Sivun näyttöjä yhteensä

19. tammikuuta 2024

Totuus ja tosi




Yksinäinen kommentoija (kuvassa) on ihailtava hahmo. Mieleen tulee joku Etäisten laaksojen mies.

Hän huomasi ajatukseni panna julki Paasikiven (kuoli 1956) nasevan ja osuvan kuvauksen V. Putinista.

Selitän hiukan taustaa. “Tosiasia” on sanana ja käsitteenä hyvin nuori. Se tuli kieleen vasta 1600-luvulla ja liittyy tieteen, etenkin kokeellisen luonnontieteen syntyyn.

Erittäin vahvasti ses liittyy filosofi D. Humeen, jonka kuuluisa “giljotiinin” mukaan tosiasioista ei voi johtaa arvoja eikä moraalisia sääntöjä.

Sekä I. Kant että Hegel osallistuivat hyvin vahvasti keskusteluun. Heidän jälkeensä saksalaiset ahkeroivat löytämällä ja keksimällä “tosiasioita” ja johtamalla niistä karmeita asioita, kuten arjalaisten ylemmyyden ja juutalaisten, slaavien ja muiden ohella suomalaisten alemmuuden.

Yksi tapa kuvailla Yhdysvaltojen mielestäni erikoislaatuista yhteiskunnallista ilmapiiriä on syvälle juurtunut metafyysinen meno. Eurooppaan jatkuvasti säteilevä niin sanottujen tieteellisten tosiasioiden vähättely oman “mielipiteen” korostamiseksi lienee taustaltaan tämä.

Nytkin presidentiksi on siellä haluamassa mielestäni kovan kansainvälisen tason sirkuspelle, joka hallitsee kaikki lavahämäämisen keinot. 

Sen jälkeen kun Stanislavskin joukko vieraili siellä amerikkalaiset kehittivät sekä näyttämölle että elokuvaan “metodinäyttelemisen” (method acting) ja sille tietenkin vastakkaisen ajattelutavan. Mutta erinomaisista ja hyvin koulutetuista näyttelijöistä heillä ei ole todellakaan ollut puutetta. Sitä vastoin eurooppalaisilla on jatkuvia vaikeuksia ymmärtää esimerkiksi poliittinen kampanja tai oikeudenkäynti kirjaimellisesti teatterina. Minulla oli. Onneksi asia selitettiin minulle kädestä pitäen ja päädyin itsekin puoliksi vahingossa lavalla oppimaan, ettei tärkeintä ole puhuminen, vaan kuunteleminen. Ei kaellimestarikaan laula eikä soita. Hän kuuntelee, kuulee kaiken ja saa kaikki esiintyjät reagoimaan toisiinsa ja yleisöön.

Lakimieskunta, jota siis oikeasti tunnen etenkin tuomioistuinlaitoksen ja yliopistojen puolelta, pyörittää ongelmattomasti etenkin perustuslakia ja sen sääntöjä, jotka silmin nähden eivät merkitse hirveän paljon enempää kuin virren sanat uskovaiselle. Ja EU:ta moititaan siitä, ettei se kehitä yhtä sekavia sääntöjä.

Tuohon viimeksi mainittuun asiaan on kyllä tullut muutos. Nyt olen käynyt läpi uudet digitaalisiin markkinoihin, tekijänoikeuteen ja tietosuojaan liittyvät säännöt, jotka ovat Suomessakin voimassa. Olkaa huoleti. Ne ovat monien ihmisten hartaan toiveen mukaisia: eivät häiritse ketään.

Olin kerran itse paikalla, kun heitimme aika isosssa kauppaneuvottelussa yhden vatapuolen edustajista - siviilissä ministeri - ulos. Hänelle sanottiin, että mene sinä kuule tuonne käytävään käkättämään. Hän taisi vähän loukkaantua, mutta kauppa tehtiin. Meidän puoli koki viidakon koston. Kauppa osoittautui vuoden - kahden kuluttua huonoksi.

Tunnen puheenjohtajia, jotka myös suuryhtiön yhtiökokouksessa soittavat poliisit paikalle, jos joku epämiellyttävä henkilö pyytää puheenvuoron.

Pitäisi joskus muistella menneisyyttä ja kirjoittaa siitä. Tosiasioista päästyä totuus taas on juomissa.

Tuomitsin kerran kauan sitten suuren puljun hallituksen jäseniä, joiden mielestä oli asiaan kuuluvaa aloittaa taseiden allekirjoittamiseen johtava kokous korillisella Koskenkorvaa, jonka toimitusjohtaja nosti pöydälle. Siinä oli tilejä tarkastettu. Ja samalla oli päätetty nostaa kunnallisveroa.

Kun Espoota ja Vantaata rakennettiin tosissaan, oli ihan normaalia, että rakennusoikeuden saaja kuittasi ravintola Palacen laskussa myös astiaston ja kuutiometrin taidelasia.


120 kommenttia:

  1. Yksinäisen sankarin klassinen hahmohan se siinä, antiikin ajoilta.

    Kuvitelkaa ällistyneisyyttäni kun Ylen vaalikone teki äänestysriitingit puolestani ja kehtasi esittää että Halla-aholaisuuteni on päällimmäisenä nähtävissä. Kysymyksiin en puutu, olin yllättynyt ettei tulos ollut Uuno Turhapuro, puolustuspolitiikan päällimmäisyys kysymyksissä oli niin selvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romaanin filmatisoinnissa on pääpaino sotaisissa joukkokohtauksissa. Ihan niin kuin myös elämässä ja antiikin kirjallisuudessa. Turhapuurokaan ei ole yksinäinen.

      Poista
    2. Hallaho on viksu. Hänen on tulevaisuus koska nuoret.

      Poista
    3. "... koska nuoret." Tarkoitti hän varmaankin, jotta elämää ymmärtämättömät, tietämättömät, historiaa tuntemattomat tiktok-nuoret.

      Poista
    4. Nuoret kannattivat joskus laajalti stalinismia. Ei onneksi sekään ennakoinut tulevaisuutta (paitsi niiden hörhöjen mielestä, joiden päässä kaikki heidän aivoituksistaan poikkeava on kommunismia).

      Poista
  2. On tämä nyt niin ihmeellistä, kun EKP korkojen nostolla pyrkii hillitsemään inflaatiota. Mutta aina, kun EKP nostaa ohjauskorkoaan, niin se temppu nostaa samalla inflaatiota. Inflaatiota siis torjutaan nostamalla ohjauskorkoa ja se itsessääm nostaa aina inflaatiota.

    Energian hintojen nousut lienee kaikein olennaisin inflaation aiheuttaja. Sille ei EKP korkojensa nostolla voi yhtään mitään. EKP:llä ei ole kunnon välineitä hillitä nykyisen kaltaista inflaatiota.

    Kunnolliset aseet Ukrainalle ja tarpeeksi paljon, niin sota loppuu hirvittäviin tappioihin Putinille. Sota loppuisi siihenkin, jos Putin ei saisi mistään ostettua aseita eikä sotateknologian komponentteja maailmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhu Putinin hovissa ei kärsi rintamatilanteen muutoksista, kananmunien hinta sen sijaan saattaa osoittautua yllättävän tehokkaaksi vaikuttimeksi.

      Poista
    2. Toipila on oikeassa. Nyt on kysymys suurimmaksi osaksi kustannusinflaatiosta ei kysyntäinflaatiosta. Kustannuksia nostaa merikuljetusmatkan pidentyminen Hyväntoivonniemen eteläpuolelta Suezin kanavan sijaan (öljytankkerit ym.) ja palkkatason nousu mm. Kiinassa, eikä tekoäly ole ehtinyt vielä vähentämään riittävästi työvoiman tarvetta. Puhtaassa kysyntäinflaatiossa korkoase olisi tehokas: kotitaloudet eivät osta tavaroita vaan säästävät ja yritykset eivät ota lainarahaa investoidakseen. Kulutus- ja investointitavaroiden kysyntä pienenee ja hinta laskee väistämättä.

      Poista
    3. Atomeja ja aseita sillä on vaikka muille jakaa.
      Maanpolttotaktikko hän parhaastaan on. Siksi maa sulaa jalkojemme alla.

      Poista
    4. Tuota tuota kun EKP:een on papyruksiensa mukaan tarkoitus ylläpitää inflaatiota niin miksi se sitten myös pyrkisi hillitsemään sitä vai onko tuo "hillitseminen" nyt joku tiedotukseen myyty mantra jolla saadaan teot kuulostamaan keinoilta?

      Poista
  3. Takapiru kiinnostaa enemmän kuin julkispiru.

    VastaaPoista
  4. Todenmukainen leffa löytyy etsivälle YouTubessa.

    VastaaPoista
  5. Joidenkin nykyvaikuttajien mielestä arvoista voidaan johtaa tosiasioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humen giljotiini on riippumaton siitä, palveleeko sen kulloinenkin tulos jotakin tiettyä ismiä vai ei.

      Poista
    2. "...arvoista voidaan johtaa..." Arvo Kemppaisesta (SKDL 1979-1991) vai Arvo Aallosta (Finlandia talon marmorit)?

      Poista
    3. Nuoremman väen katsannossa jokainen mielipide on tosiasia josta keskustellessa jokaisella on oikeus loukkaantua ja kiistää tosiasioiden todistusvoima.

      Poista
    4. Finlandiatalon marmorit...voi hitsinpitsi mikä moka: Ei se ollut Arvo vaan Alvar eikä siten trimmaa kommunisti Kemppaisen kanssa mitenkään. Unohetaan koko typerä lohkaisu.

      Poista
  6. Toinen kansainvälisen tason sirkuspelle rapakon takaa, tässä tapauksessa Argentiinasta, esiintyi Davosissa. Nyt selvisi sekin, mitä se sosialismi oikein on: "Huomattava osa länsimaiden hyväksymistä aatteista on kollektivismin muunnelmia, julistettiinpa ne kommunismiksi, fasismiksi, natsismiksi, sosialismiksi, sosiaalidemokratiaksi, keynesiläisyydeksi, edistyksellisyydeksi, populismiksi, nationalismiksi tai globalismiksi.” Mitähän mahtaisi Parta-Kalle ajatella.

    VastaaPoista
  7. Tuon entisajan "helppohintaisen" romaanin kannessa sihtaileva hahmo ei minusta vaikuta "ihailtavalta". Pikemminkin lienee jonkinlainen märkähattu karjapaimen. Sellainen, joka ei vieläkään kaikessa omistanut todellisten, oikeamielisten suomalaisten mielenlaatua ja, ennen muuta, ajattelutapaa ja jota siis täydellä syyllä sopii nerokkaasti tituloida vaikka putinistiksi "omituisten" mielipiteidensä perusteella.

    Mutta autiolla pääkadulla kuuluu jo uuden ajan kumu, sheriffin pelottomat askeleet. (Vielä pelottomammat kuin myöhäissyksyllä 1981). Hänen ei ole tarvis anella "do not forsake me"... - päinvastoin. "Kasvaa lumivyöryn lailla" on Suomen historiasta tuttu ilmiö. Kaikkialta on kuulevinaan kohinan. Esimerkiksi Mäntsälän melskeisinä päivinä 1932 syntyneen emon etäperillisen kellertävä häntä väpättää jo aivan innoissaan.

    Toisinaan on sanottu, että Tolstoi oli väärässä mitätöidessään yksilön merkityksen historiassa. Meillä Suomessakin tiettävästi kysyttiin 1930-luvun alkutaitteessa: "Missä on se mies?" Voidaanko nyt vihdoin vastata: "Tässä!"?

    Äskettäin puheena ollut Paasikivi yritti opettaa meille tavallisille kansalaisille realistista asennetta. Menneisyydessä tuntuu kuitenkin olleen suuresti yleisempää, että erilaiset pitkään talvehtineet tunnetilat pääsevät uudessa tilanteessa suoranaisina affekteina suuntaamaan suurten kansanjoukkojen (ja yhteiskunnan ns. valioyksilöidenkin) asennoitumisen suuntaa kohti äärijyrkkyyttä. Silloin poliittis-kulttuurisesta, hyljeksitystäkin marginaalista saattaa singahtaa jotain entuudestaan odottamatonta. Eipä tarvitse erikseen sanoa, mikä emootio tällä kerralla on toimittanut kantoraketin virkaa.

    Per aspera ad astra?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai on yritettävä laskea Tolstoi jalustalta, konsa ei yllä hänen kenkiäänkään kiillottamaan. Mutta itsensä siinä alentaa, vaikka jo sitä ennen ryömii lätäkössä. Militaristi vihaa kaikkia, ja eniten rauhantekijöitä.

      Poista
  8. Mummo on jäävi Antti Tuurin Pohjanmaassa: "Mummo -- kertoi ihmetelleensä jo pitkään, minkä takia Pohjanmaalla viisaus on aina vanhoissa naisissa, viisaus ja hyvyys, ja kun kysyin, mikä täälläpäin sitten on miehissä, se mietti sitä jonkin aikaa ja arveli, että niissä asui jonkinlainen hulluus."


    Eiköhän tosi ja totuus ole missä vaan, kun sen oikein oivaltaa. Paitsi siellä missä luulisi sen löytävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemukseni eteläpohjalaisista on sellainen että taitavat kaikki olla tuota viimeksimainittua laatua ja siihen vielä lisäksi ripaus aggressiota ja väkivaltaisuutta.

      Poista
  9. Sota, talous ja propaganda eivät ole koko totuus muualla kuin propagandassa.

    VastaaPoista
  10. Lasten suusta kuulee totuuden. Ei presidenttien, ehdokkaitten, päättäjien eikä poliitikkojen. Ei yhden kirjan ja yhden totuuden ihmisten. Se vain on kun menee metsään, siellä se itää, kasvaa ja on valmiina.

    VastaaPoista
  11. Totuus on ennemminkin se minkä tietää varmaksi kuin pläkki mutta mitä ei voi sanoa, ei vaikka. Paitsi huippukirjailijat tietysti. Res igitur tua agitur. Totta on kosketus, ei lyönti. Linnun lento, ei rekan kiito. Tosi on kirkasta (kirkast ja klaari ku Veslanderska pissa) ja sen läpite näkee. Yksikin kärpäsen paska klasissa vie huomion. Totuus on liikkua ja kulkea tietä ja polkua ja tietöntäkin metsää, saati järven selkää. Se ei lopu koskaan. Eikä unohdu ikinä.

    VastaaPoista
  12. Totuus on teko, ei sana.

    VastaaPoista
  13. Totuus virtaa, ei jähmety paadeksi. Se on elämä, elämän ydin pienessäkin. Siitä ymmärtää jotakin kun näkee pienokaisen katseen ja kun huomaa, että hänet käsivarsille ottaessa siinä on oikeastaan painoa paljon vähemmän kuin jos siinä ei olisi mitään. Tai kun huomaa miten hän vähän vanhempana eläytyy näkemäänsä ja kuulemaansa. Sikälikin koulu on rikos lasta kohtaan, jotakin pahasti valheellista. Koulussa ei opeteta mitään tärkeää eikä juuri mitään totuudesta.

    Demokratian vastaisuus, ihmisten valvonta, luokittelu, opettaminen ja määräily on kaukana elämän totuudesta. Totuus on ojentuva käsi, kuunteleminen ja auttaminen.

    Totuus on tekevä teidät vapaiksi. ἡ ἀλήθεια ἐλευθερώσει ὑμᾶς.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuus ristiinnaulitaan ja sen puhujat.

      Poista
    2. Tosi kun vesi että koulu on vapauden riistoa ja kehnoa viihdettä.

      Poista
  14. Hunajassa on sivumakuja, jos mehiläinen keräsi meden aina samoista kasveista. Tämä blogi on hyvä, kun täällä on monenlaisia näkemyksiä ja aiheita. Ilma loppuu siellä, missä puolue, lahko, oppisuunta, jonkin alan yliarvostus ja muu sellainen sulkee ovet ja ikkunat. Sellaisissa savupirteissä ja hölmölöissä asumme edelleen.

    Puolueessa ja lahkossa kytätään sanomisia, selvästi myös eri aloilla ja opiskelu- ja työpaikoissa.

    Ei kannata kirjoittaa mitään nimimerkillä, koska kuitenkin selvitetään kuka sen kirjoitti - näin sanoi pitkän linjan kansanedustaja uusille puolueeseen tulleille. Hän ei sen sijaan varoittanut epätotuuksista, jotka palvelevat puoluetta.

    VastaaPoista
  15. Professori toivonee keskustelua kirjoittamastaan kun ilmaisee itseään näin: "niin sanottujen tieteellisten tosiasioiden vähättely". Voi olla hyväkin vähätellä niin sanottuja tieteellisiä tosiasioita. Joka tapauksessa olisi ollut terveellistä vähätellä niitä kaikkina aiempina vuosikymmeninä. Tiede uskontona on yhtä vaarallista kuin muutkin uskonnot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieteelliset tosiasiat ovat mielipiteitä, kuolleina syntyneitä ja jo ennen syntymäänsä tieteellisesti vääriksi todistettuja.

      Poista
    2. Kehruu-Jennyjen ja höyrykoneiden turmelus saa jatkua kaikista pelastusyrityksistä huolimatta! Siksi sähkö on niin kallista, kyllä tämä tiedetään.

      Poista
    3. Tieteen vähättely käy kalliiksi.

      Ensinnäkin teoriat tuppaa kasautumaan ehjiksi faktoiksi, toimiviksi käytännöiksi. Niiden kumoaminen on yhtä turhaa kuin yrittää todistella 1+1=3, maa on litteä jne. Ja siten se on turhaa ja kallista ajan ja resurssien tuhluuta.

      Maallikot älköön vaivautuko, hyödykkäämpää heidänkin olisi somehuutelujen sijasta mennä urheilukentille uhoomaan että hyö tietää paremmin miten juostaan kilpaa ja heitetään ammattilaisia kovemmin ja kauemmas. (Haha, turhaa uhoa mutta tässä liike edes hyödyttää ruumista terveemmäksi).

      Toiseksi tieteellisesti osoitettujen rokotusten tehon, ilmaston (mitatun!) lämpenemisen vähättelyt käy paitsi kalliiksi Sotelle niin myös tappavaa monille yksilöille.

      MMM...

      Poista
  16. Ei edes lämpö- tai koronakuolemat havahduta jenkkisairauden tartunnan saaneita.
    Tartunnan jossa kielletään ilmastonmuutos ja rokotteiden teho. Useimmiten molemmat (hörhömagnetismi: kerää kaikki salkkarit kaninkoloon). Täällä tautisinta porukkaa on PS:ssä ja pikku marginaalipuolueissa.

    MMM...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinku siinä joka nöyryyttää pressavaaleissa omaa ehdokastaan äänestämällä sitä joka ei ole lainkaan punainen.

      Poista
    2. Minkä puolueitten kansanedustajia kaatuu eniten syöpään kesken valtakauden?

      Poista
    3. Persut ovat hallitukseen päästyään olleet kohtuullisen hiljaa ilmastohömppäpuheistaan.

      Poista
  17. Ratsastaja nostettiin tikun nokkaan alennettavaksi. Niin se aina menee.

    VastaaPoista
  18. Vihapuolueet vihaavat, kyttäävät ja tykittävät eniten omia jäseniään ja ehdokkaitaan. Ja vihablogistit omaa kommentoijaansa. Kunnon kristitty näkee pirun uskonystävänsä silmänurkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihapuolueen valtuutettu on mustannut valheilla toisen vihapuolueen äänenkannattajassa minut ja järjestön jossa toimin. En ole voinut enkä halunnut vastata mitään sellaiseen, vaikka se on käytännössä paljon haitannut elämääni ja työtäni. Tuollaiset korkeapalkkaiset ja korkeimmin koulutetut poliitikot ovat valkeiksi kalkittuja (punaisiksi maalattuja) hautoja.

      Missään muualla en ole kokenut yhtä paljon henkistä väkivaltaa kuin vihapuolueessa. Sikäli se rinnastuu täysin äärilahkoon. Ne jotka eniten puhuvat yhdenvertaisuudesta ja rakkaudesta, ovat niistä kauimpana.

      Vihayhteisöjen jäsenyys on pahe. Uskontojen uhrit -toiminta tarvitsee rinnalleen Politiikan uhrit -vapautustyötä. Tämä blogi osallistuu siihen, ja tekee sitä toivottavasti yhä voimakkaammin.

      Poista
  19. Kannattaneeko Urpilaista tukea? Olen täysillä tukenut demareita ja siitä saanut täysillä turpiin. Demareilta. Koska heidän totuutensa mukaan olen aina tukenut väärää ehdokasta vaikka koska demaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko kysyä yleisellä tasolla, että onko demariudesta mahdollista eheytyä ja parantua?

      Tietäisikö blogin lukijoista edes yhden henkilön, joka olisi päässyt irti demariudesta ja ikäänkuin syntynyt uudestaan karistamalla raskaan taakan hartioiltaan? Itselleni tulee mieleen Helsingin kokoomuslainen pormestari Juhana Vartiainen, joka on päässyt irti demariudesta, mutta onko muita?

      Poista
    2. Onko demarivihasta mahdollista eheytyä?

      Poista
    3. Mistä ongelma? Demareitahan on nyt vähemmän kuin koskaan. Ja vähemmän haitallisia ne ovat kuin persut.

      Poista
    4. Persuista tulee mieleen vanhan ajan kommarit. Kummatkin ovat kouluttamatonta väkeä, joka vihaa kiihkeästi herroja ja uskoo vihapuhetta, toiset porvareista, .

      Poista
    5. Anonyymillä taisi nyt mennä kaikki väärin, kun viittaa persuihin.

      Nimittäin perussuomalaiset on nuorten keskuudessa selvästi suosituin puolue. Vajaa vuosi sitten HS-gallup antaa kiinnostavan kuvan puolueiden kannatuksesta nuorten parissa.

      Nuorten keskuudessa perussuomalaiset on selvästi suosituin puolue. Sen ehdokasta äänestäisi 28 prosenttia. Kaula seuraavina tuleviin Sdp:hen (13 prosenttia), vihreisiin (11 prosenttia), kokoomukseen (9 prosenttia) ja vasemmistoliittoon (6 prosenttia) on selvä. Perussuomalaiset on selvästi suositumpi nuorten miesten kuin nuorten naisten parissa, mutta se on silti naistenkin eniten suosima puolue.

      Ainakin persujen kansanedustajat ovat pitkälle koulutettua väkeä - osa ihan tohtoritasolle asti. Jostain syystä kaikenlaisia perättömiä juoruja levitellään persuista

      Poista
    6. Nuoret nyt ovat tyhmiä, mutta että on persu vanhanakin....

      Poista
    7. Persujen äänestäjät vihaavat herroja, mutta silti äänestävät heitä, jopa ihan tohtoritasoisia. Valtionvarainministeri on ilmoittanut haluavansa laskea äänestäjiensä elintasoa, vaan ei omaansa.

      Poista
  20. Rallienglanniksi Zane ja Jane ääntyvät identtisesti. Siksi täällä monet vähemmän valistuneet luulevat Greytä naiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se niin tyhmä ole.

      Poista
    2. Niinpä. Tämä on malliesimerkki sellaisesta höpöpuheesta, että kyllä rallienglannillakin hyvin tulee ymmärretyksi.

      Poista
    3. Parempi olisi ralliespanja tai -ranska. Olemme tätänykyä yhden vieraan kielen vankeja.

      Poista
  21. Alamme olla lähellä sitä pistettä jossa totuutta etsitään tekoälyn avulla. Jotkut jo käyvät siltä kysymässä "Mitä meille kuuluu?".

    Olen pohdiskelllut AI:n käyttöä ja havainnut mihin sitä aiotaan todellisuudessa käyttää eikä se näytä hyvältä. On täysin selvää että kehitys jatkuu siihen suuntaan entistä rajummin kun havaitaan mitä hyötyjä se tuo suuryrityksille ja eri valtioiden hallituksille.

    Mielestäni tekoälyn käyttö pitäisi rajoittaa pelkästään ongelmien ratkaisuun ja tieteelliseen työhön. Se pitäisi kokonaan kieltää interaktiosta suuren yleisön kanssa, suoraan tai välillisesti. Tämä on tietenkin utopiaa eikä enää voi toteutua, pullon henki on jo päästetty vapaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yhä sillä katsannolla että keinoäly ei ole yhtä suuren luokan ongelma kuin luonnollinen typeryys.

      Poista
    2. Helppo siirtymä keinovaloon...eikun älyyn: Kun kännyköihin alkoi saada sovelluksia joista voi katsoa sään, istuivat tyypit tuvissaan ikkunain ääressä ja katsoivat laitteestaan sataako vai paistaa ulkona.

      Poista
    3. Ota huomioon atomipommi ja Lucretius.

      Poista
  22. Kukapa ehdokkaista ei olisi kovan luokan sirkuspelle. Stubb heistä on fiksuin, presidenttiainesta. Häntä ei tarvi hävetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne ajat muuttuu. Kyllä Stubbia vielä jokunen vuosi sitten täällä kovasti hävettiin. Esimerkiksi Rehniä taas ei hävetty, edes siinä Hanhikivi-junailussakan.

      Poista
    2. Ei Stubbkaan kovin fiksu ole. Koululaisten tentissä ei osannut laske viisi potenssiin kolme, eli ei pysty keskittymään samaan asiaan edes kahta sekuntia. Ei myöskään tiennyt, kuka on kirjoittanut Työmiehen vaimon, eli sivistyneisyys on kovin ohutta. Nämä koululaisten kysymykset kyllä olivat parhaita presidenttiehdokkaiden kykyjen mittareita. Urpilainen ei tiennyt edes Nummisuutareiden kirjoittajaa.

      Poista
    3. Tunnetko kommenttisi kirjoittajan?

      Poista
    4. Rehniä on aina syystä
      Hävetty paitsi hän.



      Poista
    5. Veikkaanpa että Halla-aho olisi sieltä sivistyneemmästä päästä. Mutta presidenttiä ei valita sivistystason mukaan vaan sen mukaan mitä lupaa tehdä kansansa hyväksi. Niinistökin on hoitanut hommat loistavan hyvin ja vaimonsa hoitaa sivistyshommat kympillä.

      Poista
    6. Stubb on fiksu samalla tavalla kuin Trump. Siksi aion häntä äänestääkin, sillä suhde USAn presidenttiin on meille kaikki kaikessa.

      Jos pitäisi pitää suhteita perinteiseen suuntaan eli Putiniin, äänestäisin Erkki Tuomiojaa.

      Poista
    7. Jos äänestysvalinnan teet Trump-rinnastuksen perusteella, niin sitten kai pitäisi valita Diili-Harkimo.

      Poista
    8. Halla-aho sivistyneimmästä päästä???
      Miten joukkoraiskauksesta iloinen voi semmoinen olla??
      Scriptassa:
      https://pbs.twimg.com/media/GEcs-jhX0AAocwr?format=jpg&name=large

      Poista
    9. Piti valita näistä setämiesehdokkaista vähiten setämiesmäinen, vaikka olisi oikeastaan halunnut muuta, vaikkapa jotakuta jonka mielestä presidentin valtaoikeuksia voisi vieläkin vähentää. Maailmassa on useita maita joita pystytään hallitsemaan kokonaan parlamentarismin kautta, ja joissa valtionpäämiehen virka on nimellinen.

      Poista
    10. Alkaa mennä jo överiksi jos ehdokasta ryhdytään leimaamaan raiskaajaksi.

      Poista
    11. N=a, 7^3≠75=ÄO□

      Poista
  23. Nettihesarissa tänään malliesimerkki siitä, miten nettimöykkä eli "arvoista" lähtevä tietämättömyys yrittää ajaa tieteellisen tiedon ohi: "”ONKS tutkijat vihervasemmisto kommareita, jotka haluaa hävittää historian????”" Kyse oli geneettisen tutkimuksen päätelmästä siitä, minkä näköisiä ihmisiä täällä asui eräässä varhaisessa kivikauden vaiheessa. Mitä tietämättömämpi kommentoija, sitä varmempi uskossaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti on kommunismi jo etääntynyt merkityksestään eli tuotantovälineiden omistuksesta.

      Poista
    2. Näistä vähäisistä vihjeistä päättelen, että tutkijoiden päätelmien mukaan täällä asui ennen meitä tummaihoisia ihmisiä.

      Voi hyvinkin olla, mutta löytyykö muita todisteita kuin se päätelmä, että ihmiskunnan alkukoti on todennäköisesti ollut Afrikassa?

      Poista
    3. Meidän jälkeen täällä ei asu ihmisiä.

      Poista
    4. Voi voi. Kyse oli paljon konkreettisemmasta genetiikasta. Lukisit edes.

      Poista
    5. Alkukodista esiintyy jo useampiakin teorioita, myös joitakin Aasian alueita on esitetty.

      Poista
    6. Koulussa pitäisi olla edes jonkinlaista talous- ja yhteiskuntahistorian opetusta. Nyt ne (ja jotkut samalla tasolla olevat poliitikotkin) luulevat, että kommari on vain monikäyttöinen haukkumasana.

      Poista
    7. Nykyinen käsitteiden vääntely estottomaan haukkumakäyttöön on pitkälti peräisin trumpilaisuudesta. Ja sehän tiedetään, miten tietoimmuunia se porukka on.

      Poista
    8. Lukaisin Vantaan Sanomien artikkelin aiheesta. Ainakin siinä oli hieman rahvasta pilkkaava sävy ja annettiin ikään kuin ymmärtää, että siinäs näitte - nämä nykyiset mamumme ovat alkuperäisempiä suomalaisia kuin te pallinaamat!

      Tämä siis hieman karrikoiden. Kommentteja en lukenut, säästin itseäni.

      Luin aiemmin artikkelin, jossa kerrottiin miten Fennoskandiaa on asutettu jääkauden hellittäessä vajaat 10 tuhatta vuotta sitten kahdessa aallossa - toinen lounaasta, toinen kaakosta. Edellisillä arveltiin tai pääteltiin, en muista todisteita, olleen tummempi iho kuin jälkimmäisillä.

      No, voi olla. Joka tapauksessa meidän suomalaisten esi-isien päätellään tulleen näille maille noin 3000 vuotta sitten ja saamelaisten esi-isien vain hieman aiemmin, samasta suunnasta molempien. Suomi ja saamehan ovat sukukieliä.

      Hekään eivät siis ole ihan ”alkuperäiskansa” siinä mielessä, ettei täällä muita olisi ollut. Tästä en ole nähnyt keskustelua.

      Poista
    9. Mitään todisteita siitä että täällä olisi puhuttu suomensukuisia kieliä ennen ajanlaskun alkua ei ole. Ei Unkarissakaan ollut unkarilaisia ennen 600-lukua. Sinänsä sitten, perimässämme me kyllä kannamme jälkiä myös niistä kivikaudellakin täällä eläneistä ihmisistä.

      Poista
    10. Saamelaiset ovat geneettisesti erilaisia kuin kantasuomalaiset. Kielten sukulaisuus on mahdollisesti peräisin siitä että heimot ovat asustelleet suhteellisen lähellä toisiaan idässä. Sanoja ja rakenteita on tarttunut tai saamelaisten esi-isät ovat omaksuneet jonkin suomalais-ugrilaisen murteen.

      Poista
    11. Luotan tutkijoihin. Nykyinen käsitys on, että suomalaisia alkoi tulla tänne n. 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Reitin varrelle Volgan mutkasta jäi niin paljon sukukieliemme puhujia, etten näe syytä epäillä. Varmasti tämäkin asia muuttuu/tarkentuu.

      Unkari on eri asia, sen historia tunnetaan paremmin. He siirtyivät eri reittejä.

      Mutta puhuttiinko täällä mielestäsi ennen ajanlaskun alkua kuitenkin saamea?

      Poista
    12. Ei tässä tosiaan mistään suomalaisten alkukodista ole kyse. Tänne on vuosituhansien kuluessa tullut monenlaista väkeä, jotka näkyvät vaihtelevasti geeneissämme.

      Poista
    13. Suomalaisten ”alkukoti” on muualla ja tänne on tullut monenlaista väkeä vuosituhansien vieriessä. Totta.

      Totta on myös se, että täällä puhutaan edelleen suomea. Siitä huolimatta, että populaation kielenvaihto käy kolmessa sukupolvessa.

      Poista
    14. Sinisilmäisyys on maailmassa hyvin harvinaista (ja geeni resessiivinen eli pitää olla ainakin piilevänä kummallakin vanhemmalla). Sitä löytyy lähinnä meiltä ja Skandinaviasta. Vallitsevan käsityksen mukaan se on molemmissa peräisin juuri tuolta tietyltä kivikauden asutusporukalta. Ihonvärin geenit sen sijaan hävisivät kummassakin useiden uusien asutusaaltojen myötä (jotka olivat meillä pitkälti erilaisia kuin lännempänä). Voisin liittää linkkejäkin tieteellisiin julkaisuihin, mutta olkoon nyt tällä kertaa.

      Poista
    15. Sinisilmäisyyttä löytyy kelttien keskuudesta. Arvelen että sieltä se on tänne tullutkin.

      Poista
    16. Kielenvaihto on jo alkanut, englantia solkataan tuputetaan ja vaaditaan joka paikassa.

      Poista
    17. Ei täällä tiettävästi ole kelttejä ollut.

      Poista
    18. Neekerit punoivat Antrean kalaverkon 10000 tuhatta vuotta sitten.

      Poista
    19. Aivan varmasti se sakki oli tummempi-ihoista. Ensinnäkään ei ollut saippuaa eikä aurinkosuojavoiteita ja
      koska kököttivät nuotioillaan päivät pitkät voi sanoa varmaksi että paljon tummempia kuin harjoituksista palaava VPKn jaos jos ei ehkä kuitenkaan yhtä tummia kuin säiliön sisäpuolista hiilikaaritalttausta tehnyt hitsari.

      Kaikenmaailman kielenvaihto binääriseksi näyttää kyllä sujuvan kolmessa polvessa.

      Poista
    20. Suomeen on nimenomaan saapunut kelttejä eri vaiheissa. He ovat peräisin nykyisen Belgian alueelta. Omakin sukuni juurtuu sieltä Vallonian laueelta ja meillä on melkein kaikilla siniset silmät.

      Poista
    21. Keltitkin ovat saaneet siniset silmänsä näiltä kivikauden varhaisilta mustaihoisilta ja sinisilmäisiltä maanviljelijöiltä. Välissähän on tuhansia vuosia aikaa.

      Poista
    22. "Neekerit punoivat Antrean kalaverkon 10000 tuhatta vuotta sitten." Tumma ihonväri maailmassa ei toki ole mikään "neekereiden" yksinoikeus. Katso nyt vaikka laajaa eteläistä ja itäistä Aasiaa. Intian, Borneon, Papuan tai Australian tummaihoisilla on geneettisesti yhtä vähän tekemistä "neekereiden" kanssa kuin meillä.

      Poista
  24. Onko kommentoijissa tosiaan joku tappaja, saadaan nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nähty. Hän on kertoillut aiheuttamistaan kuolemista eikä ole asiasta millänsäkään. Toinen on hänelle vain vallankäytön kohde. Olen paljon rukoillut hänen puolestaan, ja vaikka hän on kerran katunut ja päättänyt tehdä parannuksen teoistaan minua kohtaan, hän vajoaa yhä syvemmälle kuoleman tekoihin. "Sama ihminen ei voi rakastaa sekä itsetehostusta että totuutta."

      Poista
    2. Tiedätkö mistä kirjasta on tuo tuhat vuotta vanha sitaatti? Minä tiedän.

      Poista
  25. Ikävää, että täällä taas yksi ja sama Anonyymi leikkii aforistikkoa, ja kirjoittaa lyhyitä mutta tyhmiä 'oivalluksiaan'. Lehmänlannan lämmin ja litteä häirikkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapa se, sillä siitä pääsee, lehmänsilmäisestä elukasta.

      Poista
    2. Hera se lehmänsilmäinen on. Jos yhtään tunnet runoutta, ja jumalallisen Sapfon ja monitekeytyjä Zeun.

      Poista
    3. "Lehmänlannan lämmin ja litteä häirikkö." Millaiset ovat kommentoijan arvot? Tämä voi olla hänen tai hänen kohteensa viimeine viesti tässä maailmassa.

      Poista
    4. Lehmänlantakommentoija, olet klassikko ja kaltaisuutesi henkilöitymä. Arvostus lisäisi kohtaamiesi terveyttä ja elinpäiviä. Suhtautumisesi tappaa.

      Poista
    5. "viimeine viesti tässä maailmassa"? Voipi olla ensimmäinen viesti häneltä sieltä mihin hän siirtyi.

      Poista
  26. Nyt on korkealta taholta annettu tiedoksi yleisölle, että massiivisen sotaan valmistautumisen tavoitteena on rauha.

    Jossain olen kuullut (lukenut) tuon ennenkin. Olisiko ollut Orwell?

    VastaaPoista
  27. Älä muserra särjettyä ruokoa äläkä sammuta suitsevaa kynttilänsydäntä. Vai pitäisikö käskeä siihen, jotta nämä pakkaset ja kestettävät vaivat olisivat vihdoin viimeiset? Kiitos tästä blogista, mutta maailma niin kylmä on. Kylmempi kuin kuolema. Kiitos siitä päivästä, jona viimeinen ruoskanisku on vastaanotettu.

    VastaaPoista
  28. "Ensimmäinen askel paremman keskustelun suuntaan olisi hyväksyä se tosiasia, että sodankin ymmärrystä tukee tutkittu tieto, eivät suuret tunteet." Kuka näin äsken sanoi? Vastaus: Sotatieteilijä Ilmari Käihkö Ylen kolumnissaan.

    VastaaPoista
  29. Tuoreen uutisen mukaan sekoileva Trump väitti järjenvastaisesti, että kongressitalon valtauksessa vuonna 2021 turvallisuusjärjestelyt olivat hänen republikaanisen kilpailijansa Haleyn vastuulla, tämän nimeä vielä tapansa mukaan moneen kertaan toistaen. Onko väite siis totta, mikäli siis uskoo vahvasti Trumpin "arvoihin"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trump on mennyt pahasti sekaisin. Hänen puheensa julkisuudessa menee vähän väliä aivan sekaisin kesken lauseen ja ryhtyy puhumaan täysin eri asiasta samaan hengenvetoon ja saattaa taas seuraavassa lauseessa pompahtaa takaisin. Sellaista puhetta ei kukaan täysjärkinen voi pidempään seurata. Olen vakuuttunut että hän on dementiassaan lähes samalla asteella kuin Biden, sillä erolla, että Biden käsittää asian, Trump ei.

      Poista
    2. Vaikea sanoa. Trumpin ainoa arvo on egoismi.

      Poista
    3. Samoja demuakkoja kaikki. Kuka niitä jaksaa kuurnita niin tarkkaan.

      Poista
    4. Demuakaksi nimittämiseen siis mielestäsi riittää, että ei nyt hehkutakaan Trumpia ihan täysillä?

      Poista
    5. Löytyykö Suomesta tosiaankin vielä sokeita Trump-faneja, muitakin kuin telkan trumpdosentti?

      Poista
    6. Sekaisinhan Trump on ollut koko poliittisen uransa ajan, mutta niin näyttää jenkeissä olevan yli puoli kansaa. Näillä mennään.

      Poista
    7. Nähdäkseni se dosentti yksinkertaisesti vain kertoo miksi Trump on niin suosittu USA:ssa. Faktojen kertominen ei ole varsinaista fanittamista.

      Poista
    8. Joku sanoi jossakin mielestäni viisasti, että Trumpin vastustajat ottavat hänen puheensa kirjaimellisesti, mutta eivät vakavasti, kun taas Trumpin kannattajat ottavat hänen puheensa vakavasti, mutta eivät kirjaimellisesti.

      Aivan hullujahan tuo välillä huutelee, mutta jos katsoo hänen tähänastisia tekojaan, ei se kaikki niin huonosti ole mennyt. Bidenkin jatkoi kiltisti aidan rakentamista, vaikka aikaan oli huutamassa sitä vastaan. Isomassa kuvassa sama homma: Nato sai USA:lta Eurooppaan kaiken sen tuen, mitä luvattu oli ja enemmänkin.

      Toki minulle sopisi USA:n presidentiksi hieman pidättyvämpää retoriikaa harrastava ja selvästi nuorempi henkilö. Ilmiselvä dementikko Biden ei hänkään ole hyvä valinta, koska kukaan ei tiedä, kuka hänen takanaan naruja vetelee, millä mandaatilla ja millä agendalla.

      Joten surkeassa mallissa ovat asiat vapaan maailman valon johtomiesten suhteen. Mutta niissä vaaleissa minulla ei ole äänioikeutta, joten siihen on tyytyminen, mitä sieltä tulee. Tuskin edes suomalainen laatumedia pystyy USA:n vaalitulosta kääntämään miksikään, vaikka kotimaassa poliittista voimaa onkin kovasti. Ja sitä myös käytetään.

      Poista
    9. Trump on niin arvaamaton, että se saa venäläisetkin varpailleen.

      Poista
  30. Trumpin presidenttikausi oli menestys kun katsotaan mitä hän sai aikaan. Talous kasvoi, myös vähemmistöillä meni paremmin. USA ei aloittanut, sekaantunut uusiin sotiin. Tämän takia Trumpia äänestetään.

    Kukahan on ihan sekaisin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trump ei ole saanut mitään mainittavaa hyvää aikaan USA:ssa eikä muualla maailmassa. Hän soittaa suutaan räävittömästi ja koko aja kehuu itseään ilman rajoja. Youtubessa on sadoittain tuoreita videoita jossa asia selviää hitaammallekin.

      Poista