Ylimielisyyden käsikirja

Gustav Sundbärg oli Ruotsin tilastollisen päätoimistonjohtaja ja julkaisi kuvassa esitetyn, alkujaa maailmannäyttelyyn 1900 ranskaksi julkaistun mietelmäkirjan ruotsalaisesta kansanluonteesta.

Taustalla oli erittäin laaja tutkimus siirtolaisuuden vitsauksesta. Miksi niin suuri osa ruotsalaisista ei kestänyt kotosalla, vaan muutti maasta, etenkin Yhdysvaltoihin?

Keskeinen vastaus on, että ruotsalaiset ovat aivan tavattoman arjalaisia ja lisäksi pitkäkasvuisempia kuin kukaan muu maailmassa, mutta silti heiltä puuttuu syvällinen tunne kansallisesta identiteetiltä.

Jopa paremmat ihmiset, kaksi prosenttia kansalaisista, jotka hallitsevat neljännestä viljelymaasta, suhtautuvat yllättävän huolettomasti merkittäään asemaansa.

Talonpoikaisto, jonka esi-isät muodostivat maailman parhaan sotureiden joukon ja kelpaisivat itsekin esimerkiksi kenelle tahansa sotaisissa taidoissaan, suhtautuu asiaan suorastaan välinpitämättömästi. Vaikka olot olivat merkittävästi kohentuneet 1900-luvun nyt alkaessa, kiitos pontevan raittiustyön, tavattoman korkea sivistystaso ei ollut kuitenkaan tuottanut merkittäviä tiedemiehiä eikä etenkään suurkauppiaita.

Syy saattoi olla Ruotsissaniin syvälle käypä luonnonrakkaus, jota jopa lukemattomat kansanlaulut todistivat. Ja kyllä ihailemiseen oli aihettakin, toisin kuin esimerkiksi Norjalle, jossa vuorten ja vuonojen ylettömyys ahdisti maisemaa ja mieltä.

Ruotsalaiset eivät oikeastaan ole kovin kiinnostuneita toisista ihmisistä, Sundbärg toteaa tosiasiana. Esimerkiksi suomalaisia he sivistivät aivan hyvän hyvyyttään.

Luulen että tämä Ruotsin ensimmäisen maailmansodan kolhiman oikeistonationalismin käsikirja on unohtunut. Siihen on kuitenkin kirjoitettu esimerkiksi paljon tunnetumat eugeniikan (ihmisten rodunjalostuksen) juuret. Lisäksi aikoinaan hyvin suositun teoksen henki on juuri sitä suurruotsalaisuutta, jonka esimerkiksi suomalaiset aistivat herkästi.

Tilastot ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus todistavat, että Ruotsi on useimmissa asioissa todellinen ihme kaikkien kansakuntien joukossa. – Seassa vilahtelee viittauksia kansan rodulliseen sekoittumattomuuteen. Ainakin kaupankäynnistä puhuttaessa nykylukijan mieleen saattavat tulla juutalaiset. Juuri ennen sotaa toisen johtavan ruotsalaisen sanomalehden musiikkiarvostelija pohti perusteellisesti, voiko juutalainen oppia soittamaan viulua,, vai onko kysymyksessä pelkkä apinointi. Vastaus oli kielteinen. Violisti oli Jasha Heifetz.

Mahtava tilastollinen katsaus on muuten verkossa (Projekt Runeberg).

Sain aiheen virkistää muistiani, kun luin Stalinista Kimmo Rentolan ja muiden julkaisemaa uutta ja totesin taas miten etenkin poliitikko ja diplomaatti (ja useat muut) voivotteli ja voihki viime sotien aikana suomalaisten yleisesti tunnettua tyhmyyttä ja poliittista taitamattomuutta. Viestit, usein höystettyinä sotilaallisesti merkittävin tiedoin, päätyivät aina samana päivänä Stalinin pöydälle. Tällä lienee ollut oma käsityksensä ruotsalaisesta kansanluonteesta.