Sivun näyttöjä yhteensä

30. maaliskuuta 2009

Salaiset kartat




Luovutetun Karjalan topografikartat julkaistiin noin kymmenen vuotta CD-levyinä erittäin hyvin skannattuina. Levyjä saa varmaan vieläkin. Ne eivät herättäneet minkäänlaista huomiota.

Nyt on julkaistu kolmas kokoelma, painettuna, nimellä Kielletyt kartat 3. Vuorossa on luovuttamattoman Karjalan karttoja. Olen tutkinut niitä suurennuslasin kanssa. Painotyö on, kuten aikaisemmissakin saman sarjan niteissä, korkeintaan välttävää.

Kirjan nimi lienee ajateltu myyväksi. Se on lisäksi tosi. Koko Karjalaa koskevat kartat oli luovutettava valvontakomissiolle 1945, ja näin tehtiin. Piilotettuja karttoja oli aika vaikea löytää. Minulla oli Ihantalan karttalehti jo 80-luvulla. Sain sen eräältä suosijaltani, joka oli ottanut sen eräältä hiukan kuolleelta aliluutnantilta, joka oli saanut sen ehkä ainakin tekijänoikeutta loukaten punalippuisen divisioonansa esikuntaelimistä.

Ikuinen kiitos ja maine kuuluu kuitenkin jollekulle siitä, että niteet on varustettu aakkosellisella paikannimihakemistolla koordinaattiviittein. Tämä uusin nide on muun ohella hupinumero, koska jatkosodan aikana tehdyissä kartoissa käytetään silloin keksittyjä suomalaiskansallisia nimiä. Joistakin paikoista oli kolmet nimet – Lotjana Polna, Lotinanpelto ja sitten Pedonlinna. Vosnesenja oli kai puheessa Syvärinniska, koska nimi on vaikea.

Nyt on tilaisuus selvittää, missä ukki pyöri, kun ei ollut kotona. Karttalehdet eivät näytä läheskään koko sitä aluetta, jota suomalaiset miehittivät, ja loppuu ylös ennen Kiestinkiä, mutta on tässä sellaisia legendaarisia paikkoja kuin Jandeba, on Karhumäki, Poventsa ja Sungun niemi. Jopa Uikujärvi löytyy.

Kartat – samoin kuin kynät ja kellot – aiheuttavat voimakasta addiktiota. Tiettävästi Pekka Puska aikoo kieltää ne, ja kaupoissa vielä olevia karttoja saa vastedes myydä vain kansi alaspäin käännettynä.

En ole koskaan ennen nähnyt Rukajärven seudun karttoja 1 : 20 000. Seutu on täsmälleen sellaista, missä ei missään tapauksessa haluaisi oleskella. On kovasti korkeuskäyriä ja avosoita välissä.

Nyt näin myös ensi kertaa Aunuksenkaupungin ja Laatokan rannan Tuulosjoelta etelään. Viimeksi mainittu vaikuttaa kovin ihmeelliseltä seudulta dyyneineen. Vahinko ettei Laaatokan ympäristöstä ole vieläkään parempaa dokumenttikuvaa. Se televisio-ohjelma, joka on pyörinyt useita kertoja, sisältää kovin lyhyitä katkelmia.

Vanhan Suomen puolella on kaksi paikkaa, jotka näkisin mielelläni, mutta en aio luopua päätöksestäni olla matkustelematta Neuvostoliitossa. Lunkula ja Mantsi ovat tiettävästi todella näkemisen arvoisia. Impilahti nähtynä Laatokalta on luultavasti jotain, minkä kaltaista Suomessa ei näe.

Mitä vielä tulee painotuotteisiin, Keskisuomalainen –lehden lista sadasta kirjasta, jotka täytyisi lukea ennen kuolemaansa, oli kuin olikin kiinnostava. Sinuhe oli siis ensimmäinen ja kivi ja Linna kärjessä. Mutta sitten sivutaan aiheitamme: Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa ja Dostojevskin Rikos ja rangaistus myös kymmenen kärjessä joukossa.

Siitä on mieleni iloinen, että Jukka Vuorinen, Juoppohullun päiväkirja on listalla korkealla. Satuin näkemään televisio-ohjelman Jukka Vuorisesta ahtautumassa Aleksis Kiven kuolinmökkiin. Harvinaista: miellyttävän oloinen henkilö ja miellyttäviä kirjoja.

Jäin miettimään, ovatko äänestäjät listanneet kirjoja, joita toisten pitäisi lukea, vai sellaisia, joiden lukematta jäämisestä heillä on huono omatunto. Ainakin Dostojevski tuntuisi kuuluvan lähinnä jälkimmäiseen ryhmään. Saint-Exuperyn Pikku Prinssi on kuuluisa ja ”rakastettu” mutta en ole sattunut tapaamaan ketään, joka olisi aidosti rakastanut sitä.

Se minua loukkaa henkilökohtaisesti, että listalta puuttuu Babar, joka kuitenkin ranskalaisen kulttuurin ja kolonialismin edustajana on omaa, ylhäistä luokkaansa.

Tekisinkö omat listani esimerkiksi kirjoista, joiden lukemista kadun – Keskisuomalaisen luettelossa on mm. Hessen Lasihelmipeli, johon hairahduin, kun olin pitänyt poikasena ”Arosudesta” niin kovasti.

Toinen mahdollinen lista olisi kirjoista, joita en lue, vaikka kuinka kuolisin. Olen esimerkiksi lukenut hitusen Tolkienia ja Harry Potteria niin että käsitän toisten kiintymyksen, mutta itse olen niiden kanssa kuin piispa bordellissa. En tiedä, mihin silmäni laittaisin, enkä muista, mitä tuollaisille kuuluu tehdä.

30 kommenttia:

  1. Taru Sormusten Herrasta on minulle suuri tarina ystävyydestä ja lojaliteetista. Tarinan todellinen sankari on Samvais, ystävä, joka kestää.

    Meillä luetaan sen viimeinen luku kerran vuodessa ennen ateriaa ja muistetaan niitä jotka ovat lähteneen Harmaisiin Satamiin.

    VastaaPoista
  2. Ad Omnia: Sata kirjaa -
    http://www.ksml.fi/teemat/100kirjaa/?sort=2&pgnbr=1&filterterm=

    VastaaPoista
  3. Myönnän kiinnostukseni Harry Potteriin. Se on kirjasarjana ja ilmiönä pelastanut monta poikalasta lukemisen nautinnolle. Mikäs sen parempi.

    Mutta jakson viimeisin "Harry Potter ja kuoleman varjelukset" on toki monestakin syystä mielenkiintoinen. Se kokoaa yhteen koko kirjasarjan taustalla vaikuttaneet teemat. Siinä pahat rakentavat natsiyhteisöä, jossa ihmisen erilaisuus on rangaistavaa, ihmise pakenet vallanpitäjiä ja pahan ruumiillistuma saa vallan -väliaikaisesti.

    Viimepäivien yleisen keskustelun perusteella en sanoisi sitä fasismiksi, sillä se ei ollut niin jäjestelmällisesti muita tuhoava aate, vaan natsismi on oikeampi nimi ja Potterin vastustajat pyrkivät luomaan juuri kansallissosialistisen yhteikunnan.

    No, ehkä tulkintani ei ole oikea, koska en ole lukenut ainoatakaan kirjoitusta, jossa todettaisiin sama. Kaikki on vain kertomusta ja ylistystä pienten noitatemppujen tekemisestä - valitettavasti. Ejkä kirjailijalla on kuitenkin ollut suurempia tavoitteita kuin pienet temput!

    VastaaPoista
  4. Lotinanpellosta nakyy nykyaan versio Lotinapelto. Suomen armeijan evl. evp aansi huolella nimen Lotinapelto ilmn sita
    mahd. genetiivin n:aa. Onko jompi kumpi enemman oikein?

    VastaaPoista
  5. Neuvostoliittoon matkustamiseen tarvitaan nykyään aikakonetta. Itse kävin Venäjän Karjalassa kesällä 2001 kesällä, menimme bussilla Joensuusta Petroskoihin. Laatokan pohjoiset ja koilliset rantamaisemat ovat kokemisen arvoiset: Karjalaiskylät kauniita ja näkoalat järvelle mahtavia.

    Aunuksen kaupungin ympäristössä on erittäin laajat, tasaiset ja viljavat pellot. Vauraan näköista maalaismaisemaa, latoja lähes vieri vieressä.

    VastaaPoista
  6. Yleensä luen aloittamani kirjan loppuun vaikka hampaat irvessä, kuten Celinen Niin kauas kuin yötä riittää (vastenmielinen teos). Täytyy kuitenkin tunnustaa, että Hessen Lasihelmipelin olen lopettanut kahdesti ja Arosuden kerran vain muutaman sivun lukemisen jälkeen.

    Sieppari ruispellossa keskeytyi Saarikosken käyttämän kielen takia ja olenkin miettinyt, miltä Joycen Odysseus tuntuisi hyvin suomennettuna.

    VastaaPoista
  7. Historiaa ei oikeastaan koskaan pitäisi lukea ilman karttaa.

    Miten toisin avautuu historia, jos katsoo sääkarttaa?
    Kuinka avautuu Ruusujen sota, jos tietää missä oli marskimaa?
    Kun tietää missä vesiraja oli 1550, näyttää Helsingin historia toiselta.

    Paikkojen näkeminen sitten vielä itse, avaa taas toisen tason.
    Kun näkee Rubiconin ja näkee aukion, jossa Cesar puhui joukoilleen ennen marssia Roomaan, historian mittasuhteet muuttuvat.
    Tai kävelee Halisten koskelta Turun linnalle, historia huohottaa korvaasi ja tarinamme saa uusia alkuja.

    VastaaPoista
  8. JK "Rukajärven suunasta en ole nähnyt karttoja"

    Minä olen nähnyt. Ja myös lukenut, että jatkosodan aikana (jopa myös ennen) hyökkäyssuunnan alueet esim. ne harvat tiet lentokuvattiin kartoittamistarkoituksessa.

    Tietysti olivat olemassa ne ryssäläiset sotasaaliskartat (ihmeeelisessän mittakaavassa), joita käytettiin kartoitustyön apuna.

    VastaaPoista
  9. Paha puute listalla. Ei löytynyt Saramagoa.

    VastaaPoista
  10. Lunkula, Mantsinsaari, Nurmoila, Immola tulivat outoina niminä vastaan isäni muistellessa sotareissuaan. Se tapahtui harvoin. Laivue siirtyi tilanteen mukaan paikasta toiseen joskus kovalla kiireellä ja toisinaan äkkipikaisesti. Mekaanikot huolehtivat siitä, että koneet pääsivät taivaalle. Heidän joukossaan oli myös Sulo Saarits, Suikka, joka kajautti välillä komeaa ääntään. Siitä juontui kotona jouluaattoperinne: Suikan laulu joulurauhan julistuksen jälkeen piti kuunnella hiiskumatta. Sitten isä toivotti perheväelleen rauhallista joulua ja meni vähäksi aikaa ulos.

    Elokuvassa ”Rukajärven tie” on kohtaus, jossa joukkue kokoontuu pitkän pöydän ääreen ruokailemaan. Näkymä herätti minussa vahvan mielikuvan: Santa Maria delle Grazien porstuan peräseinässä on Leonardon mestarityö ”La ultima Cena”, joka on aikoinaan painanut muistiin tiukemman jäljen kuin olen ymmärtänyt. Saman asetelman, jonka ohjaaja on tietoisesti rakentanut, näkeminen uudelleen valkokankaalla säväyttää. Kun Donizettin ”Vaivihkainen kyynel” alkaa, nousee pala kurkkuun ja hiukset pystyyn. Aivan kuin Suikka rintamalla. Taidetta luodaan uudelleen käyttämällä hyväksi vanhoja aarteita, yhteistä omaisuuttamme. Tämäkö tulisi kieltää?
    Pohtii Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  11. MHI:lle: Leevi Lehtohan suomentaa Odysseusta juuri.

    VastaaPoista
  12. Anonymischer Freund Alangosmaanantaina, 30 maaliskuuta, 2009

    Kunnaksen Ilkka

    Ei tuota voitane kieltää, kitsch kun ilmeisesti on ikuista ja eräässä mielessä varsin uusiutumiskykyistä. Pala voisi pikemmin nousta kurkkuun ja hiukset pystyyn kun katsoo Buñuelin esittämää versiota Viimeisestä ehtoollisesta Viridianassa, siinä olisi sitten sitä taidetta. Omien ideoiden keksiminen on joskus vaikeaa, myös ohjaaja Saarelalle.

    VastaaPoista
  13. Voitto Viron Anna minulle kirja -kirja annettiin minulle nuorena. Vaikka tällaiset ja sellaiset kirjalistaukset ovat ekshibitionistisen ärsyttäviä, on voyerismissa ilonsa ja varmasti antavat sykäyksiä. Karttoihin niitä ei pidä sotkea, vain harvoin kyse on huolella kulmamitatusta kaanonista, kuten oli Akateemisen kirjakaupan vihkosessa vuosikymmen sitten. Siinäkin valinta kallisti kassaanpäin, koska listalla oli vain suomennettuja. Kirjalistat ovat kuin turistiviirikokoelma, näkyvimmillä paikoilla hienoiksi tai fiksuiksi oletetut, ja joukossa on jokunen ilman omaa valloitusta kertynyt.

    Jyväskylän, sehän on aina ja nyt kuntaliitosten vuoksi lähes muodollisestikin Keski-Suomen ainoa kulttuurisisältö kuten seminaari/yliopisto on kyseisen kaupungin, nuorekkuudesta kai seuraa scifin totuttua suurempi annos. Asimovin osalta varmaan viitataan ainakin alkuperäiseen trilogiaan, joten kirjallusuuslajin osuus on tekstimassasta otsikkolistausta suurempi.

    Dekkarienkin ujostelematon maininta kertoo, että arvoa on annettu henkisen kulttuurin koko ruokaketjulle: nuotiosatujen viihtymisestä totunnaisempien klassikkojen olympolaiseen konsummaatioon. Kemppisen kuvaus Tolkienista ja Rowlingista oli tunnistettava, vaikka en asennetta jaa; kulttuurin karkit ovat esillä kuin heteet ja emit, hedelmöittävä teho on suuri, vaikka niissä ei varsinaisia laakeriseppeleitä valmiiksi saadakaan. Steriiliä viihde-erotiikkaa ne eivät lukijalleen ole, punastuipa episkopos eli päällekatsoja tai ei.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia: kirjoittajan hätääntynyt täsmennys: luulenkin jääväni paljosta paitsi Tolkien- ja Potter-taidottomana. En lainkaan epäile niiden korkeaa tasoa.

    Ehkä halusin vain korostaa, että tämä on vapautta. Jotkut pitävät Tarzania ällöttävänä, jotkut ihanana.

    Minulla Tolkienin vieraus voi johtua siitä, että Narnia hiukan suututtaa - siinä on liikaa kristillistä piilopropagandaa. Vaikka Tolkienissa ei sellaista ole, kohtalokas virhekytkentä on päässyt tapahtumaan.

    VastaaPoista
  15. Lasihelmipeli, niin kuin Hesseä muutenkin, tulee lukea vain nuorena. Sama pätee aika moneen muuhunkin.

    Vai näyttivät Aunuksen pellot Bujista vaurailta...

    Kävin siellä viisi vuotta myöhemmin ja vaikutelma oli todellakin kuin olisin aikakoneeseen astunut. Lehmiä, juoppoja ja paimenpoikia kylänraitilla peräkanaa.

    Satujen saarelma.

    VastaaPoista
  16. Narniat ja Ruohometsän kansa sekä Selman villihanhet ynnä monta muuta tuli luettua ääneen lapsille selällään sängyssä. Väliin Vanttuja ja Mikko Mallikkaita. Tolkien oli liian painava kyseiseen tarkoitukseen, Pottereista ei ollut vielä mitään hajua.

    VastaaPoista
  17. Vielä Potterista:

    Yhtään en ole lukenut, enkä toista lue. Yhden elokuvan olen nähnyt näköradiosta, ja siinäkin parasta oli Ford Anglia.

    VastaaPoista
  18. Tarzanissa on upeita kohtauksia.

    ..."Kenen on tuo valkoinen nainen, kysyi ylipapitar.

    Hän on minun, vastasi apinain Tarzan"...

    Menee oikein kylmänväreet selkäpiitä pitkin, kun tällaista lukee.

    VastaaPoista
  19. Sormusten Herrassa Frodo on sankari, koska hänellä on Taakka, mutta Samvais on sankari, koska hänellä on Rakkaus.
    Siinä missä Frodo raahaa taakkansa velvollisuutta tuntien helvettiin, seuraa Samvais häntä vapaasti, rakkaudesta.

    VastaaPoista
  20. 15-vuotiaana johonkin ystäväkirjaan piti nimetä ihailemani henkilö: C.S.Lewis. Narniat luin vasta vuosia sen jälkeen, Shadowlands (Varjojen maa)-elokuva tuli vielä myöhemmin (elokuvan ainoa moka, mutta iso, on redusoida Lewisin julkinen luennointi yhden asian kiertueeksi, oikeasti hän pursui aiheita). Minulle hän on kristillinen apologi par excellance, varhaiset suomennokset Paholaisen kirjeopisto ja Entisen ateistin kristillisiä esseitä vasta raapaisevat laajaa pintaa; minullakin hänen alkukielisiä teoksiaan on kymmeniä, suosikkejani ovat Abolition of man, On miracles ja omaelämäkerrallinen Surprised by joy.

    Lewisin viehätys on tiedemiehen koulittu analyyttinen loogisuus ja rautainen no-nonsense-asenne. Kirjallisuuden professorin kirjallinen ilmaisu on kirkkaan hiottua. Heikkouksia ovat elämänkokemuksen rajoittuneisuus ja - kun harva meistä elää Oxbridge donin elämää - marginaalisuus. Lewis on poliittisesti konservatiivi ja kulttuurisesti keskiluokkainen, joten monella voi torjunta lyödä päälle.

    Pääasia kuitenkin tässä kommentissa on todeta, että yhtä vähän kuin G.K.Chestertonia on syytä arvioida Father Brownin mukaan, yhtä tärkeää on tietää Narnian olevan Lewisin kokonaisuudessa sivujuonne. Olkoonkin, että molemmilla jälkimaine on keskittynyt sivuseikkaan.

    Olen yllättynyt Kemppisen kokemasta yhteydestä Narnian ja Tolkien-maailman välillä. Niitä on, mutta aivan eri tasolla kuin pinnalta arvaisi. Päällisin puolin erot ivat hurjat - Narnia on vedosnainen, kirjasta toiseen vaihteleva historialtaan episodimainen kulissi Aslan-Kristuksen vaikutuksen näkyä. Keskimaan universum on historialtaan läpisävelletty orgaaninen kokonaistaideteos pikkutarkasti rakennettuine kielineen ja taitavasti luonnosteltuine kulttuureineen. Frodon ja Samin tarina on ehjä taideteos, mutra sekin on vain kudos mattoon, jossa elää eri mittasuhteissa paljon muutakin.

    Paljon on puhuttu Inklings-vaikutteista. Tolkienin tarumaailma on kuitenkin hyvin kaukana Narniasta - miehillä niiden takana on paljon samaa, mutta Tolkienille Keskimaa on aivan aidosti ollut pääasia, monin liittymin virkaankin, kun taas Narnian perifeerisyttä ei voi liiaksi korostaa. Vain vähän liioitellen voinee sanoa, että Tolkienille elämä oli Middle Earthin vehicle, Lewisille Narnia oli työkalupakin meisseli muiden joukossa.

    Väitän, että Lewisin ko. vihkot ja Tolkieniana suhtautuvat toisiinsa kuin Jumalainen näytelmä ja Bhagavaghida (kirjoitan tätä hiihtomajasta ilman lähteitä, oikeinkirjoitus hatusta); ensimmäinen versioi yhtä ja samaa, toinen kattaa yhtä ja toista.

    VastaaPoista
  21. Tuli lainattua kirjastosta hyvä Suomen historian karttakirja:

    Atlas - Suomen historia. Tekstit:
    H. Rantatupa, M. Rautiainen ja J. Jokinen. IS-VET. 2.uudistettu painos, Otava 2008.

    Sisältää mm 120 keskeistä Suomen historian tapahtumaa kartoin ja tekstein esitettynä.

    VastaaPoista
  22. Anonyymille:
    'Lodeinoje Pole', s. Lotinapelto (lähde: Neuvostoliiton paikannimet, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 19, toim. Martti Kahla, v. 1982)

    VastaaPoista
  23. JK: "Minulla Tolkienin vieraus voi johtua siitä, että Narnia hiukan suututtaa - siinä on liikaa kristillistä piilopropagandaa."

    Samaa mieltä oli Tolkien. Mies ei vain hennonnut sanoa sitä ja tuoda julki vastenmielisyyttään ystävälleen Lewisille Oxfordin illan istujaisissa. Jossa kirjoja luettiin ääneen puolin ja toisin.

    Alexius löysi oikein Potterin teemat. Läpi koko kirjasarjan esille nousevat teemoiksi suvaitsevaisuus ja ihmisten tasa-arvo.

    Erilaisuus ei ole rasite vaan rikkaus; Lupin on ihmissusi,mutta silti hyvä jätkä. Luihuiset, pahuuden palvelijat, arvostavat puhdasverisiä velhoja ja haukkuvat jästisyntyisiä "kuraverisiksi". Näin saa rasismi myös kyytiä.

    Viimeisessä kirjassa, kuten Alexius kertoo, Pahuutta (ja puhdasverisyyttä!) vastaan nousee koko erilaisuuden kirjo; kentaurit, maahiset, alistetut tontut ja osa tyhmistä, ei kun vähemmän lahjakkaista jättiläisistäkin. Monikulttuurisuus toimii siis ainakin sadun maailmassa.

    Oikeastaan on melko uskomatonta, että tällä Lars Levin leveysasteella monet kodit ovat selvästikin kieltäneet Pottereiden lukemisen, koska ne ilmeisesti johtavat pois valtakunnasta maailmaan ja ne kuulema sisältävät kehoitusta noituuden harjoittamiseen.

    Ihmeellinen on tällainen ajatusmaailma. Kristittyjen kova ydin ei hyväksy kirjoja, Vaikka kirjat ovat täynnä nasaretilaisen puusepän kertomaa sanomaa.

    VastaaPoista
  24. Olen pikimusta uskovainen.
    Itken aina,kun katson videolta Tolkienin Kuninkaan paluuta.

    VastaaPoista
  25. Ruotsalainen P.O Enqvist on kirjoittanut, että ensin hän piirsi karttoja ja vasta sitten kirjoitti kirjoja.

    Aluksi karttapiirrokset koskivat omaa kylää, mutta aiheen tultua tuikitutuksi piti siirtyä muualle. Hän alkoi piirtää keksimäänsä maisemaa.

    Kerran hän sitten päätti kirjoittaa karttansa maisemasta kouluaineen.


    T.

    VastaaPoista
  26. Narnia-kirjat ovat lastenkirjoja, tarkoitetut lähinnä 8-12 -vuotiaille lukijoille. Mutta ne eivät ole suinkaan niin yksinkertaisia, kuin monet tuntuvat ajattelevan niiden olevan.

    Narnia-kirjat ovat Lewisin omin sanoin "olettamus" siitä, millainen olisi kristinusko puhuvien eläinten ja ihmisten yhteisessä maailmassa.

    Se on kuitenkin vain yksi lanka kudosta, jonka muodostavat monet ainekset antiikin tarinoista ja pohjoisesta mytologiasta sekä keskiajan ja renessanssin maailmasta, joiden asiantuntija C.S. Lewis oli.

    Jos joku ei siedä lainkaan kristinuskoa, hän ymmärrettävästi karttaa aikuisena Narnia-kirjoja. Lapset ovat suvaitsevaisempia.

    Jotkut ateistitkin pitävät kyllä tämän entisen ateistin lastenkirjoista, mutta yleisesti voisi sanoa, että ateistit ovat ahdasmielisempiä kirjallisuuden suhteen kuin kristityt, jotka ostavat vuodesta toiseen ateististen, jopa avoimesti kristinuskoon vihamielisesti suhtautuvien kirjailijoiden teoksia ja lukevat niitä suvaiten erilaisen maailmankatsomuksen.

    Narnia-kirjojen teemoista ks. esim.

    http://narniassa.vuodatus.net/blog/category/Narnia-kirjojen+teemat

    VastaaPoista
  27. Anonymischer Freund Alangostiistaina, 31 maaliskuuta, 2009

    Anna Amnell

    Asiahan lienee laajoihin selvityksiin perustuen siten kuten tuot esiin, että "yleisesti voisi sanoa, että ateistit ovat ahdasmielisempiä kirjallisuuden suhteen kuin kristityt".

    Mutta jos taas huomioidaan se, että ateistit taas noudattavat erilaisia ajanlaskuja kuin tyhjää vaan, taitaa tulla näillä ikiaikaisen hyvän ja pahan välisen kamppailun alueilla tasapeli.

    VastaaPoista
  28. Tuota karttateosta olisi voinut hyvin täydentää jo yllämainituilla Neuvostoliittolaisilla sotasaaliskartoilla. Ne kattoivat koko Aunuksen ja Vienan 1:100 000 mittakaavassa (myöskin itä-Suomen). Venäjän Lapin länsiosasta on olemassa vastaava aineisto. Lisäksi rintamailta on olemassa runsaasti karttoja 1:50 000 mittakaavassa. Suomalaiset (ja Saksalaiset pohjoisessa) painoivat omaan käyttöön näistä kartoista "Itä-Karjalan kartaston" jossa osaan karttalehdistä ehdittiin vaihtaa suomenkielinen nimistökin.
    Näitä karttoja olisi varmaan ollut saatavissa samoista lähteistä kuin nyt julkaistu aineistokin. Yhdysvaltain kongressin kirjastossa pitäisi myös olla varsin täydellinen kokoelma.

    VastaaPoista
  29. 100:sta kirjasta puuttuu:

    Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä. 2007.

    ..jännittävyydessään päihittää monet sepustukset..

    VastaaPoista