Yhdestä syystä todistettiin, että aivan hyvin voi puhua
atimajuustosta, vaikka ei ihan sukulaisia oltukaan. Pudasjärvellä on meneillään
umpihankihihdot. Rastin lähellä kestittiin toimitsijoita. Minä olin mukana
virkaa tekevänä siipimiehenä, rauhanomaisin aikein ja ilman suksia,
kelkkahaalareissa kyllä. Samassa pöydässä istuivat Pudasjärven kunta ja
Metsähallitus.
Joutilaan luokan kuljettamiseen käytetään ahkiota, joka
todellisuudessa on moottorikelkan vetämä parireki, idealtaan sama kuin entisen
tukkimetsässä käytetyt. Tässä oli istuimetkin.
Käsitykset tuosta hiihtolajista saivat rakennetta. Tämän
päivän osuus on ehkä 40 kilometriä. Lunta on puolitoista metriä ja se on
pehmeää. Yörastilla on polttopuut. Muu on tuotava mukana, ja ensin tehdään tulet.
On paha mennä sanomaan erikoistilaisuuden pohjalla, onko tämä
aivan toinen maailma kuin Etelä pääkaupunkeineen. Sanoisin että on.
Juustoista toinen oli tehty ternimaitoon, toisesta
sipullettiin kahvin sekaan. Talo oli mäellä. Puheenaiheena oli muun muassa
lähiruoka. Tarjoamukset olivat tiettävästi noin sadan metrin päästä,
enimmilään.
Iltapäivällä kun muut kaatuivat moottorikelkalla hankeen,
mietin millaista olisi ryhtyä erakoksi. Puheena olleet kiinalaiset runoilijat harrastivat
sitäkin ammattia. Täällä Syötteellä toiminta Vuorten Erakkona onnistuisi.
Ylöspito ei olisi haitaksi. Olen jo saanut aiheen muistella, miten siitä on
vuosia, kun viimeksi tervastulien savut ovat kihonneet silmiin niin kuin nyt.
Luontoa voisi epäillä mauttomuudesta. Suurimmat lumikuormat
ovat tällä haavaa puista poissa, mutta veistoksellisuus on jäljellä ja
erikoisen vahvasti näkee, miten valo veistää. Aamuinen möhkälekuusi on päivällä
ihan toinen, illalla vaikea tunnista ja yöksi syntyy peikkometsä, juuri se,
jota sadut ja legendat kuvaavat.
Stevens:
Tarvitaan
talven mieli
katsomaan
kylmän ja lumen kuorta
mäntypuun
oksilla,
ja
tarvitaan pitkää pakkasta
näkemään
jäästä karvaiset katajat,
karkeat
kuuset etäällä kiiltävät
tammikuun
auringossa, ettei miettisi
mitään
kurjuutta tuulen äänessä,
harvojen
lehtien äänessä
joka on
maan ääni
täynnä
samaa tuulta,
joka
puhaltaa samaan paljaaseen paikkaan
kuulijalle,
joka kuulee lumessa
itse
tyhjänä ja katsoo
tyhjää
jota ei ole, ja sitä tyhjää, joka on.
Niin,
VastaaPoistaPäätalon sanonnat tarttuvat vaikkei haluaisikaan. Sipultaminen, personkupit, toppakahvit, atimointi, kikotuspolsteri, kotahalko, humeeti, ensirivin työmies, hartsuherra ja vaikka mitä. Sanoja joita en ole koskaan korvin kuullut, vain kirjoistaan lukenut.
Kyllä meillä Koilliskairassa sanottihin atimo.
VastaaPoistaJa meillä Savon synkillä saloilla sipultaminen oli sipeltämistä.
VastaaPoistaPunustamisestakin puhuttiin ja se taas tarkoitti, että otettiin leivänsipellystä suuhun, "punusteltiin" suussa ja tarjottiin koiranpennulle. Ja kairA oli se, millä tehtiin pilkkireikä. Kairiksi Lapissa sanovat sitä samaa jääporaa, vissiin juuri sen takia, kun siellä ovat ne Länsi-, itä ja Koillis"kairat" jänkineen.