Sivun näyttöjä yhteensä

21. maaliskuuta 2009

Luottamus




Alain Peyrefitte (ei kirjailija Roger Peyrefitte) julkaisi 1995 kirjan, jota ei taida olla englaniksi – ”La scoiété de confiance”, luottamuksen yhteiskunta.

Tuossa kirjassa, jossa käydään läpi taloustiedettä ja sosiologiaa keskiajan lopusta 1900-luvulle, pohditaan luottamuksen eli uskottavuuden mahdollisesti valtavaa merkitystä talouksille ja kulttuureille.

Kirjoittaja ei ole aivan kuka tahansa – akateemikko, gaullisti, informaatio-, tiede-, opetus- ja oikeusministeri eri hallituksissa. Hän kirjoitti laajan matkan ja huolellisen tutkimuksen jälkeen ilmestyessään 1971 ihmetystä herättäneen teoksen, jonka nimi oli ”kun Kiina herää, maailma vapisee”.

Ehkä hän on jäänyt gaullismin myötä hiukan unohduksiin. Ehkä Malraux sai hänellekin kuuluneen ansion ”kulttuurin-poikkeuksen” (l’exception culturelle) rakentamisesta ja rahoittamista. Sen hankkeen vuoksi Ranska on ehkä ainoa maa, joka ei tunne jäävänsä toiseksi Yhdysvaltojen rinnalla ja jonka omaa kulttuuria – tarkoittaa myös tiedettä – ei ole väitetty näivettyneeksi.

Tietenkin sillä on hintansa.

Jos Suomessa kirjoittaa todenkaltaisuudesta, aiheena on kirjallisuus ja kirjoittajan nimi on Anhava.

Ainakin Ranskassa tätä samaa näkökulmaa voi käyttää paljon laajemmin, kuten Peyrefitte teki, ja Mauss ja Braudel, Bloch ja lukuisat muut.

Saksa ja anglosaksit eksyvät edelleen peräämään ”totuutta”, joka on esimerkiksi taloustieteissä hiukan outo päämäärä. Samaa voi sanoa insinööritieteistä ja lainopista, jotka hakevat ratkaisuja – toimivia ratkaisuja. Ja sitten taas matematiikassa ja teoreettisessa fysiikassa on osia, joilla ei ole paljon tekemistä todellisuuden kanssa. (Tässä liu’uttiin todesta todelliseen.) Teoreeman todistus voi olla tosi, mutta kukaties sillä ei ole niin sanotusti mitään käyttöä.

Dekkareissa esitetään tarina tai useita tarinoita, joita pitää koossa kysymys uskottavuudesta. Yhtä kauan kuin kirjallisuutta on ollut olemassa, lukijat tai kuulijat ovat rakastaneet villejä valeita, jotka eivät mitenkään mahdu tunnettuun todellisuuteen. Ehkä niitä on rakastettu juuri siksi.

Tarina eli juoni todellisuudesta poimittuna ei toimi. Olen lukenut satojen rikosjuttujen asiakirjat, varmasti ainakin kahdensadan henkirikosasian. En muista niistä juuri mitään.

Tiedän hurjia elämäntarinoita. En aio maksaa vaadittu 300 puntaa 400-svuisesta elämäkerrasta, jonka G.S. Smith on julkaissut D.S. Mirskystä, miehestä joka ei ymmärtänyt Tshehovia mutta julkaisi ennen sotia edelleen parhaana pidetyn Venäjän kirjallisuuden (ja yhteiskunnan) historian.

Mirsky oli ruhtinas, ministerin poika, sitten Denikinin valkoisen armeijan sotilas, pakolainen Englannissa, jossa hän vaihtoi kieltä ja julkaisi Lontoon yliopiston professorina tuon kirjan ja muuta, hankki Maksim Gorkin kautta armahduksen bolshevikeilta, palasi Venäjälle, julkaisi jotain ja sai vaivoistaan kuulan kalloonsa 1939 ja luokkapetturin maineen.

Venäjällä häntä ei juuri tunneta. Englannissa hänet muistetaan mm. T.S. Eliotin ja Virginia Woolfin varhaisena ymmärtäjänä ja soihdunkantajana.

Nyt on niin, että Tshehovin ”Nainen ja sylikoira”, jossa ei tapahdu paljon muuta kuin muutama junamatka ja kohtaaminen, jonka aikana mies näkee itsensä peilistä, on paljon liikuttavampi ja uskottavampi kuin tuo tosi elämäntarina.

Esitän kokeeksi tulkinnan dekkareista – myös sellaisista kuin eilen puheena olleet Stieg Larssonin kirjat. Ne ovat tutkielmia uskottavuudesta – ja liittyvät siten Peyrfitten arvaamin tavoin talouden ja kulttuurin syvimpiin ja tärkeimpiin virtauksiin 1500 vuotta kestäneen (ja jälleen muotiin tulleen) dogmi-uskon aikakauden jälkeen.

Hylkään vanhafreudilaiset selitykset ja myös ajatuksen lukijoiden veren- ja kostonhimoisuudesta.

Jos näin on, ne ovat hyvin tärkeää kirjallisuutta. Jos näin on, myös monet lääkärisarjat (teho-osasto) koskevat pohjaltaan kertomusten ja löydösten uskottavuuden arviointia ja ilmiöiden tulkintaa.

Jos näin on, tarinan todenperäisyys tai siinä osoitettu kyky jäljitellä todellisuutta on sangen toisarvoinen asia.

Dekkareissa ja oikeissa tuomioistuimissa haetaan näyttöä ”beyond reasonable doubt” eli uskottavuuteen asti eli kaikki epäuskottavuustekijät hälventäen.

Kuvassa uskottauuden symboli – raha. Kullalla ei ole mitään arvoa – se sopii lähinnä koruihin, koska se ei hapetu. Muuten se on vai luottamusjärjestelmän symboli.

27 kommenttia:

  1. Mikä on tuo kapine rahanlaskijan oikean käden rystysten aloittamassa pakopisteessä?

    VastaaPoista
  2. Minulla on niin vähän mielikuvitusta että olen ymmärtänyt Fellinin realistiksi,
    en minään suur-. Mutta vaikka pääni käännettäisin takaperin, en käsitä mitä kosmista kauneutta on siinä kun Bond (James, sano vaan James) pomppaa moottoripyörällä vuorenkielekkeeltä lentokoneeseen? Minusta se on vittuilua.

    Totta kai kirjat joita ihmiset lukevat ovat mukaansa tempaavia, eihän niitä muuten luettaisi.

    VastaaPoista
  3. Tuo tuohtunut kommenttini käsitteli "uskottavuutta". Mutta eihän se kirjallisuudessa, tai elokuvassa, ole kuin kokijan ongelma.

    Ei siis mikään.

    VastaaPoista
  4. 10 points. eihän typeryyttä kannata kostaa - tässä kun ollaan itsekin melkoisia sellaisia.

    btw: mummoista tulee suorasukaisia, kun hippocampus hiipuu. mutta se on mummojen kannalta mukava vaihe. ei tarvitse välittää kun ei kykene. miniät pureskellaan millin paloihin mennen tullen.

    VastaaPoista
  5. Kun (mikro)taloustiede käyttää fysiikan metaforia enemmän kuin metaforina, olla pseudotieteessä. Esimerkkejä tuosta on kammottavan paljon.

    Tässä yksi:

    http://grohn.blogit.uusisuomi.fi/2009/03/20/stahle-gronroos-knowledge-management-konsulttien-kaaoshomppaa-4/

    VastaaPoista
  6. JK: "Ja sitten taas matematiikassa ja teoreettisessa fysiikassa on osia, joilla ei ole paljon tekemistä todellisuuden kanssa."

    Matemaatiikkahan ei ole tiede vaan abstrakti teknologia, eräänlainen pelien joukko. Väite on siis epärelevantti.

    Teoreettinen fysiikka taas pyrkii malleillaan siihen, että systeemien käyttäytymistä voidaan rajoitetusti ennustaa. Tuolla ON paljonkin tekemistä TODELLISUUDEN kanssa. Mutta jos noista malleista pyritään vetämään johtopäätöksi MILLAINEN todellisuus on, ollaan metafysiikassa ja kehnossa filosofiassa, joka lienee teoreettisten fyysikoiden helmasynti.

    VastaaPoista
  7. Ad Laurti Gröhn: - yritämme kumpikin sanoa samaa asiaa ja luultavasti hämmennämme muita mahdollisia lukijoita.

    Matemaattisilla menetelmillä eli siis laskemisella on suuri käytännön merkitys.

    Älä sinäkään kiirehdi sanomaan, ettei peleillä olisi tekemistä todellisuuden kanssa. Jalkapallolla on. Samoin pokerilla, ainakin jos häviää.

    Käytän sanaa "tiede" samalla tavalla kuin johtavat sanakirjat. "Tieteellisyyden" implikoiminen johtaa heti hermeneuttiseen kehään.

    "The abstract science which investigates deductively the conclusions implicit in the elementary conceptions of spatial and numerical relations."

    VastaaPoista
  8. Halvemmallakin näemmä saa, vai tuleks tähän tulli päälle:

    D. S. Mirsky: A Russian-English Life, 1890-1939 (Hardcover)
    by G. S. Smith (Author)

    List Price: $257.00
    Price: $257.00 & this item ships for FREE with Super Saver Shipping. (Ei toimi Suomessa)

    Only 1 left in stock--order soon (more on the way).

    2 new from $256.99 3 used from $218.27

    VastaaPoista
  9. "Älä sinäkään kiirehdi sanomaan, ettei peleillä olisi tekemistä todellisuuden kanssa. Jalkapallolla on. Samoin pokerilla, ainakin jos häviää."

    Mutta käytinpäkin sanontaa ABSTRAKTEJA pelejä.

    VastaaPoista
  10. Uskottavuusnapin jumiutuminen Play-asentoon on ihmisessä sisäänrakennettuna.
    Esimerkkinä Helg Sgarbi ja perijätär Susanne Klatten, tai WinCapita, tai Kekkonen, tai Media.
    En ihmettele haluamme uskoa lähes kaikkeen, mitä meille on uskoteltu siitä lähtien kun vanhempamme uskottelivat meille Jumalan ja enkelit ja Joulupukin.

    Eikös Mirsky ollut aikamoinen veitikka suunnitellessaan T.S. Eliotin ja Virginia Woolfin neronleimauksia ja "huijauspiloja". Muistaakseni esiintyivät valepuvussa Englannin laivastolle, kertoen olevansa joitain Ambo-Afrikan prinssejä. Laivasto otti porukan vastaan kuninkaallisin kunnianosoituksin, vaikka V. Woolf mongersi siansaksaa ja Eliotin naamaväri liukeni. Pila kuitenkin onnistui.

    Kaipa se Gaussin jakauma löytyisi mallinnettuna kaikista dekkareista samanlaisena uskottavuuden osalta.

    VastaaPoista
  11. Itse asiassa pelit ovat keskeisen tärkeitä ihmisenä olossa. Monet toiminnat, joita me nimitämme "peleiksi" ovat vain simulaatioita, joilla naamioimme tai korvaamme ne pelit, joita emme voi, sosiaalisista syistä pelata avoimesti, tai pelin luonteen vuoksi, joudumme korvamaan sen näennäispelillä, koska oikeassa pelissä panokset ovat liian suuret.

    Koko ns. sivistys on perimmältään sosiaalinen peli, jonka nerokkuuteen kuuluu se, että voitolla oleva määrittelee säännöt.

    VastaaPoista
  12. Jos pelkkä lukukokemus riittää eikä ruudulta lukeminen ole vierasta niin GooleBooksista voi kirjan käydä lukaisemassa ilmaiseksi, osoitteessa: http://books.google.fi/books?id=vMEt3gVZzZ8C&dq=D.+S.+Mirsky:+A+Russian-English+Life,+1890-1939&printsec=frontcover&source=bl&ots=x82uv4tpSM&sig=3-ObShPMjjlkn1pm-TVaYXkrke4&hl=fi&ei=0PXEScytL9OHsAb51eXgCw&sa=X&oi=book_result&resnum=8&ct=result#PPP1,M1

    VastaaPoista
  13. "Nyt on niin, että Tshehovin ”Nainen ja sylikoira”, jossa ei tapahdu paljon muuta kuin muutama junamatka ja kohtaaminen, jonka aikana mies näkee itsensä peilistä, on paljon liikuttavampi ja uskottavampi kuin tuo tosi elämäntarina."

    Elämä on täynnä yllätyksiä. Ja jos niitä laukoo kysymättä lupaa katsomalla mitä sitten tapahtuu alkaa tapahtumaan kummia. Kun katelijat kyselevät toisiltaan kuka on hullu voimme kysyä kuka käyttää auktoriteettiaan hulluuteen, joka piti olla vain pieni tarina ja lähti junan nopeudella eteenpäin. Nyt auktoriteettien omat kiinnikkeet tai luottamus-signaalit, merkit, tuovat julki sen onko kyseessä sitä mitä peilataan: mikä on tuonkin lauseen ydin? Miksi sitä on kirjoitettu ja ketä se tavallaan kosii?

    Minä toistin tämän lauseen tänään kirjoituskurssissa ja sain todeta, että vahinko laitetttiin kiertoon.
    Kuka analysoi, kenen syy, että luottamuspula jatkuu? Niiden, joiden elämästä on autenttisesti kyse vai niiden, joita nokkelasti observoidaan?

    - sairas elämä ja niin kauan kun luottamuspulaa vallitsee itsensä ylimielisyyden takia niin kauan tulemme hinnoittelemaan pelkkää suoritusta koska kaikki muu arvo on täysin mahdotonta. Koska kiinnikkeet, mitkä asiat saavat huomiomme on tavallaan sairaita.

    Tästä joku uusi Idiootti miettii junamatkallaan ja tulee uusia teorioita Kaikesta.

    Kaikki toisten ihmisten tekemistä ylhäältäpäin observoimalla teettää lisää tulta josta ei voi estyä. Ja kun tulta riittää koska ihmisten oma mielenkiinto on herätetty niin kauan joutuu se, jota observoidaan jäämään tuleen makamaan.

    Sillä siinä kohtaan on ihan typeräää väitellä, onko ihminen lukenut Tsehovin tai sekoittaako vain Dostojevskiin. Luottamus ei siis synny siitä, että on oikeassa tai väärässä vaan siitä, että muut ihmiset käyttävät yhtä/muutamia ihmisiä omana keppihevosena päästäkseen itse ajatuksissaan eteenpäin.

    Ja se on sikamaista.

    VastaaPoista
  14. Minäkin olen lukenut suurehkon määrän rikosakteja (oikeudenkäyntiaineistonippuja) valitusvaiheissa, Kemppinen tietysti joutunut pitkällä ti-urallaan ottamaan ne haltuunkin. Minusta erityisesti kaksi substanssiasiaa erottaa lukukokemuksen dekkareista:

    1) Kirjallisuudessa juttua kuoritaan imun synnyttämiseksi mutkitellen ja kelaten, leivättömällä pöydällä kaikki selville saatu - hyvin usein ilmeisesti kaikki faktat ja vähän päällekin, suuria arvoitusjuttuja ei ole usein - on jo tiedossa, mikä ei tarkoita ongelmattomuutta, vaan jännityksettömyyttä lukijalle.

    2) Oikeat rikosjutut ovat joko täysin arkisia tai sitten atari-maailman sisäistä vipinää. Hitchcockmaista tavallisen miehen matkaa toiseen todellisuuteen on hyvin harvoin. Sinänsä on "fantastista", siis epäuskottavaa arkikokemukselle, että atari-maailma on aivan oikeasti olemassa, sen esitutkintapöytäkirjoista ja taustoittavista kuulusteluista oppii nopeasti.

    Ainoita vuosiksi mieleen jääneitä juttuja on se alaikäisten vuoksi salainen juttu, jossa tuomion resiitissä kirjoitettiin vauvan heittelemisestä "kuitenkin laiminlyöden hänen kiinniotttamisensa"..:

    VastaaPoista
  15. siitä oli raksittu sivuja! viva tekijänoikeudet.

    VastaaPoista
  16. Ad Rienzi: - totta. Jos kirjoittaisin romaaneja (estä, Herra)
    tuntisin suurta vetoa äärimodernismiksi luultuun tekniikkaan, jossa sama tarina kerrotaan yhä uudelleen, eri sanoin, ristiriitaisesti.

    Vanhojen murhajuttujen poliisitutkintapöytäkirjat olivat hienoja, kun poliisit olivat huonoja kirjoittamaan niin että kolme asiaa, kieli, arvaamani kertojan kieli ja kuvittelemani tapahtumasarja pelasivat päällekkäin.

    Joskus harvoin KRP:n lääninosaston kuulustelija käytti suoraa esitystä:

    - Sinä sitten tapoit?

    - Kivärillä löin niin että Eemelin veri lensi.

    VastaaPoista
  17. Kemppinen:

    "Teoreeman todistus voi olla tosi [...]"

    Tässä kirjoittaja on varmaan tarkoittanut, että esimerkiksi teoreeman todistus voi olla p-ä-t-e-v-ä tms., mikä taas tekisi sitten itse teoreeman todeksi. Todistus ei siis itse varsinaisesti väitä mitään, se on ennemminkin vain päättelyketju oletuksista esitettyyn väitteen.

    Käytännössä tämä on tietenkin vain teoreettinen ranka matemaattisen todistuksen 'olemuksesta'..

    VastaaPoista
  18. Tuli mieleeni kun vuosia sitten tunnistin kriminaalia poliisilaitoksen putkan ovisilmästä, ja poliisi sitten kysyi, että olenko varma, että tämä on se mies...

    "En voi olla varma, mutta olisin valmis väittämään, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että näen rikospaikalta juoksevan miehen, jolla punavalkoraidallinen paita, keltaiset hiukset, turkoosit shortsit ja käsi kipsissä, ei olisi sama mies, minkä poliisi pidättää varastetusta autosta kolme varttia myöhemmin..."

    Poliisi hymyili ja sanoi "taidatko tuon selvemmin sanoa"

    VastaaPoista
  19. Olen ollut Kiinassa työssä n. vuoden ajan ja sanonpa vaan, että heidän kanssaan viihdyin. Oli todella arvokasta kokea heidän elintapojaan ja arvojaan.

    Aikoinaan Hong Kong edusti minulle suurta salamyhkäisyyttä satamallaan. Mutta sitten kun tie oli auki ja näki sataman, ei voinut kuin olla vakuuttunut mitä Kiina nyt itselleen petaa.

    Vielä päälle se, että kun kiinalaisten kanssa on helppo tulla toimeen, niin ei minua aikankaan häiritsisi se, josko kiinlaisia maahamme pysävästi muuttaisi enemmänkin.

    VastaaPoista
  20. Taloussuhteet tietenkin perustuvat luottamukseen. Kukaan ei lähetä rahaa/tavaraa tai tee palvelusta toiselle ilman luottamusta vastikkeen saamiseen. Siksi luottamuksen katoaminen jäytäisi elämäntapaamme pohjiaan myöten.

    Jos globalisaatio on uskottavaa, pitäisi varautua siihen, että globalisaatio todellakin muuttaa maailmaa. Amerikkalaiset ovat uskoneet globalisaation merkitsevän juhlapuheita ja juhlien jatkumista. Siellä ei ole ymmärretty, että Kiina, Intia ja Brasilia ovat oikeasti ottamassa paikkansa maailmassa.

    Amerikkalaisten todellinen elintaso ei ole noussut sitten 1980-luvun. Tätä verraten ikävää tosiasiaa on yritetty peittää ponzimaisilla operaatioilla: jos ei ole tuloja, niin ota velkaa; muuta kasvava varallisuutesi (pörssi,asunnot) rahaksi ja jatka kuluttamista. Pyramidipeli jatkuu niin kauan, kun siihen syötetään uutta (velka)rahaa. Rahoittajia on ollut niissä ulkomaissa, joissa elintason kohoaminen on ollut todellista.

    Viime keskiviikkona Yhdysvaltain keskuspankki defacto totesi pyramidin sortuneen ja rahoitusvirtojen katkenneen sekä ilmaisi aloittavansa setelirahoituksen.

    Seteleissä on se ongelma kuten blogin kuvastakin näkyy, että niitä ei voi arvostaa vaa'alla.

    Painokonevaluutta voi tuskin olla maailman reservivaluuttana.

    Mihin menet, muu maailma, ilman Amerikkaa?


    T.

    VastaaPoista
  21. Niille jotka 70-lukua muistavat:

    "Luottamus hyvä, varmistus parempi", taisi Lenin murjaista.

    Luottamus on myös Edwin Laineen 70-luvun elokuvan nimi. Tuo suomalais-neuvostoliittolainen filmi piti esittää kaikissa Suomen kouluissa suomettuneisuuden huippuvuosina.

    Filmi katsottiin historiantunnilla ja sen päätyttyä opettajamme halusi oppilailta kommentin. Kysymys esitettiin minulle ja selvensin: "Ei se Lenin Suomelle mitään itsenäisyyttä antanut." Muuta keskustelua ei sitten käytykään vastauksen ilmeisen tyhjentävyyden takia.


    T.

    VastaaPoista
  22. Rienzi, nyt meni kiinnostavaksi. Mikä on Atari-maailma?

    VastaaPoista
  23. Ammatti- ja taparikollisuus.

    VastaaPoista
  24. ad M25/175/70
    Arvatenkin kirjoitusväline kotelo, joka riippuu naulassa.

    VastaaPoista
  25. Yksi anonyymi kirjoiti: "Rienzi, nyt meni kiinnostavaksi. Mikä on Atari-maailma?"

    Kuten toinen anonyymi jo tiesikin, kyse on poliisislangista (ammatti- ja taparikollisuus). Sana on mikroprosessorien myötä kasvaneelle hauska, koska Atarihan oli ensimmäinen myyntimenestys prosessoriohjattujen pelikonsoleiden joukossa.

    Mutta kysymys on tietysti laajempi - miksi puhua omasta maailmastaan, ainakin minua ällöttää vuosisadantakainen puhe demi-monde'sta. Käsite atari-maailma oli siten hätäinen ajattelematon puujalka huonolla näppiksellä kirjoitetulle kommentilleni dekkarien ja R-aktien eroista, ei esimerkiksi maailmankatsomukseni avainkäsite.

    VastaaPoista
  26. Ranskankielisestä maailmasta tulee vielä elävät ehkä parhaat matemaatikot Connes, Serre, Bourgain, Grothendieck...Jean Dieudonne listasi aikoinaan 1900-luvun 10 parasta matemaatikkoa, kärjessä oli Weil (mystikon veli), ja jossain listassa oli Dieudonne itsekin. Kaikki muutkin olivat ranskalaisia, paitsi Riemann, joka eli 1800-luvulla!

    VastaaPoista
  27. Ranskalaisista matemaatikoista tuli mieleen epäillä, että meillä kai 1950-luvulle jatkunut saksalaisen tieteen ylivalta peitti näkyvistä muut, varsinkin Ranskan; mehän tiedämme näiden kansojen keskinäiset asenteet. Jostain 1700-luvun kirjallisuudesta on jäänyt mieleen epiteetit: englantilainen - kauppias; saksalainen - pikkuporvari; ranskalainen - tiedemies.

    VastaaPoista