Sivun näyttöjä yhteensä

6. maaliskuuta 2007

Raskolnikov ja Linkola


Raskolnikovilla on aate, Myshkinillä ei.

Raskolnikov järkeilee yli-ihmismoraalin ja tappaa kirveellä eukon, joka ei ansaitse elää. Myshkin on hyvä ihminen, joka on jopa vailla Linkolan suojeluspyhimyksen, DonQuioten toiminnan vimmaa.

"Kulje ohi ja anna anteeksi onnellisuutemme."

Ehkä se olisi ollut "Idootille" soiva hautakirjoitus.

Tshehov ja Joseph Conrad kirjoittivat ihmisistä, jotka syöksyvät väkivaltaan todella hyvän asian puolesta. Tshehovin lääkäri, joka käsittää johtamansa hullujenhuoneen epäinhimillisyyden, joutuu itse potilaaksi. Hän on häiriötekijä. Conradin "Anarkistit" piirtää Linkolan ajatusmaailman. Mies kulkee Lontoossa pommiin kääriytyneenä ja tuntee itsensä voittamattomaksi.

Tämä on totta. Conrad kuvitteli itsemurhapommittajan sata vuotta sitten, kun Freud oli juuri keksinyt väittää itsesäilytsviettiä ihmisen perustavaksi ominaisuudeksi.

Lenin ja hänen joukkionsa osoittivat, etteivät eettiset kysymykset, kuten oikeudenmukaisuus, kiinnosta vallankumousta, paitsi silloin, kun niillä on tarkoitus petkuttaa hyväuskoisi hölmöjä.

Freud oli avainsana. Freud oli vuosisadan suurimpi oivaltajia. Hänen oivalluksensa ovat osoittautuneet kohta kohdalta vääriksi siksi, että hän esitti ne tieteenä eli yleisinä totuuksina, vaikka ne olivat sinänsä uskottavia havaintoja, jotka olivat tosia vain muutamista Wienin seurapiirinaisista.

Linkolan "Toisinajattelijan päiväkirjasta" ilmestyi 1979 ja oli totta. Se oli merkittävä teos. Bertrand Russel ymmärsi ydinaseiden uhkan ja vaati ensin, että Neuvostoliitto oli riisuttava ydinaseista ja sen jälkeen, että Ison Britannian oli irrottautuva yksipuolisesti näistä murhavälineistä, koska sen jälkeen muu maailma seuraisi esimerkkiä.

Taiteilijat ovat monissa tapauksissa löytäneet pimeyden sydämen ja esittäneet ratkaisun, kuten Conrad: kauhuun on tunkeuduttavat perille asti, vaikka siellä odottaisivat belgialaisten liikemiesten paalun nokkan seivästämät irti hakatut päät ("Outpost of Progress"). Pimeyden sydämeen löytää vain ihminen, joka ei tingi ihmisyydestä, vaikka se olisi kuinka epärationaalista.

19 kommenttia:

  1. Penajulkisuus voi tuottaa kettumaisia perässähiihtäjiä.

    Kuulin eilen kummallisen rapin radiosta. Siinä halvennettiin sisäasiainministeriä tavalla, johon suomessa ei ole totuttu. ei kuullostanut huumorilta. punaisten iskulauseet lahtarien korvissa olivat iltasatuja siihen verrattuna.

    käväisi ajatus, ovatko räppärit rakentamassa uutta koijärveä

    mielummin freud marx engels et jungia.

    VastaaPoista
  2. Olenko minä puhunut samasta asiasta?

    VastaaPoista
  3. Teollistuminen ja sen myötä syntyneet teknologiat kai päästivät kehityksen rajoittamattomaan vauhtiin. Liikenteessä on nopeusrajoituksia etenemisen turvallisuuden vuoksi. Teollistunut maailma ehtii tehdä sadassa vuodessa peruuttamattomia virheitä, joihin nuijamiehet eivät ole kyenneet vuosimiljoonien aikana.
    Asiaa eivät auta kehityksen kärjessä kulkevat tiedemiehet, joilta kuulee tuon tuostakin, eiku - eiku näin, ei sittenkään, vaan näin... Sellaisilla eväillä pannaan jäämerellä pakki päälle ja ruori paapuuriin, että kylki varmasti leikkaantuu. Onneksi on kansituolia ja jatsia.

    VastaaPoista
  4. "Lenin ja hänen joukkionsa osoittivat, etteivät eettiset kysymykset, kuten oikeudenmukaisuus, kiinnosta vallankumousta, paitsi silloin, kun niillä on tarkoitus petkuttaa hyväuskoisi hölmöjä."

    Vallankumous käynnistyi kohti oikeudenmukaisuutta, mutta kuten itse toteat, sen pitää perille päästäkseen tohtia koluta pimeyden sydämen kautta.

    Taiteilijat on heikkoja, tai sitten realisteja, sillä eihän todella edes puutarhanhoito ole kovin tärkeää.

    VastaaPoista
  5. Linkolan tilanne on vaikea. Hän on määritellyt pääviholliseksi ihmiskunnan, mutta kuuluu siihen itse. Hän antaa luonnolle mielen, vaikkei sillä sitä ole. Eihän sitä ole ihmiskunnallakaan. Pakanuudessa ilmeni hyvin selkeästi ihmisen tarve luonnon sieluttamiseen, yritys antaa luonnolle mieli. Sitä samaa yritää ihmiskunnan osalta esim. kristinusko.

    Taitaa Linkolaa, kuten monia muitakin, vaivata myös jeesuskompleksi. Karussa ammatissaan ja elämäntavassaan hän käy ristille joka päivä meidän puolestamme. Mutta rohkeutta häneltä ei puutu. Kääntääpähän vain toisenkin poskensa yhä uudestaan.

    VastaaPoista
  6. ad Keijjjo

    Kuusta katsoen vallankumous on vallan käyttämistä. Harvasta sellaisesta kuuluu muuta möykkää kuin, että liittykää meihin. Välissä listitään niitä, jotka kärsisivät muutoksesta eniten. Sen jälkeen ovat edessä samat arkiaskareet, kuin ennenkin. Kunnes joku ottaa taas vallan. Höpöä.

    VastaaPoista
  7. Venäjän ongelma oli hallitsijan murhanperinteen katkeaminen.

    Kun hallitsija oli kansan edusmies jumalan edessä, saattoi kansanmurhan hoitaa perheen kesken.

    VastaaPoista
  8. Linkolan ajattelu pelkistettynä on, että ihmiskunta tuhoutuu omaan ökykulutukseensa, jos ei tehdä miljardiluokan kansanmurhaa. Valinta on omasta mielestäni kohtuullisen helppo: antaa tuhoutua vaan. Jos jokin laji ei osaa hillitä pöhötautiaan ja turvata siten eloonjäämistään, niin ehkä sellainen laji joutaakin sitten mennä. Ei sellaisen takia kannata rakentaa tuhatkertaista Auschwitzia. Itse en ainakaan viitsisi tappaa kuutta miljardia ihmistä, jotta satatuhatta pelastuisi. Varsinkaan, jos sen joutuisi tekemään ideologisen uskon eikä varman tiedon pohjalta. Millaista niiden jäljelle jääneiden elämä voisi muka olla sellaisen verilöylyn jälkeen?

    VastaaPoista
  9. Tämähän on hirvittävän synkkää.
    Pentti, jos luet tätä, niin kirjoita jotain aivan toisin ajattelevaa ja positiivisesti kuohuttavaa.

    VastaaPoista
  10. Tässähän kärtetään keskustelua anarkismista. Hyvät asiat tulevat toimivan demokratian kautta. Yksi ääni per nenä. Tyhmät soraäänet hukkuvat massaan - pelottavatkin.

    VastaaPoista
  11. Kemppinen kirjoitti: "Raskolnikovilla on aate, Myshkinillä ei."

    Dostojevkskin Myshkin oli hyvä ihminen, mikä ymmärrettävästi hämmensi (kuka sanoikaan: "Tee aina oikein; se ilahduttaa muutamia ja lyö loput ällikällä." Kuulostaa jenkiltä, en muista.), mutta luonnollisesti esti aatteen omaksumisen - aate on jähmettynyt asenne, akseli, jonka ympäri aatteen ihminen kiertää koko maailman. Vastustajat se hämää peilillä, koska se yllyttää luomaan vastakkaisen janan, akseli sekin. Tuore esimerkki on "Axis of evil".

    Kemppinen kirjoitti: "Freud oli vuosisadan suurimpia oivaltajia."

    Eilen pääteoksensa kokonaan suomeksi viimein saanut Marcel Proust oli vuosisadan suurimpia kokijoita, neuroottinen itsehavainnoitsija. Freud ja Proust - eikö tässäkin vastakkaispari? Jos Kemppisen esittämä arvio on oikea, Freud oivalsi potilaidensa neuroosit, mutta saattoi erehtyä oivallusten yleistettävyydessä. Hän sovelsi tieteensä metodia ja uskoi saaneensa tieteellisiä, siis yleistettäviä tuloksia (induktio-deduktio, siten se menee). Proust kertoi itsestään, sovelti tuntemaansa taiteen metodia, ja hämmästyttävästi myös saavutti taiteen tuloksen, yksityisen kokemuksen onnistunut esitys sai aikaan miljoonien itseymmärryksen, siis sikäli yleistettävyyden, vaikka sitä ei voikaan ennustaa tai edellyttää.

    Linkola ja Kristus - toinen sanoo mikä on hänen totuutensa, ongelma, jonka ratkaisemiseksi elämän JA kuoleman on pyörittävä, eikä kukaan seuraa. Toinen on tie ja elämä, ja miljoonien mielestä totuus.

    VastaaPoista
  12. Asiasta viidenteen

    Mikä taika on tässä:

    "NIX NIX 1506 Notary Sojac - Älkää surko! - Saperlipopette!"

    Viihdyttävä, mutta käsittämätön merkintä. what does it mean?

    Ei Ei 1506 Sojacin Notariaatti - älkää surko - saperlin käsinukke?

    VastaaPoista
  13. Ad Anonymous:
    Olen odottanut, että joku kysyisi. Merkintä ja selitys löytyisi blogini hakuruudusta kirjoittamalla siihen esim. Nix nix.

    Kysymys on muinaisvuosieni suuresta elämyksestä, Sarjakuvalehti-nimisen sarjakuvalehden julkaisemasta mestariteoksesta Pekka Pikanen (Smokey Stover). Siitä on olemassa myös kirjamuotoisia muistopainoksia.

    Teos oli kaikkien aikojen hulluimpia. Mitä merkillisimmissä paikoissa riippui kylttejä, joissa luki

    Älkää surko

    tai

    Nix nix 1506.

    Notary Sojac on alukielinen vastine.

    Tiettävästi mikään näistä ei tarkoita yhtään mitään.

    Olen odottanut suotta, että joku lahjoittaisi minulle huoneentaulun, mutta kun mitään ei kuulu, täytynee teettää itse itse pronssiin kaiverrettu plaketti, jossa lukisi "Nix nix 1506". Toinen vaihtoehto olisi väärentää samanlainen dokumentti kuin amerikkalaisilla kollegoilla - erilaisten yliopistojen logoja ja sinettejä ja esimerkiksi näköiskuvia tohtorin papereistani sekä täysjärkisen papereista, jotka sain kerran, kun autoin eräitä psykiatreja jossain tutkimuksessa.

    Ja kaiken ylle kiehkurakirjaimin "Älkää surko".

    Eikö olekin innostava suuunnitelma?

    Katso

    http://tinyurl.com/2pypbo

    VastaaPoista
  14. saperlipopette....

    katsoin linkin

    Melko Mad. Mukavan vikkelää tuo anglosaksinen. pohjoinen viihde on jähmettynyt hankeen.

    VastaaPoista
  15. "Nix nix 1506". Toinen vaihtoehto olisi väärentää samanlainen dokumentti kuin amerikkalaisilla kollegoilla - erilaisten yliopistojen logoja ja sinettejä ja esimerkiksi näköiskuvia tohtorin papereistani sekä täysjärkisen papereista, jotka sain kerran, kun autoin eräitä psykiatreja jossain tutkimuksessa.

    Minulle tuli mieleeni tästä tämän maailman viehkeys. Maahanmuuttajat kävivät pyytämässä minua "tuomariksi" ja maahanmuuttajavastaiset oikeistohörhöt, minua, demarien piiriedustajaa, sitoutumattomien eduskuntavaaliehdokkaaksi.

    Surettaa vain kun nauran.

    VastaaPoista
  16. http://sojack.blogspot.com/

    ...Another phrase that was popular and used by uncle Bill was Notary Sojac which in Gaelic means Merry Christmas and 1506 Nix Nix, which was the hotel room number of a fellow daily news cartoonist Al Posen. I just like saying it...., “Fifteen oh six, nix, nix.” It really flows off the tongue.
    ...
    “sojac” may also be Gaelic for “horsecrap"

    VastaaPoista
  17. saperlipopette

    goodness me
    canastos!, ¡caramba!

    a distributed Web caching systems simulation environment

    http://raminagrobis.livejournal.com/16805.html

    ...for a long time I was labouring under the misapprehension that the twee-est of twee swearwords, 'saperlipopette', was a hapax of Hergé's, since I had only ever come across it in Tintin books. I was disabused of this belief when some time later I stumbled upon a second example of this ejaculation (so to speak), in Proust of all places.

    VastaaPoista
  18. sojacia haasto jenkkiblogisti

    Gaelic: Nollaig chridheil agus Bliadhna mhath ùr!
    German: Froehliche Weihnachten

    VastaaPoista
  19. Voisikohan se olla

    "Notorista hevonkakkaa"

    VastaaPoista