Sivun näyttöjä yhteensä

27. maaliskuuta 2007

Sydänmailla



Tässä tulee ihmisestä televisiofriikki.

Vaikka olisi ajatellut kirjoittaa mistä, kirjoittaakin muusta.

Eilinen haitarijuttu, jossa teema ei ehtinyt paljon alkua pidemmälle, oli lähtöisin aamu-TV:n virikkeestä. Tänä aamuna olin pudottaa silmäni, kun näytettiin kuvia Sakari Pälsin metsäkirjasta Tukkimetsistä ja uittopuroilta (1923) ja ennen sotia kuvattua filmiä lisäksi.
Tai kyllä siinä nähdäkseni oli muutakin kuin Pälsin valokuva-aineistoa.

Pälsillä oli Paulaharjun ja I.K. Inhan tavoin ihmeellinen silmä. Olen katsellut Otavan arkistossa hänen Mongolian kuviaan (”Valkoiset arot”) huolellisesti vedostettuina ja tiedän, että niitä kuvia on koskaan julkaisemattomina suuret määrät.

Tuo tukkipurojen maailma nyt kuitenkin osui arkaan paikkaan – Pentti Haanpään maailma, ruskealyyssiset jätkät pieksusaappaissaan.

Olen tuntenut Savossa ihmisiä, joiden puheista päätellen myös Pälsin tutkimukselliset kuvaukset olivat kaunisteltuja. Nämä minun kertojani olivat olleet sotien jälkeen talvia savotassa avotulilla. Ei niillä mitään kämppiä.

Pohjoisessa eli Kainuussa ja Lapissa, joihin mieli yhdistää savotat ja uitot, Kemiyhtiö oli keksinyt kämppäkulttuurin jo kauan ennen sotia. Ohjelmassa mainittiin, miten justeeri korvasi pokasahan. Hyvä juttu mutta ei pidä paikkaansa. Kyllä pokasahaa tarvittiin tiheässä metsässä aina moottorisahan saapumiseen asti.

Useista kuvista kumminkin näki, miten hirvittävän raskasta ja raakaa tuo työ oli. Mittasuhteet ovat nekin karut. Heti sotien jälkeen talvisin lähes puoli miljoonaa miestä tosissaan metsätöissä.
Tällä hetkellä metsureita lienee alle sata. Mehtäkone muutti kaiken. Kuitenkaan en ostaisi metsäyhtiöiden osakkeita, vaikka minulla olisi rahaa tai osakkeita. Enkä haluaisi olla metsäteollisuusmiesten housuissa, vaikka ne näyttävät olevan hyviä housuja ja kelpo kangasta.

Kotimainen puu ei kannata. Venäläinen puu sen kuin kallistuu. Toiminta on pako siirtää Borneolle.

Asiantuntijat ja muut demarit ihmettelevät vaalien tulosta lehdissä ja televisiossa. Kukaan ei sano ääneen ”Voikkaa”. Tottahan ihmiset tietävät, milloin maailman kirjat ovat sekaisin.
Ensin meni metsätyö, sitten meni sahateollisuus, sitten meni muu mekaaninen puu. Ja mikä onkaan seuraava?

Vähän samanlainen rimpsu kuin se unohtamani laulu, jossa lauletaan että ensin tuli Herbaa ja sitten tuli turpaan ja sitten tuli – jotain muuta.

Päivän kysymys.

Matti Kuusi keksi aikoinaan, että viihde tulee muutamia vuosikymmeniä taiteen jäljessä. Iskelmämusiikki toteuttaa nyt sen mikä oli 50 vuotta sitten uskallettua ja uutta salonkimusiikissa. Jazzin 1940-luvun vakiokäänteet tulevat puoli vuosisataa myöhemmin laulelmiin.

Kuusi on kyllä väärässä.

Viihteessä on maanjäristyksiä, kuten tämä rock ’n’ roll, josta olen kuullut puhuttavan. Osaan kyllä selittää muillekin, miten se polveutuu kaupallisesta ja kansanmusiikista, ja voin kertoa mukavia haitarijatsista ja kysellä, että missä onkaan hanuri Suomi-rokissa. Puheet ovat kuitenkin perättömiä, koska vasta nuorempi poikani onnistui osoittamaan minulle, mitä se tämä rokki on ja mistä sen harmoninen köyhyys johtuu – se pelaa muilla vahvuuksilla.

Mutta Teuvo Pakkalan ”Tukkijoella” on joka tapauksessa ilmestynyt painettuna 1899, ja tukkilaisromantiikka oli kova juttu suomalaisessa elokuvassa ja iskelmässä 1930-luvulta 1950-luvun loppuun.

Mielielokuvassani ”Isäntä soittaa hanuria” Kalle Viherpuu suorastaan ajaa haitaria soittaessaan hevoskääntöä eli siis varppaa tukkilauttaa.

Voipi olla, että maan kolme elokuvan valmistamoa, SF, Suomi-Filmi ja Fennada, periaatteessa kopioivat ”Tukkijoella” –näytelmää, mutta versiot olivat kyllä mielenkiintoisia. ”Rovaniemen markkinoilla” kytkeytyi kultakuumeeseen ja Lemmenjokeen, vaikka kultamiehet olivat kyllä enimmäkseen Vaskolla 50-luvulla. Olisikohan Helismaa muunnellut mielessään Klondyke-teemoja?

Ja sitten on kaikkien aikojen suursuosikkini ”Kaunis Veera”, joka on herraskaista tekoa ja itse asiassa operetti. Toisaalta se on musikaali. Säveltäjä on Harry Bergström, mutta nimiteoksen säveltäjä on Matti Jurva. ”Kaunis Veera” on olennaisesti plagiaatti kansansävelmästä ”Sepän sälli”. Tatu Pekkarinen oli sanoittajanero. Ja miljöö ei äkisti olekaan tukki ja savotta vaan halko ja tervahöyryt. Elokuvan kuvaaja oli Hjallis Harkimon isä.

Miksi suurviihteen kaksi kulmakiveä liittyvät elinkeinoelämän kuljetuslogistiikkaan, siis tukkijokiin ja halkokauppoihin. Kuten tunnettua polttopuiden myyminen Pietariin oli kapinaan asti varsinainen sampo koko Suur-Saimaan alueella.

Kun tässä on nyt jälleen kerran paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, niin miten on mahdollista, että Metsäradio oli niin monta kymmentä vuotta maan suosituimpia radio-ohjelmia?

Vastausta mielialojemme salaisuuksiin on kai haettava Pälsin ja Paulaharjun kuvaaman ohella akselilta Olavi Virta – Esa Pakarinen. Elokuvassa Olavi Virta kuului vielä Kippari-kvartettiin ja oli siis tuomassa salonkimusiikkia suosion huipullle. Ja Esa Pakarisen läpimurto oli ”Rovaniemen markkinoilla”. Pohjois-karjalainen mies joka näytteli savolaista.

Ja metafyysinen tuonpuoleisen tunto, aavistus paremmasta maailmasta, oli tietenkin Metsäradioon mielessä liittyvä Hiski Salomaan Lännen lokari”. Lokari on ”logger” eli jätkä.

Metsäradion tunnarissa, Tukkijoella-sävelmästä "Vielä niitä honkia humisee", ei koskaan esitetty säkeistöä, joka alkaa:

"On sitä oltu ryyppäämättä
kolmekin vuorokautta - - - "

24 kommenttia:

  1. Tukkilaisromantiikan tärkeimpänä syynä lienee ollut se, että maalaisyhteiskunnassa tukkilaiset muodostivat erään harvoista liikkuvista elementeistä.

    Palveluspakko poistui muistaakseni elinkeinovapauden tullessa 1870-luvulla. Tätä ennen väestö oli ollut erittäin tiukasti sidottuna kotiseutuunsa, sillä maassamuuttoon oli tarvittu kirkkoherran myöntämä matkapassi. 1800-luvun lopussa, kun uittoa alettiin harjoittaa laajamittaisesti, tukkilaiset olivat oikeastaan ainoita vieraspaikkakuntalaisia, jotka tulivat maaseutupaikkakunnalle.

    Tukkijätkät olivat enimmäkseen nuoria miehiä, sillä työ oli hyvin raskasta ja vei kauas kotoa. Vain lauttaisännät (ennen yhtiövetoista uittoa) olivat vanhempia. Nuoret vieraat miehet kiinnostavat nuoria naisia ja päinvastoin, joten romantiikkaa syntyy ihan yrittämättäkin. Paikallaan elävälle vaeltava ihminen on vapaa ja romanttisen oloinen ihan yrittämättä.

    Nimim. erään joen rannasta vaimon löytäneen tukkilaisen lapsenlapsi

    VastaaPoista
  2. En nyt oikein ymmärrä miten tuo osui arkaan paikkaan. Muistaakseni jo Veijo Meri kirjoitti aikoinaan, ettei Haanpää ollut Paulaharju tai Inha, perinnetiedon kerääjä. Joku ihme siinä on vieläkin, että Haanpää nimenomaan halutaan nähdä tukkilaiskuvaajana, kun niitä juttuja hänellä ei ole kuin murto-osa.

    VastaaPoista
  3. En tiä, mutta väkisinkin tulee mieleen, että nimimerkki J. Kemppisen takana on useita kirjoittajia. Ainaskin kuusi tai enemmän. Ei yks miäs voi kirjottaa niin monista eri aiheista niin pätevästi. Kyä nyt tältä tuntuu.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se on yks ja sama JK. Kemppinen on vain onnistunut liittämään päänsä laajakaistaan tavalla, joka on toistaiseksi tuntematon. Odotamme keksinnön kaupallistamista.

    VastaaPoista
  5. Ad Anonymous: arka paikka - tarkoitan vain, että isäni taitaa kuulua tuohon samaan nimiluetteloon Lapin romantikkona.

    VastaaPoista
  6. Feeliks Esaias Pakarinen ol Riäkkylästä, mistä Värttinähhii.

    Suhmuran Santroo ja Lentävvee Kalakukkoo kuuntel ihan mielikseen.
    Vuan jos toen perrään aletaan listoomaan, niin Joinssuun Elli.

    Iltahämysssä Pielisen rannalla lavalla on paras. Kopasta ei hevin passoo - tulloo käslaukusta piähän.

    Mantoo ja Santroo suapi tuolta: http://www.honkavaaranperinnepiha.fi/
    viinitila.html

    VastaaPoista
  7. Unenomaisesti muistan nähneeni jossakin väitetyn että Jukka Kemppinen olisi kirjoittanut Pentti Kourin nimiinsä ottaman kirjan.

    Kenen kantapää mahtaa löytyä Erkki Tuomiojan mummosta kirjoitetun kirjan takaa, ulkoministeriön avustajien ohella?

    VastaaPoista
  8. Meille etelän variksille taitaa lähin museoitu kämppä olla Seitsemisen kansallispuistossa:
    http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=430
    Hieno paikkahan se ja muistelen, että alueen tiukkasyisistä puista saatiin lentokonevaneria sodan aikana. Netistä en tätä tietoa tosin löytänyt.
    Hieno metsähallituksen ylläpitämä savottakämppä on myös Lieksassa, jossa kaverini isävainaa oli savotoilla 12-vuotiaasta lähtien.
    http://www.villipohjola.fi/item.asp?Section=12&Item=3051
    Välillä kävi sotimassa kolme sotaa ja eikun takaisin savotoille. Talviaamuina ensimmäinen homma oli repiä lattiaan jäätynyt tukka irti: kämpät olivat täpötäynnä jätkiä. Hän ehti nähdä Pölösen kuningasjätkän eikä tykännyt yhtään, kun elokuvassa uitettiin kuorimattomia tukkeja. Moiseen eivät jätkät langenneet, vaan puut kuorittiin ennen uittoa. Lieksassa on myös hienoa uittorännejä, kannattaa ihan töikseen käydä katsomassa, kun siellä päin käytte.

    VastaaPoista
  9. Niin, nyt kait puhutaan menneestä kulttuurista? Oli tukkimiehet ja SF-filmi tuota kulttuuria tuomassa esiin. Nythän vaan eletään tuon menneen ajan mukana, kun kumpparit olivat Nokian Kontioita ja päällysvaatteet olivat 60-luvun K-kaupoista ostettuja. Mitä tuohon tukkilaisyhteiskuntaan tulee, niin 60-luvulla tukkimiehet majoittuivatkin lähelle maalaisbaareja, saadakseen tuota uutta keskikaljaa venematkoilleen. Sitten tulivat tukkirännit ja uudet ukkoherrat uiton päätteeksi pitkällä joenlaskumatkalla.

    Tässä eräänlainen teknikkonäkemys.

    VastaaPoista
  10. Ad Anonymous II:

    Jäin vieläkin miettimään. Erastotenes tuossa edellä esittää oivallisen selityksen: tukkilaiset olivat ensimmäien luvallisesti eli nimismiestä pelkäämättä liikkuva työväki maassamme.

    Haanpää lienee ollut henkilökohtaisesti ruumiillista työtä kaihtavaa lajia - näin minulle on kerrottu. Tukki- ja metsätöistä välttyäkseen hän opetteli kirjoittamaan.

    VastaaPoista
  11. Ad Heikki Rönkkö:

    Menneisiin kirjoittamisiin ei tarvitse suhtautua kummemmin kuin lääkärin entisiin asiakkaisiin; kirjan toimittamisen taito on käsityötä.

    Tuomiojan kirjoittamisiin en ole koskaan kajonnut - paitsi joskus keljuilemalla suullisesti, että voisi etsiä lauseeseen hiukan lisää luistoa.

    Kehumani Wuolijoki-kirja on tietääkseni kirjoitettu englanniksi ja sen on suomentanut Heikki Eskelinen, monessa mukana ollut kaveri, jolla on kiistattomasti hyvät kustannustoimittajan taidot.

    Kun tämä nyt sävyttyy vähän tärkeileväksi, niin otanpa ja myönnän julkisesti ansainneeni 1960- ja 70-luvulla rahaa editoimalla mm. Joppe Karhusen sotamuistelmia jokseenkin monta. Se oli perinteinen piinaviikon askareeni.

    Lopulta kielenhuolto meni niin pitkälle, että kun kirjailija oli kirjoittanut Nurmoila, korjasin "Hirvas", ja kun hän oli kirjoittanut SB-3, korjasin PE-2...

    VastaaPoista
  12. Ad AR:

    Lieksan museo on sekin aikamoinen paikka. Pyrin käymään katsomassa siellä ainakin ison pirtin veistojälkeä ja hirren paksuutta.

    Uittokalustoa on runsaasti.

    VastaaPoista
  13. Olikohan Pentti Haanpäässä muuta tukkijätkää kuin Riihimäeltä ostettu punainen kaulaliina rekvisiitaksi tulenkatajia varten.

    VastaaPoista
  14. Ad Anonymous II:

    Huvittavaa: panin merkille ne samat Nokian kumisaappaat.

    Asiahan olisi varmaan helposti selvitettävissä, mutta ajoituksesi (60-luku) on aika luultavasti oikea.

    VastaaPoista
  15. Lieksassa oli maan ensimmäiset avoimet tukkilaiskisat 1930-luvulla. Lieksanjoen varrella on nähtävää, kun lähtee Ruunaan suuntaan. Joen molemmin puolin on hirsilaavuja puineen. Kämppiäkin löytyy.

    VastaaPoista
  16. Heidegger kirjoitti joskus, että jokainen suuri filosofi ajattelee elämänsä vain yhden ainoan ajatuksen (tai yhtä ainoaa ajatusta).

    Kemppinen ei Heideggerin määritelmän mukaan siis liene filosofi.
    Pikemminkin häntä voisi nimittää "infologiksi".

    Ja hyvä niin...

    VastaaPoista
  17. Pälsillä oli Paulaharjun ja I.K. Inhan tavoin ihmeellinen silmä. Olen katsellut Otavan arkistossa hänen Mongolian kuviaan (”Valkoiset arot”) huolellisesti vedostettuina ja tiedän, että niitä kuvia on koskaan julkaisemattomina suuret määrät.

    Voisiko Pälsin kuvista saada vedoksia jostain? Haluaisin seinälleni esim. suuren kuvan
    shamaani Otsir Bööstä (suttainen versio).

    Onko mitään toiveita, että joku taho kävisi Pälsin kuvat läpi ja tuottaisi niistä niin hyvät kuvat kuin nykyteknologialla on mahdollista. Inhan kohdallahan tällaista on tehty äskettäin.

    VastaaPoista
  18. Ad A.-K.H.: - Ellen erehdy, sen Haanpään muotokuvan, jossa on tämä punainen huivi, maalasi Väinö tai Sylvi Kunnas, ja tyttärensä Kirsi kertoi minulle taannoin juuri siitä, että miehen piirteet pakottivat maalaamaan kuvan. Se syntyi melkein vuorokaudessa.

    Saatan sekoittaa, Tässä Kunnaksen maalaamassa potretissa on kumminkin olkapäältä napitettava villapaita, lerpallaan, ja pikkutakki.

    VastaaPoista
  19. Ad Näppäilijä:

    Suosittelisin keinoksi Otavan Antti Reenpään (toimitusjohtaja) lähesetymistä henkilökohtaisesti. Pälsin kuvien oikeudet eivät ole mitenkään selvät.

    Antti R. on itse erinomainen valokuvaaja (M-Leica).

    Otavan ja Yhtyneitten takana on enemmän tai vähemmän jemmassa myös käsittämätön määrä valokuvia mm. Venäjän vallankumouksesta 1917. - Maamme kautta kulki satoja tuhansia emigrantteja, joilta maanmiehemme hienotunteisesti poimivat arvoesineet, negatiivit, Fabrgé-munat ym. ym. ym.

    VastaaPoista
  20. I.K. Inha valokuvataiteen viikko Virroilla
    2. - 6. heinäkuuta 2007 Virtain Perinnekylässä

    VastaaPoista
  21. suttaiseen Otsir Bööhön Copyright on Museovirastolla

    tuolla on parempi
    http://www.status-limbus.nu/otsirboo.htm

    VastaaPoista
  22. Lähteestä VALOKUVAT KELLAREISSA
    SELVITYS KUSTANNUSTALOJEN
    KUVA-ARKISTOISTA (opm 3/2002):

    Otavaan jäi Nyströmien ja I.K. Inhan alkuperäisnegatiivien ja vedosten sarjoja mm. toteutumat-tomasta Oulujoki-hankkeesta,
    Sakari Pälsin maailmanmatkoilta ja monista 1920–1930-lukujen rikkaasti kuvitetuista
    teossarjoista.

    Museoviraston kuva-arkistoon siirrettiin v. 1970 n. 500
    negatiivin kokoelma, johon kuuluu mm. Inhan-Nyströmin
    sekä tunnistamattomien valokuvaajien maisema-,
    elinkeino- ja henkilökuvastoa 1890–1920-luvuilta
    Erilliskokoelmia tunnettujen valokuvaajien mm. I.K. Inhan, Ivan Timirjasevin,
    Sakari Pälsin, H. Ifflandin alkuperäisvedoksia siirretty
    erilliskokoelmaksi. Diakokoelma kirjojen kansista
    Valokuvaajia mm. I.K. Inha, Sakari Pälsi, Samuli Paulaharju, H. Iffland,
    Vilho Setälä, P. Poutiainen, Aarne Pietinen, Eero
    Troberg, Otso Pietinen, Kai Nordberg, Irmeli Jung

    VastaaPoista
  23. Kyllä vain. Kuva, jossa on lerpallaan oleva villapaidankaulus ja pikkutakki, on painojäljennöksenä tuossa seinälläni. Kasvot ovat olennaiset. Rotsi on vähän miten sattuu.

    VastaaPoista
  24. Kun nyt päästiin jo Pohjois-Karjalaan, niin

    http://www.tuutsie.fi/sivu4.htm

    helsinkiläiseen Sundqvistiinkin (perusstadilainen) tarttui sieltä jotakin.

    VastaaPoista