Sivun näyttöjä yhteensä

16. maaliskuuta 2007

Lause hiipii

Eilen joku kirjailija antoi kommentissaan minulle ohjeita. Onneksi oli Serlaa käden ulottuvilla. Siinä ei yksikään silmä jäänyt kuivaksi.

Olen harjoitellut. Kun joku sanoo, että virkkeen loppuun pannaan piste, mutta esimerkiksi sivulauseet voi erottaa pilkuilla, sanon: "Ei voi olla totta! Kiitos kauheasti. Niin kuin minä olen ihmetellyt, mitä niillä pienillä prikuilla tehdään."

Eilen olin kirkolla. Kaksi kunnan virkamiestä kertoi, miten tunnollisesti he noudattavat ennakko-osto-oikeudesta annetun lain ja lunastuslain määräyksiä.

Ihastelin tätä järkkymättömyyttä. En kysynyt, mistä tämä äkillinen lainkuuliaisuus oli peräisin. En kysynyt, miten vapaa harkinta hallinnossa näyttäytyy laillisuutena.

Totuus on, kuten keskiajan aatehistoria kertoo, totuuden lausujan nimi. Jos voidaan väittää, että jokin oivallus on peräisin Tuomas Akvinolaiselta, se on kova juttu. Jos perustelun onkin esittänyt Akvinolaisen kummitäti, tilanne muuttuu toiseksi.

Blogiin pitäisi kirjoittaa lyhyesti.

En tiedä, mistä tämä sääntö on peräisin. Itse olen arvellut, että blogit pitäisi kieltää, koska sanassa on niin vaikeita kirjaimia, etenkin bee ja gee.

"Tyyli median mukaan", opastetaan.

Olen tottunut ajattelemaan toisin. Ajatuksen ja lauseen pitäisi olla mielellään suunnilleen saman pituisia.

Joskus romaanin ajatus on ensimmäiselle sivulla ja kooltaan ja rakenteeltaan niin vaatimaton, että romaanin lukemista säästyy tykkänään.

En suinkaan väitä, että romaaneissa pitäisi olla ajatuksia. Ne ovat päin vastoin joskus haitallisiakin. Mutta ellei tekstissä ole ajatusta, siinä saattaa olla mielenkiintoinen näkökulma tai näkökulmien verkosto.

Kun teksti on todella hyvää, se toimii kuin kastemato, joka kiskoo takaisin, kun kottarainen vetää sitä maasta syödäkseen. Hurja näytelmä. Siinä on kaksi kovaa vastakkain.

Silloin harvoin kun kirjoittaminen onnistuu, sisältö muuttuu muodoksi samalla kun muodosta tulee sisältö.

Lukija käsittää, ettei asiaa voi ilmaista toisin, koska asia on ilmaisu.

Tämä on tietenkin myös tekijänoikeuden taustalla olevan metafysiikan kuvaus. Juristit erottelevat toisistaan idean eli ilmaisun ja sisällön - mikä on mahdotonta.

Tämä sekaannus puolestaan on peräisin Königsbergistä ja Berliinistä eli Kantin ja Hegelin ja heidän ympärilleen kertyneen yliopisto-oppineisuuden maailmasta.

Olen jatkuvasti ja sitkeästi sitä mieltä, että niin sanottu blogi on uusi ja mielenkiintoinen mahdollisuus, jota olisi kaikin mokomin kuormitettava äärimmäisillä teksteillä.

Joku kommentoija viittasi Kanava-lehteen.

En usko että tällaista jatkuvaa keskustelua saisi syntymään Kanavassa tai muussakaan lehdessä.

Tuossa vasemmalla, televisiossa, haastatellaan Klaus Häröä hänen ensi-iltaelokuvansa johdosta.

Me olemme keskustelleet mielestäni järkevästi ja näköaloja avaamisesti rasismista, eugeniikasta ja voimattomien ihmisten vainoamisesta paljon, viimeksi 9.3. eli viikko sitten.

Eilenkin katsoin vaalikeskustelua ja silmäilin läpi keskeisten keskustelijoiden blogit. Vanhanen kirjoittaa pois tiehensä, mutta teksti on pelkkää mainostekstiä.

Sellaisia blogeja ei kannattaisi kirjoittaa (paitsi jos joku maksaa), joisa puuttuu riskinotto ja siis roso.

= = =

Monella lukijalla on varmaan höppänä täti, joka pysyy rauhallisena ainoastaan sopivan luettavan turvin eli siis sedatoituna.

Tämänkin blogin tulostaminen on hiukan ongelmallista, koska tuossa sivussa on Flashia ja muuta mukavaa. Teen arkistokappaleet itselleni ja vanhemmilleni Adobe Acrobatella: Create File - from Web page. Ruutuun url eli kemppinen.blogspot.com. Odotetaan. Acrobate rippaa periaatteessa kaksi juttua kerrallan. Klikkaamalla pätkän lopusta linkkiä Vanhemmat tekstit saa seuraavan annoksen jne.

Talletetaan.

Ainakin oman kokemukseni mukaan Acrobat-muotoinen tiedosto tulostuu nikottelematta, kun taas suoraan selaimesta ei saa muuta kuin otsikot ja yhden sivun.

Olen ihan kiitollinen tiedoista sekä helpommista että vaikeammisa keinoisa.

19 kommenttia:

  1. Saa naljailla jos kysymys oli vain retorinen: Kun käyttää firefoxissa wizz rss 2.1.7 laajennusta, saa samalle sivulle päätekstin kuvineen ja kommentit yhteen palstaan. Tuon voi kätevästi maalata ja kopioida wordiin - eikä tule mukana laitojen kikottimia. Jos ei tyydy editoitavaan wordiin, sen voi tulostaa vaikka cutepdf:llä pdf:ksi.

    VastaaPoista
  2. En tiedä miten blogissa pitäisi kirjoittaa, mutta eräs seikka harmittaa Sattumaa suuresti tässä blogissa. Kun kirjoitat joka päivä tekstejä, joista Sattuma ymmärtää vain murto-osan, niin keskusteluaikaa on maksimissaan 48 tuntia. Siinä ajassa Sattuman vanhat aivosolut eivät ehdi kunnolla lämmetä. P.S. Kiitos "Soittaa kuin apinan raivo"-vihjeestä. Katsoin pätkän YouTubesta, nyt olen onnellinen "Richter, The Enigma"-DVD:n omistaja. Kyseinen Tuben pätkä on ilmeisesti tästä DVD:stä.

    VastaaPoista
  3. Helppo tapa tulostaa blogia lienee RSS-lukija. Niitä löytää netistä pilvin pimein kun pistää googleen sanat "RSS reader" - muutaman kokeiltuaan löytää varmasti jonkun jota on mukava käyttää ja jossa on hyvät tulostusominaisuudet.

    Jos ei tiedä mikä on RSS, niin Wikipedia kyllä kertoo.

    Itse käytän Google Readeria päivittäisen Kemppiseni lukemiseen (www.google.com/reader) mutta se ei tarjoa kovinkaan hyvää tulostusmahdollisuutta, joten se ei taida Kemppisen käyttöön ihan soveltua.

    VastaaPoista
  4. Tulostusongelmaan ratkaisuksi ainakin PC-puolella voisi toimia asennettava virtuaalinen pdf-tulostin (esimerkiksi PDFCreator). Virtuaalisella tulostimella voi tulostaa useita sivuja samaan tiedostoon, mikäli mukaan tulevat sivupalkit eivät häiritse. Tiedä sitten löytyykö Maceille vastaavaa ohjelmaa.

    VastaaPoista
  5. Minulle on suuri ilo lukea tekstejäsi: älä muuta pilkkuakaan. Persoona tulee paljon paremmin esiin ilmi tekstistä, jota ei ole hiottu prikulleen.

    VastaaPoista
  6. No miksei se kelppa, että maalaa blogin tekstin ja "copy". Sitten vie hiiren kursorin word'iin ja siellä "paste"?

    Käsillä olevan blogin käärme kylläkin siirtyy oikealta vasemmalle. Haittaako?

    Taitaa olla liian helppoa? Ei tunnu missään, kun ei ole tarpeeksi vaikeaa?

    VastaaPoista
  7. Erinomaista!
    Yksi syy seurata blogiasi on juuri se, ettet mieti mitä ja miten tähän formaattiin kuuluu kirjoittaa.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että blogi on uusi mahdollisuus, jolle pitää antaa mahdollisuus.

    Toinen syy on tietenkin kirjoitustesi sisältö ja ennalta-arvaamattomuus. (hymiö)

    VastaaPoista
  8. Jo vain oppaita ja opastajia löytyy kaikkeen. Elokuvan käsikirjoittaminenkin on kovin helppoa, kuten Kata K:kin aikoinaan jossain lehtihaastattelussa totesi. Kata lausui käsikirjoittamisesta jotenkin näin, että "olen mä oppaat lukenu. On plot pointit ja äkt van, äkt tuu ja äkt trii". Syd Fieldin ja kollegoiden oppaista voi lukea sinänsä hyödyllisiä määritelmiä tai nyrkkisääntöjä kuten että ekan näytöksen pituus on 30 sivua, toisen 60 ja kolmannen 30. Tämähän on ok, mutta kun jotkut *ihan oikeasti* tekevät kaiken mallin mukaan. Ja ihmettelevät, kun ei kelpaa... Suosittelen leffaa "Adaptation", jossa Robert McKee on sivuhenkilönä (tosin ei himself, vaan Brian Coxin esittämänä hahmona).
    http://www.imdb.com/title/tt0268126/
    PS. meni muuten tavallista enemmän aikaa, kun piti tarkistaa pilkut...
    ;-)

    VastaaPoista
  9. Nää blogithan ovat ajattelun linux.
    Internetin maailmanlaajuisella kedolla kokoonnutaan hyvän ajattelijan ympärille kuin antiikin aikoina. Toivottavasti kukaan ei tule sotkemaan ympyröitä rantahiekassa.

    VastaaPoista
  10. Jokainen pysyköön tontillaan. Voiko lähes tuhat kävijää päivässä olla väärässä arviossaan? Ainakin yksi kävijä taisi olla. Kauneus katsojan silmissä, arvostelukyky niiden takana. Kauan eläköön kemppinen.blogspot.com!

    Muuten olen sitä mieltä (paitsi että oikeusministerin on oltava juristi), että Bloggerin nykyversiossa on jotain mätää, kun en valikoimalla Nokian kännyköitä (N91 8GB, 9500, 9300i, E61) pääse ikinä kommentoimaan, vaan vasta PC:llä onnistuu. Onko se muka "PC"? Pian parantukoon www2.blogger.com!

    VastaaPoista
  11. Muuten olen sitä mieltä, että Königsberg on vapautettava.

    VastaaPoista
  12. No, tonttendahl ymmärtänee ystävällismielisen piruilun. Se jokainen silmä kosteana oli mainio.
    maailmaan mahtuu myös hän - piruilumme jälkeen entistä ehompana.

    VastaaPoista
  13. Lause hiipii... ja riipii viitat fariseusten ja saddukeusten yltä ,paljastaen mätäpaiseet, joita he piilottavat vaatteittensa alta.

    Kemppisen blogi on helmi täällä blogistanin tuhansien blogien joukossa. Nämä sivut ovat kuten kansalaisopiston yleisivistävä opintojakso, ilman osallistumismaksua. Kiitän!

    Toisaalta olisi mielenkiintoista sukeltaa syvemmälle ja pohtia kysymystä, mitä K:n blogi merkitsee kirjoittajan minäkuvalle.

    Onko kyseessä kuitenkin ja kaikitenkin vain suuri peili, jonka me keskinkertaiset keskinkertaisuudet olemme kirjoittajalle luoneet??

    Kas, siinäpä kysymys, joka lähestynee jo Teodikea-ongelmaa....

    VastaaPoista
  14. Kemppisen typot eivät meikäläistä enää häiritse.

    Olenkin jo pitkään ollut sitä mieltä, että Kemppisen kirjoitus- tai oikeakielisyysvirheitten (mikäli niitä löytyy ;)?) ja hänen ajattelunsa välillä vallitsee muotoa ja sisältöä sitova - lähes mystinen yhteys...

    Viittaan tähän:

    "Silloin harvoin kun kirjoittaminen onnistuu, sisältö muuttuu muodoksi samalla kun muodosta tulee sisältö.

    Lukija käsittää, ettei asiaa voi ilmaista toisin, koska asia on ilmaisu."

    *
    Myös Kemppistä lukiessa on tärkeää oivaltaa, että blogit ovat ensisijaisesti kommunikaatiota - sekä itsen että muiden kanssa, ja vasta sitten (mahdollisesti) loppuun asti hiottuja kompositioita tai kompilaatioita.

    Jokainen, joka on joskus lukenut täysin kirjaimellisesti tekstiksi siirrettyä haastattelua, havaitsee kyllä nopeasti, että ihmiset puhuvat/ajattelevat hämmästyttävässä määrin lauseopin vastaisesti.

    Itse kirjakieli on jonkinlainen "geometris-matemaattinen" ideaali, jota ei tunneta muualla kuin kirjakielessä.

    Ihminen ei siis myöskään ajattele - ei luovasti eikä epäluovasti - vain "tertium non datur" periaatteella - lukuunottamatta Aristotelesta ;~).

    VastaaPoista
  15. No jopas. Ja minä kun olin siinä uskossa, että eturauhasvaivoista huolimatta kaikki vanhenevat miehet eivät ole katkeria, vajoa epätoivossaan ja surussaan ivallisuuteen. Taisin olla väärässä.

    dr.blind (osuva nimi muuten): "Jokainen pysyköön tontillaan. Voiko lähes tuhat kävijää päivässä olla väärässä arviossaan?"

    Suuri on kiusaus vastata ja vastaankin: "Lehmänpaska on hyvää, kymmenen miljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä."

    Tohtori Sokea lopettakoon heti Kemppisen blogin lukemisen ja sännätköön lähimmälle R-kioskille Seitsemän päivää -lehteä ostamaan. Painos jokunen satatuhatta, lukijat miljoonissa.

    VastaaPoista
  16. Kanava-lehdestä: kyseisen lehden pitäisi julkaista siinä julkaistavat kirjoitukset myös omassa blogissaan tai muussa muodossa, jossa niihin olisi a) helppo ja mahdollista viitata muista blogeista jos on tarpeen tai b) jopa altistaa tämä bloginsa kommentoitavaksi.

    Kyse ei ole niinkään kanavan keskustelun tasosta vaan siitä, että sen ja muidenkin lehtien pitäisi alkaa pikku hiljaa osallistua tähän intternet-keskusteluun ja avata itsensä verkkoon.

    VastaaPoista
  17. Ad Jarkko Tontti:

    Mihin voin lähettää laskun -

    an: välitetty elämän opetuksia

    Voisin antaa myös elämn opetuksen per 17.3. -
    elä poika kulta herjaa seiskapäivää.
    Hämäläisosakunta on puolillaan erilaisia väitöskirjan tekijöitä, jotka jonottavat kärsivälliseseti Seiskaa ja suhtautuvat kärsimättömästi heidän kulttuuriset ikoninsa kiistäviin tahoihin.

    Esimerkiksi väitöskirjaoppilaani Alvar H.! Iho nousee kananlihalle, kun ajattelen, mitä hän tekee Sinulle, jos satutte tulemaan kulmilla vastakkain...

    Jos aiot luoda itsellesi nimen suomalaisessa kulttuuridebatissa, muista neuvoni - omat kurahousut ja Pampersit! - Tarkistin asian Alvarilta. Näin on.

    VastaaPoista
  18. Ehkä kantsii käydä loppupeli ihan privana. Muutama satatuhatta lukijaa voi tuntua kenen tahansa tontilla raskaalta.

    VastaaPoista
  19. "eturauhasvaivoista"

    ???

    "katkeria"

    ???

    "epätoivossaan"

    ???!!!

    "ivallisuuteen"

    Ironia on taitolaji - sen ymmärtämiseen kyllä oppii, jopa tekemään positiiviset tulkinnat.
    Muistaakseni ironiaa pitää välttää kohdistamasta tiettyä ikää nuorempiin lapsiin. JK on saattanut ymmärtää ikäsi väärin.

    "dr.blind (osuva nimi muuten)"

    kyllä - oikeus on sokea.

    "Voiko lähes tuhat kävijää päivässä olla väärässä arviossaan?"

    jokuhan tänne houkuttaa - ei ainakaan haju.

    VastaaPoista