Sivun näyttöjä yhteensä

23. maaliskuuta 2009

Ylioppilas


Ovesta oikealla istuva ylioppilas oli matkalla kaupunkiin ja ajatteli, että tämä pääsytutkinnossa käytetyn kirjan hyvin kauan sitten kirjoittanut R.A. Wrede ei ollut täysijärkinen.

Hän laski kirjan polvilleen ja otti piippunsa, joka oli sopivasti lämpöputken ja seinän välissä. Venttiilin naru heilahteli junan kolkuttaessa, ja kun hän raotti ikkunaa, sisään tuprahti kohta veturin savua.

Osaston toisessa päässä nukkuvalla miehellä oli sinivalkoisella paperinarulla ja sanomalehdillä tehtyjä nyyttejä ja kasvot, jotka olisi voinut paketoida.

Junailija oli mennyt menojaan kauan sitten tehtyään reiän pieneen pahviseen lippuun, joka sopi liivien vasempaan taskuun. Oikeassa taskussa oli ylioppilaslahjaksi saatu taskukello, Zenith. Puku oli sinistä teryleneä. Solmiossa luki ”Trevira”. Muut tavarat olivat verkkohyllyllä jenkkikassissa.

Junailija tuli takaisin, kopautti vasemmalla kädellään käymälän oveen ja avasi sen oikealla erikoistyökalullaan, joka sopi lukon kolmikulmaiseen karaan. Siellä oli hajua.

”Haapamäeltä tulleita?”

Junailija istui penkille ja teki merkintöjä. Hän täytti veikkauskuponkia. Hän oli nostanut polven toisen päälle. Kun lahje nousi, näkyi että hänellä oli proteesi. Ylioppilas katsoi ja kun junailija katsoi takaisin, kysyi:

”Anteeksi mutta onko se Kuurila tässä jossain?”

”Tulee kohta.”

”Oliko se pikajuna ja lättähattu?”

”Pohjoisen pikajuna, Ukko-Pekka vetämässä ja täysi vauhti.”

Opiskelija ajatteli, että törmäyksen energia on molempien junien yhteenlaskettu vauhti, ja paino tietysti. Se on kuin iso lentopommi.

Tuulettimen nuora heilahti, kun juna ajoi lentäen vaihteen läpi.

Ylioppilas mietti, että Kuurila ei ollut junaonnettomuuksista pahin. Harvialassa oli 1940 kuollut vielä enemmän ihmisiä, mutta siitä ei kirjoitettu, kun oli sota. Elisenvaara kesällä 1944 oli ilmapommitus. Siinä kuoli yli sata, evakkoja, lapsia ja lottia. Vanhemmat miehet olivat kertoneet nähneensä vielä senkin.

Samana päivänä Viipurin ratapihalla pommituksen aikana yksi jarrumies kävi kytkemässä ammusvaunut ja löytyi veturimies, joka veti vaunut pois tulipaloalueelta.

Kun junailija jatkoi kulkuaan, kävelystä ei mitenkään huomannut proteesia. Opiskelija meni vaunujen välikköön lipan alle. Sai varoa silmiäänkin, koska savun seassa oli nokea ja kipinöitä. Hän oli ollut yksin Pariisissa. Siellä Metron vihreiden metalliporttien vieressä istui vanhoja ensimmäisen maailmansodan invalideja lävistämässä lippuja. Joillakin ei ollut jalkoja. Heillä oli vieressä matalat kärryt, joilla he liikkuivat.

Hän oli lukenut kahvilassa runoja ja ostanut lopuksi historiallisen kieliopin ja käynyt katsomassa sanakirjoista Villonin ihmeellisiä sanoja. Hirtetyt olivat kolisseet tuulessa. Nyt näkyi pelloilla vasemmalla ja oikealla paljon katajia ja menneen talven lumia. Hän katsoi välioven lakattua vaneria, laski vuosirenkaita ja mietti, että siinäkin oli sadan vuoden lumet, ehkä vähemmän. Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.

Perhe oli muuttanut outoihin oloihin Helsinkiin. Hänellä ei ollut mitään halua mennä kirjoittamaan kirjoituksia johonkin yhtiöön ennen yliopiston alkua eikä hän olisi tahtonut opiskellakaan, mutta kotoa oli muutettu pois. Tuttu radio oli myyty ja kulmakaappi siirretty mökille.

Hän lähti kävelemään siihen suuntaan, mistä tiesi löytävänsä Espoon vihreät bussit, Maanviljelijöiden Maitokeskuksen, Hankkijan talon takaa. Siinä olevan ison puun hän muisti, koska se oli kummallinen ja liian vanha. Junailija napitti liivejään ja sanoi:” Niin se on, poijat.”

Kyllästyneen näköinen poliisi haaveili pahantekijöistä. Ravintolan vahtimestari kurkisteli ovelta, kenet söisi. Joku kersantti haukkasi makkaraa pahaenteisesti, mutta hänellä oli sotilaspassi laukun pohjalla ulkomaanpassin ja ajokortin ja koulutodistusten kanssa.

Asemahallin katosta riippuvat valaisimet heilahtelivat humalaisesti.

21 kommenttia:

  1. painettu 1946, toimittanut ilmari caselius. entisen likkakaverin isän kirjoja. oli samaa sukupolvea. sohmin institutiones oli maukasta myös. monta palautin ihan kiukusta parikymmentä vuotta sitten, mutta tuo on jäänyt hyllyyn. samaan, missä kai aivot olivat kun päästin noin käymään. työ työ työ... eikä nuoruus palaa. varttuneella iällä pitäisi ehkä innostua hiihoo-hommiin, ettei olisi elämän illassa yksin. valveutuneinta olisi kai aloittaa korkeakulttuurisista kansoista... pushkinin ja tsehovin maalaisista... tehän tiedätte. aitoa kiintymystä ja pyyteetöntä rakkautta, kuten nuorena. se vain suhahtaa ohi - elämä.

    VastaaPoista
  2. Ad Anonyymi et alii: ...ennen kuin luin, mitä nyt olen kirjoittanut (vaivalloisesti, viikon ajan, veistäen ja hioen) en olisi arvannut kirjoittavani joskus avotekstiä tällaisesta asiasta. Siis kommentoidakseni itse kirjoittamaani, puheena on epäonnistumisen himo, joka ei ole maailmantuskaa eikä metafysiikkaa mutta kukaties historiallista.

    En tiedä, onko tämä sukupolven yhteisiä tuntoja.

    VastaaPoista
  3. Pelkuruus ja epäonnistumisen tarve ovat olleet minun elämäni suuria kompastuskiviä.

    Olisin halunnut laulaa.

    Sain loistavan palautteen tutkinnostani. Kyläntiellä lautakunta punastui, Selve amiche sai sen kyyneliin ja Bach järkyttymään.
    Tikka sanoi:"Mies on tuon ikäinen (23) ja tuollainen ääni: Miksi et laula jo ammatiksesi!"

    Mutta minä pelkäsin menestyä.

    Aloin kiukutella, temppuilla, lusmuilla, keksiä selityksiä, vältellä...

    Ja sitten, huomasin, kun olin jo täyttänyt 43, miten loistava tulevaisuus oli ajanut ohitseni, ja toisin kuin kuolema, elämä ei ole hyväntahtoinen, ei pysähdy vuokseni, vaan menee, kun on mennäkseen, hän ja kuolemattomuus.

    http://www.youtube.com/watch?v=77vlZaG3wA0

    Komm, süßer Tod, komm selge Ruh! Komm führe mich in Friede, Weil ich der Welt bin müde, Ach komm! ich wart auf dich, Komm bald und führe mich, Drück mir die Augen zu. Komm, selge Ruh!

    VastaaPoista
  4. pääsykoe kai läpäistiin. isänmaan toivo kulki vain niiden lomassa, joilla toivoa oli vähemmän. en löytänyt epäonnistumisen himoa. hyvän ajankuvan kylläkin. tarvitaan ehkä voittaja havaitsemaan toisessa tuo himo.

    VastaaPoista
  5. Huusin ääneen täällä kotona kuuroille korville. Eivät tajua, mitä minä tarkoitan näillä internet-sotkuilla ja miten minun tietokoneeni on kahden palvelimen ns. palveuja hyödyntävä. Paskat - olisi ehkä tehtävä rikosilmoitus silti. Nyt kun tämän kirjoitin sinulle ja tarkistin lapseni tietokoneen (internet oli katki myös heillä siinä kun minä pysäytin omasat koneestani) niin rupesi taas tulemaan tekstit kahdesta suunnasta: saan siis omat postini nyt kahteen kertaan (minneköhän se on tähän asti kanavoitu?).

    Näkee myös muista asiosta, että on tuplat systeemit ollut käytössä. Tuli jollekin kiire menemään kellariin ja taloyhtiön kaapeleihin mixtraamaan takaisin linjat: ei enää puhelinlangat ja valokaapeli olekaan lapamatona toisissa - vai?

    Jotain roistomaista ovat keksineet, minä tiedän tämän alueen rotta-kompetenssin: keksivät aina kuten rotat jotain josta on kiva vähän pilata, kunnes saan heidät vankilaan. Ehkä on sitten loppu tuo virnuilu?

    Ja mitä virkamiehet tekevät Suomessa? Nauttivat korruptiosta ja roistot jatkavat huumediilerien ja huumehörhöjen rekrytointia: ovat heille todella arvokkaita. Ja jokunen uusi poikaystävä voi kenties tulla koti-oloihin napsauttamaan jotain jotenkin - niin taas on tietoverkko hommissa.

    Vai? Kuka vastaa tästä? Kenelle pitää yhteiskunnassa lähettää lasku sikamaisuuksista?

    Miksi virkamiehet ovat typeriä, sinisilmäisiä ja täynnä iloa, että he sentään saaavt olla paskatunkiolla mukana syömässä hummeria? Onpa alhaista porukkaa, ei voi muuta sanoa: Espoon kaupunki kuulemma ensimmäisenä mutta en enää ole ollenkaan ihmeissäni jos tuo tauti leviää joka kuntaan. Huoria mitkä huoria - huoraavat pois oman maansa aika yksinkertaisesti Missä se ns. sisu nyt sitten on? Ei missään - juoksuhaudoissa.

    VastaaPoista
  6. Ylioppilaita nääs. Ovat saaneet valkoisen (!) hatun kenties.

    Mitä se enää velvoittaa?

    VastaaPoista
  7. Tosi tuskallista lukea alleviivattua tekstiä. Koko tekstipätkä on linkki tuohon kuvaan. Jos tuo on tarkoituksenmukaista, niin.. aika progea.

    VastaaPoista
  8. Minun sukupolveni, joka nelistää viidettä vuosikymmentään, ei ymmärrä epäonnistumisen himoa. Emme ole useinkaan onnistuneet, mutta harvoin kovemmalla halulla olemme mitään yrittäneet. Himo on meille vierasta, emme keskity tarpeeksi. Niin paljon olemme saamapuolella (sukupolvien ketjussa, ei -puolien).

    VastaaPoista
  9. Nuorimies Toijalasta, Harri Hermanni, kävi näppäämässä kuvan Kuurilan kohtaamisen tuloksista. Ei hänestä kuitenkaan tullut isona toimittajaa vaan pääministeri ja rauhanmies.

    Kyllä niissä vanhoissa puhpuhvetureissa oli omat hajunsa. Olen havainnut, että muistin takellellessa nenä auttaa hetkittäin ihmeesti palauttamaan vanhoja asioita pintaan.
    Nuuhkii Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  10. Hmmm...
    Jätitkö nuo virheet tekstiin tahallasi? Jos konduktööri kysyy, onko Haapamäeltä tulleita, ei Kuurila tule vastaan aivan pian.

    Tekstistäsi voi päätellä, että Kuurilassa törmäsivät pikajuna ja lättähattu. Ei törmänneet.

    Muuten kivasti sommiteltu tarina. Olemme täsmälleen saman ikäisiä, joten kaikki tuntuu tutulta. Heiluvista venttiilin naruista lähtien (vaikka se itse asiassa oli ketju).

    VastaaPoista
  11. Olisi pitänytyt olla kahvivaroitus Villonin suhteen. Siinäpä esimerkkiä suomalaisille opiskelijoille :)

    Viipurin pommituksista oli viimeksi puhetta joitain vuosia sitten äitini 85-vuotispäivillä. Mummot olivat viimeistä kertaa koolla tietämättään. Muistellen ratapihan turvallisuutta juvavaunun alle suojautuessaan. Ja sitä konjakkipulloa. Rumaa jälkeä tuli. Häipyivät pois Viipurista viimeisinä työvelvollisina.
    Hiljaa he häilyivät pois itse kukin ennen tätä päivää, jääden elämän kukkapuuna muistoin.
    Aikakausi tuli ja meni. Me muut menemme vielä hetken.

    VastaaPoista
  12. Jahas. Kiitos Petjalle kappaleesta, joka tuttu jo lapsuuden mankkakuunteluista. Heti tuon perään oli vuorossa "Einen bessern findst du nit. Die Trommel schlug zum Streite, Er ging an meiner Seite. In gleichem Schritt und Tritt..."

    Niin se aikakausi..

    Homo Garrulukselle, että teillä on sama ip-numero joka koneessa ja kannattaa poistaa "Hallitse verkkoyhteyksiä" kohdasta ylimääräiset pois.
    Soita jonnekin puhelinneuvontaan ja maksa vaikka se muutama euro, että saatte nettinne kuntoon. Tulevat kotiin asentamaan asetukset kuntoon ja samalla tarkistavat muutkin toiminnot kuntoon... ulkopuolisina.

    Ja kuka sulki sen vaunun ikkunan kurveissa, ettei savu tullut läpästä sisään. Minä en pienenä ylettynyt.

    VastaaPoista
  13. Ad JarMom: - vaimon haastatteli videolle äitiään, joka osui Lottana viimeiseen junaan Äänislinnasta ja suoraan Elisenvaaraan. Tavattoman jäsentynyt kertomus ilman väärää tunteilua.

    VastaaPoista
  14. Kemppiselle:

    Näin olisi pitänyt tehdä, mutta nyt liian myöhäistä.
    Varmaankin täytyy Villonin Testamentti käsitellä ja omaksua uudelleen.

    VastaaPoista
  15. Tuli oltua 6-vuotiaana 19.6 1944 Simolasa ilmeisesti toiseksi viimeisessä Äänislinnan pikajunassa. Melkoinen mylläkkä, mutta hengissä selvittiin koko perhe. Monet muut eivät olleet yhtä onnekkaita.

    Viipurista taisteltiin siinä melko lähellä, ja tietysti jouduimme mekin pommitukseen kuten junat sitten seuravanakin päivänä. Ratapihat ruuhkautuivat, kun evakoita yritettiin siirtää pois sekä joukkoja ja ammuksia rintamalle, joten ratapihat sekä Etu- että Taka-Simolassa lähes ilman ilmatorjuntaa olivat naapurille kuin tarjottimella.

    Uhrien lukumäärästä ei oikein saatu koskaan tässäkään tapauksessa selvää, kun etenkin haavoittuneita siirrettiin kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla ties minne eikä dokumentteja ehditty kirjoitella. Ainakin meidänkin vaunumme oli täynnä haavoittuneiden paareja, jun juna hiljalleen rikkinäisi ikkunoin saatiin liikkeelle kohti Kouvolaa. Ruumiit jäivät vielä silloin ratapihalle ja lastauslaiturille. Osa kuolleista oli myös venäläisiä sotavankeja ja osa sankarivainajista silpoutui toiseen kertaan.

    VastaaPoista
  16. Junavertaus (perustus)laista...

    Minusta toimi.

    T.

    VastaaPoista
  17. Mielenkiintoista on myös se,
    että vaikka silmissämme näkyy
    alkuräjähdyksen toistuva muoto,
    meidän näkökykymme supistuu
    kun maailmankaikkeus laajenee.

    Voiko ihminen olla liian älykäs
    suhteessa populaatioonsa?

    VastaaPoista
  18. ad 6 v

    onneksi ei ole tarvinnut elää tuollaista aikaa. olen nähnyt sotaa vain elokuvissa. jännää pyssypeliä kankaalla. vaikka muutama kiva kaveri kuolee, niin loput palaavat kotiin. vähän kiroilevat, ottavat kuppia ja jakavat mitskuja toisilleen. Sotaelokuva jugoslaviasta ja miksei tsetseniastakin saattaisi olla tarpeeksi läheltä tuomaan sisuskalut kääntävän kuvotuksen tunteen.

    VastaaPoista
  19. Ad Anonyymi: - on erilaisia sotaelokuvia. Klimovin "Tule ja näe" että tuskin toista kertaa kestäisin tulla ja nähdä.

    VastaaPoista
  20. Entinen naapuri, Venla, synnytti aamu varhain poikansa Viipurissa.
    Kätilö lähti junalle, mutta ei koskaan tullut perille.
    Sitten tuli isä hakemaan heitä, viimeiseen junaan.
    Mies ei kun tuli rintamalta, tuli outo mies vieraaseen kotiin.

    VastaaPoista
  21. kiitos

    youtubessa on pari pätkää. humalainen sotilasosasto polttaa siviilit tsasounaan. lavasteiden takana sitten ruokailtiin ja ohjaaja huusi, että seuraava otos. Ratko Vladic oli/on toisenlainen ohjaaja.
    joku kai häntä suojelee kun ei ole näkynyt.

    VastaaPoista