Sivun näyttöjä yhteensä

11. lokakuuta 2017

Sieluton



Blade Runner kakkosesta on tullut kiittäviä arvosteluja. The Economist toteaa, että visuaalisesti ja tempuiltaan jatko-osa ylittää alkuperäisen kaksinkertaisesti, kuten tapana on, mutta sielullisesti jää puoleen, kuten tapaa on.

Jäin ihastelemaan sananvalintaa, joka oli kyllä englanniksi huonompi, kun siinä oli mukana omaperäisyys, originality. Tuo sama kirskahtaa kuin raudoitettu reki hiekalle ajettaessa. Ei kai jatko-osan pidäkään olla omaperäinen. Maailma on täynnä jatkoja, jotka ovat ensimmäistä osaa parempia, esimerkiksi siksi, että aloittaessa tekijät joutuvat käyttämää paljon aikaa ja tilaa tuodakseen hahmot sisään ja esitelläkseen heidät. Fantasioissa tämä on erikoisen hankalaa.

Robotiikka, automatiikka ja tekoäly pelottavat ihmisiä ja aiheuttavat vastenmielisyyden tunteita Minusta se on aivan oikein ja paikallaan. Tosin en usko, että pelkoon on syytä. Jo nyt monet automaatit ovat ihmistä taitavampia esimerkiksi pesu- ja puhdistustehtävissä.

Milloin tulee pesukone, joka löytää paidantaskustani kynän tai kolikon tai jopa muistilapun, johon on raapustettu tärkeä sähköpostiosoite? Ja seuraava vaihe olisi, että pesukone lähettäisi sen osoitteen suoraan puhelimeni tiedostoon…

Zombi on ehkä haitilaista kansanperinnettä ja meille ainakin viihteestä tuttu. Zombi on sieluton.

Harmittelin ennen kun kaikki eivät ymmärtäneet, että tuo sama sieluttomuus oli Michelangelo Antonionin elokuvien pääasia, vaikka hänen zombinsa käyttivät solmiota ja kiillotettuja kenkiä. ”Yö” oli erikoisen vaikuttava. Toisin kuin enemmistö pidin myös ”Punaisesta erämaasata”, jossa värejä oli taitavasti taitettu. Sitä uudemmilla ei ole niin väliä. Ei ole sattuma, että eräs niistä elokuvista kuvasi kuivuutta. Vaikka asia oli näennäisesti Afrikan kuivuus, kyllä sama koski päähenkilöäkin.

Syytä en tiedä, mutta yksi kaikkien aikojen sielullisimpia elokuvia on minulle Fellinin ”Tie”. Se on aika surullinen eivätkä sen päähenkilöt ole mitään sielunnävertäjiä, mutta kun se kokonaisuus on niin hyvä. Sävelmästään kuuluisa ”Musta Orfeus” (Marcel Camus) on kyllä hieno ja syvästi lohdullinen, mutta samalla osoitus, että tuo tuollainen henkistyneisyys voi mennä liiankin pitkälle.

Harva pappikaan osaa sanoa muuta kuin katekismuksen kertoman kysyttäessä, mikä se pyhä henki on.

Monien muiden alan termien tavoin se tuntuu sekä oudolta että vaikeaselkoiselta. Jotkut yrittävät päästä pälkähästä uskottelemalla että se tarkoittaisi elämää, mutta se on liian vanhanaikainen selitys.

Taiteessa, etenkin musiikissa tuo asia on esillä. Se ei ole ihmisen ominaisuus eikä ohimenevä tila, vaan jännite. Ihmisen suhde näkyvään ja näkymättömään (esimerkiksi mikroskooppiseen) ympäristöön on dynaaminen, jatkuvasti muuttuva, eikä se muutos ole suoraa eikä aina edes laskettavaa.


(Kaiken tieteen yhteydessä sanasta ”sielu” on onneksi luovuttu, koska siihen yhteyteen se ei sovi. Sielukas on kuin ”kauneuden vähyydestä kärsivät”.

15 kommenttia:

  1. "Milloin tulee pesukone, joka löytää paidantaskustani..." Onhan näitä pesukoneita ollut markkinoilla jo iät ja ajat. Niillä on tuotemerkkikin: Aviovaimo.

    (huom! ed. kappale sisälsi tarkoituksellista satiiria)

    VastaaPoista
  2. Kyllä ei Blade Runnerista melua puuttunut, mutta yllättävän hyvin homma eteni, sillä etukäteen ajattelin elokuvan olevan turhan pitkä.
    No, oliko replikalla sielu?
    Krista kiroili suomeksi lahjakkaasti...

    VastaaPoista
  3. Minulle on kolme tärkeintä elokuvaohjaajaa
    1) Ingmar Bergman
    2) Andrei Tarkovski
    3) Federico Fellini

    Välttämättä ei tässä järjestyksessä ... mikä on tietysti täysin samantekevää! (minä ja minun järjestykseni)

    Fellinin La Strada – Tie on on ehkä toiseksi koskettavin (en tiedä miksi?) elokuva mitä olen nähnyt. Koskettavin on Vittorio De Sica "Polkupyörävaras". - Ps. "Sumujen laituri" on myös surullinen tarina, sellainen, että jos Aki Kaurismäki osaisi, tekisi sen. (Ei saa sekoittaa elokuvaan "Sumujen silta", joka häikäisee lähinnä mitättömyydellään.)

    Loppukevennys:
    kerran kävin ystäväni, jonka nimi jääköön mainitsematta koska hän on runoilija, kanssa katsomassa elokuvaa "Sound of Music". Runoilijan mielestä sen näkeminen kuuluu yleissivistykseen. Mutta kesken leffan hän alkoi rymistellä ja lähti leffahuoneesta pois. Minä hänen perässään. Ja kysyin "mikä sulle tuli"? Hän tuhahti: "Sivistykseen kuuluu lähteä kesken pois tuommoisen paskan".

    No, opinpa mikä ero on yleissivistyksellä ja sivistyksellä.

    VastaaPoista
  4. Hannu Taanila määritteli Pyhän Hengen radio-ohjelmassaan aivan lyömättömästi. Hän kuvasi sen sangen vilkkaasti liikkuvaksi, kaikkialla samaan aikaan hääriväksi ja erinomaisen aikaansaavaksi hahmoksi. Minulle tuli käsitys, että Taanila oli joskus törmännyt Pyhään Henkeen. Kenties Janakkalan kirkossa?

    Rippikoulun käynyt Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  5. "Harva pappikaan osaa sanoa .... mikä se pyhä henki on."
    Aaa niin, minun pyhä periaatteeni on analysoida sitä, minkä itse koen.
    Omaan jossakin suhteessa kokemusskaalaa - esimerkiksi fyysisen valon hiipuessa näin syksyn mittaan, valo, sen mystinen elämyksellisyys sisälläni voimistuu.

    Elokuva on taiteista korkein (Lenin)
    Verratkaapa vuosina 1966/67 julkaistuja suomalaisia rainoja, ja esim. Michelangelo Antonionin Blow-up, v.1966.
    Onko ero kuin yöllä ja päivällä?

    VastaaPoista
  6. Ihana Giulietta Masina! Minun on vaikea ymmärtää miten aviomies pystyy ohjaamaan vaimoaan kameralle. Elokuva on armoton taidemuoto, armottomampi kuin teatteri. Mutta Felliniltä ja Masinalta tuo työ kävi.

    VastaaPoista
  7. Muutama oma havainto:

    Ensimmäinen kuulemani sinfonia sattui olemaan Sibeliuksen toinen. Henkevyyden kokemus tuli siinä, kun teoksen loppupuolella koin uuden näköalan avautumisen ja samalla viittauksen johonkin alkupuolen yksityiskohtaan. Kaiken pyörittelyn jälkeen pieni saa paikkansa suuressa kaaressa. Elokuva saattaa herättää tätä samaa.

    Sielukkuutta on siinäkin, kun laulussa sana ja sävel sattuvat toimimaan yhdessä just eikä melkein.

    Taidenäyttelyssä henki leijuu läsnä melkeinpä väistämättä ja ilman ponnistelua.

    VastaaPoista
  8. Kun hylättiin sielun painollinen (21 gr) olemassaolo, tuntuu mahdottomalta löytää sellaista entiteettiä aivoainesta analysoimalla.

    Uskonvarmana ateistinakin tuntee kyllä hartautta pyhissä paikoissa. Niitä on läheisten haudoista paikkaan, jossa sai oivalluksen olemisen ja tietämisen erillisyydestä. Erämaassa kulkiessa tarkkailee ihmisen jättämiä jälkiä. Niitä havaitessaan kokee vahvana kaltaisensa ja itseään yhdistävän mysteerin.

    Axel Sandemose kirjoitti jonkun ohikulkevan tytön varjon seinällä vaikuttaneen sankariinsa järisyttävästi. Usein kerrottu Eino Kailan veneessä tapahtunut syvä oivallus kaiken ykseydestä on myös pyhän kokemista.

    Musiikin suhteen on epäillyttävää ja huonoa makua osoittavaa, kun erehtyy kertomaan itkeneensä v.1976 kuunnellessaan yksin jäätyään Eroicaa. Melan kolinaa Kailan paatissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjallisuudessa näitä ikuisuushetkiä löytyy - Yrjö Kallinen työmiehen nähdessään.
      (ja kröhm, eipä naureskella siellä takarvissä)

      Poista
  9. Pyhät paikat ja kokemukset ylittävät aisteilla arkisesti havaittavan todellisuuden. Moniaistisina kokemuksina, joita ei kokija pysty erittelemään, koska vertailukohtia ei kokemusmaailmasta löydy.

    Goottilaisten kirkkojen kymmenien metrien korkeat holvistot ja kuoriin lasimaalausikkunoiden läpi siilautuva valo. Pantheonin, Hagia Sofian ja Sultananmetin moskeijan kerkeistilan tuntu. Vuorenhuiput, rotkot ja vedestä nousevat kallioseinät. Meri. Luolat. Temppeliaukion kirkko. Suuret puut. Konserttien tila- ja äänimaisema, valoineen. Ihmisjoukon tuntu. Rakkaan kosketus.

    VastaaPoista
  10. Mielestäni Pyhyys ja Jumaluus on pahuuden totaalia poissaoloa.Ja toinen ääripää -
    pahuus eli itse perkele tarkoittaa hyvyyden poissaoloa.

    Hyvän ja pahan polarisaatio ääripäihin, tietää se usein maailmassa voimakasta tasapainon järkkymistä.Esim.sotia. (Aivan kuten esim. mania/depressio ääripäät suistavat ihmisen raiteiltaan ja voivat johtaa jopa hengen totaaliin kuolemaan.
    Kultainen keskitie taas tarkoittaa tasapainoa, rauhaa ja onnea ihmiskunnassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. man ska aldrig säga aldrig - men det ska ta som tusentall år.

      Poista
  11. Gelsomina silmineen on unohtumaton. EG

    VastaaPoista
  12. Suomen Giulietta Masina on Elina Salo!

    VastaaPoista
  13. Giulietta Masinan valokuvassa näkyy ronskin jpg-pakkauksen jäljet. Pakkaako Blogspot kuvat noin paljon vai miksi kuva on noin huono? Sama kuva ilman pakkausjälkiä on paljon parempi.

    VastaaPoista