Sivun näyttöjä yhteensä

1. marraskuuta 2017

Tunnustuksellinen kirjallisuudenopetus


Punakynäni heilahtaa presidentti Niinistön ja kansanedustaja Erkki Tuomiojan kohdalla. Harmittelen. Arvostan näitä herroja ja Tuomiojan tunnenkin, joten kernaasti olisin mielin kielin.

Presidentti Niinistö erehtyi sanan ”trollaus” merkityksestä eilen. Hän ehkä luulee, että sana tarkoittaa pelottelua ja uhkailua ja liittyy siten asiayhteyteen ”Mikki-Hiiri ja meripeikko”.

Sana on jo kymmenen  - viisitoista vuotta ollut informaatioteknologian slangia. Yksi syyllinen sekaannukseen on lainsäätäjä. Meillä oli aluksi vain henkilörekisterilaki, jonka ympärille on kerros kerrokselta punottu henkilösuojaa sähköisessä viestinnässä.

Tulos on jumalattoman huono ja ihmisten turvallisuutta ajatellen riittämätön.

Trollauksena pidetään – puheessa – muun muassa sähköisesti toteutettua henkilöllisyyden anastamista eli ns. identiteettivarkautta. Trollausta on teknisesti haitallisten viestin lähettäminen.

Se on väärä viesti, että jokin neuvotteleva porukka ”trollaa” listatessaan suuria uhkakuvia. Jos tuo joukko olisi lisännyt salamurhien jälkeen vielä asteroidin syöksymisen maan ilmakehään tai tsuamin Itämerellä, ei kai kukaan sanoisi sitä trollaukseksi?

Jos olisin Tove Janssonin oikeudenomistajien oikeudellinen neuvonantaja, huolestuisin tilanteesta. Muumi on trolli Mumintroll).

Erkki Tuomiojan mainostaa Ilkka Remestä samassa yhteydessä. Se on hyvin tehty. Remes on hyvä. Tosin hänen uusin kirjansa hiukan lerpahtaa loppua kohti.

Yritän jatkossa kirjoittaa useammin roskaviihteestä. Kannatan sitä. En kannata yliopistojakin vielä vaivaavaa tunnustuksellista kirjallisuudenopetusta.

Kirjallisuus on ilmiö, mielestäni hyvin tärkeä, ja siihen kuuluvat kaikkein parhaat ja kaikkein kehnoimmat. Arvoarvostelmia ei pidä tyrkyttää, vaan keinoja sellaisten tekemiseen.

”Pekka Lipponen” oli parhaimmillaan samaa korkeaa tasoa kuin nyt vaivoin muistetut saman ajan korkeakirjallisen modernismin klassikot.

Lisäksi viihteeksi ja etenkin suurten palkkioiden toivossa rakenneltujen teosten tarjoamat tietolähteet ovat verrattomia.

Nyt luen Dan Brownin uutta kirjaa ja toivon, että Jan Vapaavuori tekisi saman. Guggenheim-museo (Bilbao) on keskeinen tapahtumapaikka. Keskeinen juonielementti on valtionterrorismi.

Ennen sanottiin huonosti muotoillen, että jokin asia on ”ilmassa”. Etenkin rahan perässä juoksevat viihteen tekijät voivat olla paremmin selvillä näistä asioista, koska he yrittävät itsekin luoda muoti-ilmiöitä.

Eki – Remes todistaa, että noin sata tuhatta suomalaista jaksaa keskittyä kuvitelmiin Venäjän sotatoimista Suomea vastaan nyt ja ensi vuonna ja samalla Yhdysvaltojen taitamattomasta ja täysin itsekkäästä sotilaspolitiikasta.


Eikö tämä ole mielenkiintoista!

26 kommenttia:

  1. Trollauksesta puheen ollen tänään Hesarissa saksalainen Uniper vetosi maksetussa ilmoituksessaan meihin Fortumin osakkeenomistajiin, jotta me torppaisimme yhtiömme aikeet ostaa Uniper.

    Vanhana mainosmiehenä luin ilmoitusta ällistyneenä ja yritin ymmärtää mistä kenkä puristaa. En ymmärtänyt, joten nyt pyydänkin viisaampien talousgurujen apua - erityisen kiitollinen olisin, jos talouskiemuroista kaiken ymmärtävä Jukka Sjöstedt avaisi arvoitusta.

    Sen verran kyyninen olen, etten usko pätkääkään Uniperin todella ajattelevan meidän Fortumin osakkeenomistajien etua, vaikka kaikki sen esittelemät argumentit sihen vetoavatkin. Tuskin toimitusjohtaja sentään niin raadollinenkaan on, että yrittäisi estää vain omia potkujaan.

    Mitä hemmettiä he pelkäävät? Sitäkö, että Fortum pilkkoo Uniperin, myy esim. venäläisille, ja tekee muhkeat voitot? Ehkäpä. Ainakin nyt esitetyillä argumenteilla kannatan kauppaa ja ostan lisää Fortumin osakkeita.

    VastaaPoista
  2. Suomalaisen sotemiehen ikiaikainen oikeus purnata ollaan viemässä vihapuheen tuomittavuuteen vedoten. Vellihousujen vehkeilyä. Fennovegaanilesbonatsien kyky erottaa mis- ja disinformaatio toisistaan on niin lähellä olematonta ettei sitä voi mitata, törmätään Heisenbergin epätarkkuusperiaatteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiukkaa kritiikkiä. Oletan, sillä en oikein ymmärrä sen kohdetta. Olisi mukava kuulla, vaikkapa ihan niminä, ketkä ovat näitä fennovegaanilesbonatseja?

      Poista
    2. Sosiaali- ja terveysalan uudistukseen liittyen lausun mielipiteenäni seuraavaa: on varmaa etteivät Pentti Perushoitajan ja Sari Sairaanhoitajan palkat talousnäppärikköjen ja nyhtökauraa ja paistettuja heinäsirkkoja lihan sijaan makaronilaatikkoon laittavien oikeistopolitiikkaa toteuttavien umpipöllöjen toimien seurauksena nouse sen kummemmiksi nk. yksityisellä puolella.


      Think what goes in the box. That's what you get.

      Poista
  3. Mitä on trollaus, ei ainakaan tätä.
    Blogistin valheet uskomatta jätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kerran nimetön trolli Pietarista
      Hänet tunnettiin riimeistä horjuvista
      Mutt' nyrjähti nilkka
      kun osui oma pilkka
      ja trolli kompastui ulos Pietarista.

      Poista
    2. Hyvin toimii riimit, mutta rytmissä olisi hiomista.

      Poista
  4. "Punakynäni heilahtaa presidentti Niinistön ja kansanedustaja Erkki Tuomiojan kohdalla. Harmittelen. Arvostan näitä herroja ja Tuomiojan tunnenkin, joten kernaasti olisin mielin kielin."

    Olen jo niin vanha ja raihnas, että minun ei trenkää mielistellä kumpaakaan.

    Omituista oli, että istuvan lisäksi eräillä ehdokkailla oli pallo hieman hukassa (tarkoituksellako?) Lissabonin sopimukseen 42/7 artiklasta. Kyseinen sopimuskohta on EU:n tuomaan turvallisuusuuteen vannovien syytä palauttaa mieleen.

    "7. Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen."

    Suomen silloiset päättäjät (Oliko juuri Tuomiojalla sormet pelissä?) onnistuivat aikanaan neuvottelemaan maamme mainituksi tietyksi jäsenvaltioksi. Eli vissillä tavalla untamo ulkopuoliseksi. Pelättiin sinkkiarkkuja.

    Yhdelle ehdokkaalle naurettiin paneelissa jotenkin niin että aikooko hän muuttaa ko sopimusta.

    Ehkä Suomen kohdalta pitäisi muuttaa niin ettei olla "tietty" jäsenmaa jos Naton asemesta turvaamme EU:n "takuisiin".

    Omituinen oli myös uusi tulkinta, että voitaisiin liittoutua kohta päätä kun jo ollaan uhkaavassa tilanteessa (Vrt.Georgia tai Ukraina). Kuten historiassakin jo tapahtunut.

    No ylipäälliköllä varmaan on asiasta parempaa tietoa siksi huimalta vaikutti hänen arvovaltansa koskapa kukaan ei uskaltanut/kehdannut/osannut häntä haastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aseellisen siis. Voihan simpsetin-salvetti. Kolmas maailmansota alkoi jo Reaganin ja Thatcherin aikoihin. Repikää vaikka kravattine keskenänne mutta yrittäkää nyt herrijjee edes ymmärtää ettei uudessa mallissa ruutia kulu, litiumkalvokennoja siinä käytetään, etäsotasumutuksessa.

      Poista
  5. Pekka Lipposesta jatkaen: Pitääköhän kokonaisen kriitikkosukupolven kuolla pois, ennen kuin joku kateederiltakin tajuaa, että parhailla Juha Vuorisen teoksillakin on kirjallisia arvoja.

    VastaaPoista
  6. Minäkin kannatan roskaviihdettä. En siis huonosti tehtyä viihdettä, vaan sellaista laadukasta viihdettä, jota korkeakulttuuriset piirit tapaavat ylenkatsoa. Viihde on kivaa!

    Remes on hyvä esimerkki. Vauhdikkaita juonia, joissa usein pohditaan fiktion keinoin jotain ajankohtaista kansainvälispoliittista ongelmaa. Kirjallista taituruutta kaivatessani valitsen jonkun muun kirjailijan (jonka kyvyt kirjoittaa vetävästi saattavat vuorostaan olla puutteelliset).

    Ei se, että Venäjä on Remeksen uusimmissa kirjoissa roistomainen, tarkoita sitä että se oikeasti olisi. Vaan sitä, että joissain tilanteissa se saattaisi olla, ja näidenkin mahdollisuuksien pohdinta on meille hyödyllistä.

    VastaaPoista
  7. Niinistön sotilaspoliittinen linja on hyvin järkevä. Parhaiten sen on muotoillut kauhistunut Paavo Väyrynen blogissaan 22. lokakuuta:

    "Sauli Niinistö on toiminut kuuden vuoden takaisten vaalilupaustensa mukaisesti: EU:n yhteistä puolustusta pyritään kehittämään niin pitkälle kuin suinkin mahdollista ja jos tätä kautta ei päästä riittävän pitkälle, liitytään Natoon. Niinistö on antanut vahvan tuen jopa EU:n yhteisen armeijan muodostamiselle."

    EU:n turvatakuut ovat todellisia, ainakin siitä lähtien, kun Ranska (Euroopan ainoa ydinasevalta) niihin rupesi vetoamaan. Vaikka Suomen, Ruotsin ja Itävallan ulkoministerit saivatkin Lissabonin sopimukseen niitä vesittävän lausekkeen.

    Kun johtajat sitoutuvat Nato-kansanäänestykseen, se merkitsee käytännössä, että toimitaan saumattomasti eurooppalaisessa yhteistyössä Nato-yhteensopivalla tekniikalla. Kansalta, Tuomiojalta, Wallströmiltä tai keneltäkään kysymättä, mihinkään muuhun kuin unioniin virallisesti liittymättä.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  8. Suomi on täynnä asiantuntijoita. Jotkut asiantuntijat ovat salattuja, jotkut toiset esittäytyvät reilusti ammattikokemukseensa ja oppineisuuteensa vedoten. Eräät asiantuntijat ryntäävät uhkailemaan perikadolla julkeasti henkseleitään paukutellen. Eräät heistä ovat jatkuvasti asiantuntijoina kaikissa asioissa, koska jotkut ovat niin päättäneet. Nämä samat jotkut lopulta päättävät missä asioissa asiantuntijoiden neuvoja kuunnellaan. Nämä samat jotkut löytävät kyllä asiantuntijajoukosta lopulta aina ne, jotka ovat niitä harvoja oikeita asiantuntijoita.

    Tämä on tositeatteria yhteiseksi ratoksi. Sama näytelmä viehättää meitä vuodesta toiseen kuin kotikadun salatut elämät.

    VastaaPoista
  9. Trollauksella on kyllä toinen paljon käytetympi ja tunnetumpi merkitys kuin se, jota blogisti kuvailee. Trollaus on nettikeskusteluissa tapahtuvaa tarkoituksellista provosointia, jolla yritetään saada lisää eloa keskusteluun. Sanan taustatkaan tietääkseni eivät ole ruotsin peikkoa mekitsevässä sanassa, vaan englannin kalastustermissä trolling.

    VastaaPoista
  10. Trolli – rölli, kiuso, härnäkkö (Kielikello).

    VastaaPoista
  11. Suosittelen blogistille tutustumista wikipedian asiaa käsittelevään artikkeliin:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)

    VastaaPoista
  12. trolli oli/on nettihäirikkö. piste. näitä oli jo ennen graafista nettiä, webiä. piste.
    Niinistön kärjistys oli ihan hyvä, ajateltu. Ei siinä tarvita mitään omatekoisia kielipoliiseja kiristelemässä pipojaan.

    VastaaPoista
  13. Tunnen - tai tunsin - monta kelpoa ja arvostettua kirjailjaa ja yhden runoilijankin, jotka kirjoittivat lehtiin, joissa seikkaili milloin mikin salapoliisi, G-mies tai yksityisetsivä.

    Lopulta nuo senttasivat myös Hertta-sarjaan.

    Ei ihme, että suomalaisten kirjallinen maku 1960-luvun tietämissä nousi niinkin osaavaksi ja laatuisaksi.

    Nyt tätä ei enää tapahdu, koska jokaisella pinnalle pyrkivällä tai siellä pysymään haluavalla on kustantajan vaatimuksesta (?) some-sivut, ja niissä lisäksi keskustelupakko.

    VastaaPoista
  14. Trollaus. Troolaus l.trawling sopisi äänneasullisesti lystikkäämmin peikkoilun termiksi.

    Näen sen epäkohteliaana käytöksenä, kiusana jota arvailen alkunsa saavaksi seurausten puutteesta. Onhan se somea kun saa kiukutella, pikku simasuut sitä kovin paheksuvat ja hiirisormeaan heristävät. Näin saadaan lastenpöytään omaa mehua kun aikuiset juovat kahvia?

    Mielettömän hyvä idea valtiollisella tasolla, silti. Upouusi uhkakuva!

    Peikkolauma hirmuinen,
    tuo ryöväreiden joukko
    mi' netissämme kyräillen
    uhkaa vaanien;
    vihjaten ett' loppuman,
    loppuman tulee vihapuheen...

    Kyllä irtopersut ovat tarpeen. Meillä kun on niin väärämielipiteisiä duunareita vielä, eräät eivät edes äänestä.

    reservin tollikko (onneks en aktiivi-)
    I. H.

    VastaaPoista
  15. Vastikään ihmeteltiin, miksi Dan Brownia luetaan niin paljon, vaikka hän kirjoittaa niin kovin huonosti. Eiköhän vastaus ole hänen teostensa aiheissa ja juonissakin, kuten tämä blogimerkintäkin taisi vihjata.

    VastaaPoista
  16. "Trollauksena pidetään – puheessa – muun muassa sähköisesti toteutettua henkilöllisyyden anastamista eli ns. identiteettivarkautta. Trollausta on teknisesti haitallisten viestin lähettäminen."

    Niin kuin ylempänä jo todettiin, tämähän ei ole trollausta vaan esim. phishingiä tai jopa spamia. Trollaus siinä mielessä, mitä intterweb sillä tarkoittaa, tarkoittaa provosoivien älyttömyyksien esittämistä siinä toivossa, että joku närkästyisi.

    VastaaPoista
  17. Uusimman Pirkka-lehden viimeisellä sivulla oli Remeksen ajatuksia herättävä kirjoitus mamuihin liittyen.

    VastaaPoista
  18. Trollausta on netissä käytetty 90-luvulta saakka, Usenet jne ts 20+ vuotta toisin kuin tämän blogin kirjoittaja määrittelee. Niinistö tulkitsi oikein huonosti formuloidun sekä sen julkaisutavan olevan vastaavan trollausta eli keskustelua sekoittavaa, ärsyttävää tapaa. Jos itse lista olisi julkaistu esim selostamalla asioita se olisi ollut arvoisensa, nyt useita eri tulkintoja antavana se sekoitti keskustelua ja siten oli trollausta.

    VastaaPoista
  19. spin doctor on trollin kaveri

    1) somebody who works in or for the media who ensures that the public understands things from a certain perspective.

    Lenin taisi spinnata ja trollata sata vuotta sitten. Ei siis mitään uutta auringon alla.

    VastaaPoista