Sivun näyttöjä yhteensä

25. kesäkuuta 2020

Kolumni


Edeltäjäni keisari Trajanus keksi kaiverruttaa ja hakata kertomuksen teoistaan 30 metriä korkeaan pylvääseen. ”Kolumni” tarkoittaa pylvästä. 

Minuun aikoinaan syvästi vaikuttanut Paul Veyne, antikin tutkija ja mentaliteettien historian edistäjä, käski tutkia tekoja (praktiikkaa) eikä esineitä. Tai hän on siis yhä hengissä, vaikka hänen ylistämänsä Foucault on kuollut.

Veyne huomautti, että Trajanuksen pylväs sijaitsi kahden suure kirjaston välissä, ja sitähän se, istu ja pala, onkin: kirjasto lukutaidottomille.

Jäin miettimään tätä päädyttyäni eilen selostamaan arveluitani siitä, miksi Tintti ja Barksin Aku Ankka, ovat hengissä ja kiinnostavat, kun kaikki muu 50 – 75 vuoden takainen taide ja tiede on korvautunut uudemmalla.

Olen tähdentänyt historian välttämättömyyttä, koska nykyhetkeä ei voi lainkaan ymmärtää tietämättä mitään menneisyydestä. Yleensä en ole vienyt lausettani loppuun sanomalla, että historia on aina ja välttämättömästi paketti villejä valeita.

Perustekniikka olisi selvittää, miten pisteestä A päädyttiin pisteeseen B. Samalla jätetään kertomatta, mitä A ja B tarkoittavat, ja miten on ymmärrettävä ”piste”.

Mutta juuri eilen sattui Kongossa muuan apina putoamaan eräästä puusta. Tapahtumalla ei ollut seurauksia. Apina kiipesi toiseen puuhun. Sellaista on historia.

Lähes kaikki historiassa melkein tapahtui. Lähes kaikki – minkä tunnemme hyvin - jäi miltei tapahtumatta. Hitlerin isä ja Maon äiti olisivat voineeet tulla viime tingassa toisiin ajatuksiin ja Stalin puolestaan olisi edennyt pappismunkiksi Gruusiaan ja kumartanut isästään Nikolai II:ta vuosikymmenestä toiseen.

Edes Saarikoski, joka kirjoitti sen runonsäkeen, ei ole lähettänyt viestiä, missä asennossa on kuollut, toisin sanoen millaista on kuolleena. Tavallisin vastaus on, että tuonpuoleista ei ole. Toisaalta myöskään tämänpuoleista ei ole. Yrittäkääpä selvittää, onko atomeja olemassa. Fyysikko ja filosofi Ernst Mach sanoi että ei ole, ja Einstein ihaili häntä suuresti, ja lisäsi ettei myöskään sattumaa eikä siis satunnaislukuja ole. Yrittäkääpä te puolestanne selittää minulle, mitä on materia eli aine.

Joka kerta kun pengon sitä kysymystä itse, ajan tasalla olevaan fysiikkaan tukeutuen, vastaus on sama. Protonien sisällä on lähinnä kvarkkeja, jotka ovat lähinnä energiakenttiä, ja sitä kiveä, jolla joku heittää minua, jäädäkseen historiaan ihmisenä, joka heitti ensimmäisen kiven, ei ole olemassa. 

Sille joka ehkä ihmettelee – viittaan muuan ohella atomin ”aurinkokunta-malliin”, jossa ison ytimen ympärillä pyörii pieniä planeettoja. Tuo malli osoittautui virheelliseksi jo sata vuotta sitten.

Tämä on pitkä perustelu huomautukselleni: toivon että amerikkalaiset oppivat ymmärtämään Trumpia. Pelkään että hän aloittaa oman luulonsa mukaan rajoitetun ydinsodan edistääkseen uudelleen valintaansa. Kunpa sotilaat olisivat ottaneet ajoissa talteen laukaisukoodit.

34 kommenttia:

  1. "Kunpa sotilaat olisivat ottaneet ajoissa talteen laukaisukoodit."

    Tässä onkin kolumnin viisaus.

    Järkevä sotilas ei käynnistäisi maailmansotia.

    Jos poliitikot sen välttämättä haluavat, niin "seuraava maailmojen sota käydään kivin ja kepein."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokunen viikko sitten uutisoitiin, kahden ydinasevallan, Kiinan ja Intian välillä vuoristosolissa käydystä kymmenien sotilaiden henkiä vaatineesta taistelusta juurikin kivin ja kepein. Kierros on mennyt umpeen.

      Poista
    2. Parhaat pasifistit, kenraalithan ne.

      Poista
  2. Elän siinä luulossa, että laukaisukoodit on jo vaihdettu. Jos Trump päättää käyttää niitä, niin lähitienoon pitzeriasta ja hampurilaisravintolasta toimitetaan tilaus suoraan Valkoiseen taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elän samansisältöisessä toivossa. Luulla ei enää uskalla.

      Poista
  3. Viosien takaa lukemaani, ei ehkä kovin tarkasti seuraava: Huovinen kirjoitti Pylkkäsensä suuhun jotenkin sen suuntaisen ajatuksen, että silloin kun maailmankaikkeuden olemus alkaa liikaa huimata päästä, kannattaa heittäytyä pitkäkseen ja nuuhkaista pihkaista mäntypöllin kylkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipa.

      Motomiehen silmä saattaa havaita parit visapöllit. Metsähallitus, Visapörssi. Pölli nyt on pölli - toki; mutta varttikilon puukonkahvaksi melko tyyris.

      Jaa ett' rellun jousista, jukra...

      I. Hallantie

      P. S.

      enkeliteräs määrittyi

      Poista
  4. Korjaus: Tintti ja Aku Ankka eivät kiinnosta.

    Marginaaliin menee printinkäytön muun printinkäytön muassa. Kymmenvuotiaat koskevat printtiin vain aseella uhaten. Paitsi tietenkin joissain mahtisivistysperheissä, niissä tulee tunne, että ikuista on.

    VastaaPoista
  5. Historian ongelma on monen muun lisäksi se, että joitain tapahtumia ei voida "varmuudella" sanoa tapahtuneen ja silti ne ovat - ainakin rajallisesti - todistettavissa seurausten kautta.

    Toisaalta jokin todiste ei välttämättä todista mitään, koska tämä "todiste" onkin väärennös. Tai todiste eri syistä tulkitaan väärin.

    Ei aina - mutta usein - historia ei kulje syystä seuraukseen kovin suoraviivaisesti, vaan välillä jokin asia tai henkilö nopeuttaa tai hidastaa alkanutta prosessia.

    Yksiiso ongelma näyttää olevan myös kovin yksisilmäinen historian katsominen. Joskus se ainoakin silmä on kiinni tai vain vähän raollaan.

    Talouden tai taloudellisten ratkaisujen merkitys on erittäin suuri historiassa, mutta tästä joudutaan jossain määrin vaikenemaan, koska se saattaa nostaa esiin epämiellyttäviä kysymyksiä.

    Onneksi blogisti on vuosien ajan tuonut joitakin piirteitä näistä asioista esiin ja on todella syytä kiittää siitä mitä on ollut mahdollista lukea blogin artikkeleista.

    VastaaPoista
  6. ”... oppivat ymmärtämään Trumpia. Pelkään että hän aloittaa oman luulonsa mukaan rajoitetun ydinsodan edistääkseen uudelleen valintaansa."

    Mikähän vika minussa on, kun ei. sitaatin kaltaiset lausunnot tuntuvat minusta järjettömiltä tai suorastaan lapsellisilta? Jotakin vaikean psykologista varmaan.

    Kaikesta koomisesta kummallisuudestaan, tietämättömyydestään ja sekavuudestaan huolimatta Trump on vaikuttanut minusta paljon rauhanahtoisemmalta ja sovittelevammalta kuin vaikkapa edeltäjänsä Obama, jonka hallinnon ansiot yllyttäjänä ja takapiruna mm. arabikeväisiin, Syyriaan, ISIS:n nousuun, Ukrainan tilanteeseen ( mm. Nyland, Biden) eivät ole vähäiset.

    Uhkana maailmanrauhalle Hillary Clinton olisi paljon pahempi kaikessa "oikeamielisyydessään" ja pyhässä vihassaan.

    Trumpin synniksi on luettu mm. liiallinen kaveereus Putinin ja Xin kanssa - ei sotaisuus näitä kohtaan.

    Vai Ranskaako Trump vaihteeksi ydinpaukuilla pommittaisi?

    Toivoisin siis tuollaisiin löysin heittoihin hieman paremmat perustelut ja jonkin logiikan. Pelkkä heiton muodinmukaisuus ei tämän tason blogissa tunnu oikein näin riittävältä perusteella.

    Tämä nyt kaikella kunnioituksella ja kovin puutteellisella humeetilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin youtubesta Trumpin puhetta pätkän, jota tiedotusvälineemme eivät suinkaan esittäneet. Hän puhui sympaattisesti hiljaisesta enemmistöstä, joka ei patsaiden kaatamista ja kohtuutonta riehumista suvaitse.

      Pahaa pelkään, että mediamme äänestää jälleen väärin.

      Poista
    2. Higgsin bosoni yritti kertoa sinulle jotakin massasta.

      Aikaa ei Carlo Rovellin mielestä tarvita enää ollenkaan.

      "Jokainen kirja on kirjoitettu uudestaan, jokainen taulu maalattu uudestaan, jokainen patsas, katu ja rakennus nimetty uudestaan, jokainen ajankohta muutettu toiseksi. Historia on pysähtynyt. Ei ole muuta kuin loputon nykyhetki, jossa puolue on aina oikeassa." George Orwell: 1984.

      Carlo Rovelli taitaa olla oikeassa, jos ei ole menneisyyttä onko silloin tulevaisuuttakaan?

      Poista
    3. Trump vaikuttaa olevan aidosti ja ehkä jopa vilpittömästi tyhmä ja sivistymätön. Onko se riittävä syy olla tajuamatta niitä näkemyksiä joita Matias K esitti? HS:lle ja Ylelle se näyttää käyvän alibiksi. Tämä siis on, sanottakoon vielä selvyyden vuoksi, tarkoitettu kiitokseksi Matiakselle yleisesti unohdettujen asioiden esillä pitämisestä. Sitä paitsi oli Trumpilla tai jollakulla takapirulla kylliksi viisautta antaa potkut Boltonille, joka olisi ilmeisen mielellään hävittänyt Iranin maan päältä.

      Poista
  7. Aurinkokunta-mallia ei ole koskaan kai pidetty oikeana. Sitä kutsutan Bohrin atomimalliksi, mutta tuskin vastasi Bohrin syvempää käsitystä. Malli on kaksiulotteinen, kun atomit ovat kolmiulotteisia.

    Mutta se on selkeä ja yksinkertainen, kun halutaan kuvata eräiden yksinkertaisten molekyylien syntymistä. (ns. oktetin muodostumien)

    Vesimolekyylistä tavallisesti tunnemme ns. mikkihiirimallin. Se on yksikertainen. Todellinen vesimolekyyli muistuttaa lähinnä liettualaisten Perkunas-jumalaa.

    VastaaPoista
  8. Valitettavasti Trumpin uudelleenvalintakiihkolla ei tosiaan näytä olevan mitään rajoja. Eikä hänen ydinkannattajiensa sokeudella. Se, että hän on osaamaton, oppimiskyvytön, arvostelukyvytön, vastuuton ja härski, ei vielä ole niin vaarallista. Mutta vaarallisuuden suhteen mitään vastaavaa ei liene nähty sitten ehdokas A. Hitlerin. Eikä tämä ole mikään banaali hitlerkortti. Ja mitähän isänmaallista mahtaa olla siinä, että meillä isänmaalliseksi itseään kutsuva yksinkertainen kansanosa häntä aina vain hehkuttaa. Ja varmuuden vuoksi: en kuulu mihinkään kuplaan, eikä tästä pidä päätellä mitään muuta mistään muusta.

    VastaaPoista
  9. Jenkkien laukaisukoodien käyttäjiin emme voi juuri vaikuttaa mutta paremmin kotimaan mahdollisen uuden hallituksen "sortolaukaisukoodien" painajiin. Jos siis tiedämme historiallisen taustan paremmin kuten toivottava on:


    Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) edustama kovien arvojen perussuomalaisuus on aateperimältään fasistinen, arvioi fasismia tutkinut emeritusprofessori Tarmo Kunnas.
    - IS 2013, https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000662060.html

    Näkökulma: Il Duce- ja Mestari-nimet kertovat, että perussuomalaisissa on
    fasistisia piirteitä – vahvaa johtajaa ovat ihailleet niin Halla-ahon kuin
    Mussolinin kannattajat

    Scriptassaan Jussi Halla-aho kirjoittaa itsemurhaa tekevästä valtiosta - aivan kuten Benito Mussolini aikanaan puhui.

    - IL 2020 https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ab86df70-f3d8-48f9-ae19-3c0808184a84

    Onko mikään muuttunut 7:ssä vuodessa? Suomen Perustan julkaisemassa kirjassa, jota pj kehui ja kehuu edelleen, on etnonationalistista rotuoppia, marxilaista salaliittoteoriaa ja sitä rataa.

    MMM...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan Nimetön syyllistynyt vihapuheeseen ja maalittamiseen siteerauksillaan?

      Poista
    2. "... Il Duce- ja Mestari-nimet kertovat, että perussuomalaisissa on
      fasistisia piirteitä ..."

      Ilman muuta juuri noin. Jo Mussolinin habitus, tapa ilamaista itseään, hänen viiltävän tervä ja johdonmukainen logiikkansa, pukeutumisensa upeaan sotilasasuun ja koko hänen ohjelmansa - täsmälleen samaa "vahvaa johtajuutta", jota Halla-aho edustaa.

      Kuin kaksi marjaa!

      Joku tosin väitti, että Mestari-nimitystä käyttävät tekisivät sen sarkastisessa merkityksessä ("Mestari on tänään meille suosiollinen", jne. ;) ) ja jopa niin sanotusti vain "porvaria ärsyttääkseen", mutta tämä on tietysti roskaa. Ei perusuilla mitään huumorintajua ole. Eikä logiikkaa. Eikä sallittuja poliittisia mielipiteitä. Koska ne ovat persujen mielipiteitä.

      He ovat meitä alempaa, tyhmää ja totista, mutta niin vaarallista roskaväkeä, josta pitäsi jotenkin päästä eroon ... Demokratiassahan tässä sentään, herranenaika, eletään!)

      (Lihavoinnit vileä selkeyttävät viestiä ja viitteet iltapäivälehtiin antavat vahvan faktaperustan viestille.)

      Poista
    3. Pehmofasisti Mussuliinu.

      Poista
    4. Ulkonäkö (ilman partaa) ja käytös viittaa enemmän Goebbelsiin. Parran kanssa näyttää Arhinmäeltä. Mutta peruslinja on että kaikki mitä perussuomalaiset tekevät on propagandaa. Ja natsismin kanssa yhteinen perusaate on että ihmiset ovat eriarvoisia.

      Poista
    5. Tosiaan: Halla-ahollahan on tapana huutaa sylki roiskuen suurille kansanjoukoille turuilla ja toreilla poskettomia älyttömyyksiä. Ei mitään logiikkaa, ei analyysia, ei rauhallisen hillittyä käytöstä.

      Hän ja Göbbels, kuin kaksi marjaa!

      (Vähän kyllä ihmettelen, mistä viiraa, kun jossakin on tarve kehitellä moisia tolkuttomia natsifantasioita.
      Kritiikki ja jopa demonisointi saattaisivat onnistua paremmin vähän lievemmin ja hienovarasemmin ylilyönnenin, mutta mikäs minä olen neuvomaan.
      Todella kova juttu olisi panna argumentti argumenttia vastaan, mutta ymmärrän toki, että kovassa tunnemyrskyssä se ei oikein onnistu. Ja voisi siinä tulla vastaan muitakin vaikeuksia.)

      Poista
    6. Ei kun parran kanssa näyttää Homer Simpsonilta.

      Poista
    7. Et taida tietää paljoa Goebbelsistä. Hän ei ollut ikävä kyllä mikään pelle.
      Hänellä ja Halla-Aholla on nimen omaan yhteistä se, että kun he puhuvat älyttömyyksiä, he tietävät tekevänsä niin. Molemmat ovat läpeensä ammattitaitoisia propagandisteja ja kaikki heidän tekonsa propagandaa.
      Suu vaahdossa puhuminen ja elehtiminen kuuluu saksalaiseen puheenpitokulttuuriin eikä ole mikään natsien erityispiirre. Suomessa se vaan ei mene läpi.

      Poista
    8. Twitter-kansalle Halla-aho ja persukumppanit kirjoittaa typeryyksiä ja älyttömyyksiä, jotka ovat sopimattomia ministeriydestä edes haaveileville. Mutta ei normipersut, jotka ei ole netin twitterissä, tiedä tästä mitään. Jos tietäisivät niin saattaisi kannatus romahtaa. Ääriesimerkkinä Mäkelä joka tv:ssä korrektimpi, twitterissä ääliö öyhöttäjä joka pilkkaa puhevikaisiakin.


      MMM...

      Poista
    9. Nimetön (joku niistä) ja MMM:

      Halla-aho- ja persu-vihanne on todella syvää ja voimakasta. Onko olemassa riskiä siitä, että se joissakin tapauksissa saattaisi hieman sumentaa analyysia ja vaikuttaa jossakin määrin myös ns. tolkkuun ja suhteellisuudentajuun?

      Noin avointa ja vahvaa ihmis- ja ihmisryhmävihaa nimittäin harvoin kohtaa.

      Leppoisaa kesän jatkoa joka tapauksessa valitsemallanne tiellä.

      Poista
    10. Matias väittää taas kerran että persujen ja muiden ihmisten välillä on joku (rodullinen?) ero joka tekee heistä "ihmisryhmän".
      Persut eivät ole ihmisryhmä vaan poliittinen puolue.

      Poista
    11. Mikä ihmisryhmä "maahanmuuttajat" sitten on?

      Mitä ihmisryhmää vastaa tuon vieraslajiletkauksen katsottiin suuntautuneen?

      Tulkinnat tulevat kaikki kuulijan mielikuvituksesta, koska sanoja ei asiaa mitenkään spesifioinut.

      (Kuulijan mielikuvitus siis määrää puhujan rikollisuuden asteen, kuntien ns. ajatusrikoksissa tapana on.)

      Onko ihmisryhmän määrittävä kriteeri se, että kaikki käy, kunhan joukossa ei ole normaaleja kantasuomalaisia miehiä?

      Poista
  10. Olemassaololla ei ole asteita. Aidan seipäät ovat olemassa samalla tavalla kuin niiden väli. Mutta miten ei-oleva voi olla olemassa, Jukkanako?

    VastaaPoista
  11. Presidentti Nixon aikoinaan antoi pilleripöhnissään käskyjä Vietnamin pommittamisesta ydinasein. Kentsut eivät panneet käskyjä toimeksi
    Tuskinpa nytkään

    VastaaPoista
  12. ”.. kvarkkeja, jotka ovat lähinnä energiakenttiä”
    Exactly. Alkeishiukkasista (elementary particle) puhuminen on perinteisesti luonut mielikuvaa pikkuruisista kappaleista. Vaihdettaisiinko termi ’alkeiskentäksi’?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukkasilla on dualistinen luonne jota ei voi syrjäyttää. Ne käyttäytyvät eri tilanteissa joko aaltoina tai hituina. Joka tapauksessa, vaikka olisivat vain aaltoina ymmärrettyinä jossain tilanteissa, niin ihmisen mittakaavassa useimmissa tapauksissa alkeishiukkaset ovat erittäin lokalisoituneita ja voidaan mitä suurimmalla syyllä puhua hiukkasista.

      Poista
  13. Tässäkin oli kyseessä alunperin kolumni... kunnes kenttäpiispalla meni sisu kaulaan ja vellit housuun!

    Femakot ulisi somessa ja kenttäpiispalla tuli vellit housuun...

    Vihavainen ruotii älyn tasoa tässä kenttäpiispan somekohussa:

    http://timo-vihavainen.blogspot.com/2020/06/normal-0-21-false-false-false-fi-x-none.html?m=1

    Vallankumouksen hedelmät kypsyvät

    21.06.2020 12:45 - Pekka Särkiö

    http://web.archive.org/web/20200622122014/https://www.kotimaa24.fi/blogit/hedelmat-kypsyvat/

    Kenttäpiispa kirjoitti näin:

    "Joku heittää toiveikkaan kommentin työperäisestä maahanmuutosta ratkaisuna syntyvyyteen ja huoltosuhteeseen. Kulttuurieliitti innostuu, mutta pian hymy jäykistyy: Lähi-idän ja Afrikan maista muuttavat tuovat mukanaan avioliitto- ja perhekäsityksen, jota kulttuurivallankumous ei ole onnistunut vielä kääntämään. Miehen ja naisen avioliitto on kunniassa, eikä esiaviollinen seksi ole hyväksyttävää, sukupuolia on kaksi, eikä niitä vaihdeta. Mutta syntyvyyspä onkin korkealla tasolla. Vantaalla taitaa jo suurin osa esiopetukseen tulevista lapsista olla maahanmuuttajataustaisia. Heistä kasvaa se sukupolvi, joka pyörittää maata 2040-luvulla."

    Tämäkin "teki pyynnöstä alleen" ja poisti jutun. Jätti sentään linkin alkuperäiseen Googlen tallenteeseen!

    https://www.tapiopuolimatka.net/vallankumouksen-hedelmat-kypsyvat

    "Olen noudattanut kenttäpiispa Pekka Särkiön ja Kotimaan päätoimittajan Mari Teinilän pyyntöä poistaa Särkiön blogi kotisivuiltani. Särkiön blogi on silti luettavissa Googlen arkistosta tästä linkistä

    http://archive.is/m2gF4

    Aktivisteille näyttää olevan tärkeää, ettei kukaan pystyisi enää lukemaan Särkiön blogia. Sen lukeminen paljastaisi, ettei kohulle ole järkeviä perusteita. Blogi paljastaa aktivistien ohjelman epäinhimillisyyden."

    Lue loput linkistä... kerran netissä on aina netissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenttäpiispa emeritus Seppo Kangas ei arvellakseni. Varmana ei. Onpa heittiä... Paljonhan niitä kuvaillaan, ja mukavatahan se. Se hyvä että jottain tekemistä, pysyvät pois varsinaisesta pahanteosta.

      Poista
  14. Ei niin tiheää einettä, etteikö jokin läpi mene...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista