Sivun näyttöjä yhteensä

30. maaliskuuta 2020

Sapelia vailla



Eilen en voinut käsittää, miten paljon Erdögan on maksanut tuosta mainospaikasta. 

Kello oli 21.35. Tulin saunasta pesuvälineet vadissa ja hätkähdin niin että olin kompastua siinä piilottelevaan pöytään. En ole ennen nähnyt sellaista kuuta ja iltatähteä. Molemmat loistivat täydeltä terältä kuin lipussa.

Autokoulupoikien kämpässä, meidän talossa Kauhavalla,  majaili tilapäisesti autokoulua käyviä pitkämatkalaisia ja tuolloin tällöin pari autokorjaamon kaveria. Topparin Jussi voi todistaa. Siihen aikaan hänkin poltti tupakkaa, Armiroa. Minulla oli ”dollaripiippu”, aitoa muovia, ja ruuvattava puinen pesä. Piipun varteen piti taitella rassi, sillä kyllähän se kurisi. Tupakkana oli ”Retkun sotku”, oikeastaan Rettigin sekoitus.

Eräässä vaiheessa siellä yöpyi Kuuhullu. En tiedä, kuka hän oikein oli. Kai Nokualta mutta ei Näykistä. Vähän saman oloinen mies kuin Raakkules, joka jahtasi meitä partiopoikia, joista joku kai olikin polttanut propsin hänen pinostaan Krupulassa.

Eikö olekin hienoja paikannimiä! Siellä propsipinon seudulla lähin tienristeys oli virallisestikin Varvas.

 Niin silloin oli tosi kirkas kuu ja tämä yksi tuntematon mies veti liippakiven saapasvarrestaan ja alkoi teroittaa puukkoaan, jollainen siihen maailman aikaan oli joka miehellä lonkalla. Hän syljeskeli kovasimeensa ja jupisi, että kyllä on komia kuu.  

Minä sain asiaa muualläea aika vilkkaasti. Olin lukenut Simonsuuren ”Myytillisiä tarinoita”, joka on vallan karmea kirja (SKS) ja tiesin, ettei morsian käsittänyt istuneensa kuolleen rekeen ennen kuin häntä miehelään hakeva kuski sanoi:” Kuu paistaa leviästi, kuollut ajaa keviästi – etkö piikanen pelkää?” Ja ajoi avoimeen hautaan.

Siihen aikaan pidettiin hyvänä ajatuksena kertoa kummitusjuttuja ja lukea niitä. Kaikkein karmein ja siis paras oli Laura Sointeen ”Satuja”. ”Mutakalan kultahammas” muun muassa kertoi hukkuneista lapsista. 

Taitavat omatkin lapseni vielä reagoida kaamealla äänellä lausuttuun loitsuun:” Tut amo Palda”. Se on toisesta tuon kirjan sadusta. En tiedä, mitä se tarkoittaa. 

Aikuisena kuulin, että kirjoittaja oli Einari Vuorelan kuulemma jossain määrin hiilihankoa muistuttanut rouva. Itse kirja on varsinainen ”one-shot” oli kertalaaki, täydellinen onnistuminen vuodelta 1946. Vaikka olin viholliskustantajan toimittaja, onnistuin kinuamaan WSOY:n tyypit ottamaan siitä uuden painoksen vuonna 1976, ja sen jälkeenkin tuli painos. Kuvitus on ainutlaatuisen hyvä, Venezuelaan siirtyneen Maija-Kaarina Nenosen. Siis saman kuin ”Onnen tupa”.

Kesti kymmenen minuuttia ennen kuin haltioiduin lähes puoli vuosisataa kestäneen kotini nyt tarjoamasta elämyksestä, jolla ei ole vertaa. Sauna on pannuhuoneen yhteydessä ja kulkeminen talvella ulkotietä on nautinto sinänsä. Joskus märkä tukka vetää riitteeseen. 

Mutta kiitos koronaviruksen en ollut kai koskaan kuullut täällä tähän vuoden aikaan ja kellonaikaan sellaista äänettömyyttä. Musiikkikin on parhaimmillaan, kun se on juuri päättynyt.

26 kommenttia:

  1. On viimeviikkoina tosiaan loistanut Venus komeasti iltataivaalla, ja parina iltana myös kuunsirppi vaellellut samoilla suunnilla.

    VastaaPoista
  2. Mainoksista, infosta ja muusta sellaisesta puheen ollen: Minkähänmoisessa infottomuuden suonsilmässä Suomi juuri nyt olisikaan, jos persujen päättömän edesvastuuton vaatimus Ylen rahoituksen katkaisemisesta olisi ehtinyt toteutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen "uutisointi" on mennyt hysteeriseksi.

      Taustalla pyörivät maapallon kokoiset korona-virukset, Ylen toimittaja haastatelee toista Ylen toimittajaa, joka seisoo jokin rakennuksen edustalla, missä rakennukssa on koolla kokous, joka ehkä päättää joskus jotakin tai sitten ei.

      Samaa asiaa, jonka kuulimme jo selkeästi ja täsmällisesti suoraan hallituksen tiedotustilaisuudesta, toistetaan, toistetaan ja toistetaan loputtomasti kuin Krista Kiuru konsanaan.

      Seuraavaksi pyydetään sitten Ylen toista toimittajaa "analysoimaan " ja "avaamaan" tätä jo täysin selvää asiaa tyyliin ravintolat kiinni toukokuun loppuun. Ja se toinen toimittaja sitten "analysoi" ja "avaa" ja kertoo sen hämästyttävän analyysin, että ravintolat ovat kiinni toukokuun loppuun saakka. Mikä oivallus, mikä kitetys, mahtavaa!

      Studioon raahataan samat asiantuntijat tai pikemminkin "asiantuntijat" jauhamaan samaa juttua edestakasin, vaikka uutta sanottavaa tai uutta tietoa ei ole.

      Uudenmaan ja muun Suomen rajan jokaisessa tienristyksessä seisoo Ylen toimitaja 24/7 varrellinen mikrofoni kädessään toteamassa, että "autoja liikkuu tästä ohi ja poliisikin on paikalla".

      Maikkari on älyttömän pienistä resursseistaan huolimatta - tai ehkä juuri niiden takia ? - voittanut tämän uutiskisan laadullisesti 6 - 0. Mutta ei toki määrällisesti ;)

      Joten ehkä ns. tykkimiesperiaate voisi toimia tässäkin: Tykkiä työntämästä vähennetään yksi mies kerrallaan, kunnes tykki liikkuu.

      Poista
    2. Minusta YLE ei ole ollut tehtäviensä tasalla, vaikken persu olekaan.

      Suurella tohinalla YLE järjestää "tiedotustilaisuuksia" ja avaa uutisosioita joissa "vastataan" kysymyksiin. Aina jää se maku jäljelle että kysymyksiin osata, ei haluta tai ei saa vastata. Todellista tietoa ei ole eikä tule. THL puolestaan päätti pantata kaiken oleellisen tiedon pandemiasta mukaanlukien kotimaassa olevien tautitapausten sijainnit ja potilaitten iät jne vedoten potilaitten intimiteeettisuojaan ja samalla lopetti melkein kaiken testauksen. Se siitä tiedottamisesta.

      Ulkomaiset toimijat kuten amerikkalaiset mediayhtiöt ja BBC tekevät aivan toisin. He julkaisevat kaikki asiat ja välittävät paikan päältä videoita Kiinasta ja muista maista joissa koko ajan tapahtuu. En väitä että kaikki tieto olisi absoluuttisen tarkkaa muttei se ole sitä täälläkään, se on nähty. Jos oikeata tietoa taudin vakavuudesta olisi heti tuotu esille, olisivat sekä kansalaiset että päättäjät havahtuneet todellisuuteen nopeammin ja oikeita päätöksiä kenties olisi tullut nopeammin viivytttelyn ja flegmaattisen vetkuttelun sijaan.

      Poista
    3. Ainakaan minulla ei ole pienintäkään valittamista Ylestä. Ja olen seurannut myös muiden maiden vastaavia. Ja mikä meillä nyt sitten olisi järjelli en vaihtoehto? Ei nyt se pöljä vaihtoehtomedia ainakaan.

      Poista
  3. Aamulla kello kesäaikaan kuudelta maanantaina heräsin Porvoon kodissani, luoteisnurkassa yläkerrassa, siihen ettei moottoritien aamuääntä kuulunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta siis, mennäkseni symboliikkaan eli kuuhun ja tähteen, ne olivat eilän illalla about vastoinpäin eli tähti katsojasta nähden kuusta vasemmalla. Se tähti oli Aldebaran.

      Poista
    2. Ilmestyksenomaisen kirkas tähti kuun lähellä pari päivää sitten oli jo mainittu Venus. Eilen oli jo jäänyt aika kauas oikealle.

      Poista
    3. Eero tarkoitti tietysti, että Kuun vasemmalla puolella oli Aldebaran.

      Tänään jos katsotte länsitaivaalle kymmenen aikoihin, niin Venus ja Aldebaran ovat aika vierekkäin, ja Seulaset on lähes Venuksessa kiinni.

      PS. Näin tietysti vain täältä Maasta katsoen, oikeastaan ne ovat toisistaan aika helkkarin kaukana.

      Poista
  4. Enää puuttuu Koivu ja Tähti niin idylli olisi täydellinen.

    Isoveljeni Markku, meriseilori kun oli, toi minulle Ameriikasta hienon yli 25 taalaa maksaneen piipun. Polttelin sillä "Clania", semmoista halpaa tupakkaa joka maistui toffeelle. Myöhemmin kiinnyin Half and Half:iin. - Kerran koputtelin piipun pesää tyhjäksi ja piipun varsi katkesi. Mua itketti.

    Lounais-Hämeessä on kans kivoja paikannimiä, kuten Kuuma, Kalsu ja Kiipu. (Ei, en minä tiedä mitä ne tarkoittavat. Ja kiitos ei - en haluakaan tietää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi joskus käydä katsomasa millaisia paikkoja ovat Tukholman eteläpuolella jossain Södertäljen seutuvilla olevat Hölö ja Mörkö. Niiden tienviitat ovat jääneet mieleen.

      Poista
    2. Käsittääkseni ne ovat Hölsaari ja Mörksaari. Joka tietenkään tätä ns. gordionin solmua ei sen enempää avaa.

      Poista
    3. Niin siitä viitat nähdessämme keskustelimme, että pitäisikö käydä katsomassa, onko se Mörkö tummempi paikka kuin Hölö. Ja mentäisiinkö Mörköön vai Mörköhön.

      Ja kun Ruotsissa oltiin, päädyttiin että eihän se suomalaisen sanan mukaan taivu, siis Mörköhön oltaisiin menty, eikä siinä ollut pohjalaista taivutusta ollenkaan. Mörkööseen menemistä pidettiin vääränä täysin, vaikka se olisikin perustellut sen, miksi jotkut piloillaan tai tosissaan ovat menossa Töölööseen.

      Ja vielä arveltiin, että liekö se pimeässä lapsia vaanivan nimi otettu suoraan ruotsin kielestä.

      Siinä keskustellessa tienristeys meni ohi, ja jäi Mörkössä käynti toiseen kertaan.

      Poista
  5. Riku Korhonen on kääntänyt Terry Eagletonin mietteen ystävyydestä (On Evil):

    "Ehkä kaikki, mitä Jumalasta on jäljellä, on käänteinen jälki hänestä ja se tunnetaan ilkeyden nimellä, niinkuin jostain suurenmoisesta sinfoniasta jää vain hiljaisuus, jonka se jättää ilmaan vaietessaan.

    Ehkä ainoastaan pahuus lämmittää paikkaa, missä Jumala joskus oli"

    Kun Radion ykköskanavalta viikottain tulee erään kolumnistin pakina, laitan radion aina kiinni - en vaihda kanavaa.

    Se on juuri tuo Kemppisen,Eagletonin ja Korhosen tarkoittama "momentum".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän onkin merkittävä tieto, että radiossasi on sulkemisnappula.

      Poista
    2. Taitaa olla sama kuin minulla. DDR:ssä tunnettiin pienenä aikayksikkönä yksi Ulb. Täällä se oli aiemmin yksi Valk ja nyttemmin yksi Jou.

      Poista
  6. Kaikkia niitä kans o ko Ahmauski. Satakuntalainen sanonta. Suomeksi: Ahmaus, kylä Kullaalla, Kullaa, entinen kunta Satakunnassa. nykyisin osa Ulvilaa. Hölö ja Mörkö on Ruotsissa. 32520 Vuotava, postiosoite Säkylässä. Onhan näitä.
    PT.

    VastaaPoista
  7. Keskiaikaisia piirteitä omaavan kulttuurin symboli on tosiaan loistanut kirkkaana taivaalla. Itse saunan jälkeen myös istuskelin illan rauhassa ulkona saunan lämpöä höyryten ja tunsin olevani vahvasti elossa.

    Jylhän Kiirastulen eka runohan siinä oli heti mielessä. Enteellinen ja loistava runo - Idässä palaa- , joka kirjoitettiin vuotta ennen maailman paloa eli vuonna 1938. Tulitikkujen käyttö oli velivenäläisille tuolloikin aika haastavaa.

    Tuossa viimeinen säkeistö:

    "Tuuli sauhun kantaa päin länttä, paljastain taas idänkulman.
    Ja hurmeisena kuu, laill' enteen julman,
    kuin käyrä kalpa piirtää metsän rantaa.

    Eli kyllä siellä sapeli on. Ja itäläiset myös olivat barbaarisia vihollisia Tolkienin taruissa. Onneksi olivat olemassa vapaan lännen urheat miehet, jotka kukistivat Sauronin ja pimeyden.

    Nykyisin pimeys kylläkin hiipii pikkuhiljaa tänne Eurooppaan; ja onhan se jo monet herättänytkin ruususen unesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erdöganescu, Orbanescu, Halla-ahonescu ovat näitä pimeyden kätyreitä joita länsimaisen sivistyksen tulee kaikin keinoin vastustaa.

      Poista
    2. No niin, ja nyt sitten "AH" piirtää meille karttaan linjan, jossa tuo "pimeys" on tulossa. Joko se on Uudenmaan karanteenin tullipuomeilla? Vai tarkoitatko, että se lähti juuri jatkamaan matkaansa Unkarista Orbanin takataskusta?

      Poista
  8. Katsokaa myös Orionin kolmen tähden päällä olevaa Betelgeusea. Olen joulusta asti odottanut sen supernovan ilmestymistä taivaalle ja olisihan se aika juttu nähdä supernova ihan omin silmin. Tähden ikä kun lienee keskimäärin 10 000 miljoonaa vuotta.

    B:n reuna ulottuisi Marsin ja Jupiterin välille jos se olisi auringon paikalla.

    Eli kamera käteen ja odottamaan!

    VastaaPoista
  9. Ehkäpä professori tulkitsi taivaan merkit väärin – nimittäin lippuun verrattuna yötaivaalla loistava oikea Kuu on aivan selvästi kääntänyt selkänsä iltatähdelle eli sisarplaneetallemme Venukselle.

    Onkohan se merkki tälle Turkin uussulttaanille, että joka kuuhun kurkottaa, se koronaan kapsahtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koronalangat laulaa, ja taivaalla loistaa kuu.

      Poista

  10. 1963 publicerades hans verk Ekonomisk utveckling och ekonomisk politik i Finland. Tämän niminen oli Wallenberg-gurun Erik Dahmenin Suomikirja. Mies pyöri Suomessa PYPin ja SP:n kulmilla. Liekö ollut Nordekin ideoija. Liekö ?

    Osaavampiakin sietäisi ilmaantua eikä vain meikä julkeasti paljastamassa tietämättömyyttään ja parkumassa huomiota. Hoksasin juuri kuinka huutelen äänivaimennuspatjatusta huoneesta vähän kuin se Laurilan poika pehmeissä hangissa pyöriskellessään.

    Sukellampa taas. Mikä se on se Modern Monetary Theory jonka intellektuaalisen sateenvarjon alla helikopterirahaa pudotetaan kuin lentolehtisiä uusimman Osuuskauppatavaratalon valmistujaissa (ja naapurikuntien ITE-kauppojen antaessa asiakaskuntansa huomislahjaksi).

    Sen hallintoneuvostoon tuli kohta Työväenyhdistyksen toimitusjohtaja, sos.dem. piirijärjestön toiminnan johtaja ja ay-piirin, metalli- raksa- paperi- akt- ja sano minkä Huviretken hotelli+ravintola päälliköitä. Näistä sitten ne 60 Puoluevaltuutettua, jotka viimeksi valitsivat Sanna Marinin.

    Itse näin "vapaan" telkkarin vaiheessa (josta Tanja Karpela teki lopun) kuinka noita turpeita pomomiehiä marssi valitsemaan puolueenjohtajaa. Toimittaja koki panna sanan kaksi että kumpaa äänestät. "No Heinäluomaa tietenkin." Ja häviäjä oli taaskin Erkki Tuomioja. Ja Suomi. Että sellainen Valtiosääntö. Viisikkohan sitä itsensä juristiministeri Anna-Maija Henriksonin silmälläpidon alla illasta iltaan jankkaa ja aktivoi.

    Silloin kun Dahmen Suomeen reaalitaloutta rakensi Päätalon kattilakunnan kanssa heillä oli lehtikin Monthly Bulletin of Finlands Bank. Se ilmestyi ja vain englanniksi 1921-1987. Joku voisi sanoa että Itsenäisyyden ajan.

    Se sisälsi taulukoita maasta joista, sivujoista metsistä metsien istutuksista, metsäteiden kilometreistä työväestä. Miksi ? Koska ne monetarisoitiin. Niiden varaan pantiin markkaa liikkeelle, ei Keisarin rahana enää vaan kansan. Noille varoille innovoitiin/pöllihakattiin ulkomaankaupallista arvoa. Markkakin on valuutta.

    Se meni läpi ahtaasta paikasta. Liikuttavin itsensä silpominen osui VJ Sukselaiselle kun hän joutui lapsilisiä myöhentämään IMF:lle ehtona Devalvaatiosta. Rainer von Fieandt jakoi tuskaa ja sorvasi ohjelmaa. Mitä ohjelmaa ? 1960 luvun paperitehtaiden jalostusasteen nostatuksia.

    Uusinta kirjanpitomielikuvitusta edusti yli/liika poistot. P-kele, - kohdalle käy ää-kin. Kun kerran nämä on Konepajainsinöörien parannusten tahtiin uudistettava ja duunarien liksa-infalaation, niin raha on otetteva heti. Tulorahoitus. Lisää lainataan tulevaisuudenuskon eli metsien miesten varaan. Heidät monetisoitiin. Pantiin uutta fyrkkaa kiertoon ja se kiersi kuin kiersikin BKT:ksi. Isonevaksi työ-, ei pääomatuloksi. Revi tästä.

    Kaikki on varastettu. Nyt monetisoidaan entistä velkaa saamiseksi käsitettynä, eikä siis takaisinmaksettavana tai lyhennettäväna eli kuoletettavana. Ja uudelleen syntyvänä Kattilakunnan elämänvellinä.

    Kun tästä on saatu ne triljoonat pisnesmiesten datakoneiden infonumeroiden tilastojen, niiden derivoimisen ja huippujen venyttämisten toukokuulle jne laskuttamiseen, onkin korko nolla 0. Ja viritetty miinaloukku, joka räjähtää jo purkamisaikeesta. Siksi helikopteriraha. Ota vastaan jos vielä tämän bonuskerran, virkakauden.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  11. Vielä 1970-luvulla kummitusjutut oli lapsien ajanvietettä, varsinkin syksyisin siellä etelä-pohojammaalla. " veitsi vilahti, kurkku katkesi, ja jostain kuului huuto, joko se mun kurkkuvoileipä on valmis".

    VastaaPoista
  12. Paltamossa lukee eräässä tienviitassa Meteli, seis.. Se on lainattu erikoispaikannimiä luettelevan kirjan nimeksi. (Tapio Heikkilä, Johanna Halonen "Meteli, seis." RAK 2000).

    VastaaPoista