Vuorelta

Ajoittain luen erinomaista, ajoittain hyvää, mutta enimmäkseen heikkotasoista kirjallisuutta. Ja myös sellaisen selitystä.

Paras teksti jakaa yhteisen ominaisuuden kaikkein korkeimman musiikin kanssa. Se ei ole lainkaan tajuttavissa.

Kaikkein parasta musiikkia on sellainen kuin Schubertin C-duuri kvintetto D956. Maailmassa moni ilmiö on kynnyksen – tipping point – varassa. Tässä se on sävel G ja tekijä on alttoviulu. Kaksi viulua, kaksi selloa ja altto – mies ei voinut olla terve. Eikä hän ollutkaan. Hän kuoli.

Tosin kvinteton viimeinen osa muistuttaa Säkkijärven polkkaa. Ei luulisi. Mutta Schubert julkaisi polkan (D735) ja paljon valsseja. 

Mitä musiikissa ei olisi tapahtunut, jos Schubert olisi elänyt yli 31-vuotiaaksi?

Brahms ei olisi koskaan syntynyt eikä siis myöskään Hitler.

Mozart ja Beethoven olivat aksiomaattisia säveltäjiä. Vain Schubert vaistosi ainoana J.S. Bachin jälkeen sen, minkä Kurt Gödel osoitti muodollisista järjestelmistä 1931 ja Turing pian sen jälkeen tilakoneen pysähtymisongelmalla. On totta, että (muodollinen) järjestelmä ei ole tosi. Tai sama asia toisinpäin eli Tarskin teoreema: totuus ei ole määriteltävissä muodollisesti.  

Mutta miksi otaksumme, ettei todellisuus olisi aksiomaattinen järjestelmä ja siis epätäydellinen?

Tahdon sanoa, ettei kaikkein onnistunein ole käsitettävissä, kuten tuo kvintetto ei ole, koska en keksi muuta tapaa sanoa, ettei paras ole tyhjennettävissä eikä vajennettavissa tulkinnoilla.

Katselin useaan kertaan edellisen blogin Nattastunturin kuvaa ja hain esiin muutaman vanhan kuvan Sokostilta. Ja on muuan mustavalkoinen kuva, jota ei kai ole julkaistu. Se esittää tunturit koko loistossaan. Se on otettu Lommoltunturilta. Kuvan ottamisen aikaan autolla pääsi tunturiin vain tuolla ja Kaunispäällä.

Tunturiharrastuksemme salainen tausta on monen arvaama, Vuorisaarna. Sen voi aina välillä lukaista. Samalla tavalla kuin juuri Matteuksen kärsimyshistoria on kaiken myöhemmän proosakirjallisuuden esikuva, tosin ylittämätön, Vuorisaarna on runoutta, ja tavattoman paljon parempi kuin hienoimmatkin psalmit, vaikka niissäkin on valtavuuksia ja mahtavuuksia. 

Nyt luin sen myös siksi, että kuvittelin joutuvani vuorostani vastaamaan jälkeläisteni kysymykseen, mitä sinä teit, kun diktaattorit olivat jälleen kerran ottaneet vallan. Vastaisin: selitin väärää oikeaksi ja sain siitä palkkaa.

Vuorisaarna ei ole käsitettävissä, sillä sen paradokseksi luonnehditut kohdat ovat nurinkurisia ja käskyt ja kiellot ihmeellisiä. ”Olkaa täydellisiä!” Tai että se tekee huorin, joka ottaa hylätyn naisen vaimokseen.

Vastakohta ei ole tosi: kaikki hullu puhe ei ole runoutta.  Harjaannuttamalla itseään oppii tunnistamaan jännitteen. Vuorisaarnan jännite on noin 20 000 volttia. Ainakin oma tukkani nousee pystyyn kun menen lähellekin tekstiä, ja alan pelätä loisvirtaa. Hauskaa Juhannuksen jatkoa!