Syyttäjä syytteeseen?

Ylen mukaan valtakunnansyyttäjä Toiviainen olisi lausunut perjantaisen äänestyksen jälkeen:” – Onko oikein, että politiikkaa voi tehdä laittomin keinoin? Eli käyttää siinä sanoman ajamisessa lainvastaista puhetta, ja rikkoa siinä mielessä voimassa olevaa lainsäädäntöä niin, että siitä ei seuraa rikosoikeudellista seuraamusta.”

Samassa yhteydessä hän sanoo jotain epämääräistä perustuslaista ja suosittaa ratkaisujen tekemistä oikeudellisin, ei poliittisin perustein.

Nähdäkseni valtakunnansyyttäjä on tehnyt nuorena luennolla ja tenttiin valmistajutuessaan jotain muuta kuin työtä. Suomen valtio on poliittinen järjestelmä. Perustuslaki kuvailee rakenteet. Osa Eduskunnan poliittisesta toiminnasta on lakien säätämistä.

Ainakin minä leimasin luennoidessani yliopistolla yleistä oikeustiedettä ”oikean oikeuden” ja ”laillisen lain” tavoittelijat haihattelijoiksi.

Asiasta on kirjastoittain tutkimuksia. Perinteinen esimerkki on juristina suurenmoisen Karl Larentzin ”Richtiges Recht”, suomeksi ”oikea oikeus”. Perinteinen kurssikirja on Dworkinin ”Taking Rights Seriously”,  mutta on erinomaisia suomalaisiakin.

Höyhennän juristikollegaa siksi että lain väittäminen kansan tahtoa tai jotain sitäkin sumeampaa ilmiötä vastaamattomaksi on vasemmistolaisten ja oikeistolaisten ääriliikkeiden perinteinen keino. Mielestäni syyttäjien ja tuomareiden pitäisi edelleen olla puoluepolitiikkaa ajatellen aika toimettomia.

Järjestin itselleni vaikeuksia kirjoittamalla kerran kirjassani (”Oikeus kulttuuri-ilmiönä”), että moni tuomari on ilkeä, laiska ja ylpeä siitä. Unohdin silloin syyttäjät. Se saattoi johtua syyttäjälaitoksen kehittymättömyydestä.

En vakavissani ehdota syyttäjän panemista syytteeseen, vaan mukailen vanhaa sanontaa, että jos olisi edelleen Terijoen laki, olisi Jalmari vapaana, vainaja linnassa ja syyttäjällä pienet sakot. (Alkujaan oppimani versio on hiukan toinen.)

Sitä vastoin olen aina pitänyt huonona ajatuksena, että virkamies väittää esimerkiksi korkeimman oikeuden tehneen virheen, kun se ratkaisi asian toisin kuin tuo virkamies oli ajatellut.

Eduskunnan tehtävä päättää syytteen nostamisesta poliittisesti vaikeassa asiassa on muuten K.J. Ståhlbergin kynästä. Vanhan painovapauslain mukaan syytteen nostamisesta päätti oikeusministeri, ei esimerkiksi oikeuskansleri. Mietinnön mukaan tämä järjestely oli tarpeen juuri siksi, että ratkaisu on poliittinen, ei oikeudellinen. Asiasta on muuten KKO:n prejudikaatti.

Helsingin Sanomat muuten kirjoitti eri asiasta hyvin mutta erheellisesti. Puhe oli D. Trumpin jumalisuudesta, joka tuntuu lisääntyvän. Kirjoituksen mukaan Yhdysvalloissa presidentti ei oikein voi toimia ilman erinäisten kristillisten ryhmien tukea.

Asia on päinvastoin. Presidentiksi ei pääse ilman helluntaiherätyksen ja niin sanottujen evankelisten suuntausten rahoitusta ja kannatusta. Viisaat esseistit ihmettelevät, miksi amerikkalaiset ovat niin pirun uskovaisia. Vastaus on raha. Helluntaiherätys on suurin protestanttinen uskonnollinen ryhmä. Sen hallitsemasta varallisuudesta on vain arvauksia, koska amerikkalaisten mielestä uskonnonvapaus sisältää myös oikeuden salata rahaliikenne. Se lienee kuitenkin maan kaikkein suurimpia liikeyrityksiä. Toisin kuin Fordilla ja Googlella sillä ei myöskään ole tuotekehityskustannuksia.

Ei pidä kenenkään ihmetellä, kun Trump rupeaa pian puhumaan kielillä ja harjoittamaan henkiparantamista.