Sivun näyttöjä yhteensä

3. huhtikuuta 2020

Rajarailo



Miksi eilen jokin ihmeellinen Studs Terkel ja vielä vieraalla kielellä? Aivan kuin tässä ei olisi vaivoja vanhastaan.

Mitä patogeeneihin tulee, Donald Trump ei ole uusi eikä edes harvinainen ilmiö. Radio-ohjelmien suuri mestari Terkel, jonka paras kirja on suomentamaton ”Working”, ellei sitten suomentamaton ”The Good War”, kirjoitti viimeisessä, 95-vuotiaana kirjoittamassaan muistelmassa ”Stop and Go” samassa kappaleessa Einsteinista ja Ayn Randista. Samalla hän pahoitteli suhdatonta vertausta.

Ayn Rand, joka kuoli 1982, oli kapitalistisen politiikan, egoistisen etiikan ja rationaalisen ajattelun edistäjä. Hänen kirjojaan myytiin paljon ja jotkut tunnetut rahamiehet ja liikemiehet ilmoittautuivat Randin ”objektivismin” kannattajiksi.

Randin aatteet - Yhteistyö hävittää yksilöllisyyden - Ihminen elää itseään varten - Ihmisen on osattava nostaa itsensä toisten yläpuolelle.

Terkelin kanssa ääninauhalle keskustellessaan Einstein puolestaan sanoi, että vain yhteistyössä ihminen voi löytää yksilöllisyytensä ja luovuutensa. Vain yhdessä muiden kanssa hän voi todella saada jotain aikaan.

Ainakin Terkel oli erittäin tarkoin selvillä suurmiesten palvonnasta. Suurmies on muka luonnonoikku ja poikkeus. Asia on vakava. Kuuluisimpia ”suurmiehiä” olivat Hitler, Stalin ja Mao.

Einstein salpaa henkeni. Olen oppinut sen verran matematiikkaa ja luonnontieteitä, että ymmärrän jotain pientä hänen oivallustensa suuruudesta ja jopa siitä, että tiivistelmä ”kaikki on suhteellista” on erikoisen tyhmä vitsi. Se ei huvita ja se johtaa täysin harhaan.

Erinäiset asiat on nähtävä suhteessa toisiin asioihin, kuten aika suhteessa energiaan eli massaan. Sitä vastoin luonnonvakiot eivät ole samalla tavalla ”suhteellisia”. Aalto-hiukkasdualismi oli yksi uskomattomista oivalluksista, ehkä osittain siksi, että se on hiukan järjenvastainen, mutta tosi.

Kvanttimekaniikan luojia luetellaan ainakin kymmenen. Feynmanin nimissä on parempi vitsi: joka luulee ymmärtävänsä tuon teorian, on ymmärtänyt sen väärin. Ja teoria siis toimii käytännössä. Einsteinin ja kvanttimekaniikan sovittaminen yhteen ei ota onnistuakseen. Mutta molemmat täydentävät kohtalokkaasti perinteistä luonnontiedettä.

Ayn Randin oivalluksista voisi keskustella, jos ne tarkoittaisivat jotain. Einsteinin vedän minäkin tähän siksi, että juuri hänen aktiivinen yhteistyönsä yhteistyönsä niin monien kanssa vaikutti niin valtavasti. Hän avasi ehkä yhtä paljon uusia arvoituksia kuin ratkaisi niitä. Ja hän osasi myös epäonnistua.

Tässä asiassa ”matematiikka” on helppoa. Yhteisö = joukko yksilöitä. Yhteisö tiivistää yksilöitä ja yksilöt tiivistävät yhteisöä.

Ja näin tullaan takaisin Terkelin kirjoihin eli keskusteluihin myös köyhien ja tyhmien ihmisten kanssa ja ”suurmiesten” vieroksuntaan. Myös Suomessa kysellään taas suurmiestä, joka panisi koronaviruksen aisoihin.  Päivän lehdet arvioivat, että USA:ssa oma puolue on siirtämässä Trumpia sivummalle työllisyyden romahduksen takia. Ja Ayn Rand valehteli: ole sinäkin Donald Trump. Ole yksilö. Jo Aristoteles oli Trumpin kannattaja. Varokaa!


30 kommenttia:

  1. Hanns-Walter Kornblum teki vuonna 1922 elokuvan Die Grundlagen der Einsteinschen Relativitäts-Theorie, ja animaatioistaan kuuluisat Fleischerin veljekset tekivät sen pohjalta elokuvan The Einstein Theory of Relativity (1923). Sen nähtyään Einstein kommentoi: "Tähän asti vain kourallinen ihmisiä on ymmärtänyt suhteellisuusteorian. Nyt meitä ei ole enää yhtään jäljellä".

    VastaaPoista
  2. Arvoisa blogisti, yksinkertaisesti sanottuna loistava ja todella älyllisesti antoisa artikkeli. KIITOS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vitsi?
      halvalla menee - jos tuo haahuilu puree.

      Poista
    2. Olen riittävän yksinkertainen ja tollo, jotta nautin kirjoituksesta ja sen älyllisestä tasosta. Kaikki eivätm voi laskeutua matalalle tasolleni.

      Poista
  3. Björn Wahlroos taisi viimeksi ilmoittautua Ayn Randin kannattajaksi.

    Samaa ajatusmaailmaa löytyy toisaalta joka taiteilijakapakasta jossa vedotaan Janten lakiin: Olen nero, mutta te keskinkertaiset jästipäät ette tajua palvoa minua, niinpä en pysty todistamaan nerouttani.

    VastaaPoista
  4. Trumpin demonisointi on turhaa ja älytöntä. Korona voi tehdä vielä selvää koko presidentinvaalikampanjasta, jonka seurauksena presidentiksi voi nousta täysin yllätysnimi, kun pääosa nykyisistä ehdokkaista on kuollut koronaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei kuitenkaan Toipila tai Hauta-aho.

      Poista
  5. Kannattaa muistaa että Björn W. aloitti ja lopetti kirjansa Markkinat ja demokratia siteeraamalla Ayn Randia...

    VastaaPoista
  6. Olen ollut havaitsevinani, että Suomessa monet kokoomusnuorista ovat Ayn Randista sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ollut alunperin joku Karjalan evakko Aino Rantanen, joka tekeytyi juutalaiseksi kirjailijaksi uidakseen suuren maailman New Yorkkiin.

      Poista
  7. Jos olisin ammatiltani kuvittelija (niinkuin Kari Hotakaisen Klassikon päähenkilö sanoi olevansa), voisin alkaa kuvitella tarinaa  otsikolla  Lyhyt tie dystopiaan.

    Synopsis menisi jotenkin näin:

    Koronavirus on ehtinyt levitä  lännen maille ja kaataa siellä  niin hyviä, pahoja kuin rumiakin, tilaisuuden tullen myös kauniita ja rohkeitakin. Sairaalat täyttyvät potilaista. Hoitohenkilökunta tekee minkä pystyy, kunnes alkavat suojavarusteiden loppumisen takia jäädä suurin joukoin viruksen uhreiksi itsekin. Jatkuva töissäolo uuvuttaa lopulta nekin, jotka välttyvät virukselta.

    Kehnosti pandemian varalle varustettu  terveydenhoitojärjestelmä romahtaa. Epätoivo valtaa ihmiset, kun tilapäissairaalat pystyvät  parhaimmillaankin tarjoamaan pelkän petipaikan kuolemista varten.

    Samaan aikaan yleistä järjestystä ylläpitävät ja rikollisia jahtaavat poliisit ovat  koronan kourissa hekin. Aprillipäivänä NYCissä on koronan takia poissa rivistä yli 1000. Keinoja  poliisin   työturvallisuuden  lisäämiseksi koronaa vastaan ei  juuri ole. Rikolliset havaitsevat pian, että poliisi on alkanut  valikoida tehtäviään.

    Ruokahuollon häiriintyminen ja toimeentulon loppuminen käynnistävät levottomuudet. Tilannetta kaduilla on mahdotonta hallita, monenlaista väkeä on liikkeellä. Harventuneiden poliisijoukkojen motivaatio on  kehno, eikä  poliittisen johdon tempoileva ohjeistus sitä yhtään paranna. Kansalliskaartin mukaantulo johtaa ylilyönteihin ja  tilanne pahenee nopeasti.

    Tällaista  hetkeä äärioikeisto on odottanut. He ovat moneen kertaan keskenään puhuneet mitä vieraslajeille pitäisi tehdä. Kotoperäinen,  väärän sortin väki olisi myös  laitettava ojennukseen. Demokratia on tullut tiensä päähän, he sanovat. On aika käynnistää Operaatio The Solution.

    Ensi-isku on tärkeä, samoin Johtajan esiintyminen.   Ihmisille kerrotaan, että kauhistuttava tilanne ei suinkaan ole  tosiamerikkalaisten syytä. Syylliset paljastetaan ja  kerrotaan, että ratkaisun aika  on tullut. Teidän on vain luotettava meihin ja Jumalaan. Olkaa huoletta,  maidon ja hunajan maa on pian jälleen teidän.

    Kuukausia kestävässä operaatiossa  vastustajille ei armoa anneta.  Toisaalta, ruhtinaallisesti palkitaan ne, jotka edesauttavat tavoitteeseen pääsemistä.

    Tiistai 3. marraskuuta 2020  on paraatien päivä.

    Sen pituinen se.
    ---

    Oikeasti minusta ei olisi kirjoittajaksi. Vuosikymmenten takainen  lukukokemus  Orwellin kirjasta 1984 oli sen verran ahdistava, etten sen koommin ole halunnut dystopioilla mieltäni pahoittaa. Samoin kävi kauhuelokuvien kanssa. Truman Capoten  kirjaan Kylmäverisesti perustuva samanniminen elokuva jäi kohdallani viimeiseksi. Siitäkin on viitisenkymmentä vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin. Vaikka aina se p(P)irun todellisuus yllättää.

      Poista
    2. The Road/ Cormac McCarthy.

      Poista
    3. Muuten aivan hyvä dystopia arvoisa Anonyymi, mutta "äärioikeiston" sijalle voit sijoittaa äärivasemmiston.

      "Äärioikeisto" on käyttäytynyt varsin mallikkaasti - eikä ole esim. syyttänyt maahanmuuttajia koronan alkulähteeksi, kuten mm. kunnioitettu blogistimme tässä joku aika sitten varmana tietona tuli ennustaneeksi.

      Me "äärioikeistolaiset" olemme enemmän järjestyksen kuin anarkian kannalla. Ja tuemme ja jopa kiritämme hallitusta sen ponnistuksissa saada koronatilanne haltuun maassamme.

      Sen sijaan äärivasemmisto näkee tässä taas tilaisuutensa tulleen - ainakin Saksassa. Meillähän myös vasemmistoliiton anarkistien siipi on kuitenkin vielä melko kesy.

      Tämä juttu kannattaa vilkaista, vaikka saksa ei sujuisikaan. Idea irtoaa jutusta kyllä.

      https://www.tagesspiegel.de/politik/das-coronavirus-als-gelegenheit-linksextremisten-rufen-zum-pluendern-auf/25657090.html

      Poista
    4. Sen verran olen seurannut, että näitä dystoopikkoja on jo hommissa runsain määrin sekä koti- että ulkomailla.

      Poista
    5. Valeuutisia voi aina yrittää linkittää, ei niistä pääse puusta pitkään.

      Matiaksen rakastamat ja tovereidensa kera rikkana rokassa jäsenmaksuin kustantamat äärivoimathan ne Euroopassa vesikielellä odottavat koronan jälkeistä epäjärjestysten aikaa: https://yle.fi/uutiset/3-11288047

      Poista
    6. Vaan missä piileksii Steve Bannon?

      Poista
  8. Kaikki on suhteellista paitsi se yksi cee nolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sekin, ad hoc -teoriat siitä, miten nyt tämä tai tuo pikku ilmastotoimi täsmävaikuttaa globaalin ilmaston tilaan jossain tulevaisuudessa. Se on "suhteellista".

      Poista
  9. ”Jo Aristoteles oli Trumpin kannattaja.” Tämä viitannee Aristoteleen käsitykseen ihmisten luontaisesta eriarvoisuudesta ja naisten sopimattomuudesta johtotehtäviin.

    VastaaPoista
  10. Aika moni meistä puhaltaa suurta ilmapalloa, keinutuolissa, pallo sylissä, puhkuu ja puhaltaa. Nimittäisin tuota palloa kunkin ihmisen elämänkäsitykseksi.
    (Jotkut tosin ovat pallonsa puhaltaneet jo nuorina ja sitaisseet narun popliinitakin nappiin. Niissä palloissa voi lukea sitten vaikka SDP tai WWF taikka olla olympiarenkaat.)
    Pallovertaus tuli minulle mieleen kauan sitten, kun luin Edmund Husserlin filosofiaa. Ei kunnon Husserl mistään ilmapalloista puhunut, mutta minusta tuntui siltä, että Husserlilla itsellään oli keinutuolissaan tuollainen valtava pallo sylissä, ja hän täytti sitä niin suurella hartaudella, että pallo alkoi jo ritistä. Sitten häneltä loppui henki, mutta pää punaisenakin hänen onnistui jotenkin kannatella palloa tyhjentymättömänä suunsa edessä, hammasta purren ja vain yhdellä kädellä. Toisella kädellään hän tunnusteli pallon ulottuvuutta, sen läpi näkemättä ja kykenemättä sitä itsekään käsittämään, ulottumatta sen ääripäähän. (Verbi käsittää tässä kummassakin, myös konkreettisessa, merkityksessään.)
    Jukka Kemppisen pallo on kadehdittavan suuri. Sitä minä olen aina ihmetellyt, miten hän pystyy sivutuotteena suupielestään samalla päästelemään myös kaikenkaltaisia pikkupalloja koko ajan. Jokainenhan muistaa, kuinka ilmapallon saattoi päästää lentämään kuin pärisevän raketin. Parhaimmillaan tuollainen karkulainen sinkoili sinne tänne ja herätti suurta riemua. Raketti-ilmapallon lentoradan laskeminen on haastavaa ellei mahdotonta, koska siinä on aika monta muuttujaa.
    Voimia ja terveyttä, arvon Professori!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan oivaltavasti kommentoitu. Siis irtipäässeitä ajatuksia ei saa kovin helposti ammuttua alas.

      Poista
    2. Kun on kyse Husserlista, niin nythän on otettava huomioon, ettei suinkaan ole itsestään selvää, zu den Sachen Selbst, että Husserl puhaltaa siihen palloon - päinvastoin on otettava huomioon se mahdollisuus, että se pallo imeekin itseensä Husserlia!

      Aina on reduktoitava, muuten filosofia menee myrskyn hyrskyn.

      Poista
  11. Pakotin itseni lukemaan Ayn Randin pääteoksen Atlas Shrugged. Se oli kammottava kokemus. Kirjan jokainen sivu tihkuu myrkkyä, eikä siinä ole ajatuksia edes ohueksi -ismiksi. Yksi hyvä puoli sillä kuitenkin on:sillä voi testata, onko lukija psykopaatti.

    VastaaPoista
  12. Suhteellisuusteorian ymmärtäminen olisi helppoa teoriassa ellemme olisi vangittuna tähän savanniapinanlta perittyyn biologiaan ja älylahjoihin, jotka suuresti rajoittavat kykyämme ymmärtää suhteellisuusteoriaa.

    Neliuloitteisen aika-avaruuden ymmärtäminen tuottaa tuskaa jopa älykkäälle monikultturistille puhumattakaan superlahjakkaista demareista, jotka kohtalo on nostanut kärkijoukoissa uhmaamaan virusta ja kohtaloa.

    Liike on aina suoraviivaista, jyrähti Einstein. Onko meidän siis ymmärrettävä että maapallon liike auringon ympäri näyttää savanni apinan silmin ellipsiltä, vaikka se itse asiassa on siis suoraa ja lineaarista?

    Ja liike näyttää ympyrältä/ellipsiltä, koska auringon massa kaareuttaa ja painaa neliulotteisen aika-avaruuden kuopalle; ja saa sen näyttämään kiertoliikkeeltä? 2Deenä tämän demonsraation savanniapina ymmärtää kun rautakuula isketään ilmassa roikkuvan kumimaton päälle.

    Kemppinen voisi perehdyttää meitä tähän juttuun tarkemmin.

    P.S. Anonyymit, huomaatteko? Betelgeuse ei ole vieläkään räjähtynyt. Tai siis sieltä lähtenyt valo ei ole vielä sitä meille kertonut. Supernovan ilmaantuminen toisi uutta ulottovuutta ja säpinää tähän virusapokalypsiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rupesin jo sitä supernovaa odottamaan, mutta kun luin juttua pidemmälle, petyin. Se mokoma voi ilmetä huomenna tai sitten vaikka 10 000 vuoden päästä. "Pian" kun ei tässä yhteydessä pahus vieköön tarkoitakaan ihan samaa kuin ihmiselämässä.

      Poista
  13. Olkoon Bach sinun paras sävellysmies,mutta minulla on Beethoven

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...Eikä kukaan ole kuullut rokkenrollista...

      Niitä parhaita sävellysmiehiä tai -naisia on minulle kyllä kokonainen liuta, varsinkin kun eri alalajit huomioidaan. Hra Kemppinenkin on ymmärtääkseni perehtynyt jatsimusiikkiinkin allekirjoittamatonta paljon paremmin eikä varmaan lue Bachia siihen kategoriaan.

      Poista
  14. Ayn Rand eli Alisa Zinovjeva Rosenbaum tutustui Petrogradin yliopistossa Nietzscheen ja julkaisi Neuvostoliitossa ensimmäisen kirjansa Pola Negri (1925), aiheena puolalaissyntyinen Hollywood-tähti. Hänen ensirakastettunsa oli kommunisti, joka ammuttiin Stalinin terrorissa vuonna 1937, ja hänen vanhempansa kuolivat Leningradin piirityksessä. Vuonna 1925 Ayn Rand muutti Yhdysvaltoihin ja päätyi pian Hollywoodiin. Hänen kirjoistaan on tehty kaksi merkittävää filmatisointia. Mussolinin Italiassa valmistui Goffredo Alessanderinin antibolshevistinen propagandaelokuva Noi vivi (1942), joka perustuu Randin osittain omaelämäkerralliseen romaaniin We the Living. Alida Valli on uljas yhdessä varhaisimmista elokuvarooleistaan, ja Fosco Giacchetti esittää kommunistista ensirakastettua. Mussolinin kauden propagandaelokuvien tapaan elokuva on yllättävän monitasoinen ja monimerkityksinen. King Vidorin Pilvenpiirtäjä (The Fountainhead, 1949, pääosissa Gary Cooper ja Patricia Neal) on vastaavalla tavalla moniselitteinen. Melodramaattinen kärjistys ääri-individualismin ylistyslaulusta kääntyy itseään vastaan. Arkkitehti Howard Roark räjäyttää ilmaan karvalakkiväelle tarkoitetut rivitalot, kun niitä ei ole toteutettu hänen piirustustensa mukaan. Ayn Rayndin ylistyslaulu tahtoihmiselle, joka raiskaamalla ihailijattarensa saa tämän vapisemaan ihailusta, ei kenties läpäisisi Me Too -aikakauden seulaa.

    VastaaPoista
  15. Joka haluaa tutustua Ayn Randin Magnum Opukseen, mutta ei halua käyttää liikaa aikaa, tekee hyvin lukaistessaan tämän briljantin tiivistelmän:
    https://www.galago.se/2012/06/19/ayn-rand/

    VastaaPoista