Sivun näyttöjä yhteensä

30. huhtikuuta 2020

Muisti pätkii



Eilen uhmasin kohtaloa. Kiipesin keittiön tikkailla katonrajaan ja koukkasin kunniapaikaltaan kirjahyllyn päältä kirjan. Luin sen viimeksi vuonna 1968. Tämän Friedellin ”Uuden ajan kulttuurihistorian” olin ahminut ensimmäisen kerran lukiolaisena Kauhavalla. Isäni oli ostanut sen erään jäämistön huutokaupasta ja jättänyt kiireiltään lukematta.

Muistan alleviivaukset ja päätökseni olla itse koskaan käyttämättä hienostelevaa marginaalimerkintää ”Obs!”.

En ylimalkaan lue kynä kädessä, koska yleensä muistan muutenkin. Nyt muistin niteen ja sivunumeron ja löysin ilokseni kohdan, jossa Friedell kirjoittaessaan vuonna 1925 esitti viimeisenä maailmassa täsmälleen oikean ja oivaltavan luonnehdinnan suuresta Alexander von Humboldtista, jonka piti olla kasvitieteilijä ja silti hän luetteloi eliöiden samanlaisuuksia ja riippuvuuksia ja keksi ajatuksen verkosta, jossa kaikki elävä on riippuvainen kaikesta. Hän jopa käytti heteiden ja emien laskijoiden aikakaudella uudissanaa ”ekologia”. Ja tuo tapahtui 1820-luvulla.

Lähetin sähköpostin Tekniikan Maailman päätoimittajalle, jota en tunne henkilökohtaisesti. Sanoin ettei olisi pyöriä ilman perhosia.

Vastausta ei ole kuulunut. Päätoimittajilla on yleensä suojavarusteet höperöiden professoreiden torjumiseksi. ”No-reply” on yksi keino. Tehokkaampi on vilpillisten patentinloukkausvaatimusten kiusaaman IBM:n aikoinaan ilmoittelema tieto, miten aiheettomat kirjelähetykset (unsolicited mail) tuhotaan julkisen notaarin läsnä ollessa niitä avaamatta. Sekin on amerikkalainen urheilulaji, että vaaditaan aiheettomasti tuhat miljoonaa korvauksena suuryhtiöltä, jonka laitteistossa muka on huolestuttavasti kirjoittajan keksintöä muistuttava sovitelma…

Ehkä päädyn kirjoittamaan kymmenenä perättäisenä päivänä yhteenvedon v. Humboldtin ”Kosmoksesta”, joka on ainoa 1800-luvun tiedollisesti edelleen pätevä ja sykähdyttävä teos. Darwin-raukka, v. Humboldtin ihailija ja seuraaja, joutui hänkin kirjoittamaan ”Lajien synnyn” tietämättä kissan hännän vertaa genetiikasta ja koskaan kuulematta eräästä Mendelistä, joka oli jo luostarin puutarhassaan risteyttänyt kasveja ja todennut ominaisuuksien periytymisen lakien pääpiirteet.

Virus löydettiin vasta 1935 (Stanley, tupakan mosaiikkivirus). Virus taudin aiheuttajana sai odottaa oivaltajiaan vuoteen 1948. Viivytys oli lähes yhtä hurja kuin mannerlaattateorian, joka alkoi saada tieteellistä uskottavuutta vasta 1950-luvulla, vaikka juuri v. Humboldt oli arvannut ja käsittänyt sen 150 vuotta aikaisemmin.

Egon Friedell, jonka Kulttuurihistoria jokaisen pitäisi edelleen lukea, tähdentää, ettei historiantutkimuksella ole mitään tekemistä objektiiivisuuden eikä tieteellisyyden kanssa. Tiede vain kuvailee, samalla tavalla kuin opettavainen katekismus kuvailee hyveitä ja syntejä. Historia tuomitsee ja varoittaa, perustelee ja puolustaa.

(Ranskan vallankumouksen) ” Jean-Paul Marat oli hulluksi tullut kellarirotta…”, Friedell analysoi.

Tämän kirjoituksen asia: Egon Friedellin mielestä keskiajan lopun ja uuden ajan onnettomuudet aiheutti pandemia, 1347 rantautunut Musta surma eli paiserutto. Kaikki merkittävä myöhempi, etenkin tuskallisen hitaasti edistynyt luonnontiede, oli reaktiota siihen, mutta johti kulttuurin tuhoisaan syöksyyn  1914. Friedell muuten itse näytteli Berliinissä M. Reinhardin ohjauksessa syventyneenä Ibseniin ja Strindbergiin. Juutalainen Friedell pakeni kotonaan Wienissä Gestapota 1938 syöksymällä ikkunasta pää edellä.

40 kommenttia:

  1. Blogi-isäntä on siis muistihirmu, joka yli viidenkymmenen vuoden jälkeen muistaa mistä teossarjan osasta ja miltä sivulta hänen kaksi sukupolvea taaksepäin lukemansa ajatus löytyy?

    No, Kemppinen on aikaisemminkin puhunut höpöjä. Pohdin vain, onko tuollaisella asialla brassailu vain taas yksi pohjalaisuuden ilmenemismuoto. Että on meillä sentään yksi vooninki enemmän kuin kenelläkään muulla tässä kylässä.

    Tartuinpa juuri siihen koukkuun, jonka blogisti oli virittänytkin.

    Seuraavassa postauksessaan Kemppinen voi sitten sen verran lieventää puheitaan, että ei se kirjasarja sentään ihan katonrajassa ollut.

    VastaaPoista
  2. Siitä ikkunasta hypätessään hän kuitenkin ensin huusi alapuolella jalkakäytävällä oleville "varokaa". Friedellin ajatuksiin kyllä kannattaa aina silloin tällöin palata vaikka lukijan muisti miten hyvä olisikin ja vaikka jostakin olisi eri mieltäkin.

    VastaaPoista
  3. Ne, jotka olivat kuulleet Mendelistä taisivat valitettavasti ymmärtää hänet väärin. Ilmeisesti aika monet aikalaisbiologit lukivat Mendelin julkaisun, mutta tavanomaisen huolimattomasti. Johtopäätöksensä oli, että böömiläinen munkki yrittää kampittaa darwinismia esittelemällä mystisen mallin ominaisuuksien pysyvyydestä ja periytymisestä. Nopealla lukemisella Mendelin mallin saattoi nimittäin tulkita niin, että se ei ollut mitenkään yhteensopiva darwinismin edellyttämän muuntelun kanssa.

    Vähän saman kohtalon koki Mendelejev. Valtavirran välitön reaktio jaksolliseen järjestelmään oli: "Venäläinen yrittää selittää koko kemian lukumystiikalla."

    Useimmiten tuollaiset reaktiot ovat, sivumennen sanoen, oikeita. Joskus niitä sitten taivastellaan vuosisadan, parin päästä.

    Suomessa muuten ei edes taida olla tuollaisia julkisia notaareita. "Julkisiahan" he ovat niissä maissa, missä heitä käytetään, samassa mielessä kuin meillä kaupanvahvistajat: yksityisiä, joille on annettu julkinen hallintotehtävä. Käsittääkseni pääkäyttönä on se, että notaarille voi vannoa oman kertomuksensa oikeaksi ja siis ottaa päälleen rangaistus ihan. Suomessa tämä ei ole edes mahdollista. Jos haluaa todistaa etukäteen, pitää haastaa tuleva vastapuoli kuulustelijaksi ja mennä käräjille. Koska tällaiseen ryhtyminen rikkoo neuvottelusuhteen aivan varmasti, ei tätä tietääkseni juuri hyödynnetä. Yksityisluonteisilla todistuskertomuksilla ei ole taas mitään väliä, vaikka ne yrittäisikin tehdä valaehtoisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 6.6.2014/420
      Laki julkisesta notaarista

      1 § Julkinen notaari

      Julkisia notaareita ovat Digi- ja väestötietoviraston pääjohtajan määräämät Digi- ja väestötietoviraston virkamiehet.

      Ahvenanmaan maakunnassa julkisia notaareita ovat Ahvenanmaan valtionviraston määräämät Ahvenanmaan valtionviraston virkamiehet.

      Julkisella notaarilla tulee olla oikeustieteen muu ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto.

      2 § Julkisen notaarin tehtävät

      Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, julkisen notaarin tehtävänä on pyynnöstä:

      1) todistaa oikeaksi allekirjoituksia ja jäljennöksiä asiakirjoista;
      2) todistaa, että viranomaisella tai henkilöllä on oikeus ryhtyä tietynlaiseen virkatoimeen tai että joku on tietyssä virka-asemassa tai omaa tietyn kelpoisuuden taikka on oikeudellisesti pätevä edustamaan toista;
      3) antaa todistuksia notaarille esitettyjen asiakirjojen sisällöstä sekä oikeudellisista ja taloudellisista olosuhteista;
      4) olla todistajana tallelokeron tai muun säilytyspaikan sulkemisessa tai avaamisessa;
      5) valvoa arvontoja.

      Julkinen notaari voi vahvistaa annetuksi määrämuotoisen tai muun kirjallisen kertomuksen, selvityksen tai ilmoituksen ja tehdä muita sellaisia 1 momentissa tarkoitettuja tehtäviä vastaavia toimenpiteitä, jotka ovat muun maan lainsäädännön vuoksi tarpeen oikeuden tai edun valvomiseksi taikka oikeustoimen tekemiseksi ulkomailla. Tällainen toimenpide ei saa olla Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen.

      Jne.

      Poista
    2. Näinpä. Ja niille, joiden ei ole viime kuukausina tarvinnut noita palveluja käyttää, muistutuksena, että tuo nimihirviö Digi- ja väestötietovirasto on entinen Maistraatti.

      Veikkaan muuten, että tuo DVV:n nimi muutetaan ennen pitkää. Siinä vaiheessa kun kaikki tieto on digitaalista, nimi alkaa olla aika typerä. Ehkä se nimetään uudelleen Maistraatiksi.

      Poista
    3. Ahvenanmaa sätkii vastaan joka paikassa. Eikö sitä voisi vaikka lahjoittaa vaikka Ukrainalle (korvaukseksi Krimistä)?

      Poista
    4. Julkista notaaria tarvitaan edelleen: vaikkapa espanjalainen tuomioistuin ja hallinto edellyttää Espanjassa kuolleen suomalaisen omaisilta asiakirjoja julkisen notaarin leimoin todistettuna.

      Poista
    5. Mikähän tuollaisen todistamisen merkitys on, jos kohteena oleva viranomaisen päätös sittemmin kumotaankin toimivallan puuttumisen tai ylittämisen perusteella?

      Poista
    6. Päivystävä persu taas äkkäsi mukana vilahtaneen Ahvenanmaan, omine nerokkaine ehdotuksineen. Eihän siitä mitään haittaa meille muille ole, että hoitavat saarilla tuollaiset itse. Varsinkin kun Digi- ja väestötietovirasto ei siellä toimi.

      Poista
  4. da Vinci, von Humboldt ja Friedell. Mistä esim. tälle Leonardolle tuli sellainen osaaminen eli knowhow, että monet hänen keksintönsä olivat satoja vuosia edellä aikaansa? Kuka kertoisi minulle. Ja sitten on nykyään tällaisia donaldeja, joiden typeryys jo taivoittelee äärettömyyttä. Ketkä tällä hetkellä ovat da Vincin veroisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tässä blogissa mielestäni nimimerkki Toipila on tällä hetkellä kenen veroinen tahansa. heh, heh

      Poista
    2. Leonardon esittäminen suurena keksijänä on vähän samaa kuin Nostradamuksen esittäminen suurena ennustajana. Nostradamuksessa muutamat ovat näkevinään kuvauksia toteutuneesta tulevaisuudesta. Leonardon luonnoksissa taas ollaan näkevinään mallinnoksia rakennetuista koneista ja rakennelmista. Eivät ole, ne ovat idealuonnoksia. Ajatus on oikea, mutta moneen ei ajan teknologia oikein riittänyt. Vaikkapa lentämiseen tai hirmuisiin sotakoneisiin.

      "It is impossible to say with any certainty how many or even which of his inventions passed into general and practical use, and thereby had impact over the lives of many people. Among those inventions that are credited with passing into general practical use are the strut bridge, the automated bobbin winder, the rolling mill, the machine for testing the tensile strength of wire and the lens-grinding machine.." (Wiki)

      Leonardo da Vinci tuli tunnetuksi taiteilijana, jonka aloittamat työt eivät koskaan oikein kunnolla valmistuneet -- muutamaa maalausta lukuunottamatta, joita hän ei ne myytyään enää päässyt muuttelemaan.

      Poista
    3. Leonardo oli erittäin taitava taiteilijana. Omistan erään vanhan teoksen jossa ovat hänen teoksistaan pääosa sekä piirrokset ja luonnokset. Teokset ovat mykistävän hyviä. Kirjassa esiintyy myös piirroksia hänen keksinnöistään joista osa oli erilaisia koneita ja loput monenlaisia aseita. Monista näkee välittömästi etteivät ainakaan sellaisenaan voisi mitenkään toimia käytännössä. Voi myös olla että ovelana miehenä hän oli kätkenyt avaimen piirroksien korjaamiseen toimiviksi salaperäiseen peilikirjoitukseen jota on runsaasti piirrosten ohessa. Mielestäni Leonardo oli todellinen nero.

      Poista
    4. https://fi.wikipedia.org/wiki/Leonardo_da_Vinci

      Poista
    5. Leonardossa yhdistyi ainutlaatuisella tavalla taiteellinen superlahjakkuus ja tekninen äly. Mutta rajansa kaikella, matemaattista kykyä hänellä ei tainnut olla. Tässä suhteessa noin 1600 vuotta aiemmin elänyt Arkhimedes oli lahjakkaampi ja pidemmällä.

      Poista
    6. "Anonyymiperjantaina, 01 toukokuuta, 2020 Leonardossa yhdistyi ainutlaatuisella tavalla.."

      Leonardon aikana matematiikka oli hyvin vaatimattomalla tasolla. Differentiaalilaskenta oli vasta alkeellisten ajatusten tasolla ja monista suurista matematiikan kysymyksistä, saati vastauksista ei ollut hajuakaan. Kyse oli enemmän pikku näpertelystä. Kuitenkin, hyvin monet hänen keksinnöistään edellyttivät poikkeuksellsita kykyä hahmottaa oikein kolmiulotteisesti jo ajatustasolla ja ymmärtää voimia ja momentteja mekaniikassa eli alkeisfysiikassa. Se ei ollut kovin hyvin tunnettua silloin. Sinänsä on hämmästyttävää että niinä aikoina ja jo kaksisataa vuotta aiemminkin oli rakennettu katedraaleja ja siltoja ym. rakenteita intuitiivisesti. Ei heillä ollut lujuuslaskelmia, ei laskukoneita, vain kynä ja paperia ja hyvät aivot korkeintaan. Monet näistä huikeista rakennelmista ovat edelleen pystyssä.

      Arkhimedes oli sitäkin huonommassa lähtökohdassa kun matematiikkaa ei oikeastaan ollut. Toisaalta, sehän olisi ollut loistava tilaisuus suurelle ajattelijalle sitä kehittää mutta se jäi tekemättä. Arkhimedeen aikaansaannokset matematiikassa jäivät yllättävän vähäisiksi. Se saattoi johtua kreikkalaisten viisaiden tietynlaisesta ajanhaaskuusta epäoleellisten seikkojen parissa, arvelen.

      Poista
    7. Ei niitä katedraaleja laskemalla rakennettu, vaan oppimalla aikaisemmin rakennetuista. Roomalaiset rakensivat niin, että niiden muotit oli helppo konstruoida, rakentaa, purkaa ja uudelleen käyttää. Ympyränkaari syntyy narunpätkällä.

      Todelliset uudet innovaatiot olivat harvassa. Ne innovaatiot syntyivät tehdessä, kun huomattiin mikä toimi ja mikä ei toiminut.

      Goottilaisille suippokaariholveille, ristiholveille ja ulkopuolisille tukirakenteille löytyy varhaiset alkumuodot, ja niistä varsin pian kehitettiin keksintöjen ominaisuudet huippuunsa. Ja mentiin ylikin. Suurempia korkeuksia tavoitellessa holveja romahti, kun rakenteelliset rajat tulivat vastaan.

      Kun pidät roikkuvaa narunpätkää molemmista päistä, sen muoto on paraabeli, ketjukäyrä, joka on vahvin holvikaaren muoto. Käytettävissä olevat materiaalit määräävät, kuinka matalan tai korkean kaaren halutulla jännevälillä voi tehdä. Tämän lienevät tienneet jo keskiaikaiset rakentajat.

      Vielä 1800-luvun lopulla Gaudi konstruoi Sagrada Familian holvimuodot ketjukäyrien avulla. Laskeakin ne varmaan olisi jo voitu, mutta ylösalaisin ripustettu malli oli havainnollinen ja helposti muokattavissa sen mukaan mitä eri osiin kohdistuviksi kuormiksi voitiin arvioida.

      Perinteisten rakenteiden varmuuskertoimet ovat yleensä niin ruuria, että niihin harvemmin edes laskemista olisi tarvittukaan. Eri asia nykypäivänä, kun materiaalien ominaisuuksista pyritään ottamaan kaikki irti. Mutta sortuu niitä hienosti viritettyjä ja laskettuja rakenteita edelleenkin. Rakennusvirheisiin, suunnitteluvirheisiin tai ennalta arvaamattomiin olosuhteisiin.

      Poista
    8. Henrik, lukaisepa mitä esimerkiksi englannin Wikipedia kirjoittaa Arkhimedeesta. ”.. the greatest mathematician of antiquity and one of the greatest of all time” ym.

      Poista
    9. "Anonyymisunnuntaina, 03 toukokuuta, 2020
      Henrik, lukaisepa mitä esim.."
      Arkhimedes ei ole ollut suurin matemaatikko ennen eikä ole sitä nyt. Hänen aikaansaannoksensa jäivät vaatimattomiksi. Paljon merkittävämpiä ovat Gauss, Euler, Lagrange, Newton jne. Heistä jokainen sai huimasti enemmän aikaan kuin Arkhimedes. Erityisesti arvostan Euleria.

      Arkhimedeen osalta tietysti hänen pisteitään parantaa se että silloin matematiikka oli vähäistä arvailua eri suuntiin. Hänen pääsaavutuksiaan ovat jotkin geometrian lauseet ja jotkin havainnot fysiikan puolella. En tietenkään vähättele häntä mutta asiat voidaan suhteuttaa nykyaikaankin.

      Poista
    10. "Anonyymisunnuntaina, 03 toukokuuta, 2020
      Ei niitä katedraaleja laskemalla rakennettu,.. "

      Jos nykyaikana pitäisi rakentaa 100 m korkea katedraali siroin muodoin, ei sitä varmasti tehtäisi millään narunpätkillä. Käytettäisiin CAD-ohjelmia ja lujuuslaskennan työkaluja jotta voidaan varmistaa että valtavat massa pysyvät ylhäällä vaikka myrskyäisi. Tämä oli pointtini jota en suoraan tuonut ilmi kun oletin sen ymmärrettävän ilman narunpätkiä.

      Poista
    11. Katedraalimies, ketjukäyrä ei ole paraabeli vaan hyperbolinen kosini. Muodossa on ero.
      (Ja Henrik ei sitten lukenut sitä Wikiä.)

      Poista
    12. Henrik S: Ehkä sinun kannattaisi pysyä vain yleisluonteisessa filosofoinnissa, kun rakentamisen kaltaiset käytännön asiat tuntuvat sinulle olevan jonkunlaista ihmeellistä mystiikkaa. Se matematiikka jota rakennusstatiikassa tarvitaan, ei todellakaan ole mitenkään erikoista.

      Pantheon, Hagia Sofia, Firenzen Duomon kupoli ja koko joukko goottilaisia katedraaleja ovat pystyssä tänäkin päivänä nimenomaan siksi, ettei niitä rakennettaessa ole laskettu rakenteiden vahvuuksia, vaan ne on tehty paljon vahvemmiksi kuin nykypäivänä kukaan insinööri niitä laskisi.

      Firenzen Duomon kupoliin kiipeäminen opettaa paljon. Aikanaan Brunelleschin nerokkaasti konstruoima kupolirakenne on historiansa aikana vaurioitunut pahoin, ja se on sidottu kasaan rautavanteilla. Niin vain pysyy kasassa, vaikka rakenteissa on näkyvissä leveät halkeamat ja rakenteiden liikkuminen. Maanjäristyksen aikana en välttämättä uskaltaisi mennä keskikupolin alle.

      Nykypäivän CAD-ohjelmat ovat pelkkiä mekaanisia apuvälineitä, ei mitään ihmeellisiä nekään. Tämän kommentoin nyt sillä, kun ammattiurani aikana on siirrytty käsin konstruoinnista tietokoneavusteiseen suunnitteluun. Edelleenkin ne suunnittelukysymykset ratkaistaan päässä, ja koneella lasketaan mitä tarvitsee avuksi. Narunpätkät ovat oikein hyviä asioiden havainnollistamiseksi, vaikka mitat otetaankin paljon kehittyneemmillä menetelmillä.

      Poista
    13. Olet tarkalleen ottaen oikeassa ketjukäyrän muodosta, maanantainen korjaaja. Käytännössä muoto on tosin niin lähellä paraabelia, ettei sitä silmällä siitä erota, kun rakennetun mittakaavan esimerkeistä on kyse.

      Poista
    14. "Anonyymimaanantaina, 04 toukokuuta, 2020
      Henrik S: Ehkä sinun kannattaisi pysyä"

      Oliko minun kirjoituksessani jotakin vialla kun sitä ryhdyit niin kovasti kritisoimaan? Itse tavallaan toistat juuri sen mitä minä mainitsin.

      Poista
    15. "Anonyymimaanantaina, 04 toukokuuta, 2020
      (Ja Henrik ei sitten lukenut sitä Wikiä.)"

      Mielestäni Wiki ei ole oikeaa tieteellistä tietoa. Se koostelma yksittäisten henkilöiden (opiskelijoita ja parhaassa tapauksessa tutkijoita) tekemistä tekstinpätkistä joita ei ole vertaisarvioitu. Käytännössä kuka tahansa voi ilmoittautua kirjoittamaan sinne ja niin monet ovatkin tehneet ilman alan koulutusta/kokemusta. Massaa siinä on mutta on myös suunnaton määrä reikiä ja virheitä. Kuka sitä ryhtyy paikkaamaan? Kuka kustantaa? Tutkijana en kannata sitä mutta siitä voi katsoa vaikka kuinka monta varvasta on jollain liskolla jalassaan.

      Poista
  5. Luonnehdinnan Humboldtista Friedell esittää kolmannen osan sivulla 62. Itselläni kun ei ole niin rautainen muisti kuin Kemppisellä, tarkistin teoksen lopusta löytyvästä hakemistosta.

    VastaaPoista
  6. Luin Friedellin kauan (yli 30 vuotta) sitten. Mielessäni kirjan tekijän maailmankuva tuntui vertautuvan samoihin aikoihin lukemani Mannin Taikavuoren yhden keskeishahmon, jesuiittapater Naphtan, ajatusmaailmaan. "Mustasta surmasta eurooppalaisen sielun kriisiin." Valistuksenkammoista, epärationaalista, metafysiikkaan nojaavaa.

    Myöhemmin luin erään nyt jo ajat sitten kuolleen helsinkiläisen bibliofiilin "Valiokirjat"-niteestä (tms.), että hänen mielestään Friedellin kirjasarjan aatemaailmassa oli kaikesta (tekijän etnisestä taustasta ja kohtalosta) huolimatta yhtymäkohtia natsien katsomuksiin. Minusta havainto on huomionarvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Popper laittaa muistaakseni Friedellin, Spenglerin ja Toynbeen vähän "samaan kasaan". "Natsien katsomukset" eivät muodosta mitään selvää järjestelmää, he vierastivat teoriaa, eikä jotain Rosenbergiä aikuisten oikeasti kovin vakavissaan otettu. Silti Hitlerillä taitaa olla yhtä sun toista Spengleriltä lainattua.

      Poista
    2. E Friedell
      1968 syntyneenä kuulin teoksesta Kuopion.yhteislyseosta yhteislyseostaå
      1985-1987.Lehtori lienee kuollut ellei A.H. kaverina piilotunut E-amerikkaan.
      E. Friedell 3 osainen teos WSOY paperipainos 1989 lähtien.

      Tekstinsyöttö manalaan !

      Poista
    3. Kulttuurihistoria ei ole eksakti tiede, sillä se on myös taiteen historiaa, ja Friedellin loistavan esipuheen pitäisi riittää teoksen hengen selvitykseksi. Monesti luonnos on parempi kuin viimeistelty taulu.

      Poista
    4. Kaikkien ääri-sosialismia (facisti/natsi/kommunisti) toitottavien liikkeiden kulttuurinen pohja on lopulta hyvin ohut. Tärkein asia on ollut raha, rikastuuko puolue-byrokraatti - kultainen fasaani - vai rikastuuko se pölkkypää "joku muu" byrokraatti enemmän.

      Marxismi oli enemmän talousteoreetikko ja näyttää peitelleen muita kulttuurisen kiinnostuksensa kohteita.

      "Sosialistinen" kulttuuri on ollut mahtailevaa ja egojen pönkitystä sekä kirsikoiden poimimista kakusta.

      Eli jokin ajatus joka on vaikuttanut hyvältä on tuotu esiin mutta saman lähteen muut ajatukset on voitu hylätä, koska ne eivät ole poliittisesti hyväksyttyjä.

      Kaikki yllä mainitut sosialismin sovellukset ovat uskontoja, räikeimmin tämän tuovat esiin entiset näiden kulttien jäsenet.

      Kuitenkin raha ja valta toimivat kulissien takana ja ohjaavat poliittis-uskonnollista maailmankatsomusta ja sen käytännön sovellusta.

      Poista
  7. MARJANPOIMINTAA
    Uutiset kertovat tänään että Ukrainassa ja Venäjällä runsaasti coronaa. Pysykööt siis poissa. Suomalaiset siis puutarhatöihin marjanpoimintaan palkkatöihin. Myös itsepomintaa turvavälein ellei THL esitä dokumenttia vastaan

    VastaaPoista
  8. Enimmäkseen turhia askarteleva mieleni tarttuu aikaan yli kolmekymmentä vuotta sitten. Täytyy oikein laskimella laskea vuosiluku. Tuhat yhdeksän sataa kahdeksankymmentä yhdeksän. Humbold sentään miten aika rientää. Mihin se menee. Voiko sinne palata. Onko sitä olemassa kuin kirjoissa.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  9. Pandemia paljastaa myös Suomen hallituksen heppoisuuden ja etenkin valtionvarainministerin tietämättömyyden.

    Valtionvarainministeri Katri Kulmuni: …”Tulevien sukupolvien maksettavaksi kertyy entistäkin suuremmat verot”…

    Suomella on taas ääliö valtionvarainministerinä.

    Vapaasti kelluva oma markka poistaisi valtion budjettivajeongelman kertaheitolla. Nythän rahaa painaa EKP niin, että euromaat siitä huolimatta velkaantuvat aina vaan lisää ja kurjistuvat eurojärjestelmässä.

    Suomella ei olisi mitään operatiivista tarvetta verottaa tai lainata käyttääkseen rahaa. Suomi voisi luoda markkoja omassa keskuspankissaan niin paljon kuin se tarvitsee. Kyse on vain kirjanpidollisista merkinnöistä.

    Valtiolla pitää tietenkin olla oma rahajärjestelmänsä toimiakseen yllä mainitulla tavalla. Sitäpaitsi rahapoliittisesti itsenäinen maa ei ikinä maksa valtionvelkaa takaisin veroina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toipilas on niin nuori että ei muista edes 90-lukua jolloin toimittiin juuri niin kuin hän opettaa, ja laskua maksetaan vieläkin.

      Poista
    2. Päinvastoin 1990-luvulla ei osattu lainkaan toimia järkevästi. Markan kellutus myöhästyi ainakin noin neljä vuotta. Kaikki vahingot kansantaloudelle oli jo aikaansaatu. Vasta äärimmäisen pakon edessä markka osattiin lopultakin laskea kellumaan syyskuussa 1992. Siitä alkoi Suomen kansantalouden toipuminen välittömästi.

      Poista

  10. Li Andersson korjasi kolmannen nollan elvytyssetelistään ja teki digiVappumarssi kiihotuspuheestaan vitsin.

    Kulmuni puolestaan kerkesi jo häntä ennen, vetämään maton hallituksen Koronavastineelta wanhanaikaisella. Kohta akuutin mentyä ohi, kiristetään verotusta ja leikataan turhasta.

    Olisiko siitä mihin Jussi Saramo ja muut nykyEskoseppäset olivat Liille kirjoittaneet, Korkeasaaresta, Tivolista. Teatterimatkoista ja asumisesta Huviretkihotelleissa. Tätä virkistävää nimeä kantoi Punapääoman hotelliketju.

    Valtiovarainministeri torpedoi jo ennalta Koronaexitiä. Sentään hän tuli ääntäneeksi oikein Suomelle arvioidun budjettivajeen ja lainan-/varainoton eli luomisen, kuluvan vuoden osalta. Se on 20 miljardia €. Valtionvelka kasvaa kylläkin tätäkin ememmän, mutta 20 mrd mahtuu haulikon hajontaan. Kai Kulmuni metsästää kuten hyvät jätkät?

    Sauli Niinistö kirjoittaa parhaiten. Hän puhuikin kuin kansanjohtaja Eduskunnassa kun Juhantalolla kampesi itseään poliittiselle nousupolulleen. Juhantaloparka oli juristimafian ensimmäisiä uhreja. Kankaanpään mies oli paikallinen rakennusyrittäjä, betoniaseman pyörittäjä ja bisneksiensä -kuten pitäjien säästöpankkimiesten tarkoitettu oli. Täytti kohtaloaan.

    Suomessa piti olla yhä voimassa Keskikorkosäätely järjestely mikä tarkoitti Pankinjohtajille asetettua vastuuta valita. Paitsi luototettavat, myös pelastettavat jos tarvis tuli. Juhantalolle tuli ja hän koki parantaa omiakin ja Kankaanpään asioita Tampellan ohessa. Molemmat poljettiin suohon kuin Sarmanteen maskit.
    Jatk.

    VastaaPoista
  11. Jatk.
    Onneksi nyt menee toisin. USA pelastaa meitin itseltämme. Lagarde puhuu asiaa ja Macron. Italiasta puhumattakaan. Halla-ahon pelko on viisauden alku. Ainut henkevä ja poliittinen Vappupuhe olivat ylioppilaslakkisen Jussin harvat lauseet tullirajojen palauttamisesta. Vain nämä lauseet oli medialle toimitettu ja nehän ne ilmoille päästivät. Ylenfiksuilta meni kuplansa väärään kurkuun ja tänään esitetään jo jotain muuta tai ei mitään.

    Vaan ei auta. Raha puhuu jo ihan toisin. Valtion instituutioista keskuspankki otetaan markkinoilta ja pannaan takaisin valtiojohdon arsenaaliin. (Sehän oli tehty "riippumattomaksi" joku vuosikymmen sitten. Kokeilu päättyi maaliskuussa 2020 Trumpin Yhdysvalloissa)

    Nyt dollaria tehdään vielä enemmän. Enemmän kuin mitä yksityiset olivat koskaan kerinneet varjopankeissaan, alkemistipatojensa äärellä.

    Jopa Suomen Pankki pelastaa taas elinkeinoelämäämme eikä sovella vain vapaakaupan-globalisaation skolastiikkaa.

    Se pelastaa asuntosektorin sarmasteet, ramirentit ja konstipuliveijaajat. Se on jo ostanut niistä lainoja, sitä vipuvartta miljardilla. Ne ovat sitä SKOP maineikasta talletustodistusrotua joka makuloitiin 19.9.1991. Vaan kuin Korona, mutatioi vääräraha itseänsä. Ja kuin lentovirus, commercial paper sortit mutatioituvat myös. Väärän rahan sortteja on lukuisia. Sanon kohta asiani, mutta enpä malta jättää vertaamatta uusinta rahavälinekirjoa asuntomarkkina helppoheikkien ja taserakentajien monikirjoa, 1900- ja 1910-luvuilla meillä virinneeseen kiihkeään liikepankkiperustantaan. Turun Kauppapankki, Liittopankki, Privat Bank, Oy Pankki kauppaa- ja teollisuutta varten Tampereella. Kautta maan sääty-säädyllisyydestä riisuuduttiin. Niin miksi ? No kun oli saatu Eduskunta ja Suomen Pankki siirrettiin talonpoikien ja työläisten asialle, kansakunnan vaurauden asialle, ei vain säätyjen kukoistaa eikä asemahdin. Niin helppoa rahanohjaamista. Olihan näkyvillä ja haisuvilla puutettakin mitä tukita.
    Jatk.

    VastaaPoista
  12. Jatk.
    Mustaa ainetta kauppiksille oikiksille. Ja on katupojillekin paitsi että he juuri keksivät uudelleen. Aina. Se on ei-BKTtä vaan aktiviteettia.

    Hyvä että Halla-aho tietää ja sanoo suomeksi ja Macron pelkää. Ja Kulmuni ja Sanna. Ja Kojamo. Kyllä se tästä. Rahat ovat jo nostettavissa. Ensimmäiset 1000 miljoonaa asuntosijottajien vastuista jo siirretty Suomen Pankkiin ja sadat miljardit huulilla. Ne menevät sijoille joita YIT SVR Skanska Lehto ja joku muu jättävät korjattaviksemme. On siellä rakennusmies maahantuojaa ja on heidän asuntohotelleja toisia Torneja uudelleenrakentamassa ja mitä kaikkea onkaan keksitty ja matkittu.

    Kojamo taitaa olla perälauta ja tappi tässä ruuhessa "samassa veneessä". Keskuspankki lunastaa sen vastuut arvopaperiostoillaan. Arvopaperistaminen isosti on jo käynnissä London Cityssä Kojamon lainaohjelmana, satoja miljoonia. Hyvä kun EKP tulee ostajaksi. Muutoinkin asia kyllä kävisi. Eläketurvakeskus Varma Ilmari ostaisi omia lainojaan, siis kuten vaikkapa Mehiläistä ja Galleriaa ties jo monennettako kertaa. Ja johan arvot ovatkin korkeita Stockmanneja.

    Asuntojen arvot on kannateltava nosturien koukuista, lyhennnysvapailla, koron maksulla luonnossa eli velan lisäämisellä korkopäivänä. Taseet menevät tasan. Lukumagiikkaa.

    EKP on jo seurannut Fediä ja se laki eli yhtälö mikä on liikepankkien henkselit, on löysätty antamaan pidemmälle liekaa. Ja varjopankit antavat lisää omaleimattua ja itsekirjoitettua rahaa. Valtio on päätynyt kiristyksen alle.

    Mutta nyt saa kaikki. Eikä vain satasia vaan tonneja. Ministereistämme huolimatta selviämme EKP:n pelastuslautalle Maserattien ja Bentleyden ja Jaguarien väliin.

    Suomitakki topataan kummallisilla papereilla, käsittämättömällä sopimuskirjoituksella. Isokokoiset miehet ja vetävän näköiset naiset johtavat. He vievät. Onneksi Boriksen asuntoministeri lupasi alettevan taas rakentaa kauniita taloja ja näiden alettavien uudisrakennusten osalta kysytään jo paikalla asuvien mieltä ja makua. -Niin, tästähän kölin ali, tiede-edistys paatin alihan, sitä Charlesia vedettiin. Joskus on paikallaan olla isoa DNA:ta ja omaa mieltä, vakaumusta, tolkkua. Vetävät pirulaiset pisimmän korren.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista