin silmääni, kun myöskin olen ollut siinä käsityksessä, että Uraliin olivat tuossa laulussa menossa suomalaiset. Laulun mukaan sinne kyllä olivat menossa “vanjat” niin että "huopatossut tulta lyö"

    Mutta mitkä olivat sen tavoitellun Suur-Suomen rajat? Vienanlahdelta Laatokkaan?


    Uraliin
    1942, Alkup. nimi: "Im ural fiel auf s eis", alkup. : Ralph E Vogl, suomalaiset sanat: Martti Jäppilä) A. Aimo: Uraliin

    "Uraliin, taakse sen, juokseen vanjat
    kuuluu vinha läiske tossujen.
    Miksi niin, Englantiin, uskoi Stalin
    huokaa hiuksiansa repien:
    "Miksi Suomi kuunnellut ei Tiltua ja äitiä,
    vaikka juttu oli sota sekä tarpeeks' räikiä?"
    Uraliin, Uraliin,
    nyt on kimpussa jo itse Suomikin.

    Auttakaa, Iivanaa,
    Suomen hirmut kohta sotkee koko kaalimaan.
    Eipä vaan, auttavan, näy
    vaikka jenkit tarjoo myötätuntoaan.
    Sillä japsit pistää länteen asti minkä ennättää,
    Saksa liittolaisten tonnistoja ilmaan lennättää.
    Uraliin, siin on työ,
    vanjat juoksee, että tossut tulta lyö."

    Tämä mainio dokumentti on kuunneltavissa tietysti Ylen Elävässä arkistossa:
    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&a=2703?s=s&g=1&ag=3&t=90&a=2703

    josta löytyy myös se Korsukuoron biisi:
    ”Silmien välliin".
    Parhain terveisin:
    Tapio Onnela
    Agricolan toimittaja
    http://agricola.utu.fi/keskustelu/

    VastaaPoista
  16. setäni on kertonut
    elävästi sodasta ja sankaritoesta

    todellisuudentajun pettäminen tapahtuu
    siinä vaiheessa kun
    sota aloitetaan

    VastaaPoista