Päivän satoi lunta, ja kuului sataakin. Lintu
kuunteli
kuusen kämmenellä.
Yörastilla oli 300 hiihtäjää, yleisöä etenkin lähitaloista
ja kylistä kaksin verroin tuo määrä, ohjelmaa, laulua ja pari ihanteellisen
lyhyttä ja osuvaa puhetta. Tunnelmasta on vaikea sanoa muuta kuin että se oli
ainutlaatuinen. Tutustumisia ilmeni enemmän kuin tuttavia.
Stevens:
Siinä se
oli, sana sanalta,
runo joka
otti vuoren paikan.
Hän
hengitti sen happea
jo kirja
käännettynä pölyiselle pöydälle.
Se toi
mieleen miten hän oli tarvinnut
paikan,
johon mennä omaan suuntaansa;
miten hän
oli järjestänyt männyt,
siirtänyt
kallioita, hakenut tien pilvistä,
jotta
näkymä olisi se oikea
ja hän
tuntemattoman täysi:
määrätty
kallio ja hänen epämääräisyytensä
löytäisi
lopulta maiseman, johon he olivat
tulleet,
jossa hän
lepäisi ja meren nähden,
tuntisi
ainoan ja yksinäisen kotinsa.
Nämä käännökset ovat virkistäviä kuin postauksissa kuvatut maisemat - vanhastaan löydetty tuntuu tuoreelta ja tulkiten välitetty vaikuttaa omalta.
VastaaPoistaMutta eilinen runo oli parempi, koska siinä kirjoittajan minuus katoaa ja häviää osaksi luontoa. Jäljelle jää vain luminen rauha ja valkoinen hiljaisuus.
VastaaPoistaEero taitaa olla mukana siellä hiihtämässä, koska mies on parantumaton ja täysin rappiolla oleva liikuntanarkomaani. Olen yrittänyt sanoa miehelle, että itseään on turha juosta pakoon, se tulee mukana. Ei ole uskonut.....