Sivun näyttöjä yhteensä

28. kesäkuuta 2020

Syntymävika



Paljastan valtiosääntösalaisuuden. Vastenmielisenä pidetty vertaus tuomarista pillisuisena raitapaitana ei ole lainkaan huono. Tärkein työkalu kello kulkee edelleen mukana, vaikka ottelukello näkyy kaikille.

Korkeimman oikeuden ja eräässä tämän viikon tapauksessa Eduskunnan tärkeä tehtävä on viheltää peli poikki.

Tärkeintä ei ole jaarittelu, onko tuomioistuin tehnyt oikean ratkaisun. Vastaus on niin selvä. Yleensä on, mutta joskus ei. Ja tietenkin asiasta saa sanoa. Asiassa mukana ollut virkamies tosin on jo sanonut sanottavansa

Ylioppilastutkintolautakunnassa tiedetään paremmin oppimäärään kuuluva osa esimerkiksi saksan kieliopista kuin tutkintoa suorittava lukiolainen.

Ylin oikeusaste tarvitaan, että asiat saataisiin lopullisesti ratkaistuiksi. Jotkut luulevat, että Euroopassa on toisia tuomioistuimia, joissa voi jatkaa juputtamista. Hiukan pyöristäen: ei ole.

Pillimies puhaltaa pelaajan tai valmentajan suihkuun, jos pelin sääntöjä yritetään muuttaa kesken ottelun. Esimerkiksi jääkiekon säännöt ovat eräin kohdin mielivaltaisia. 

Videotarkastus voisi olla hyvä tuomioistuimessa, mutta edelleen: vain ottelun aikana. Olen itse tuomarina soittanut ottelun jatkuessa salaa entiselle professorilleni ja saanut imartelevan vastauksen: tuota ei kukaan ole tullut ajatelleeksi – lakaise maton alle piiloon koko asia. (Oikeusjuttu olisi alkanut alusta, laki olisi toteutunut mutta lopputulos ei olisi muuttunut, ja riita oli, saako kantaja kaksi vai kolme tuhatta rahaa.)

Lait eivät ole erikoisen ”oikeita”. Ei kiinnosta, onko nykyinen osakeyhtiölaki parempi kuin edellinen. Nykyinen on mielestäni paljon toimivampi, mutta kaukana täydellisestä. Rikoslaissa on edelleen kohtia, joita olisi mielestäni pohdittava huolellisesti, koska ne saattavat olla huonoja.

Suomessa on ammuttu kansanedustajia teoista, jotka he ovat tehneet tuossa toimessaan. Kysymyksessä oli vuoden 1917 ns. valtalaki ja vuoden 1918 selvittelyt, joissa katkerin virhe oli kapinan selvittely tuomioistuinasiana.

Perustuslaissamme on siksi esteet sille, ettei ”väärin” äänestäneitä voi esimerkiksi vangita tarvittavan enemmistön saamiseksi. Itärajan takana on valtio, jossa ei ainakaan ennen koskaan äänestetty väärin.

Tuomioistuimissa sen sijaan ratkaisun ”virheellisyys” näkyy missä tahansa oikeustapauskokoelmassa. Niistä äänestetään. 

Nyt mielessä olevan poliittisen puolueen edustaja herätti huomiota sanomalla, että tuomioistuimen ratkaisu on vain sen jäsenten ”mielipide”.

Eli siis jalkapallossa maalin hylkääminen paitsiona on vain tuomarin ”mielipide”? – Professorin valiokunnassa lausuma on hänen käsityksensä oikeasta ratkaisusta. Ratkaisija voi kuitenkin tulla eri tulokseen.

Ja muuten hiljan mainitsemani D. Trumpin ja ydinaseiden yhdistäminen perustui The Ecnomistin runsaisiin hajatietoihin ja havaintoihin perustuvaan arvioon. ”Ilmassa” on ydinkokeiden jatkaminen melkein 30 vuoden tauon jälkeen…

26 kommenttia:

  1. Huomasin myös tuon The Economistin jutun. No, ehkä siitä on vielä matkaa edes rajoitettuun ydinsotaan ja sitä kautta isompaan ydindotaan, josta puhetta taisi olla.

    No, olen usein väärässä.

    Jos tuomareiden mielipiteet jakautuvat asiassa esim. 3 - 2, kyse on mielipiteistä.

    Tottakai tuo enemmistön mielipide sitten tulee päätökseksi, jonka toimeenpanon takana on yhteiskunnan koko väkivaltakoneisto. Silloin ei ole kyse enää mielipiteestä, vaan sitovasta päätöksestä.

    Mutta vallan hyvin ymmärrän sen, että itse päätös voidaan nähdä muutaman ukon mielipiteenä. Niin minäkin sen näen silloin, kun laki on täysin tulkinnanvarainen ja salli mielivaltaiset tulkinnat.

    VastaaPoista
  2. En ole tästä ratkaisusta välttämättä eri mieltä, mutta vähän mietityttää tämä eduskunnan rooli jonkinlaisena toverituomioistuimena. Äänestys koski vähintään yhtä paljon Mäenpään syyllisyyttä kuin syyttäjän toimivallan rajoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se äänestys koskenut nimenomaan syyttäjän toimivallan rajoja ja toisaalta kansanedustajan vapautta ilmaista mielipiteensä vapaasti ilman vastapuolen harjoittamia vaientamistoimia parlamentissa. Ei kenekän syyllisyyttä?

      Poista
  3. Tärkeintä olisi pääsy sinne oikeuteen asti nopeasti. Ja halvalla.
    Kerron tarinani viimeisen 2 kk aikana tapahtuneesta.
    Jouduin identiteettivarkauden uhriksi. Joku oli kopioinut OP-pankin tunuslukulistani.
    Heti perään oli tilattu tavaraa 28 eri paikasta, itse noutamalla ja vääriin paikkoihin tilaamalla. Ja paljon muuta. Ensin tein netissä rikoilmoituksen. Kolme viikkoa kesti ennen kuin sain pdf-tiedostona tutkintailmoituksen jota velkojat vaativat ennen kuin ehkä keskeyttävät perinnän. Muutama oli jo mennyt luottotietoihin. Oli ilmoitettu väärä maili- ja puhelinosoite tilauksiin jne.
    Kohta 2 kk odotellut varsinaiseen kuulusteluun pääsyä.
    Sergel-perintään laitoin selvityksen ja liitteen tutkntailmoituksesta. Vastaus oli tämä
    "Telia Finance AB:ltä saamamme tiedon mukaan, asian saatavaa koskevat laitetilaukset on tehty verkkokaupassa tunnistautumalla verkkopankkitunnuksilla.
    Tässä tapauksessa katsomme, että olette itse vastuussa veloista vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain nojalla.
    Jatkamme perintää teitä kohtaan normaalisti. Voitte vaatia tarvittaessa vahingonkorvausta tunnuksia oikeudettomasti käyttäneeltä henkilöltä rikosprosessin yhteydessä.
    Voimme tarvittaessa tehdä asiaan maksusopimuksen erissä tai voitte kirjata maksusopimuksen Sergel Oy:n omilla sivuilla.
    Maksusopimuksesta veloitetaan kertaveloitus.
    Jäämme odottamaan tietoa mahdollisesta maksusopimuksesta 06.07.2020 asti, jonka jälkeen jatkamme perintää normaalisti."
    Että silleen. Velka noin 3000€.
    Yhteensä kertynyt jo noin 40 000€.
    Paljonkohan asianajaja maksaa. Kauanko kestää.
    Olisin maksanut koko paskan pois mutta nyt yllättäen luottotiedot menettäneelle ei anneta pankista lainaa.

    Tärkein työ oikeuslaitokselle on varmaankin kello mutta se käy liian hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä tapaus.Mutta eivät pelkällä tunnuslukutaulukolla tuollaiset teot onnistu.Jotain muutakin on "kopioitu".Jussi H.

      Poista
    2. Tavallisen tallaajan on turha söpöttää mistään rikoksista ja niiden tuomista veloista ja siitä, että oikeusjärjestelmä niihin ehtisi puuttua.

      Se on intersektionaalista feminismiä nyt. Asioilla - ja ihmisillä - on arvojärjestyksensä.

      Poista
    3. Noinko sentään, Matias! Onko joku jossain huomannut tuomioistuinten juttulistojen täyttyneen tuollaisista i-feminismijutuista? Onko joku jossain nöhnyt yhtäkään?

      Poista
    4. Sergelille niskalaukaus.

      Poista
    5. Go to the barber's, thats not a close shave. This is, of course, just another profession. Tuon torjumiseen tulisi jäljestää maalittajia, hanskoja, jumittajia ja ties mitä.. ei se polliisi näistä paljoa tiijä. Vaan minäpä tiijän. Ouboi.

      Vittumaisen olon saa muutakin miettimällä mutta eihän niitä ole tarpeeksi, näitä kommentteja meinaan. Siispä käärien hihat ja eiks täs oo jo verrytelty?

      Kemppinen on hyvä ja muistaa kuinka tässä menevät huomattavan paljon pidemmälle liudentumiset julkisen ja fyrkan suhteen? Nyt 3i puhuta parkkiahneista pauliinoista. Se on neiti etsivän peitonalusunelmia kun tämän laatuista lähdetään jyystämään. Kestää maalimman tappiin eikä yhtään vähemmän.

      Fittanskarneval. Äkkiä nyt ja vieläkin nopeammin sen HENKILÖKORTIN SIRUN LUKULAITTEEN HINTA! MISTÄ SAA! PALJONKO MAKSAA!

      t. valtioasiattentiätäjä

      Poista
    6. Koti äs maa on ammattimiesten asialla. Ässä hihassa, pari varalla.

      M.

      Poista
  4. Yhtä maallikkona ihmettelen (olen ollut vain tarkastuslautakunnan jäsen).
    Miten pitää suhtautua valtakunnan syyttäjän ilmaisuus, että hän olisi joutumassa syytetyksi jos EI puuttuisi tähän "rikokseen".

    Olen kerran joutunu tilanteeseen jossa tällaista on mitattu.

    Voitin.

    Onnettomuudekseni toisella osapuolella on valta, joten lopuksi hävisin: saan kantaa häpeän tekemättömästä teosta kunnes lastenlasteni lapset (kts Raamattu) ovat kuolleet.

    VastaaPoista
  5. "Jos se näyttää ankalta, ui niin kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, niin se on todennäköisesti ankka."

    Sitä ei kuitenkaan saa sanoa ankaksi, eikä vedota Lasse J. Laineen "Suomalainen Lintuopas"- kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintuopas ei ankkaa tunne, se osaa vain sorsia. On se niin väärin.

      Poista
    2. Kunhan ei nyt kukaan vain pahoittaisi mieltään, kun noin selvästi rasisteihin viitataan. Tai fasisteihin.

      Poista
    3. Jos ei ankkaa lintuoppaasta löydy, katso keittokirjasta.


      Poista
    4. Riippuu lintukirjasta. Joissakin on mukana risteytymiä ja erikoisia muotoja. Ankkahan on ihmisen valinnoillaan muokkaama sinisorsan alalaji, tai oikeastaan ryhmä sellaisia. Koon ja (mahdollisista) värin eroista huolimatta ankka risteytyy vapaasti sinisorsien kanssa. Keski-Euroopassa tyypilliset laiskanpulskeat puistosorsat/ankat ovat moninkertaisia sekoittumia, osa aivan sinisorsan värisiä, osa valkoisia oranssinokkaisia (eri asia kuin albiino), osa monella tapaa kirjavia. Kaikkia näitä on tarha-ankoissakin.

      Poista
    5. Englantia puhuvilla ei ankka-sorsa-ongelmia ole. Molemmat ovat duck. Sorsa tarvittaessa wild duck.

      Poista
    6. Fuck a duck, eikö millään lähteny enempää lillukanvarsia?

      U. Turhapuro, sienikirja, 'nuff said.

      Poista
    7. rabota rabota

      Travaille...

      Venetsian karnevaali, no.. Miksipä ei; pasuunalla kivaa.

      Christian Lindberg?

      Poista

  6. Esa Saarinen oli päästä filosofianhistoria kirjansa kannesta sisäsivulle jos puukottaja olisi onnistunut. Ihan tiedon marttyyriksi kuin itseänsä ja lapsiansa rokottaneet pastörin-kochin innoittamat sankaritiedemiehet. Nyt sekin huippeus on vaihtunut toiseksi ja taas jo seuraaviksikin.

    Nokkeloitsen tässä saarisella kun miestä olen paljon kuullut ja hänen konkreettisia esimerkkitaruamisiansa rallikuskeista ja kapellimestareista. Hienoja henkeviä todenviiltoja on mies vetänyt. Tosin mikä se sitten olisikaan oikeata, edes ei-väärää, mielenvarmuus-kohinaa kaikkityyni.

    Kerrankin hän kertoi Mikko Miki Kuusesta kun oli tutustunut kaksostensa armeijakaveriin ja hurmautunut energisestä elämäniloa emittoivasta nuorukaisesta. Peilikuvastaan ! Jäi mielleeni kun nuorukaisen nimi jo tvtuttu ja jostakin busineksesta.

    Koronakeväänä hänestä ei pääse eroon. Woltin fillaristit kuskaavat ruoka-annosreppujaan joka kadulla ja rapunpielissä kun ulos uskaltautuu. Että sellaista alusta huipputekniikkaa ja lopuksi bonded immigrant work force. Viimeisellä maililla, korttelia koluamassa ja rappua koluamassa.

    Millähän liksalla ja mistä tilattu koko heimo. Mitähän Juhani BusinessFinland TekesNokia Kuusi ajattelisi, tai lääkäri-isä ja -äiti. Tai muu eliittijengi laajaa sukua. Usealla eri tavalla ajattelisivat. Heistähän on mihin venyä. Elokuva romaani futurologia ja jos mitä sadunkertojaa ja sellaiset todeksi käsittävää suvusta löytyy. Kateeksi käy.
    Jatk.

    VastaaPoista

  7. Jatk.
    Pääsin kirjatoukkana äskeiseen Donner suvun kesäjuhlaan heistä laaditun kronikan kun saa ihan kaupasta tai kirjastosta. Jörniä oli vähänlaisesti. Yksi huippu oli jonkun naispuolisen, lääkäri, kesäreipas juhlaruno, kahden kielen ja vielä usemman mielen säkenistö. Paljon meni meikältä tietty ohi suvun sisämuistia ja -kiusoittelua. Leikkimielistä. Enpä haukannut kuin murusia kokofiiliksestä kokovartaloeleganssista, koko fyysis-sielukkuus kihinästä, mitä juhla turskutti. Kulttuurisuku=rahasuku.

    Tämäkin peruste ajaa takaisin eliittiä, perintö- omaisuus- nonprogressio- ja eiYlellisyys -verottomuudella. Jos vain tuttuja sanoja käyttäisin enkä varpaalla kokisi derivoida sopimuksia hutunheiton tuolla puolen.

    Olen muuten itsetyytyväinen kun tajuan osattomuuteni. Sitä lujemmin tartun vieraslajiresepteihin. Esimerkiksi Janne Saarikiven tai Matti Kuusen suomikirjoituksiin. Niin eksoottisia älyn ja faktan kietoutuksia. Jannen jopa taivalkoskisten tasolle kohoava sielunelämä ja ilmaisuriemastelu. Kielitieteensä krapsuttaa alitajusta nykymykälle kuin ihmeeksi, että olisinko sielukas sittenkin? Ihan panee krapsuttamaan sitä käpyrauhasta.

    Mitä voisin tosikoida Miki Kuusesta ja Woltista. Ensinkin näen kuskit kaduilla ja ovensuissa isoina. Isoina värikkäinä 2020 ihmiskunnan Mona Lisa kuvina. Amazonin Bezon mahdollistajina. Uussivilisaation airueina, valmistajina joulun mennä. Pitkäperjantain tulla ja jäädä, meiksyn olla.

    Adam Tooze puhuu ajastamme luokkien kautta ja flirtaileepa mahtisten insituutioiden perijöiden, politiikkapuolen regulaatorien kompromentoituneista suhteista ihan sukurutsan merkitysvivahteita liippaavin veljestymisten ja sisaristumisen sanoilla. Eliittien kesken kuin DNA pätkiä liitoten. Nyt vaan liimanhaistajat, diilien puhemiehet bonustavat hekin. Talentit. MBA juoksupojat ja lakitsto tuomarit ja Wall Street oikeustajuperinteen täyttäjät. Free.

    Ja olihan Xi helisemässä kun Wall Street palkkasi / lahjoi puolueperheistä ja kansanarmeijasta kenraalisukujen mikejä ja minnejä ChineAmerican nousukiitoradoille. Xi pani asiat järjestykseen ja kauloja pölkylle. New York Timesin kai puhdasotsaisuuttaan paljastettua laajan vakiintuneen lahjontahuiman. Aika vähin ja äkisti matonalle siivotun.
    Jatk.

    VastaaPoista
  8. Jatk.
    Xi oli sikälikin näköalatasanteella kun oma tyttärensä Harvardin käyneitä ja silminnäkijöitä Kampuksilta. Hank Paulson Goldman Sachs superi ministeri historian myötätuulessa kertoi Kiinajuoksuistaan. Onko nykykiina design by Wall Street?

    Kiina olisi tasejaloilla kiitävä tuhatjalkainen. Saaliinjakajia koko ex-tehtaalaisjengi. Wallenbergeille tarjottiin Alibaban siivua. SEB teki korvenraivuuta ja kun keksi jäädyttää liukkaiksi ja jouduttavaksi tukkitiet Nasdaq laaneille tropiikkeja myöten, panemalla IT:n antigravitaatio karkia globaalin pörssisalin sisäilmaan -nousi kaikki ja yhtyi. Niin lähellä mutta näkymättömissä olisi Suomesta katsoa neoliberalismia, Koronaa vaarallisempaa tautia mistä Duda vaalien alla Kympin uutissa mainitsi Puolan äänestäjille.

    Miksi nykyraha on vaarallinen? Kun se on holttia vailla, mutta toveri kaveri valapattojen kesken pätevää lahjaa. Vakuutuksissa Sampoakin hienostuneenpaa on saarellinen Paratiisi. Siellä rikoskin on ulkoistettu tai upotettu jerseykannuun. Pannaako sitten apuyhtiöpaperit linnaan, vai eivätkö Jerseypassillista koske mantereen lait?, mikä kai Nurnburgissa 1945 ohimennen tuli kirjatuksi -ja kirjoihin jäi.

    Peter W. muuten lausui EQT organisoitaessa että konkursseja ette sitten instrumenttina käytä. Kumma ettei hyviä ruotsikirjoja saa Hankeniltakaan, ei muuten Evlynkään historiaa ja Meklariyhdistyksen vaiheet sain kun osui vieraslaji virkailija -tunnisti meikässä vertais inte-korskeilijan. Nolon kyselijän.

    Miki Kuusta ja SEBiä yhdistää EQT tuo herttaisen Musti&Mirri ketjun -nyt eläinsuojeluunsa- taseeseensa pesittänyt firma. Millä rahalla. Toisen taseen rahalla jonka toinen jengiläinen kelpuuttaa omaan tasesosehillopurkkiinsa. Sen ilmatiiviisti kiertää salaisuudeksi veli KPMGPcW.

    No jos kerta Toozesta muka tiedän, niin pari nuolaisua tasesoseesta, pliis. Joo. Crashin eräskin arvioija Shahin Valee BNP rahajuomari+tuomari+kyyppi ja LSE raha&silmänkääntäjäTalentti mainitsi eurodollarin irtilaskun ja/eli valuuttasäännöstelyn lopettamisen.

    Ja toiseksi BIS Baselin sorkkaraudan/neutronipommin katkaista/surmata demokraatit länsivaltioiden rahan-ohjaaja-diakonin vastuista. BIS joka panetti Voutilaisen Kansallistalkoisiin oli jo ennen juoksuttanut Tiivolaa Lassilaan osakeanneille.

    Nääs kun BIS vapautti liikepankit ohjaamasta rahaa kansantaloudellisiin elinkeinokohotuksiin. Pantiin huikufirmoja välikäsiksi, hedge fundeiksi ja sitten kaveripiirinä toteutettiin nokkeluuksia. Lakattiin siis työllistämiskriteereistä, kotimaassa laajennuksista ja niin mikä ihaninta päästiin osille suurtehtaiden ulkomaalaistamisista.

    Pankit kautta lännen lakkasivat tehtaisiin panostamasta ja välimiesjengeinä teollistivat Meksikoa Viroa ja Kiinaa.

    Että täksi se Dudakin kävi moikkaamasa Trumpia ja asettuu äänestettäväksi vastoin Tytti Tupparaisen ihmisoikeussopimuksen neosiltasaarelaista laillisuuskantaa. Mitä tämäkin nyt on. Sanaa kysyn.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  9. """ Nyt mielessä olevan poliittisen puolueen edustaja herätti huomiota sanomalla, että tuomioistuimen ratkaisu on vain sen jäsenten ”mielipide”."
    Eli siis jalkapallossa maalin hylkääminen paitsiona on vain tuomarin ”mielipide”? """

    Blogisti menee epätarkan puhekielisen ilmaisun saivarteluun. Auki purettuna ajatus menisi paremminkin näin: Erotuomarin päätön perustuu erotuomarin mielipiteeseen teon sääntöjenvastaisuudesta. Ja Halla-ahon tuomio perustuu ratkaisusta äänestäiden tuomareiden enemmistön mielipiteeseen kirjoituksen rangaistavuudesta.

    VastaaPoista
  10. JK: "Eli siis jalkapallossa maalin hylkääminen paitsiona on vain tuomarin ”mielipide”?"

    Ennen videotarkastuksia se oli juuri näin. Tuomari sen päätti, yleensä tietysti linjamiehen merkistä ja hyvässä uskossa ratkaisun oikeudenmukaisuuteen.

    Mutta nykyisin, kun selkeä paitsiosääntö on muuttunut, niin on todellakin yksinomaan tuomarin mielipiteestä kiinni, osallistuuko paitsioasemassa oleva pelaaja peliin vai eikö.

    Näin kuitenkin itse, miten eräissä MM- tai EM-kisoissa paitsiossa ollut, mutta "peliin osallistumaton" pelaaja kuitenkin teki kyseisen hyökkäyksen yhteydessä sen maalin.

    Minun mielestäni se maali olisi pitänyt hylätä, mutta minkäs minä tuomarin mielipiteelle mahdan.

    VastaaPoista
  11. Onko tuo itärajan takana oleva valtio Kanada?

    VastaaPoista