Täti

Onnea 90-vuotispäivänä, täti. Puhuin Sinusta viikolla Rovaniemellä useammille ihmisill3e ja mainitsin etevästä perheestäsi.

Haluaisin itsekin olla täti, mutta en ole menossa leikkaukseen vaihtamaan sukupuolta. Joku sanoi, että olin kuullut väärin. Ei valtio välitäkään lainoja sukupuolen vaihtoon, vaan sukupolven.

Tädeillä on monesti se piirre, että heillä on täsmälliset tiedot sukulaisista ja näitten sukulaisista. Aika usein heillä on mielipiteitä myös ihmisistä, eivätkä ne mielipiteet ole aina myönteisiä. On sedissäkin tätejä. Sanoin kerran yhdelle, että Pentti Saarikosken lisäksi myös N.N. näyttää olevan kauhavalaista sukua. ”Sen isoenokin oli hullu, myrkytti naapurin kaivon”, minulle vastattiin.

Tapanani on mainita amerikkalainen idea ”Kuusi erottavaa askelta”. Jos istun tuiki tuntemattoman ihmissyöjän vieressä uuden Guinean mangroveryteikössä, löydämme yhteisen tuttavan enintään kuuden askeleen päästä. Siis minä tunnen A:n, joka tuntee B:n jne. Tuossa tuntemisen jonossa F tuntuu uuden ystäväni ihmissyöjän. Jätän kertomatta, miten ymmärrämme toistemme puhetta.

Mutta olen minäkin nähnyt silmät, jotka olivat nähneet Himmlerin eli silmät, jotka olivat nähneet silmät, jotka olivat nähneet Hitlerin. Mielestäni en kuitenkaan voi tämän perusteella sanoa, että Hitler oli läheinen ystäväni, vaikka tosin olin syntynyt, kun hän keksi Walther-merkkiselle pistoolilleen sopivaa käyttöä.

Amerikkalaisessa perinteessä tuo ”askel” määritellään tavaksi ja luvaksi käyttää puheessa etunimeä. Suomessa pitäisi keksiä toinen tunnusmerkki. Kertatilanteissa voi turvautua luovaan itseilmaisuun. Joku kysyi minulta tässä muutama päivä sitten, tiesinkö sellaisen ja sellaisen merkittävän naishenkilön. Sanoin tunteneeni hänet jo silloin, kun hän pissi kostoksi housuihinsa Stockmannin leikkikaluosastolla, ellei heti saanut haluamaansa lelua.

Mutta olen minä tehnyt kaksi laskelmaa. Eräs henkilö vietti taannoin syntymäpäiviä. Sellaisia kutsuttavia, joiden sivuuttamisesta olisi seurannut arvion mukaan tupen rapinat, oli sata. Sellaisia jotka olisi mielellään kutsunut, oli toiset sata. Sellaisia jotka olisi kutsunut armosta, oli kolmannet sata. Koska Messuhalli oli jo vuokrattu eikä henkilökohtaisessa varallisuudessa ole kehumista, harjoitus jäi paperille.

Isäni oli minua viisaampi mies. Hän oli jopa ottanut itselleen ja äidilleni kaikki vapaaehtoisetkin eläkkeet. Niinpä toissavuotinen muistokonsertti oli käytännössä helpompi järjestää, vaikka aika moni mieleen tullut henkilö oli estynyt saapumasta kuolemantapauksen takia, siis omansa. Kutsuttujen listasta piirtyi kuitenkin mallikelpoinen sosiaalisten suhteiden verkosto, josta joku vääntäisi vähällä vaivalla pro gradun ja touhukkaampi vaikka väitöskirjan, koska kirjallinen dokumentaatio on tallella aivan järkyttävässä määrin.

Mieleeni tuli äskettäin 95-vuotiaana kuollut entinen esinaiseni Aili Palmén. Ellen muista aivan väärin, hän oli hyvin myrtynyt kummipoikiinsa (tai tuttavan kummipoikiin) Matti Klingeen ja Anto Leikolaan, koska nämä olivat ilmaisseet kannattavansa presidentiksi ”sitä hampuusi Ahtisaarta”.

Hän olisi maininnut Leikolan suvusta puhuttaessa, että Anton isä oli Orion-lääketehtaan suuruuden luoja, joka varmaan hommasi Arvo Ylpölle hyviä osakkeita halvalla, ja täti taas Laimi Leidenius, Suomessa ensimmäisenä lääkärin oikeudet saanut nainen. Hän olisi myös maininnut läheisen yhteyden Suolahden sukuun. Aili oli itse naimisissa Nennon kanssa ja kertoi mielellään apestaan, lääkintäkenraali Suolahdesta, josta käytettiin selän takana nimitystä ”Eino verinen”.  Tämä oli Mannerheimin kaveri ja luultavasti 1918 alkaen keskeinen tekijä – sotilastiedustelussa. Ja siitä olisi äkkiä päädytty esimerkiksi Waldeneihin ja heistä Sihvoihin ja lajiteltu käden käänteessä juopot ja hienot ihmiset omiin lokeroihinsa.

Sykähdyttävän historiankirjoituksen tekee melkein mahdottomaksi tietojen epäluotettavuus ja kirjoittajan hienotunteisuus. Ainakaan minusta ei ole käsittelemään tunnettua sukua maininnoin, ketkä suvun jäsenistä olivat vaarallisia mielipuolia ja ketkä arvaamattomia sekakäyttäjiä. Ja silti – juuri tuollaiset tiedot ovat ”sivistystä”. Niitä olen kuunnellut nuorukaisvuosista asti. Osa myönteisistä tiedoista on tärkeitä. Isäukkoni ponnahti vihreälle oksalle eli ensin suorastaan oppikouluun Joutselän kansakoulunopettajan yllytyksestä mutta Helsingissä vähävaraisena poikasena Yrjö Karilaan lellipoikana. Siihen asemaan hän nousi Sörnäisten NMKY:ssä, johon hän oli päätynyt laulu- ja retkeilyharrastuksen työntämänä. Ja pian hän vietti sosiaalitapauksena kesää Jänttien huvilalla Heinävedellä…