Suurentelija

Mestari on sama sana kuin maisteri ja sopiva suomennos olisi isottelija, koska ”magnus” tarkoittaa suurta.

Itse Luther – hullu ja edesvastuuton mies kyllä – rukoili eräässä esipuheessaan, ettei hän ”tulisi itse omaksi mestarikseen”. Tuo ymmärretään suotta uskonnollisesti. Kyllä hän käsitti myös kokemastaan, kylistä ja kaupungeista, että mestari putoaa korkealta, joko sellaisenaan tai silmukka kaulassaan.

Johtajuus on joka päivä lehdissä. On helppo nähdä, että tuo tuttu sana ymmärretään niin monin tavoin, ettei sillä ole oikeastaan käyttöä.

Esimerkiksi aikamme suurin johtaja Donald Trump kierouttaa käsityksiä. Johtajuus ja hyvä johtajuus eivät voi tarkoittaa samaa asiaa. Henkilö, joka sekä käyttää väärin lain ja vakiintuneen tavan mukaisia valtaoikeuksiaan että sen lisäksi toimii tavalla, joka innostaa enemmän vastustajia kuin omia, on silti johtaja.

Kauempaa kauhaisten: Winston Churchill oli henkisesti tasapainoton henkilö ja pahalla muistettu sekasortoisista ja ajoittain hengenvaarallisista aloitteistaan. Mutta harvoin on niin moni saanut olla kiitollinen yhdelle miehelle. Britannian pitäminen sodassa ja kieltämättä hiukan yksinkertaisen Rooseveltin vietteleminen edistämään Englannin asiaa vielä kun oman maankin nurkat alkoivat olla tulessa, olivat uskomattomia saavutuksia.

Kylmää sotaa – jonka hän itse totesi – Churchill ei kyennyt estämään, koska hänellä oli naurettava tarve pitää tyhjästä kiinni eli edistää Brittiläistä imperiumia, jota ei enää ollut. Tässä mielessä hänestä tuli Britannian historian merkittävin spiritisti ja henkien manaaja.

Kaikkien aikojen suurin populisti, tai ainakin suuri Julius Caesarin jälkeen, oli Stalin. Hitlerkin huuteli enimmäkseen vaihtopenkiltä sorruttuaan samaan virheeseen, jota Rooman keisari Marcus Aurelius niin pelkäsi, kahden rintaman sotaan. Populismi on liike, joka tähtää johtajan vaihtamiseen. Siksi johtajaksi valikoituu henkilö, joka on paras estämään johtajan vaihtamisen. Kuten Stalin. Tämä rokonarpinen gruusialainen, oli joutunut seuraamaan sivusta, mitä Leninin täydellinen kyvyttömyys johtajana aiheutti. Leninin julkaisemat raittiuskilpakirjoitukset eivät olisi paljon auttaneet, ellei hänellä olisi ollut ytimiään myöten nerokasta Trotskia käytettävissään.

Koska eteemme aukeaa nyt pelottavia näköaloja koronataloudessa, olen lehteillyt muutamia kirjoja löytääkseni hauskoja juttuja. Gordonin – Ramsayn ”Divided on D-Day” kronikoi, miten mustasukkaisuus ja matalamielisyys maksoivat verta ja pysäyttivät etenemisen Normandiasta 1944 puoleksi vuodeksi. Brttikenraali Brooken (varakreivi Alanbrook) luonnehdinta on klassikko: aina sitä Hitleriä vastaan taisteli, mutta Montgomery oli paha vihollinen. (Sanoja oli siis Montyn esikuntapäällikkö.)

Lasse Laaksosen ”Viina, herrat, rangaistukset 1918. – 1945” kertoo keskeisiä asioita sotilaallisesta johtamisesta Suomessa Mannerheimin aikana. Itse armeijassa perunakellaria korkeammalle pääsemättömänä voisi päätellä, että pikkumaisuus on suuri sotilaallinen hyve, paitsi päihdyttävien aineiden käytössä, jossa eräästäkin kenraalistamme lainataan luonnehdintaa ”nautti aina kaiken käsiinsä saamansa alkoholin”. Siihen olisi vielä voinut lisätä ”taistelutilanteeseen katsomatta”.