En ollut aikaisemmin lukenut Rosa Liksomin kirjoja riittävän
ennakkoluulottomasti. Pitäisi totta kai tietää, että palveluammateissa huomion
kiinnittäminen on perusasioita. Kirjailijan ja taiteilijan työt ovat
palvelualaa. Tuotannosta ja jakelusta vastaavat kustantajat.
Liksomin joskus ja Sofi Oksasen usein käyttämällä keinolla
on itse asiassa nimi amerikkalaisessa kirjallisuudessa, ambush marketing. ”Ylläkkömarkkinointi”
on joskus vielä tehokkaampaa kuin tämä minunkin harjoittamani ”grapevine” eli
viidakkorumpu. Monet kuuntelevat mieluummin tyhmää tuttavaa kuin viisasta
asiantuntijaa. Olen juuri sellainen tyhmä tuttava.
”Everstinnaa” ei tarvitse luonnehti ”faktioksi”.
Amerikkalaiset käyttävät tuotakin nimitystä kirjoista ja elokuvista, joissa faktaa
ja fiktiota on vaikea erottaa toisistaan. Kuitenkin on julkinen tieto, että
everstinna on romaanihenkilönä lähellä kirjailija Annikki Kariniemeä
(aikaisemmin Kariniemi-Villamo), ja romaanihenkilö eversti on hyvinkin lähellä jääkärieversti Oiva Willamoa.
Eräs tapa kehua tätä kirjaa on helppo. Myös lukija, jolle
pohjois-pohjanmaan murteen eli meän-kielen lukeminen on jopa tuskastiuttavaa,
ja lukija, joka ei ole juurikaan kiinnostunut Lapista ja sen menneisyydestä,
luultavasti ihastuvat siinä määrin, että tuntevat joutuneensa kosketetuiksi
Itse olen tuota Lappia harrastanut, jos kohta Liksom tuntuu
liikkuvan Rovaniemen lisäksi ajatuksissaan usein Tornionjoen seudulla, jota en
tunne. Annikki Kariniemen tunsin jopa henkilökohtaisesti sillä tavalla että
keskustelin hänen kanssaan useitakin kertoja. Hän muistutti vanhoilla
päivillään Pojanhovin takkahuoneen kahvipannumyssyä. Kirjan luettuani kaivelin
esiin vanhempia kuvia, joista käy ilmi, että hän oli nuorempana hyvinkin kaunis
ja erittäin hoksaavainen ja nopeaoppinen.
Tarinan pääpiirteet ovat totta. Olen nähnyt tämän
jälkimäisen aviomiehenkin, yli 20 vuotta Annikkia nuoremman miehen, joka oli
kerran ollut kansakoulussa Annikin oppilaana korpikulman koululla.
Oiva Willamo kilpaili K.M. Walleniuksen ja eräiden
metsäherrojen kanssa Lapin keisarinasemasta. Hj. Siilasvuon mielestä asemaja
siis kunnia kuului hänelle. Willamo oli Talvisodassa Sallan rintamalla ja
jatkosodan saksalaisten yhteysupseerina Rovaniemellä.
Minulla on ollut Willamosta vanhastaan samansuuntainen kuva
kuin se, jonka Liksomin romaani nyt antaa. Miten sen sanoisi kohteliaasti? –
Ihmispeto eli siis väkivaltainen ja rikkinäinen ihminen ja lisäksi suuri Saksan
ihailija.
Kariniemi on itse kuvannut avioliittonsa kääntöpuolta. Liksomin
käsissä tuloksena ei ole mikään huojuva talo, vaan myös teknisesti erittäin
taidokas romaani. Jopa niin tuhoisa kerronnan keino kuin aikatasojen eli siis
ajanjaksojen sekoittaminen ilman selityksiä tuntuu tässä teoksessa suorastaan
luontevalta.
Luin jotain Liksomista sanottua, sotkuisesti ajateltua.
Omien mieltymysteni vuoksi ilahduin erikoisesti murteen kerrontaan tuomasta
rikkaudesta ja vivahteiden uusista kerroksista. Kun ns. modernistien
romaaneissa tahtoo olla se ongelma, ettei niitä jaksa lukea, tämä on toista.
Luin taannoin suuren fyysikon vähättelyn kaunokirjallisuudesta – helppo asia
ilmaistaan sekavasti. Asia on juuri päinvastoin. Kirjallisuudessa, kun se on
hyvää, kuten tämä Liksomin romaani, ilmaistaan hyvin tärkeitä ja vaikeita
asioita helposti.
"...pohjois-pohjanmaan murteen eli meän-kielen..."
VastaaPoistaTarkoitat tietysti peräpohjolan murretta eli sitä hoon päälle puhumista. Meän kielen lisäksi Ruijassa puhuttava kveenin eli kainun kieli kuuluu samaan murrealueeseen.
Kiitos muuten parin viikon takaisesta kirjavihjeestä eli Ukkosen-Mannermaan Jääkauden jälkeläisistä. Se miellyttää minua suuresti.
Eikö se ole ollut selvä, että Hytti nro 6:n kirjoittaja on mestari? Sellaista rosoisuutta ei saa aikaiseksi kuin pitkään hiomalla. Suomessa on paljon yliarvostettuja, joutavia kirjailijoita, mutta Rosa Liksom ei kuulu niihin.
VastaaPoistaNiin tuota, arvoisa gurumme, se meän-kieli on tornionjokilaaksolaista ei pohjois-pohjanmaalaista murretta, pikemminkin perä-pohjalaista. Jos tämmöinen saivartelu sallitaan.
VastaaPoistaEhkä voisi vielä vähän tarkentaa. "Meänkieli" on Ruotsin Länsipohjassa puhuttava peräpohjalainen murre, jossa ruotsin vaikutus on paljon vahvempi kuin Suomen puolen murteissa. Se, että murteesta puhutaan omana kielenään, on klassinen tapa sortaa kielivähemmistöä. Jos Ruotsi tunnustaisi Länsipohjan suomenkieliset suomenkielisiksi, olisi näille helppo järjestää esim. koulusivistys lukiota myöten suomeksi. Kieliyhteisö integroituisi suomenkieliseen kulttuuriin ja voisi vaivatta jatkaa opintojaan esim. Oulun yliopistossa.
PoistaNyt Ruotsi puhuu "meänkielisistä", jotka ovat naurettavan pieni vähemmistökansallisuus vailla omaa kirjallista kulttuuria. Tällaiselle vähemmistölle ei tarvitse järjestää edes täydellisesti omakielistä alakoulua, eikä "meänkielen" kirjakielenään oppinut kykene ilmaisemaan itseään sivistyneellä kirjasuomella ilman erityistä panostamista. Lopputuloksena on ruotsalaistumisen jatkuminen.
Neuvostoliitto noudatti aivan samaa politiikkaa omien turkinsukuisten kansojensa kanssa. Joka ainoasta murteesta tehtiin oma kielensä, jotta mitään laajempaa kulttuurielämää ei pääsisi syntymään.
Täysin samaa mieltä EA:n kanssa.
PoistaAmerikkalaisissa elokuvissa faktaa ja fiktiota on vaikea erottaa toisistaan, joskus, usein.
VastaaPoistaSe tosin koskee koko todellisuutta, josta elokuvat ovat poimineet tiedonmurun sieltä toisen täälltä. Fiktiivisinä kertomuksina on pistetty jakeluun sellaista infoa, jota yksinkertaisesti ei ole ollut rahkeita muuten esittää - ja fiktiosta ei joudu koskaan tilille.
Kyllä Rosa Liksom on armoitettu kielen käyttäjä ja tarinan kertoja. Hytti numero 6:ssa oli ne rappionäkymät junamatkan varrella, tässä Everstinnassa monet luontokuvat ja varsinkin hurmioitunut suoepisodi, joka sai melkein kuvittelemaan, miltä tuntuisi maata suon silmäkkeessä. Huumoria oli nyt tavallista vähemmän, kun oli niin rankkoja, raastaviakin kohtia, mutta ironiaa toki oli. Ja taustalla todellisiakin tilanteita ihmisten ja maan historiasta natsiyhteyksineen. Osuu ajankohtaiseen keskusteluun.
VastaaPoistaSitä murretta luki totuttuaan ihmeen helposti, pari kertaa joutui ottamaan lauseen uusiksi, että tarkoittiko "soitten" sotia vai soita. Minulla kielet tarttuu päähän nopeasti, ja seuraavien päivien ajan sanat kaikuivat mielessä h:n kanssa - mutta tietysti väärin. Se oli vähän huvittavaa.
EG
muistan, miten Yhden yön pysäkissä, 1985, oli vahva kuvaus siellä täällä. Esimerkiksi se pystykorva, joka syysaamuna tulee kopistaan, kipittelee siinä ympyrän, ja menee takaisin koppiinsa. Näin sen sielunsilmilläni, ja tunsin sen aamun moodin, tunnelman.
VastaaPoistaSon poka tuo Ylävaaran Anni rohki kovan sanhankiephauttaja.
VastaaPoistaEversti Willamosta kuulin kerran jutun, jossa kerrottiin hänen opettaneen mm Lapin äijiä tervehtimään.
VastaaPoistaWillamo oli tullut erään rajavartioston asemapaikalle. Pihalle oli kokoontunut riviin joukko sotilaita ottamaan vastaan eversti Willamoa. Asemapaikan päällikkö komensi komealla äänellä HUOMIO ilmoitan...jne...
Willamo vilkaisi paikallista äijäporukkaa, joka istui muutaman pöllin päällä ja karjaisi näille, että HUOMIO kuuluu myös teille. Ylös siitä oli noustava ja otettava lakki kouraan.