Oudosti kehutaan, miten kuulokkeilla kuuleekin hienosti. Perusfysiikka kuitenkin kertoo, ettei musiikin kuuntelua hyvien kaiuttimien kautta voita mikään, ainakaan muu kuin vihainen naapuri.
Etenkin René Jacobsin uusimmat levytykset passioista ja sellaisten kuin Händelin, Vivaldin, Charpentierin, Boccherinin ja sitten renessanssimusiikista – Josquin ja muut – aiheuttaa elimistöllisiä muutoksia. Niin, onhan siellä myös Mozartia, paljonkin. Ja Jacobs on erikoisen kiinnostunut mikrofonien sijoittelusta niin että solistit ja kuoron osat laulavat etäältä.
Kovaääniset lähettävät kartioillaan ääniaaltoja, jotka vaeltavat ilmassa kuulijan korviin seikkailtuaan matkalla huoneessa.
Istun juuri sopivassa suorakaiteen ´muotoisessa tilassa, jossa on muutamia tuhansia kirjoja ja mattoja lattialla. Muutamakin kovan tason ammattimuusikko on käynyt toteamassa, että sokkona B & O:n aktiivikaiuttimien ääntä ei juurikaan erottaisi esimerkiksi verhon takana soittavasta orkesterista. Samassa tilassa on flyygeli, joten liedejä pääsee myös kuuntelemaan täysin aidossa esitystilanteessa; esittäjiä on ollut.
Jos joku nyt epäilee esitystäni, pankoon tuollaisessa paikassa vaikka nuppineulan teevadille. Sormenpäillä tuntee, miten se värisee musiikin tahdissa.
Laulunopetuksessa muuan sääntö on, ettei kurkulla lauleta. Tuki löytyy rintakehästä ja palleasta, eikä tekniikka ole edes vaikea. Kymmenen vuoden ahkera harjoittelu, ja alkeet rupeavat olemaan hallinnassa.
Ihminen on samanlainen ihme kuin viulu. Kuiskausta hiukan hiljaisempi ääni kantautuu näyttämöltä kolmannelle yläriville. Desibelejä ei tarvita monta.
Voisin ilmoittautua itsekin valheenpaljastuskoneeseen. Kuunnellessani kotona tunnen itse ruumiini jäsenissä värinän, ihokarvat nousevat pystyyn, ihon galvaaninen sähkönjohtavuus muuttuu, kämmenpohjat kostuvat, niska pörhistyy, villapaita puhdistuu.
Kun minulla on hiukan erikoinen muisti, näen kuunnellessani myös kuvat, esimerkiksi oranssit iltapilvet jotka sulavat yön kirkkaudeksi Johannes-passion lopulla jousten ylösnousemuksessa, tai Mozartin d-mollin pimeänsinisen sametin läikehtimisen. Sointujen taitteleminen aina g-molliin saakka nostattaa nenääni tuleentuneen viljan tuoksun, ja c-molli on hyvää vettä, C-duuri taas tunturipuron vähäravinteista eli kirkkaudessaan hiukan mautonta vettä.
Tuollaisen kuuntelun jälkeen en haluaisi joutua puhaltamaan poliisin putkeen, sillä tiedän olevani hiukan humalassa. Nojatuolin kuljettaminen päihtyneen on rangaistava teko. Luultavasti se on minulla endorfiinia, kun nuo etyylipuolen virvokkeet ovat pysyneet vieraina.
Olisin kummissani, jos joku tupakoisi tuollaista kuunnellessaan. Toistaiseksi kukaan ei ole yrittänyt. Se on sitten eri asia, ja tästä minulla on todistajana ystäväni Martti M., että jos tupakoitavana on jotain Cohibas -tasoista eli uskomaton sikari, musiikiksi sopii erinomaisesti vaikkapa sooloviulusonaatti; sekä Bartokin että Bachin tuon lajin teokset ovatkin pikemmin lineaarialgebraa kuin soitantoa.
Jälkikaiunta-ajan lyhentäminenhän on olennaista.
VastaaPoistaVerraten kevytrakenteisessa puutalossa matalien äänten kenttä tasoittuu, ei synny hankalia seisovia aaltoja ja äänikuva pysyy selkeämpänä.
Betonielementtitalossa on yksi monipuolisesti säädeltävä bassokaiutin parempi, varsinkin seinien ollessa yhdensuuntaisia.
Ääniaaltoja ei ole tarpeeksi tutkittu. Ne voivat helposti saada ihmisen aivot sekaisin. Mulla on esimerkiksi niin, että jos kuuntelen klassista musiikkia riittävän kauan ja tarpeeksi kovaan ennen nukkumaanmenoa, on kauhuuni taattu. Ihmiset ajattelevat, että ääni vaikuttaa fyysisesti vain korviin. Todellisuudessa se on kuin radioaktiivisuus, se mene lävitse aivojen, sisäelinten, verisuonien, kaiken. Harmitonta? En usko. Voisin jauhata pitkään, miten äänet ovat haitallisia monella eri tavalla. Esimerkiksi on sellainen asia kuin misophonia, mikä mulla on, ja vaikea tapaus. Sitten kuulen liian helposti vääriä (ns likaisia) nuotteja, mikä tekee monista "hienoista" laulajista minulle epämiellytäviä. En voi sietää kuiskaamista, r-äänteen pahoinpitelyä, syömisääniä ja paljoa muuta. Lisäksi kuulen liian matalia ääniä, joita muut eivät kuule ja se on tosi ärsyttävä "taito" ihmiselle, koska nykymaailma vilisee koneista jotka tuottavat infra-ääniä ja joita kukaan ei kuule (ja siksi ei rajoita) paitsi minä. Siksi rakastan uintia ja sadetta. Ne ovat korville hyvät. Jos saan vielä laittaa tähän hienon luennon infraäänistä: https://www.youtube.com/watch?v=ZXCZ3OyklrE
VastaaPoistaJep, on tutkittu musiikin vaikutustat ihmisiin ja jopa eläimiin.
PoistaIhmisillä musiikin kuuntelu on erittäin voimallista, etenkin jos musiikki on miellyttävää ja kiinnostavaa. Se vaikuttaa ihmisen aivoissa laajasti ja syvällisesti aktivoiden useita aivojen osia.
Tämä kenties perustuu ihmisen ikiaikaiseen tarpeeseen tehdä ja kuunnella musiikkia. Musiikilla on ilmeisesti melkein kaikissa kulttuureissa ollut tavattoman suuri merkitys.
Musiikissa on jotain alkukantaista, jokin suora yhteys alitajuntaan, kaiken tiedostetun taakse.
PoistaMuuten ei ole selitettävissä se seikka, ettei ole sellaista yhteiskunnan ulkopuolista varjokulttuuria tai muuten vain huithapelien sekoiluseurakuntaa, joka vähät välittää mistään ja haistattaa kaikelle pitkät – paitsi musiikille, mielellään omatekoiselle.
Kun omistaa pään, jossa vasen korva ei kuule juuri mitään, niin onhan se kaihoisaa lukea noista äänimausteista joita herkkäkorvaiset kokevat (kuulolaitteilla inhottavia kokemuksia kaikki äänet).
VastaaPoistaOlen kyllä tykännyt klassisesta musiikista silloin, kun siihen kykenin. En intensiivisesti enkä erityisesti sitä kaivaten tai kuuntelemaan asettuen, mutta kuitenkin, ja annan kyllä radion olla auki "faunin iltapäivässä, Klassista kahteen ohjelmassa jne jos satun radion lähellä olemaan ja sille asialle joudan. Yöllä unenmausteeksi kuuntelen yöklassisia usein. Onhan siinä jotain ääntä toiselle korvalle ainakin jos ei satu olemaan tyynyä vasten. Monasti ruokia laitellessa ne ovat mukavaa taustaääntä veitsenlipsuttelun sekaan.
Nykyisin tämän valtavina, rajoittamattomina kuohuina ja joka helvetin kanavalta kaikkialle tulvivan "musiikin" räiännän sijalle kyllä kaipaisi vaikka pelkkää hiljaisuutta, mutta kun sekään ei kohdallani tule ikinään onnistumaan korvien tinnituksen (olen siihen jo tottunut) vuoksi.
Jalkoihin menevä musiikki on sitten erikseen. Tarkoitan tanssia, humppoo, tangoa, valssia, foxtrottia jne. Harmittaa, kun joukkokokoukset ovat nyt tansseja myöten toistaiseksi pois lukujärjestyksestä. Miten olisi taas Napiksellakin ollut luvassa kilometritolkulla humpanjyrskettä koiville luvassa...
Tanssimusiikista, silloin kun tanssilohko aivoissa on aktivoitu, voi luultavasti kokea samoja nautinnonjuttuja kuin mitä blogisti kuvailee omasta kuuntelunautinnostaan. Mutta eivät nämä varmaan ole rinnastettavissa. Monet tanssinharrastajat inhoavat suuresti klassista musiikkia, että mistähän se johtuu? Samoin olen kyllä ymmärtänyt klassisen musiikin ystävien sanovan tanssimusiikista.
Erilaisuus on voimaa kuitenkin kun sen ymmärtää.
Ensimmäinen, sittemmin sairauteen tuhoutunut vaimoni osasi soittaa hyvin haetaria (Giulietta) ja se surettaa kun muistaa hänen ilmeensä ja kuinka hän soittamistaan rakasti vielä sittenkin, kun ei oikein enää sormet hommaan lääkityksen takia taipuneet.
Tuhoutuiko hän sairauteen, vai sittenkin lääkitykseen? Sori siitä, jos on vakava kysymys.
PoistaEn tiedä, onko vastaukseni muuta kuin suuntaa antava.
PoistaEnsin tuli sairaus jota oli pakko lääkitä. Jos ei olisi lääkitty, tuhoutuminen olisi joka tapauksessa ollut tulos.
Lääkitys asettaa useimmiten peruuttamattomassakin sairaudessa hallittavissa olevat rajat.
Po. sairauden kohdalle sattuessa muuta mahdollisuutta ei nykyinenkään terveyden/sairaudenhoito kykene antamaan. Seinään kahlehtiminen on sen alkukantaisin muoto aikoinaan ollut.
Ei mitään anteeksipyydettvää kysymyksessä.
Ps. Tuolla "tuhoutumisella" tarkoitan yhden persoonan tuhoutumista ja jonkin kauhen, täysin vieraan asettumista tilalle. Ja vaikka syy/syyt onkin melko perusteellisesti tutkittu ja kerrottu, ei se muuta tosiasiaa.
Torstainen anonyymi: kaikilla lääkkeillä on haittavaikutuksensa, eikä niitä pidä ottaa muuten kuin todelliseen tarpeeseen, asiantuntijan ohjeiden mukaan. Kysymykseesi sisältyvä spekuloìnti on todella asiatonta. Se, millaisia lääkkeitä tai jotain huuhaarohtoja kukin syö, on kyllä itse kunkin aikuisen oma asia, mutta perusasiat kannattaisi jokaisen sisäistää.
PoistaPerusasiatonta.
PoistaUskokoon harmaapään horinoita ken tahtoo.
VastaaPoista"Ei sinun pidä kuunteleman harmaapään lorinoita!" (Sakari Pälsi)
PoistaMaalailemassa Kunnaksen Ilkka
Monissa taiteilijoissa näyttää olevan synesteetikkoja, jotka näkevät sävelet tai kirjaimet väreissä, mm. Sibelius tai Hannu Väisänen, kirjailija ja taidemaalari, joka harrastaa laulua. Myös Idols-voittaja Diandra Flores on kertonut näkevänsä sävelet väreinä ja muotoina. Olisikohan vaikea lukea tekstiä, jossa kaikki kirjaimet olisivat eri värisiä? Synestesiassa voi olla yksi syy siihen, miksi blogisti on sellainen muistihirmu! Värit ja kuvat auttavat muistamisessa.
PoistaIhokarvat nousevat kyllä pystyyn musiikkia kuunnellessa, jos se on erityisen kaunista tai jotenkin yllättävää, kuten vaikkapa kaikki yhdeksän korkeaa C:tä, kun Juan Diego Flòres ne kiskoo "Rykmentin tyttäressä" tai sitten Dmitri Hvorostovskin pehmeät legatot. Varsinkin siis ihmisinstrumentin tuottamat äänet.
Kukolla tunkiolla on muisti niin ja näin, kanan aivot ja tautinen käsitys asioista. Kovaa se kyllä kiekuu ja vapisee äänensä komeutta. Kanat kotkottavat ja ihmiset nauravat tai sadattelevat. Onko se luomakunnan kruunu eli korona?
VastaaPoista