Sivun näyttöjä yhteensä

26. maaliskuuta 2009

Piiloutunut Jumala



Tämä ei ole uskonnollinen kirjoitelma vaan sisältää pari vastaväitettä itse kirjoittamaani.

Romaanin kirjoittaja ja usein kertoja on ”Jumala”, joka on kaikentietävä ja kaikkivoipa. En tiedä, miten tietoisesti Väinö Linna esitti huonon vitsinsä Jumalasta kulonpolttajana ”Tuntemattoman sotilaan” alussa. Hänen romaaninsa muistuttaa kuitenkin hyviä jännityskertomuksia siinä, että tapahtumia ohjaa välttämättömyys (Jumalan käsi), joka on perinteen mukaisesti piilotettu tekstiin.

Jännityskertomus ilman yllätyksiä on yhtä outo ajatus kuin murhenäytelmä, jonka päähenkilö säilyy hengissä tai kolhuitta.

Salapoliisikertomuksen tarkoitus on säilyttää kosminen tasapaino. Sen takia murhan merkitys on keskeinen. Todellisuus on niin toinen. Kaikki kuolevat. Murhat ovat melkein poikkeuksetta mielenkiinnottomia eli pelkästään surkeita.

Dostojevskin keskeinen rooli ei taida sittenkään olla ”Rikoksen ja rangaistuksen” selitys kahdesta henkirikoksesta ja niiden tutkinnasta ja rangaistusta, joka näyttäisi sisältävän kuin kirkastuksen. Todellisuudessa murha ja murhan selvittäminen on yleinen, pakanallinen ajatus. Jos yksilön rikos jää sovittamatta, rangaistus kohtaa yhteisöä.

Selitys voi olla toisessa kirjassa, ”Karamazovin veljeksissä”. Siitä mainittiin eilisissä kommenteissa. Käytettävissäni on Pevearin ja Volokhnonskyn uusi englanninnos (2002).

Voltairen lause Jumalan hyödyllisyydestä ja siitä, että hänet pitäisi tarvittaessa keksiä, esitetään kirjassa kolmella suulla, aina pilkkana ja luultavasti osoituksena läntisen ihmisen pintapuolisuudesta.

Syvän ongelman esittää Ivan toisen kirjan kuudennessa luvussa.

”Jos ihmisten usko kuolemattomuuteen tuhottaisiin… mikään ei olisi enää moraalitonta, vaan kaikki olisi luvallista, myös ihmissyönti. Ellei ihminen usko Jumalaan eikä kuolemattomuuteen… itsekkyys ja pahanteko on sekä sallittua että välttämätöntä, järkevää, kukaties ylevintä ihmisen tilanteessa.”

”Ei ole hyvettä ellei ole kuolemattomuutta.”

Tämä on Ivan Fjodorovitshin mielipide. Sitten isä tapetaan ja yksi pojista tavataan survin kourassa, verta, rahaa…

Tappaminen merkitsee kuolemattomuuden kieltämistä eli kuolemaa ja siis hyveen mahdollisuudenkin pyyhkimistä pois.

Samaan teemaan palataan suurinkvisiittorin kohtauksessa, jossa korkea kirkollinen viranomainen todistaa sitovasti Jeesukselle, joka on yllättäen noussut kuolleista, että teko on täysin harkitsematon ja häiritsevä, ja toimittaa hänet uudelleen ristiinnaulittavaksi.

”Rikos ja rangaistus” oli Dostojevskin ensimmäinen (tai toinen) kirjallinen menestys, Karamazov hänen viimeinen romaaninsa ja kukaties keskeneräinen.

Tie kulkee yksilön – Raskolnikovin – teosta, paljastumisesta ja rankaisemisesta Karamazovin tiheikköön, jossa kolme veljestä ja avioliiton ulkopuolella syntynyt veli ovat eri tavoin ”syyllisiä” ja muutamia muita on aihetta epäillä.

Kaikkitietävä kertoja ei olekaan kaikkitietävä, vaan hänelle rakentuu rooli kuvatuissa tapahtumissa. Kielen kerrokset käyvät toisiaan vastaan.

Selitykseksi riittää, että puhe on yksityisestä ja yhteisestä syyllisyydestä. Vain Venäjä käsittää tämän. Jos yhteisö on syyllinen, sitä ei voi rangaista.

Tähän on sanottu näsäviisaasti, että Stalin rankaisi. Se on eri keskustelua, asiaan kuulumatonta.

Kun kaikentietäväksi luultu kertoja on sekoitettu tapahtumiin, isä-Karamazovin murhaaja paljastuu. Hän on Dostojevski.

Ei ihme, että hän kuoli muutamia kuukausia kirjan valmistumisen jälkeen.

Ivan, jonka käsityksiä edellä on lainattu kertojan ja Dostojevskin suulla, suistuu romaanissa täysin järjiltään – ja hänen lausumansa johtaa nähdäkseni lähinnä totalitarismin mekanismeihin…

Piiloutunut Jumala, Deus absconditus, on yhtä tunnettu asia. Usko etsii ymmärrystä; ymmärrys ei voi tavoittaa uskoa.

13 kommenttia:

  1. Uskoisin ymmärtäväni, mitä kirjoittaja tarkoittaa. Täydelliseen ymmärrykseen en kuitenkaan usko. Siinä mielessä olen fanaatikko.

    VastaaPoista
  2. eikös tuossa ole kasvot... hymyilevän pakkasukon kasvot. Ymmärsin kuvan väärin tai en. Viskaan kommentin... havaitakseni, että tarina kulkeekin aivan muualla.

    VastaaPoista
  3. Olen mykistynyt.

    Totta - romaani(n)kertoja on ikäänkuin jumalan asemassa.

    Mutta olemmeko me ('vapaassa maailmassa') kaikki (yksilöinä) yhtä karmeassa tilanteessa kuin Sheheradzade? (Ehkä ;]

    Luen paraikaa Riivaajia sekä Anton Pavlovitsin Sahalinia - aikoinaan kesken jääneitä lukuprojekteja.

    Sahalin on loistava. Kehun sitä joskus myöhemmin (itsehän paremmin tiedät).

    Mutta niin on tuo Gogol-pelle Dostojevskikin, joka rämisyttelee pyhän ja pahan väliä käyden joskus aina hirvittävissä - sanoisinko nietzsceläisissä - kuiluissa joskaan ei niihin jämähtäen kuten hieman säälittävä Zarathustramme (Ivan Karamazovin hahmossa Nietzschen älyn väsyneet harharetket saavat kylmän ja kyynisesti dramaturgisen lopun - väiaikaisesti?).

    ***

    Tämä on/oli vain 'intro'.

    Kirjoitin pitkän kommentin, mutta en julkaise sitä tässä enkä muualla - ainakaan vielä.

    Dostojevskin 'omaksuu' helposti, mutta kuten Woody Allen sanoi Bergmanista ja etenkin Tsehovista: minä yritin kirjoittaa tuosta vain - tarinoita - kuin Tsehov/Bergman - ei onnistunut koskaan!

    Ne jutut eivät toimineet niinkuin esimerkiksi Tsehovin Aro tai Nainen ja sylikoira (mainitsen nämä, koska niissä ja niiden lopetuksessa ei todellakaan ole 'mitään mieltä') - - - jne.

    *
    Lopetan tähän tällä erää. Tulen urputtamaan näistä asioista lisää.

    Kuolema nimittäin lähestyy - päivä päivältä...

    VastaaPoista
  4. itsekkyys ja pahanteko on sekä sallittua että välttämätöntä... on väärinkäsitys. parempi tehdä, mitä itselleen toivoisi. saanhan enemmän kun minä ja kaikki muut tekevät minulle hyvää...

    VastaaPoista
  5. No niin, muistin oikein - muistelin nimittäin juuri edellisessä ketjussa noita Ivanin sanoja.

    Ja haukuin Suurinkvisiittorin logiikan typeräksi.

    Mutta miten voit edes epäille, etteikö Linna kirjoittanut Tuntemattoman alun vitsiään täysin tietoisena herjana???

    Ihme ettei saanut siitä sakkoja, kuten kuulemma se toimittaja, joka otsikoi uutisensa salaman polttamasta kirkosta "Herra poltti huoneensa".

    Luen Linnaa parastaikaa ja tottahan se on, että hänen vanhanaikainen romaanikäsityksensä hieman häiritsee. Siis se, että hän jakelee tuomioitaan henkilöistään kuin jumala: tämä on paska, tämä on jalo.

    Nykyromaanissa lukijan annetaan itse tehdä tällaiset päätelmät.

    Sitä paitsi me lukijat emme aina usko Linna-jumalan tuomioita.

    VastaaPoista
  6. Jopa tuli tunne Kemppisen sihtaavan ajatustensa läpi ja tämän kirjoituksen kautta Leo Tolstoin Omantunnon Kujanjuoksua.

    Kirjoituksesta löytyy myös tyypillinen lakimies(kompleksi), joka ilmenee Jeesus-Stalin-rikos yhteneväisyyksistä joissa lumi korostuu puhdistavana tekijänä.

    Rauno Rasanen puolestaan osui naulankantaan. Kyse on kuolemanpelosta. Joka joillekin merkitsee etääntymistä ajasta ennen syntymää.

    VastaaPoista
  7. Älä tee toiselle, mitä haluaisit tehtävän itsellesi, sillä hänellä saattaa olla eri maku

    VastaaPoista
  8. K:
    " ..ymmärrys ei voi tavoittaa uskoa."

    Sellainen ymmärrykselle (itse) ohjelmoitu limitteri.

    VastaaPoista
  9. Luin tässä taannoin kirjan, siinä oli murhakuvaus, joka on siitä lähtien kaihertanut mieltäni. Myöhemmin sain kuulla että oli kyse kesken jääneestä kirjasta ja se kai osittain selittää asian.

    Niin, siis… miksi Smerdjakov pyyhki paperinpainimen puhtaaksi ja laittoi sen paikoilleen? Hänhän halusi osoittaa että murhaaja, siis Mitja oli toiminut harkitsemattomasti, kuin äkkipikaisuuksissaan, jättäen rahojen päällyspaperin todisteeksi itseään vastaan. Miksi ei myös paperinpaininta, murha-asetta? Verinen paperinpainin surmatun vieressä olisi tehostanut vaikutelmaa: tässä uhri, tuossa ase, tuolla revitty käärinpaperi, murhan motivaatio. Näin lavastus olisi ollut täydellinen. Sillä eihän Smerdjakov tiennyt mitään survimesta; ja jollakin Mitjan täytyy surmata isänsä. Miksei siis tuo paperinpainin, jolla hänet on jo surmattu? Sehän olisi ollut täysin loogista.
    Kyseessä on siis kirjailijan tekemä virhe. Erehdys. Hänen on ensin täytynyt miettiä kuinka Mitjan syyllisyys todistetaan ja vasta sen jälkeen kuinka surma varsinaisesti tapahtuu. Hän keksii survimen todistajineen Mitjan syyllisyyden vahvistamiseksi, mutta myös siksi, että jollakin hänen on lyötävä Grigoria. Ja häntä Mitjan on lyötävä sen vuoksi että saadaan aikaan veri, joka lopullisesti sinetöi Mitjan syyllisyyden. Ja kun on survin, ei tarvita paperinpaininta verisenä todisteeksi, sillä sehän olisi vääjäämättömästi osoittanut että Mitja on syytön. Sen vuoksi Smerdjakov toimii vastoin logiikkaa ja kuvaus Fedor Pavlovitsin surmasta ontuu.
    Ilkka Pasanen

    VastaaPoista
  10. ad petja

    ...eri maku. riittää kun yli puolet on onnellista porukkaa.

    VastaaPoista
  11. linnan tuomiot.

    linna piirsi karikatyyrejä. sitä paitsi vain veteraanilla on mielen maisemaa oikeaan tulkintaan. muille se on hampurilainen elämysten pikaruokalassa.

    VastaaPoista
  12. Ehkei ne Linnan hahmot nyt sentään karikatyyreja ole, mutta vahvasti tyypiteltyjä. Puhun nyt muistakin kirjoista kuin Tuntemattomasta.

    Mutta siitä Laineen leffasta puheenollen: oletteko samaa mieltä, että nykysilmin vain Lindmanin Lehto on katu-uskottava tyyppi?

    Muut siinä filmissä ovat enemmän tai vähemmän karikatyyreja. Muistelen JK:n arvostavan Siimes-Määttää, mutta en ihan jaa sitä tunnetta.

    Kas, kun minä olen kasvanut Kainuussa. Kyllähän Siimes hyvin tapailee sitä hahmoa, mutta näyttelee.

    VastaaPoista
  13. Hmm Best forum. [url=http://organicbabyexpert.org/cinamuse-is-the-most-amazing/]Cinamuse[/url].

    VastaaPoista