Sivun näyttöjä yhteensä

24. maaliskuuta 2007

Salaamattomat elämät

Mitä ihmisestä jää kuoltuaan?

Uskonto ja metafysiikka tällä kertaa sikseen – mutta muistoja jää, ja sitten nekin katoavat. Ehkä maailmaan mahtuu muistoja vain määrälti.

Valokuvassa on 56 avioparia ja sukulaista. Kuva on otettu melko tarkkaan puoli vuosisataa sitten.

Nyt kuoli ja viikon päästä haudataan Esko, talojen rakentaja kuten Taata.
Taustalla oleva talokin on kuollut.

Kuvaajasta vasemmalle oli se iso kivitalo, jonka paikalla on nyt jokin halpahalli.

Eläessään se talo oli Suomen 1930-luvun lopun tulevaisuususkon vertauskuva. Arkkitehtuuri oli funkista, jota oli jatkettu ja ”paranneltu” omasta päästä.

Tuo takana näkyvä talo, jonka rakennustelineiltä putosin kerran, on tyyliä ”Jussi Lappi-Seppälä” eli sodanjälkeistä sekamelskaa, jonka jälkeen tuli vielä pahempaa, nimittäin huonosti tehdyt betonielementit.

Tehdäänköhän Suomen rakentajista koskaan lauluja? Tulokset eivät olleet välttämättä niin häävejä eivätkä kestäviäkään, mutta ihan sama oli asia niiden, jotka rakensivat maan 1860-1910 ja loivat sen näkymättömät rakenteet.

Tässä kuvassa on sodanjälkeisen Suomen rakentajia.

Esko esitti prinssiä Nuorisoseuran kuuluisassa Prinsessa Ruususessa, joka oli suuri menestys vuonna 1945 tai niillä main. Se oli suvun ja tuttavapiirin yhteishanke. Lapuan Nuorisoseuralla yleisöä oli yli tuhat kerralla.

Tämä siis näkymättömistä rakenteista.

Hauska ettei tarvitse nyt puhua sodasta eikä verisistä vaatteista. Nyt kuollut sukulaismies oli kyllä sotilaslentäjä – kaikki Taata neljän tyttären miestä olivat Ilmasotakoululta, ja Esko heistä kuitenkin kauhavalainen – mutta sotatilan aikana hän ei ehtinyt koulutuskeskusta pidemmälle. Sotien jälkeen kaikkein ikävimpänä aikana hän oli au-opettajana, kunnes kouluttautui rakennusmestariksi.

Hyvä niin. Kaksi vanhempaa veljeä oli kaatunut.

Ja näkymätön rakenne: vanhemmat olivat kansakoulunopettajia sivukylältä.

Tämä nyt puheena oleva henkilö vastaa paljon paremmin minun käsitystäni pohjalaisesta miehestä kuin yleistä mielikuvaa pohjalaisista. Hänessä ei ollut mitään silmiinpistävää eikä uhoa. Hänellä ollut mitään tarvetta tuoda itseään esiin, ei levennellä eikä isotella. Sen sijaan hän oli sitkeä ja ahkera ja hyvin luotettava.

Viimeiset vuotensa hän oli omaishoitaja, kunnes joutui omaishoidettavaksi.

Olen tavannut siellä Pohjanmaalla ihmisiä, jotka ovat asettuneet näytteille. Kuten koko maassa, sielläkin sodan jälkeinen aika oli kuitenkin suurta kansainvaellusta. Hyväonnisilla näyttää kyllä olevan tapa palata lopuksi synnyinseuduilleen. Tämä perhe asui vuosia ainakin Rovaniemellä, Honkajoella, Kittilässä ja Ivalossa ja lisäksi Lohjalla. Lopuksi palattiin lähtöpaikoille.

Kesäisin kumminkin tavattiin ja saatettiin asettua valokuvaan omenapuiden alle. Tämän perheen purkautuminen Fiat-viisisatasesta oli nähtävyys – vanhemmat ja viisi lasten, joskus mummu lisäksi. Autossa oli voimaa ja vääntöä ajomatkoihin maan päästä päähän – puolen litran moottori ja hevosvoimia 20.

Ei pidä väittää kenenkään elämää onnelliseksi. Ei elämä ole sellaista. Kyllä jokaiselle on vähintään tarpeeksi vaivaa ja vastusta.

Siitä huolimatta kuvan katseleminen ja muistojen kuljettaminen panevat esittämään lausunnon: etuoikeutettua väkeä. On pärjäilty. Yllättävää on ammattien selkeys ja avioliittojen kestävyys. Neljä –viisikymmenvuotisia avioliittoja, ainakin yksi jo yli 60 vuotta, eikä tosiaan yhtään avioeroa. Lapsia useilla neljä tai viisi.

Olen yhä tiukemmin sitä mieltä, että perinnönjako tekee ihmisistä mielipuolia; valitettavasti siihen törmää jatkuvasti, minäkin. Tietääkseni nyt ei ole sitä ongelmaa. Kun Taata kuoli, sen jälkeen jääneen kiinteän omaisuuden kanssa oltiin kyllä ihmeessä.

Haluaisin väittää menneisyyden haaveilijoiden tapaan, että runsas raha tekee hulluksi. Jos sitä ei jää liiemmin, ei yleensä jää pahoja välejäkään eikä pahoja muistoja.

Hyviä sitäkin enemmän.

13 kommenttia:

  1. Tarkoitatko Suomen rakentajia vai rakentajia Suomessa. Tulee mieleeni ensinnä se kesällä töitä tekevä ja talvella nälkää näkevä muurari. Nykyään muuraritkin taitavat mennä talveksi Espanjaan, kuten Suonenjoen mansikanviljelijät, jotka tarvitsevat Suomea halvempia elinoloja, sillä jos liian suuri sato ei mätäne pellolle, niin sato on liian pieni, mutta koskaan ei mene hyvin. Niin on päätetty.

    Taas alkavat muurarit olla arvossaan, mutta betonielementtitekniikan luominen oli niin iso projekti, että siitä ei hevin luovuta. Maassamuuttajat betonilähiöt uusiksi kotikylikseen rakensivat. Rakennusten eliniäksi laskettiin noin sukupolvi.

    VastaaPoista
  2. Tuo on ideaali: sitkeä, ahkera ja hyvin luotettava - ei tarvetta tuoda itseään esiin. Viidan betonimylläristä ei ole kai tehty lauluja, mutta Sinisalon tulkinnan olen kuullut. Meillä siitä pidettiin. Rakentamisen ohella sisältää muutakin

    ...Sade avaa korvat nukkujalle
    sade avaa varjot kulkijalle
    sade avaa kuulon, kävelyn sisäänpäin...

    VastaaPoista
  3. a-k.h:lle.
    Suomenjoen mansikanviljelijät voisivat hyvin jäädä sinne Espanjaan.

    Espanjan, Belgian ja Puolan mansikat ovat paljon parempia ja täysin MTK-vapaita elintarvikkeita.

    VastaaPoista
  4. Ad A.K-H.:

    Vaikeita asioita, arka kohta. Isoisä rakensi mielttömyyksissään ikuisuutta varten niin että talon kellari luokiteltiin I lk:n pommisuojaksi.

    Talon iäksi jäi 70 vuotta, koska kunnalla (kaupungilla) oli toisia ajatuksia kaavasta.

    Kuulemani mukaan noissa 60-luvun betonelementtitaloissa on vaaran paikkana huonosti haponkestävä rauta. Sukulaisia asuu näissä Hakan ja Puolimatkan taloissa Tapiolassa.

    Rehellisesti en tiedä, kauanko ne pysyvät pystyssä ja kauanko pitäisi.

    Kaupunkien vanhat "kivitalot" näyttävät kestävän 150 vuotta. Pakkasrajasta etelään tuhat vuotta ei ole erikoinen ikä kivirakentamiselle, mutta taas tulee asia, jota en tiedä - väittävät ettei sellaista laastia osata enää tehdä.

    VastaaPoista
  5. Ad Anomymous:

    Sinisalolle ja Viidalle "kuului" naureskella. Taannoin ostamani Sinisalon kahden levyn satsi suomalaista runoutta ja proosaa - etenkin Viitaa ja Linnaa, järisyttää mieltäni.

    Onneksi tapasin Sinisalon kerran rauhassa ja ymmärsin innostua.

    VastaaPoista
  6. Requiescat in pace.


    "Mitä jää? Se on roskaa roskaa vaan
    ja elämä kaukana jatkaa kulkuaan."

    H.Salo

    VastaaPoista
  7. Vaikka en aatteen miehiä olekaan, niin sinisalo on aina kolahtanut. Ei hän tuntemattomassakaan jätä kylmäksi - kaukana siitä.

    Hiukan siristystä silmässä ja herrat saavat huutia sopivan murteellisesti. Työläinen jää siinä näyttelijäksi Sinisalon rinnalla.

    Rakentaminen liittyy lapsuuteen. Eka kerran olin matkatöissä Tuupovaarassa. Joensuusta käsin. 15 vuotiaana. Mestarin morriksella mentiin. poka täynnä. lähtö varhain ja paluu myöhään. ja ne jutut. Ei ollut työsuojelutarkastajia. Naulan nyhtämistä. Tauot minuutilleen - oli isän ohje. Taisi jäädä päälle.

    kaikki koulukesät menivät siihen tapaan. Muistan kerran, kun kaverit tulivat työmaalle katsomaan. piikkasin väärin valettuja betonikansia pois. kuulemma mies heilui enemmän kuin piikkauskone. no - massoissa oli eroa - 17 vuotias hujoppi contra hirmuinen tärystin.

    VastaaPoista
  8. Kun rakentajaisäni sitten kuoli, hänestä oli jäljellä vain kuori ruumishuoneella. Narsissi rinnalla. Minäkin olen joskus siellä. Ihminen on tässä ja nyt. Armollista, että kahleiden raahaaminen päättyy joskus. Aina se tosin on jonkun mielestä liian varhain.

    VastaaPoista
  9. Isoisäni eli pidempään kuin lapsensa. Yhdeksänkymmentä ylittänyttä tavatessani hän harmitteli sitä, että piti vielä herätä täällä. Olisi mielummin ilmoittautunut siellä, missä siipiä jaetaan. Hän on nyt siellä.

    VastaaPoista
  10. Isoisäni oli tekijämies.
    Teki joltisenkin joukon taloja, saappaita sotilaan astua ja ontuen teki kolmattakymmentä lasta.

    Minä olen itsestäin taakse päin ensimmäinen joka ei ole syntynyt samalla maalla kuin minusta 17 polvea taakse päin.

    Nyt ei Kotiniemessä asu enää ketään ja talo on sortunut järveä kohden. Isäni asuu muutama kilometriä etelään vaimonsa, äitini pikkuserkun, ruukin raunioitten läpi virtaa verkas vesi ja se sauna jossa syntyi 5 tätiäni, on nyt serkkuni mökin pihalla.

    Piha jolle 40 vuotta sitten ilmestyi 20-30 serkusta, työtää ratamoa ja lähikoulun ikkunoissa on pahvit.

    Minulla on enemmän sukulaisia Göteborgissa, kuin kunnassa jonka ensimmäiset asukkaat olivat Verdais Antti ja vaimonsa, Manchesterissa enemmän kuin Helsingissä ja todennäköisemmin törmäisin samaa verta olevaan Wexfordissa kuin Vertaalassa.

    Mustatakkista kummitusta ei kukaan ole nähnyt 15 vuoteen.

    Aikani harsuuntuu.

    VastaaPoista
  11. Siitä rakentamisesta...

    Olin kerran tekemässä kuvakatselmusta Kauhavasta. Se jäi jostain syystä kesken, eikä muokkaaminen enää onnistu, kun tunnukset on unohtuneet. Muutama kuva on paikallaan, ja ajatus on edelleen tallessa. Ehkäpä teen siitä joskus ehjän: Saa silti katsoa

    VastaaPoista
  12. Valitettavasti vain muutama Kauhava kuvistasi näkyi.
    Itse olen kerännyt Kauhava-kotiseutukokoelmaan mm. postikortteja, joita on noin vuodesta 1903 alkaen löytynyt.
    Myös kauhavalla syntyneen Adolf Luomasen kortti- ym.tuotantoa olen kerännyt.
    Olen tallettanut myös Kauhavalla asuneen Kullervo Kemppisen kustantamia lappi-aiheisia (Saariselkä) kortteja. Niitä on 5 erilaista. Jos enemmän, niin olisin asiasta kiinnostunut!
    Kullervo lienee Jukan lähisukua?
    Isä?

    Juhannusterveisin

    Asko Luostari

    askoluostari(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Ad Asko Luostari:

    Kyllä kuvia on - isäni kuvia hyvin säilyneinä aika suuri määrä.

    Oli onni etä velivaiajani Mikko löysi ja skannasi isoisämme Martti Nurmen valokuvai 1920-luvulta. Hänhän myös valokuvasi lukuisien muiden toimiensa ohella.

    Lähetä sähköposti niin saat flickr-osoitteeni, jossa on satakunta kuvaa.

    jukka.kemppinen@gmail.com

    VastaaPoista