Urheilussa joukkueen johtajat eivät kuitenkaan keskity
juopottelemaan tarpeettomien tapaamisten välillä. Muuan kertoi todellisesta
työstä. Urheilijoissa on monenlaista väkeä. Kertojani oli kai joukkueen
johtajana olympialaisissa Montrealissa.
Tämä sotilasmestari oli hyvä ja Suomen mestari, mutta
vapaakivääri oli hänen ainoa lajinsa ja karsinnoissa hän putosi. Sellaista
tapahtuu. Ammunta on herkkä laji.
Tämä olikin kisojen ensimmäisiä mittelöitä ja siitä eri
sotilasmestari maleksi hotellihuoneessa, jossa joukkueen johto piti
päämajaansa. Hän oli hiljainen mies ja raitiskin, mutta monen päivän jälkeen
muutkin kuin kertojani alkoivat hermostua häneen. Kielitaidosta hän oli tyystin
vapaa ja ehkä hiukan myrtyneenä menestymättömyydestään hän ei pyrkinyt edes katsomaan
ammunnan kovimpia koitoksia.
Kolmensadan metrin matkalta ammuttaessa siinä ei olisi
ollutkaan paljon katsomistakaan, kun ei ollut vielä skriinejä. Kilpailupaikalle
olisi varmaan tarvittu passit ja pelit. Eikä sotilasmestari olisi sinne
löytänytkään eikä sieltä pois. Hänen virkauransa oli tiettävästi edistynyt
vapaakiväärin merkeissä, satunnaisin poikkeamin sotilaskivääriin.
Niin häneltä kysyttiin, oliko hänellä rahaa, eikä hänellä
ollut. Joukkueen kassasta hänelle lykättiin muutama seteli ja käskettiin mennä
katselemaan kaupungin nähtävyyksiä. Hän tiedusteli, mitä pitäisi katsella.
Jokaisen suuren johtajan takana on nainen, myös
urheilujohtajan. Kertojani takaa astui sihteeri tai vastaava, joka sanoi, että
tuosta hotellin läheltä lähtee sopiva bussi, ja kirjoitti lapulle ”Sightseeing”.
Ovi kolahti ja Suomen joukkueen johto tunsi olonsa
suorastaan helpottuneeksi. Vireeni juoksi kultamitaleja ja oli muutenkin
tärkeämpää tekemistä. Joukkueen johto keskusteli Cooperin testistä. He olivat
silloin ja kaikki muut ovat edelleen sitä mieltä, että Virenin intissä
tiilimurskalla juoksema 4300 metriä jää rikkomattomaksi maailmanennätykseksi.
Se on melkein sama kuin 13.16,3 vitosella, edelleen voimassa oleva Suomen
ennätys. Jotkut sanovat että se oli 4500 metriä, mutta juoksija itse arvelee
tuota lukemaa liian korkeaksi.
Siinä riitti sotilasmestareille ihmettelemistä. Mutta on
vaikea sanoa, kuka olisi maailman kaikkien aikojen paras urheilija,
hiilimurskat ja huonot piikkarit huomioon ottaen. Hyppäisin Paavo Nurmen yli ja
sanoisin että ellei tämä niin sitten Jesse Owens. Pikamatkojen
maailmanennätykset 1936 voi panna liian hyvien kellomiesten piikkiin, mutta
pituushyppyä ei. Kun hyppyjen ja heittojen ennätyksissä edelleen selvästi
näkyviä lääkeaineita ei ollut tuolloin keksittykään, ehkä sitten Owens. Hänen
jälkimaineensa ei ole riittävä, koska amerikkalaiset väriveljet jättävät hänet
mainitsematta hänen vanhempana harjoittamansa luokkasopuilun vuoksi. Ja Joe
Louis puolestaan myi nimikirjoituksiaan Las Vegasissa.
Noissa oloissa kukaan ei kaivannut eikä edes muistanut sotilasmestaria,
ei kämppäkaverikaan. Kisojen lähestyessä loppua tuli kuitenkin puhelinsoitto Vancouverista
3 684 kilometrin päästä. Siellä oli paikallisessa poliisiputkassa
ihmetelty ongelmaa eli tätä sotilasmestaria, joka oli tuotu puolitajuttomana ja
erittäin nälkäisenä Greyhound-bussista sinne, Tyynen valtameren rantaan.
Hän oli siis erehtynyt bussista Montrealin hotellilla ja
istunut niin itsevarman ja sulkeutuneen näköisenä kuin vain suomalainen
kapiainen osaa, ettei hänen rahattomuutensa tullut ilmi ennen kuin oltiin
keskellä suuria erämaita. Ja kielitaitoa hänellä ei siis ollut, mutta ei siitä
ollut haittaa. Vancouverissa poliisit olivat arvelleet häntä ruteeniksi tai
armenialaiseksi ja kuljettaneet tulkkeja, kunnes erään konstaapelin vaimo oli
unohtunutta virka-asetta puolisolleen poliisikamarille tuodessaan sanonut
kanadan kielellä, että tuohan on vähän vaarivainaan oloinen niin saattaisikohan
se olla suomalainen. Haeskelun jälkeen joku suomensukuisten kansojen edustaja
löytyikin, sillä sellaisia oli Vancouverissa ennen enemmänkin. Ja
sotilasmestari ilmoitti, ettei hänellä ollut huomauttamista kotiolot
ylittävästä kohtelusta ja ravinnosta mutta kai häntä odotetaan kotimatkalla
siellä toisessa kaupungissa, jonka nimeä hän ei nyt muistanut.
Vancouverin konstaapelit vähän säikähtivät, kun
sotilasmestari oli ampuvinaan vapaakiväärillä, mutta tulkki käänsi, että
urheilumiehiä tämä on, ja ennen pitkää puhelin soi Montrealissa ja johtaja,
kertojani, saatiin puhelimeen. Kiukuissaan hän olisi halunnut laittaa ampujaurheilijan
palaamaan paikallisbusseilla, mutta järki voitti. Ennen pitkää se lahjakkaaksi
osoittautunut sihteeri oli Montrealin lentokentällä ottamassa
sankarimatkailijaa vastaan, ja tämä ehti hakea majoituksesta käytetyt
kalsarinsa ja istui paluulennolla koti-Suomeen hyvin tottuneesti.
Urheilujohtaja, kertojani, mainitsi kehottaneensa
matkailijaa tekemään jatkossa nuoremmille kyvyille tilaa, koska edustustehtäviä
ei ollut enää näköpiirissä. Ei sotilasmestari siihenkään mitään sanonut, istui
vain kuin linja-autossa ja naputteli saappaan kärjellä lattiaa.
Tarinan tyyppi on kuin Veijo Meren romaanista. Vieläköhän tuota sorttia on olemassa? Luultavasti uhanalainen laji.
VastaaPoistaEi ihan. Luen parhaillaan Jonas Jonassonin kirjaa "Lukutaidoton, joka osasi laskea". Tätä blogia lukiessani se tuntui tutulta: ihan kuin JJ:n tekstiä. Ikävä kyllä Jonasson on ruotsalainen. Mistähän löytyisi joku suomalainen? Voipi olla vaikeaa.
PoistaKalevi Kantele
Vähän tylyltä tuntui se kivääriampujan kohtelu jälkeenpäin, kun hänen annettiin ymmärtää ettei enää ollut tarjolla edustustehtäviä. Muistaakseni eräs painija ja toinen kivääriampuja löytyivät Meksikon olympialaisten jälkihöyryissä myös melko kaukaa kisapaikalta, mutta edustustehtäviä silti tuli. Eräs tuttuni osallistui Moskovan olympialaisten vapaapistooliammuntaan ja hyvin ampuikin. Hän kertoi jälkeenpäin, miten järjestäjämaan Melentjev oli tehnyt siinä lajissa huikean maailmanennätyksen. Maan toinen edustaja sitä vastoin oli kesken kaiken jättänyt aseensa pöydälle ja hitaasti kävellyt vasten radan takaseinää ja tehnyt siinä harvakseltaan jonkinlaisia kiipeämisliikkeitä, kunnes kaksi harteikasta tummapukuista urheilujohtajaa oli tarttunut miestä käsivarsista ja kuljettanut jonnekin. Ei tainnut hänellekään olla luvassa enää edustustehtäviä. Tuttuni epäili hieman toisen lääkityksen onnistuneen ja toisen ei. Samoista kisoista hiljakkoin antoi Arto Bryggare myös kovin valaisevan selvityksen 110 metrin aitajuoksua sivuavista tapahtumista. Ainahan sitä silti on tuloksia paranneltu erikoisilla menetelmillä lajissa kuin lajissa. Muistelen miten kirjapainomies Karisto aikoinaan kirjoitteli kuinka jo viime vuosisadan alkupuolella kivääriradalla oli ampujien eväskoreissa herkkyyttä lisääviä kallishintaisia juomia, joiden vaikutus muutaman tunnin kuluttua alkoi kuitenkin näkyä osumakuvion kasvamisena. Eilen sattui juttusilleni hiihtoa ja muuta kestävyysurheilua paremmin tunteva tuttuni, joka valisti minua että Epo on taaksejäänyttä elämää. Nyt otetaan vauhtia Xenon kaasun ja hapen yhdistelmästä, joka ei testeissä näy sitten millään. Itse tarvitsisin nyt paljon tätä kaasua, kun lumet tuntuvat hävinneen. Tuskin ilman sitä Xenonia sukseni luistaisivat täällä sen paremmin kuin maanmiehillä siellä Falunissakaan. Hietaan tuntuu ottavan.
VastaaPoistaSir Robert Geldof. Hauska nimi se Zenon, hänelläkin. Argonia kun yrittää vetää niin paksulta tuntuu, me kokeiltiin kun sitä oli Kempin migissä. Nyt se on se hopu hapi sitä odoroxia mutta ei se nyt niin pahalle haise. Kyllä se on hyvvää.
PoistaHelteellä katolle roudattiin pikirullia ja tauolla pommariin putkarihuikalle, taas jakso ja sittenhän jos rapeltaa niin siihen se on oikein paras. Ilmaa sekaan, ei suoraan pillistä saati letkusta. Ei se saa mennä urheiluksi.
Tarinan täytyy olla totta, sillä tuollaista sattuu suomalaiselle. Olisipa ilo lukea tuo Tuurin tai Hyryn kirjoittamana kirjana. Tuuri kertoisi sen eleettömästi ja Hyry olisi tuo mies.
VastaaPoista300 m vapaakivääri ei ollut enää lajina Montrealin olympialaisissa, mutta Münchenissä vielä oli.
PoistaAd Omnia: - joku haistoi. "Hullu katolla" Veijo Meren "Manillaköydessä" on perusesimerkki plagiaatista, suoraan Vaasan Jaakoon kirjasta "Hellurei" (1943). Itse tarina on varmaan vanhempi, paljonkin, mutta muoto eli kappaleiden asettelu osoittaa kopioinnin.
VastaaPoistaHm niin, vaarivainaan.
VastaaPoistaOnko se nyt niin nuukaa 4 klikkiä jotain vähän päälle, ei ihan täyttä viittäkään. Loppumatkasta se vähän rupee rehkasuksi mutta jos nyt sattus niin pikku puteli on kolmeen pekkaan jossain, yleensä ollu. Peltiheikki juuri siksi, kevyt. Olihan nämä sellaset ukot että.
Kyllä Erno Paasilinnallekin tuo tarina olisi sopinut. Meren Goethen tammi essee on myös mainio matkoilla sattuu- tyypin edustaja. Lopulta se on sama onko tammi vai lehmus. Muiden asioiden pitäisi olla tärkeämpiä.
VastaaPoistaEi taidettu ampua vapaakiväärillä Montrealissa. Piekkari oli ainoa kivääriase, siinä kaksi lajia (makuu ja asennot). Suomalaisedustajat (2) osallistuivat molempiin, sijoituksia 24. - 57.
VastaaPoistaNo senhän takia sillä kiväärimiehellä sitä aikaa niin kovasti olikin, kun sitä lajia ei ollut koko kisoissa.
PoistaVisti
Jesse Owensista mainitaan usein, että Hitler ei häntä onnitellut voittojensa ansiosta. Oppinut pohjoisamerikkalainen ystäväni kysäisi minulta, että kuka toinen merkittävä valtionpäämies ei koskaan kätellyt Jesseä. Hänen vastauksensa oli Franklin Roosevelt!
VastaaPoistaVisti
Kumpi se on oikiaa pohojanmaata, Vaasan Jaakoo vai Vaasan Jaakkoo?
VastaaPoistaTästä ajatus ottaa suunnan Gunnar Höckertiin, joka kuvataan kotimaisissa aikalaiskirjoituksissa
VastaaPoistaniin puhdashenkiseksi urheilijaksi, ettei edes autoa hankkinut. Ulkomaisissa taas luetellaan, mitä
kaikkia vempaimia hänellä oli sen auton lisäksi. Kasarmikadulla kulkiessa on helppo kuvitella
30-luvun Höckertin talon edustalle Gunnarin auto - varmaan sporttimallinen - varsinkin, kun hän
yhdestäkin Suomen Kuvalehden haastattelusta kiirehti Eläintarhan ajoja katsomaan.
Ampumishiihdossa oli kiv. kovia ja koivutukit, niistä se sitten muuttui ja ruutia vähentämällä käytiin lähellä pääkallorajaa kun luoti juuttui kesken matkan piippuun ja potku oli totinen sitten kun se detonoi. Opittin heilauttamaan ruuti hylsyn perälle ampumapaikalla. Kehitystä lajiin saataisiin barokkisoittimien tapaan, jos uudestaan puisilla suksilla ja otettaisiin käyttöön karanteeni kuin antiikissa. Lomakylän vahdit kiertäisivät ja hirvisoppaa tarittaisiin. Kyllä se Mäkäräinen pärjäis sittenki, ellei ihan loistaisikin.
VastaaPoista