Muistelen, että vertailu oli hyvin tärkeä asia. Siitä kyllä kiellettiin. Ei saa vertailla. Naapurissa oli parempaa mannapuuroa. – Mutta meillä on paremmin silitetyt ikkunaverhot.
Muistelin Uudenkaarlepyyn kaupunkia, jossa vietin pari viikkoa lukiolaisena tuttavaperheessä. Vanhemmat ovat nyt kai kuolleet, mutta perheen pojat näyttävät toimivan pontevasti paikkakunnalla. Sievästä tyttärestä en tiedä.
Sääli että 70-vuotispäivästäni on jo yli 5 vuotta. Nyt keksin, mitä sanoisin lehtihaastattelussa.
”Minulla sattui olemaan erikoinen kasvuympäristö. Ennen rippikouluikää tunsin pari- kolmesataa ihmistä ja ainakin 50 perhettä niin että olin käynyt kotona ja istunut pöydässä tai penkillä.”
Toisin sanoen tietoa oli runsaasti siitä, että eri paikoissa on erilainen meininki. Mitä tämä meininki tarkoittaa, sitä on vaikea selittää lyhyesti, koska tuossa sanassa sekoittuvat muun muassa talous ja tunnelma. Eräässäkin huushollissa kaikki huusivat koko ajan eli siis puhuivat huutamalla. Toisessa talossa oli tapana kiroilla kovasti, äiti ylimpänä, ellei isoäiti.
Sitä en osaisi muotoilla, että sain erikoisen hyvän tilaisuuden kuljeskella ja katsella, koska perheeni ja isoisäni perhe tiedettiin suhteellisen vaarattomiksi niin ettei minuunkaan kiinnitetty erikoista huomiota, muttei myöskään hätistelty luudalla.
Tämä ei johtunut mitenkään minusta. Isoisä oli kauppias mutta monitoiminen. Isäni taas tunnetusti oli joka paikassa. Äitikin tiedettiin ainakin siitä, että hän myi kirjakaupassa vihkoja ja kyniä ja tosiaan tarvittaessa vaikka kirjoja.
Siellä Uudessakaarlepyyssä myös vanhemmat olivat erikoisen onnistuneita ihmisiä, ja opin sellaisiakin kummallisuuksia kuin että perhe istui juomaan kahvia tai teetä yhdessä ja rupatteli päivän asioista.
Ironian puuttuminen lähisuhteissa oli aivan uusi kokemus. Kun olin melkein lapsi vielä, pidin luonnollisena, että vanhemmillani oli aina kiire, paljon lapsia nimittäin ja kauppa ja työasioita hoidettavana. Toinen kotini oli täynnä erilaisia enoja ja isoisä saattoi istua pöytään kirves kädessä, tai vasara. Mummu joi kahvinsa ja söi hellan luona seisaallaan. Se oli sellainen tapa. Jos oli vieraita tai vieraampia, asetelma oli tietysti toinen.
Mutta lapsille ja nuorille vastattiin aina tyyliin ”lapset saa sitten kun on loppunut, etteivät polta suutaan”. Ja ellei keksinyt sanoa mitään ikävää, ei sanottu mitään.
Iloinen tervehdys herrasmiespiireissä oli: ai sinäkin olet vielä hengissä. Siihen sopi vastata esimerkiksi lääkärimme tavoin, että kun Jumala ei huoli ja piru tietää aina saavansa.
Niin nämä ruotsia puhuvat lähikaupunkilaiset vaikuttivat pitävän toisistaan ja sanoivatkin sen suuntaisia asioita. Sekös oudostutti!
Oli muuten meilläkin kotona ovikello, mutta se ei toiminut. Kuukausi sitten käsitin jälleen oman maalaisuuteni, kun joku paketin tuoja samoin kohteliaasti: teillä on avain ovessa. Missä se sitten olisi ellei ovessa?
Siinäpä on tosiaan asia, jota sukupolvea nuorempanakaan en kotonani oppinut: mukavan palautteen kuulemaista ja sanomista läheisten kanssa. Ja että jos jotain positiivista joku joskus sanoi, siitä olisi voinut olla iloinen ja sanoakin sen. Vaan aina piti vastata jollain vähättelevällä. En tiedä miksi. Ettei ylpistyisi?
VastaaPoistaNuo positiivisemmassa ympäristössä kasvaneet seuraava sukupolvi vaikuttavat sosiaalisesti paljon kypsemmiltä kuin minä sen ikäisenä.
Näin kriisitilanteessa nukkehallitus jatkaa keräämässä julkisuuspisteitä ulkomaisissa lehdissä, mutta ns operatiivinen hallitus alkaa johtaa maata käytännössä. Nukkehallitus vain lukee TV -kameroiden edessä operatiivisen hallituksen tiedonannot.
VastaaPoistaÄlä aina viitti.
PoistaMitä helvetin tekemistä tällä on Kemppisen Nyykaapissa käynnin kanssa? Kommentoijien pitäisi pysyä asiassa. Blogistin ei tarvitse.
PoistaToipilaalle, katsopa eilisen MOT. Löydät sieltä itsesi kautta esiintymistesi kaaren. https://areena.yle.fi/1-50278153
Poista(Vaikka tiedäthän sinä sen koska teet näitä harhaanjohtaviin tarkoitusperiin perustuvia kommentointiretkiäsi ammattimaisesti, vaikkakaan et mitenkään kirjallisin erityisosaamisin.)
Raskaat saappaat ja harva tahti kuuluu tuon kommentin taustalta.
PoistaT:n mielikuvitusystävänä varjohallitus, joka laittaa asiat kuntoon. Ei sitä ole. On vain tämä operettihallitus, jonka ainoa pelko on että koi olisi syönyt vaatekaapista varmuusvarat, ettei voguen kamera kauhistuisi.
PoistaTalvisodan henki tarvitsee oman Terijoen hallituksensa.
PoistaMutta laitapa näiden nuorten energisten naisten tilalle kokematon, väsähtänyt,ässääkorostava, viiskymppinen mies. Menisi sekin maailman maine sen tien. Ja kotimaassa ihmeteltäisiin, että mistä se nyt puhuu.
PoistaOvessahan sen avaimen luonnollinen ja ainoa paikka on. Muuten joutuu hukkaan.
VastaaPoistaEmännän haltuun ne talouden avaimet kuuluivat jo sata vuotta sitten. Lukossa tosin pidettiin lähinnä aittoja.
PoistaNiin, kylille lähtiessä se avain on hyvä laittaa kynnysmaton alle ja luuta nojalleen ovea vasten.
VastaaPoistaOmassa oppikoulussani lääkäriksi jokainen järjissään ( = tolkku = intelligentti) oleva ja maltillinen (maltti = resilienssi) opettaja, alkaen unkarin 1956-pakolais-nainen-patologista ja päätyen kaikkiin kolmeen arkkiatriin opetti, että pahin ja paras osa suomalaista kasvatusperinnettä on ironia.
VastaaPoistaSiis lapselle annetaan tehtävä: "Mene hakemaan naapurista nuottiavain!".
Kun lapsi palaa ja sanoo itku kurkussa, ettei sellaista löytynyt ärjähdä:
"Kysyitkö G- vai basso-avainta, pentu!".
Tällä niitä Mauno Koivistoja sinne rintamien taakse kaukopartioon saadaan ja näin he pysyvät hengissä.
Mutta oikein iloisia veli- ja siskokultia me emme ole.
Se on ruottalaisten asia: pitää 1944 syksyllä lappilaiset kurkkumätä- ja tuperkkelilapset elossa, kärsiä tartunnat ja kysyä nyt vastarahana lupaa pitää suomalaisia hoitajia töissä. Kun ei omia ole. Ne kuolivat 1944.
Kemppisen erikseen mainitsemat ruottinkieliset uuskaarlepyyläiset, ne osaavat tämän saman ilman ironiaa.
Hyvää pääsiäistä, pääsiäisaamuna aurinko, korona ympärillään, tanssii taivaan rannassa.
Mikä siinä vittumaisessa lasten juoksuttamisessa sitten Likkasen mielestä on sitä parasta? Ei sillä ainakaan parempia kansalaisia kasvateta. Ja jos tuo olisi lasten kasvatuksessa ok, niin pitäisikö samanlaista perseilyä jatkaa myös työelämässä.
PoistaLiikkanen taitaa olla jo tukevasti eläkkeellä, ja hyvä niin.
Lasten kasvattaminen höynäyttämällä ei taida olla yksistään suomalainen tapa. Ainakin Bill Wattersonin Calvin & Hobbes (Lassi ja Leevi) sarjakuvassa pikkupojan isä tekee sitä koko ajan.
PoistaÄskeinen kommenttini piti olla anonyymi
VastaaPoistaKun ei saa vertailla, en vertaa esimerkiksi Ayn Randia ja Pentti Linkolaa. En tavannut Ayn Randia, joten en tiedä, oliko hän satunnaisjutteluissa mukava. Tiedän kuitenkin, että syöpädiagnoosin jälkeen Rand turvautui Lyndon Johnsonin perustamaan verovaroilla hoidettuun sairausvakuutukseen ja lopetti julkaisemisen.
VastaaPoistaBisquitko kirjoitti muinoin, että ei tarvitse kuin vähän sukkien kastua ja alkaa kokoomukselainenkin huutelemaan julkisia palveluita.
PoistaMeillä on kaksi ovea mutta ei yhtään ovikelloa, yksi kolkutin kyllä. Keittiön ovessa oli yhden pojan sähkötekniikkaa opiskellessaan tekemä visertelevä kello, mutta se sitten hiljeni ajan myötä. Kerran joku kaupungin työmies ihmetteli aidolla kariskalla:"Den kvittrar som en fågel." Murteelliseksi sen teki lyhyt å ja kaksitavuisten substantiivien ja -ar-päätteisten verbien presensin riikinruotsin tapaan nouseva sanapaino, grav accent, tyypillinen tälle seudulle, vaikea jäljitellä. Tuo grav accent erottaa esimerkiksi sanat ande/n, henki ja and/en, sorsa. Se päivän pakkoruotsina.
VastaaPoistaSitä lintukelloa kyllä kaipaan. Uusi on hankittuna keittiön puolelle niitä paketin tuojia varten, pitäisi vielä saada paikalleen. On ihan mukavaa, jos kutsumattomat vieraat, myyskentelijät ja muut eivät pääse sisälle, ystäville ja naapurille olen sanonut että soittakaa puhelimella, jos ovi ei ala aueta!
Kiitos mukavasta murreopastuksesta! Minulla on kaveri, jonka kesämökki on noilla seuduilla, ja musikaalisesti lahjakkaana hän matkii aina mielellään paikallisten murretta. Täytyy painaa tuo lause mieleen ja pyytää häntä lausumaan se.
PoistaTuo nouseva sanapaino on käynyt korvaani Forssan seudun puheessa, Tammela, Jokioinen ja Humppila mukana. Sanan alussa on nouseva kiekaisu, sitten melodia laskee sanan loppua kohden ja viime tavun nivelestä putoaa liika pois, esim. "Vorssasa". Tästä on kuplettimestari Jope Ruonansuu (Rope Muonasuu) laatinut kelpo sanoituksen, jossa hän parodioi Mika ja Turkka Malin lauluja.
PoistaSillä seudulla on sijainnut useita kartanoita, ruukkeja ja kutomateollisuutta, joissa ruotsin kieli on ollut käytössä. Sen intonaatio on voinut tarttua myös paikalliseen suomeen pysyvästi. Ainakin puheenparsi poikkeaa olennaisesti sekä Rengon suunnan ja Urjalan murteista. Olisiko gradun aihe?
Sinivuokkoja ihailee Kunnaksen Ilkka
Oma mökkimme sattuu olemaan tuolla päin, muutama peninkulma kaakkoon, ja eräät mökkinaapurimme asuvat Forssan suunnalla.
PoistaVaikken kuule mistä he puhuvat, kuulen aina sen nuotin!
Mitenkähän amerikkalaiset nyt maksavat merirosvon toimittamat virustorjunnat, samoin? olemalla hiljaa ja äänestämällä kuten sanottu, ollaan nääs temocratiassa.
VastaaPoista