Sivun näyttöjä yhteensä

28. marraskuuta 2017

Setä Max



”Lenin-setä antoi itsenäisyyden Suomelle”.

Tuo ei taida pitää paikkaansa missään muodossa. Ainakaan V.I. Lenin ei ollut sellaisessa asemassa, että hän olisi voinut tehdä ratkaisuja Venäjän puolesta. J.V. Stalin oli käväissyt patistamassa vasemmistoa vallankumoukseen. L.D. Trotski istui kokouksissa keskustelemassa saksalaisten kanssa, oliko sotatila vai rauha.

Suomen siirtyminen Venäjän yhteydestä kirjattiin 3.3.1918 Brest-Litovskin rauhasopimuksessa. Saksa luonnehti tuossa yhteydessä Baltian maita tarpeelliseksi puskurialueeksi, ja Suomeen lähetettiin sotilasosasto, Itämeren divisioona, joka suoritti tunnollisesti sotilaallisen tehtävänsä torjumalla bolshevikkien hankkeet täällä. Siirtomaahenkiset neuvottelut Suomen niin sanotun tasavallan kanssa aloitettiin ja alueen hallinto siirrettiin käytännössä saksalaisten käsiin.

Saksan suunnittelija ja äänen käyttäjä oli yleisesikunnan päällikkö Max Hoffmann.

Venäjän ja Saksan historia 1917 ja 1918 on maassamme myös ammattilaisten keskuudessa huonosti tunnettu. Se on sääli, koska nämä maat päättivät keskenään Suomen kannalta olennaiset asiat, ja saksa-henkisyys ja neuvostohenkisyys vaikuttivat asenteisiin ainakin vuoteen 1939. Ehkä ne vaikuttivat vuoteen 1989.

Orlando Figesin kirja “Revolutionary Russia 1891 – 1991” on aivan hyvä. Anakin minulle yllätyksenä ilmestyi pari viikkoa sitten englanniksi Solzhenitsynin historia tai romaani punainen pyörä,”The Red Wheel”. Yksi osa vallankumouksen ja sisällissodan historiaa puuttuu vielä, mutta sivuja kolmessa nyt englanniksi olemassa olevassa kirjassa on noin 6 000. Hahmoltaan kirja tuo mieleen ”Vankileirien saariston”. Arkistoidut asiakirjat rinnastuvat kuvauksiin ja muistelmiin.  

Nähdäkseni kirja ei ole herättänyt vähintäkään huomiota missään. Luulen ettei odotettavissa ole muutosta. Solzhenitsyn ei myy. Hänelle ja hänen kirjoilleen ei ole tilausta.

Muistan itse, kun ”Päivä Ivan Denisovitshin elämässä” ilmestyi hyvin kauan sitten. Ajattelin heti: ”Tämä on totta. Tätä en halua lukea.” Luin kuitenkin.

Minusta olisi tullut aivan mainio sensori, painoylihallituksen tirehtööri. Sitten tuli itsenäisyys ja painovapauslaki ja itse päädyin sensuurin vastustajaksi. Sellainen sopi ihmiselle, jolla on sensorin vaistot. Solzhenitsynin Punaisen pyörän kieltäisin (jos se olisi tarpeellista) kirjoittamalla sinikynällä ”ikävää, masentavaa, tarpeetonta”.


Ajatelkaa itse,  miten monta hyvää työpaikkaa menetettäisiin, jos kirjoittajien ja taiteilijoiden tarkoitus olisi muukin kuin nostattaa aiheettomia odotuksia, luoda reipasta mieltä tympeän pohdinnan sijaan. Tai ylimalkaan puhua totta. ”Mikä on totuus”, kysyi entinen poika tarkoittaen että turha sellaista on vatvoa. Ja Pilatus  meni sanomaan väkijoukolle, että tutkittava on viaton – mutta ruoskitaan ja ristiinnaulitaan nyt sitten. - - - Miksi Merezhkovski tulee silti vähän väliä mieleeni? Ehkä Venäjän kirjallisuudessa on pitkä silta Dostojevskista Solzhenitsyniin?

23 kommenttia:

  1. ".. ja saksa-henkisyys ja neuvostohenkisyys vaikuttivat asenteisiin ainakin vuoteen 1939. Ehkä ne vaikuttivat vuoteen 1989."

    Miten niin vuoteen 1989? Luin Tuomiojan päiväkirjat Lipposen hallituksen ajalta Emuun liityttäessä ja kyllä siinä koskivene oli Saksa-laivan vanaveteen tiukasti ilman ehtoja kytketty. Enkä nyt tätä aikaakaan muuksi hahmota. Jeltsinin Venäjä jäi vähemmälle. Kemppinenkin kirjassa mainitaan, ei tosin piruilumielessä.

    VastaaPoista
  2. Punaisen pyörän ensimmäinen osahan suomennettiin vuonna 1985 (Esa Adrian). Erkki Vettenniemen Solzhenitsyn-kirjat ovat lukemisen arvoisia.

    VastaaPoista
  3. Punaisen pyörän ensimmäinen osa ilmestyi ainakin jo 1985, suomentajana ihan ansiosta arvostettu Esa Adrian. Divareissa sitä myydään muutamalla eurolla.

    Ivan Denisovitshia lukiessani ensimmäinen ajatukseni oli, että miten tämä on voitu julkaista Neuvostoliitossa 60-luvun alussa! Onneksi julkaisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vwnäjällä selvä aaltoliike. Stalin, Hrustsev, Breznev, Andropov, Tsernenko, Gorbatsov,Jeltsin, Putin. Ennen Putinia yskäisee kun siinä on kaksi jonkin sortin lipilaaria peräkkäin

      Poista
    2. Sehän julkaistiin Hrutshevin valtakauden ns. suojasään aikana. Tämän päättyminen tiesi NL:n lopun alkua. 'Ivan Denisovitshin päivä' osui käteeni 60-luvulla Kuopion kaupunginkirjaston lainausosastolla. Pidin siitä kirjaesitelmänkin oppikoulun suomentunnilla.

      Poista
  4. Jostain syystä Hararin Sapiensin ja Homo Dein jälkeen lukemani nyky-radion vakioviisaan "Niemi" (Juha Hurme) vei ajatukseni Kemppiseen ja tulin katsomaan, mitä hän tuosta kaunokirjasta kertoo.

    Ensin ajattelin, ettei "ruotsi-Hornet" kirjasta mitään ymmärtää voi, mutta sitten Hurme toteaa, että Lönnrot ja Stenvall ovat Suomen kirjallisuuden kaksi hulvatonta faijaa. Oppivat suomenkielen vasta aikuisina.

    Miksei siis "Lissu" voisi olla "die Mutti", huolimaton mutsi. Mor´nd Mormor.

    Nyt kuitenkin Donner ja "Perkele, kuvia Suomesta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin siinä taitaa käydä, että Hurmeen huolimattomasti nylkemä ajatus siitä, että Kivi osasi ylioppilasiässä kirjoittaa ruotsia paremmin kuin suomea, jää elämään ap:n yllä esittämässä muodossa.

      Hurme, jonka veikkaan & toivon voittavan tänään Finlandian, rappaa menemään niin vinhasti, että siinä sivussa hän tekee Europeauksesta änkyttäjän ja Kivestä ruotsinkielisen, toisen tahallaan, toisen vahingossa.

      Pä...pä...pä...pärkkele!


      Poista
  5. "Totuudesta" tulee mieleeni että sellainen on länsimainen ajatus ja perustuu siihen että on olemassa kova kiistämätön fakta, kuten se että jos ei saa syödäkseen, kuolee. Epäilen kuitenkin, että tämän asian tuntevat kiistatta vain sieluttomat eläimet jotka elävät totuudessa päivästä toiseen. Me, jotka olemme keksineet sanat (jotka ovat symboleita) käytämme sanoja, kuten minä tässä, asettaen niille symboliarvoja jotka loppuun asti ajateltuina ovat eräänlainen valhe.

    Tässä sinulle totuus, ajatteli zen-mestari ja kalautti oppilasta kepillä koiville, sanaakaan sanomatta.

    VastaaPoista
  6. pilatus, Hoffman, Trotski ...
    mutta ente miss Kekkonen?!

    VastaaPoista
  7. Merezhkovski kuului kaiketi luokkaan valkovenäläinen? White émigré, White Russians ovat palaamassa kotiin? Alexander Solzhenitsyn kättelee Vladimir Putinia - miksi en siis myös minä? http://www.zerohedge.com/news/2017-11-27/saker-how-i-became-kremlin-troll

    VastaaPoista
  8. Koskahan tämäkin historiaprojekti tulee valmiiksi?

    VastaaPoista
  9. Olen ymmärtänyt, että tietyssä vaiheessa oli Suomen etu tulkita historiaa siten, että Lenin olisi itsenäisyyden meille antanut.

    Kun Stalin ei enää ollut arvossaan, mutta Lenin vielä oli, eivät neuvostojohtajat voineet kiistää Suomen itsenäisyyttä, kun sen kerran itse Lenin oli antanut.

    Historian tulkinta on poliitikoille peliä!

    VastaaPoista
  10. Oho, joulu tulikin jo. Kiitosta vaan.
    Ensimmäinen piiri kuuluu kirjastomme aarteisiin. Esa Adrianin suomennos, kuuluu lukea untuvavällyjen alla talonmörskän lämpeämistä odotellen.

    Ostoslista: (täytti tässä taannoin 50 v.)

    - hiivaa
    - sipulia
    - kananmunia

    Kaikkea muuta onkin yleensä ollut kellarin ja skafferin perällä.
    Isoisä teki
    eräänä keväänä tempun jota pidän Mick Jaggerin tyylin tasoisena, mukaansa otti pelkästään pussillisen silpoydinherneitä ja pystykorvan pennun.
    Pussi on tallessa.
    Olin pitkään varma että Silpoyd on pikkupaikkakunta jossain Irlannissa, tai kenties Orkney-saarilla.

    Nerohan S. oli, yltiövenäläisyys myöhemmällä iällä vaivasi, en niin välittänyt huomioida. Esikuvallisen hahmon ei tulisi kokea ihailunsa menettämistä. Syntyy huono paluusyöte, pitkä takaisinkytkentä useamman vahvistinasteen yli aiheuttaa transienttikeskeismodulaatiosäröä jolle korva on herkempi kuin muille särömuodoille. Siinä on oikeammin vain kyse kirjallisuusmolekyylin liikkeestä ihmiskunnan ajatusaineessa, sen voisi kyllä vektorilaskennalla selvittää.

    VastaaPoista
  11. "Anakin minulle yllätyksenä ilmestyi pari viikkoa sitten englanniksi Solzhenitsynin historia tai romaani punainen pyörä,”The Red Wheel”."

    Yllätys sen sijaan ei liene, että Solzhenitys aikoinaan jälkikäteen teki romaanistaan Elokuu 14, joka kuvaa Samsonovin armeijakunnan tuhoa Masuriassa, Punainen pyörä -sarjan "ensimmäisen solmun". Jolloinkin 80-luvun lopulla suomennettiin "Punaisen pyörän "toinenkin solmu, Lokakuu 16. Sitä sitten riittikin kirjakauppojen ja jäännöserämyymälöiden alelaareissa vuosikaudet. Ei mennyt kaupaksi, ja suomentaminen loppui siihen. Ja niin paljon kuin olikaan itketty "suomettuneen ajan" perkelelllisyyttä, kun Vankileirien saaristolle kävi kutenka kävi.

    VastaaPoista
  12. Ei se haittaisi, jos Anne Applebaumin Gulag käännettäisiin. Se on tutkimusta, ei todistusta. Vasili Grossmanin Kaikki virtaa on itse asiassa hienommin kirjoitettu kuin Ivan D:n päivä. Isoja Solzhenitsyn möhkäleitä en ole jaksanut lukea.

    VastaaPoista
  13. Tohtori en katsonut aiheelliseksi julkaista kommenttiani, jossa kerroin, että Punaisen pyörän "ensimmäiseksi solmuksi" Solzhenitsyn jälkikäteen määritti vanhemman kirjansa Elokuu 14, joka kertoo Samsonovin armeijakunnan tuhosta Masurian järvialueen taisteluissa. "Toinen solmu" oli Lokakuu 16, joka suomennettuna jäi likimain kustantajan käsiin. Tuolloinhan ihmeteltiin, miksi S. ei nyt kelvannut, vaikka Vankileirien saariston tapauksesta oli noussut niin hillitön poru "suomettumisesta".Ja kun sitten "vapauden ajalla" 2012 Sofi Oksanen julkaisi Gulagista paksun Silberfeldt-editionsa, sekin taisi jäädä useimmilta lukematta tai kesken jo yksin kammottavan kirjallisen ilmaisun takia - olkoonkin että kansipaperiin oli täkynä komeasti painettu "Kirjallisuuden nobelisti 1970"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Vankileirin saaristo on oikeasti huono kirja ja Ivan Denisovitšin päivä on erinomainen kirja, jonka lukee helposti yhdessä illassa.

      Poista
    2. Minulla on Solzhenitsyn Lokakuu 16. Joka on kai siis sama asia kuin Punainen pyörä. - Rasittavan perusteellinen kirja, tai perusteellisen rasittava. Olen kai sen silti joskus lukenut. En pidä (= 1. säilyttää, 2. tykätä, olla mieltynyt johonkin) hyllyissäni kirjaa jollen ole lukenut sitä. - Lukemattomat kirjat ovat kuin "Ulkomaisia agentteja" (Федеральный закон 121 "Об иностранных агентах"). Koskaan ei tiedä mitä sisällään pitävät... может конная попка!

      Poista
  14. "Ivan Denisovitshia lukiessani ensimmäinen ajatukseni oli, että" mitä ne tästä kohkaa, Dostojevskin välikauden työ, tai ehkä juuri siksi.
    Onhan teillä muuten lukusessa tämä Geoffrey Westin 'Scale, The Universal Laws of Life and Death...' (tuli juuri suomeksi myös Pietiläisen pajasta). Pohdituttavin teos vähään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ivan Denisovitshin merkitystä ei kai voi ymmärtää, ellei ole elänyt niitä aikoja. Silloin virallinen totuus Neuvostoliitossa julisti - ja sitä kaikuna toisti äänekäs kulttuurieliitti Suomessa - ettei demokratian suurvallassa ollut vankileirejä eikä poliittisia vankeja. Piste. Jota muuta väitti, oli rasisti... ei kun fasisti.

      Siihen asenneilmapiiriin tuo pikkuinen teos oli raikas totuuden tuulahdus, jonka voimaa vahvisti se, ettei se ollut imperialistien aikaansaannos, vaan julkaistu Neuvostoliitossa.

      Poista
  15. Solzhenitsynin kantaa Suomen itsenäisyyteen voisi myös olla kiinnostavaa tutkia.

    VastaaPoista