Sivun näyttöjä yhteensä

24. tammikuuta 2024

Mietelmä



Niistä pahoista töistä… 

Entä jos se oli suuri synti, että pysyin suurenmoisesti tupakoissa lukiolaisena. Yritin siis arvioida asiakkaitani ja veloitin kotiaineesta yhden tai kaksi pakettia Pikku-Bostonia. Ei ollut sydäntä lähettää tyttöjä Aution kauppaan tai osuuskauppaan ostamaan Retkun Sotkua (Rettigin sekoitus - piipputupakka). En ole päässyt tähän päivään mennessä oikein savukkeen polttamisen makuun. Tupakkakaupassa arveltiin nyt, että piipunpolttajia on Suomessa tällä hetkellä noin kolme, ja minä olen niistä yksi. Peterson tarjoaa lohtua, kun Capstania ei saa vääntämättä itseään solmuun sveitsiläisten kanssa. Sieltähän nimittäin lähetetään tuntuvaa korvausta vastaan postitse tällaisia laittomia tuotteita, koska maa ei kuulu EU:iin. Sveitsissä se entinen poikakin poltti piippua ja sorvasi sekä erityisen että yleisen suhteellisuusteorian. Soitti hän viuluakin ja oli tiettävästi kiinnostunut toisten rouvista.

Minun aikanani koulussa piti siis lukea kirja ja kirjoittaa siitä aine. Näppituntumani mukaan 75 prosenttia 1960-luvun alun lukiolaisista ei ollut lukenut kirjaa eikä lukenut koskaan myöhemminkään. Oppikirjat ovat asia erikseen.

En ota oikein todesta kustantajien ja muiden merkkihenkilöiden lehdissä kirjoista, e-kirjoista ja ä-kirjoista kertomaa. Olen yksi harvoista tuntemistani ihmisistä, joka seurasi useita vuosia joka työpäivä tietokoneliuskoja, joista ilmeni pienellä vaivalla eri kirjojen päivittäinen myynti ja tietenkin painos.

Kustantajat ja jotkut lehtiin kirjoittavat - ennen oli oikein kulttuuritoimittajia - puhuvat täytenä totena lukutaidon romahtamisesta, Pisa-tutkimuksesta ja puhelinten ja tietokoneiden turmiollisuudesta.

Eivät kirjoja ennenkään lukeneet muut kuin opettajat ja seurakunnan kappalainen. Lukemista pidettiin pahantapaisuutena ja lukemasta tavattu tyttö lähetettiin viemään lehmille heiniä ja poika panemaan hevosta puihin ja sen jälkeen hakkaamaan halkoja.

Ymmärsin poikien puheista, että armeijassa pidetään tänäkin päivänä omituisena henkilöä, joka esimerkiksi kipinävahtina teltassa lukee, siis kirjaa. En tiedä, mitä he oikein tekevät, koska jotoksella ei kai saa kuljettaa mukanaan kännykkää.

Omat tutkimukseni asiasta aloitin 9-vuotiaana. Kirjakaupan oma näytekappale juuri ilmestynyttä “Tuntematonta sotilasta” oli päätynyt yhdelle enoistani. Luin sen heillä, kolmessa päivässä. Meillä tultiin ja mentiin huushollista toiseen, eivätkä ovien avaimet olleet edes tallella, paitsi kauppojen. Enoni oli edennyt sivulle 80, ja siihen se oli jäänyt. Mutta tiesin, että hän oli lukumiehiä. Hän oli lukenut ennen armeijaa “Kiljusen herrasväen” ja oli ylpeä siitä. Kirja oli ollut hauska.

Kuvassa on osas teosta “Suomen kansan vanhat runot”. Repikää siitä. Yksikään nide ei ole tarkoitettu luettavaksi, vaan koosteeksi kaikesta, mitä alalla on. Sarja sisältää ehkä satatuhatta kansan- ja muinaisrunoa. 

Jäin miettimään tuotakin sarjaa sitä tietoa vastaan, että Wikipediassa on enemmän hakusanoja ja sivuja kun kaikissa muissa maailman tietosanakirjoissa yhteensä, ja puheet tämän nimenomaisen verkkokirjan huonolaatuisuudesta ovat oudosti vaienneet. Eihän se tietenkään ole mitään sellaista kuin esimerkiksi Britannican viimeiseksi jäänyt painettu laitos, jonka vanhempi poikani otti pyynnöstä minulta talteen. Olin käyttänyt sitä paljon eli useita kertoja vuodessa, etenkin valmistellessani uutta luentosarjaa. Wikipediaa taidan käyttää edelleen joka päivä, mutta siihen kirjoittamisen olen lopettanut aika kauan sitten. 

Mietelmäni: missä on mielikuvitus? Varovasti kysyisin, eikö sekä keksityn tekstin että tietokirjan tarkoitus ole hoitaa ja kasvattaa mielen puutarhaa? Eikö tarkoitu ole antaa lisää hyvää tekeviä keinoja kasvaa sen sijaan että teksti olisi tehtävä, kuten käpyjen kerääminen metsästä nuotiossa poltettavaksi?




49 kommenttia:

  1. Voiko pitää paikkansa, että 75% meidän ikäluokkiemme lukiolaisista ei olisi lukenut yhtään kirjaa edes koko elämänsä mittaan? No, asiasta ei tietysti löydy tilastoa ja ehkäpä meistä sinnittelijöistä joku vielä erehtyy kirjaan tarttumaan, mutta lukua epäilisin, kuten erään nykyisen presidenttiehdokkaan 90%:a. Jos asia olisi noin, niin eipä Pisa-tuloksissakaan olisi sitten tosiaan paheksumista, vaikka nuoriso meidän vanhojen mielestä aina onkin meitä huonompaa. Itsekin taas erehdyin tarttumaan kirjaan ja silmään osui joskus aiemmin tässä blogissa keskustelua herättänyt piin irrationaalisuus. Siitä löysin tiiviin ja yksinkertaisen todistuksen antiteesin kautta Simo K. Kivelän kirjasta Vaelluksia matematiikkaan. Kirjaan tarttuminen kannattaa.

    VastaaPoista
  2. Tupakointi on terveellistä ja sopii aivan kaikille vauvasta vaariin ja mummoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tupakointi, susien harventaminen ja kirjallisuus sopivat kaikille paitsi niille joiden tekee liiaksi mieli opettaa niitä muille.

      Poista
  3. Niin, hienoa tajunnanvirtaa. jokioisten Latovainion Terävän kansakoulun ekalla opettaja avasi koulun lainattavien kirjakaapin tiettyinä päivinä oppilaiden lainattavakasi. Kaappi oli litteä mutta vaatekaapin levyinen. Liekö missään mööpelissä koskaan ollut samanlaista ovimekanismia kuin niissä lainston kaapeissa? Kaksi otekahvaa kummallakin sivulla joihin opettajaseminaarin käynyt opettajani tarttui kun oli ensin avannut lukon. Koko ovi tai oikeastaan pystykansi nostettiin pois ja sivuun. Lainasin mm. kirjan Tsaarin kuriiri joka oli niin jännä että luin sen liki kerrasta ja opettaja ei minua uskonut vaan tenttasi minua palauttaessani. Mitähän olisi Kalle Päätalostakin ilman Jack Londonia tullut jonka kirjat hurmasivat hänet mm. merisusi. Kaipa Kallesta olisi ensirivin työmies tullut tai sitten olisi hummeeti ruvennut sassaroimaan kun pokasahanaterä olisi katkennut Messukylän halkotyömaalla.

    VastaaPoista
  4. Wikipedian huonosta laadusta puhuminen vaiennut? Toivottavasti ei. Yleisesti tehtiin kyllä se virhe että luultiin virheiden määrää tietosanakirjan laadun kriteeriksi. Ei se ole, vaan virheiden tunnistamisen metodi ja sen semmoinen.

    VastaaPoista
  5. Wikipedia on edelleen niin reikäinen että sieltä harvoin löytää etsimäänsä. Yleisluontoiset seikat enimmäkseen ovat mutta kun jotakin oikein tarvitsee, siellä odottaakin tynkä joka kehottaa kirjoittamaan artikkelin aiheesta.

    Toisaalta, koska kirjoitukset ovat heikosti valvottuja innokkaiden harrastajien ja osaksi asiantuntijoiden kirjoittamia, ovat tekstit mitä sattuu aika usein. Kyllähän he yrittävät mutta jos kyky ei riitä niin se näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse törmäsin taannoin erääseen suomenkielisen Wikipedian artikkeliin, jossa oli käytetty lähteenä, heh, Tietosanakirjaa vuodelta 1909. Enpä ennen tätä edes tiennyt moisen tsaarinaikaisen opuksen olemassaolosta!

      Kun tohdin epäillä - ihan kohteliaasti vieläpä - mahtaako kyseinen lähdetieto olla enää, näin reilun sadan vuoden jälkeen, ihan relevantti ja voisiko ko. artikkeliin lisätä jotain vähän tuoreempaakin tutkimustietoa, minut bannattiin ulos koko Wikipediasta! Että se siitä kaikille avoimesta tietokirjasta...

      Poista
  6. Aikanaan asepalveluksessa kiinnostuin tarkistamaan mitä kapiaiset oikein innokkaasti lueskelivat ollessaan joutohetkellään. Käsissä kuluivat Mustanaamio ja Aku Ankka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mustanaamio on kova koville", vanha viidakon sanonta, sopii kyllä oivallisesti kapiaisen ohjenuoraksi.

      Poista
  7. Koska minut ovat kirjat ja elämä kasvattaneet, pidän lukutaitoa suurimpana omaisuutenani. Eräs niistä syistä oli hankkia omistukseen tukeva peruskirja, Wells-Huxley-Wellsin "Elämän ihmeet". 1009 numeroitua sivua kiehtovia tietoja alle kymmenvuotiaalle. Kuvien kera. Sitä selaillessa nostalgia haisoo naapuriin asti.

    Ja tieteen kehitys tuntuu.

    Seuraavaksi löysin uudestaan Landströmin "Laivan".

    VastaaPoista
  8. Minä olen neljäs piipunpolttaja! Lääkäri antoi oikein luvan, sanoi että on parempi kun olen tyytyväinen, kuin että yritän leikkiä terveellisyyttä ja olen kiukkuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maissikolvista saa viileät savut ellei sytytä ja se on kestävämpi kuin arvelisi oikopäätä.

      Poista
  9. Oma mietelmäni Wikipediasta:

    Puutun nyt Wikipedian suomenkielisiin Suomen historiaa käsitteleviin artikkeleihin (englanniksihan niitä ei tietääkseni olekaan). Joukossa on pistokokein arvioituna ei niinkään vähän todella kelvotonta aineistoa: koostettu vanhalla "sakset ja liimaa" -metodilla; mistä vain on satuttu löytämään jotain johonkin yksityiskohtaan sopivaa, siihen alanootti. Käytettyä kirjallisuutta koskevasta lähdehierarkiasta ei ole ymmärretty mitään tai siitä ei ole välitetty.

    Pieni esimerkki vielä toisesta asiasta: Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa mainitaan sana "Creator", kun puhutaan "ihmisen luovuttamattomista oikeuksista" (tms). Suomenkielisen Wikipedian artikkelissa tuollainen "Creator" tai siis sen käännös on pudotettu tarpeettomana kokonaan pois. - Tarkoituksenmukaisuus ja oma agenda siis ennen muuta tänä "notkean modernin" aikakautena.
    --
    Juha Hurme muuten osoitti viimeksi ilmestyneessä kirjassaan, että tuolla kuvan kirjapatterilla on aivan virheellinen nimi. Oikean pitäisi Hurmeen mukaan muistaakseni kuulua "Itämerensuomalaisten vanhat runot". Suomalainen nationalismi se aikoinaan fabuloi noiden runojen perusteella "Suomen kansalliseepoksen", jollaista ei Hurmeen mukaan ole olemassakaan.

    Tuo otsikkokuvan yhdistettynä blogistin tekstiin voisi maallikko tulkita niin, että varsinkin suurelliset kirjasarjat ovat (olivat) turhuuksien turhuus; kaikki oleellinen tietohan nykyään löytyy "napin takaa". Mielestäni asia vain tahtoo olla niin, että varsinkin nuoremmilla ikäluokilla se sinne napin taakse taitaa jäädäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha Hurme on toki kelpo kynäilijä ja kaikki kunnia hänen mielipiteilleen, mutta eihän se nyt mikään salaisuus ole, että Kalevala on Elias Lönnrotin hengentuote. Hänhän itsekin kertoi halunneensa luoda keräämiensä runojen pohjalta juonellisen eepoksen vähän Iliaan ja Odysseuksen tapaan. Tämä edellytti tietysti keruusaaliin voimakasta editointia ja karsintaa - tarpeen vaatiessa Lönnrot sepitti säkeitä jopa itse.

      Ajan henki, nouseva kansallisuusaate, vaikutti ehkä siihen, ettei Kalevalaa (ensimmäinen painos/versio 1835) ehkä haluttu nähdä niinkään Lönnrotin konstruktiona kuin aitona kansaneepoksena. Sitä paitsi suomen kieltä taitavien oppineiden joukko oli tuohon aikaan vielä niin vähäinen, ettei tutkimusta alkukielisestä Kalevalasta oikein pystytty tekemään; ruotsiksi Kalevala ilmestyi vuonna 1841.

      Kuitenkin jo (tai vasta, näkökulmasta riippuen) 1880-luvulla ymmärrettiin Lönnrotin rooli Kalevalan syntyprosessissa. Tällöin
      Lönnrotin tekijyyden tunnustaminen teki hänestä itsestäänkin suomalaisen runonlaulajan!

      Poista
    2. Hurmeella on oma mielipiteensä asiasta. Onneksi meillä kaikilla on siihen oikeus ja jopa vaihtaakin mieltä.

      Poista
    3. Kalevala todellakin on Lönnrotin toimittama ja muotoilema taideteos hänen keräämiensä aitojen kansanrunojen pohjalta. Lönnrot myönsi avoimesti, että samasta aineistosta olisi saanut useita erilaisia versioita. Hänen itse runoilemiensa täytesäkeiden osuus on pari kolme prosenttia.

      Kalevala on huikeaa suomen kieltä, ylittämätöntä suorastaan. Lisäksi nykyään unohdetaan mitä runojen taustalla mahdollisesti piilee. Eiväthän ne tyhjästä ole syntyneet. Kalevala on meille niin tuttu tuntematon, ettemme näe sen arvoa.

      PS. Hurme on oikeasti viisas mies, joka puhuessaan vain vouhkaa vähän liikaa. ”Itämeren suomalaiset” on terminä ihan ok, vaikka siinä unohdetaankin mistä esim. Lönnrot runonsa pääosin keräsi - Vienan Karjalasta.

      Poista
    4. > "eihän se nyt mikään salaisuus ole, että Kalevala on Elias Lönnrotin hengentuote."

      Eihän sellaista kukaan (kaikkein vähiten asiaan perehtynyt Hurme!) ole epäillytkään. Valitan, että en osannut ilmaista itseäni ymmärrettävämmin.

      (Itse opin luultavasti jo koulussa, että Kalevala on Lönnrotin kompilaatio; viimeistään asia tuli täysin selväksi aivan 1970-luvun alkutaitteessa silloisen apul.prof. Pirkko Alhoniemen Kalevalaa koskevassa luentosarjassa.)

      On tosin kirjoitettu, että "Kalevalassa on vain muutama prosentti Lönnrotin itsensä luomia runosäkeitä" (SKS:n ja Kalevalaseuran tutkija Niina Hämäläinen 2016). Hurme ei tuota mainitse eikä se ole hänen kirjalleen oleellistakaan, vaan tähtäyspiste on toisaalla: Lönnrot koosti Hurmeen mukaan Kalevalan aitojen kansanrunojen aineksista liittämällä täysin mielivaltaisesti ja keinotekoisesti erillisiä aihelmia ja episodeja yhtenäiseksi kokonaisuudeksi (mikä saavutus sinänsä on tekijälleen kunniaksi, lisään). Niin muodoin kyse ei voi olla mistään "kansaneepoksesta" tai peräti "kansalliseepoksesta", "jossa kansan henki ja katsantotapa selvästi kuvastuvat", kuten ylevä määritelmä perinteisesti kuuluu.

      Toinen Hurmeen kirjan keskeisnäkökohta kuvastuu jo kirjan nimessä: "Kenen Kalevala?" Kalevala vielä kerran sanottuna siis on hänen mukaansa alusta lähtien omittu nimenomaan "puhtaan suomalaiseksi". Erityisesti itäinen osuus syntyhistoriassa on haluttu tietoisesti häivyttää. Hurmeen mielestä siis "Suomen kansan vanhojen runojen" sijasta pitäisi puhua "Itämerensuomalaisten vanhoista runoista".

      Itse olen Kalevala-aihepiirin kohdalla vain keskustelun satunnainen seurailija enkä tämän pitemmälle maallikkona lähde asiasta väittelemään. Hurmeen kirjankin olen jo ajat sitten palauttanut kirjastoon, joten en takaa, että kaikki edellä tarkalleen täsmää Hurmeen kirjan kanssa. (Kaikki eivät sillä tavalla pysty opettelemaan ulkoa.) Sen sijaan hyllyssäni on arvostetun edesmenneen professori Anna-Leena Siikalan teos "itämerensuomalaisten mytologia" (2012). Nähdäkseni Hurmeen jälkimmäinen väite käy erittäin hyvin yksiin Siikalan tutkimuksen kanssa, ja pääosin häneltä Hurme lienee näkemyksensä omaksunutkin.

      Poista
    5. > ”Itämeren suomalaiset” on terminä ihan ok, vaikka siinä unohdetaankin mistä esim. Lönnrot runonsa pääosin keräsi - Vienan Karjalasta."

      Termi "itämerensuomalaiset" tarkoittaa kielikuntaa. Pentti Virtaranta ryhmitteli vuonna 1995 itämerensuomalaisen kielikunnan seuraavasti: suomi, vienankarjala (pohjoiskarjala, varsinaiskarjala), livvi [näin!], lyydi, tverinkarjala, vepsä, vatja, inkeroinen, viro, liivi.

      Edellä mainituista liivi on professori Riho Grünthalin (2017) mukaan kuollut kieli, sillä viimeinen sitä äidinkielenään puhunut ihminen Grizelda Kristina menehtyi vuonna 2013.

      Onko sitten Virtarannan ryhmityksen tapahtunut muita muutoksia, sitä en maallikkona voi tietää.

      Poista
  10. Ad Omnia: - erehdys - tietääkseni tuosta kirjasarjasta ei ole mitään sähköisessä muodossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vielä /!) painamton aineisto on tiettävävästi hyvin laaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väärin.
      Googletapa "skvr" ja pim! olet tietokannassa nimeltä SKVR-tietokanta.

      "Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) julkaistiin 1908–1948, 1997 lähes kaikki arkistoihin tallennettu ja kirjallisista lähteistä löydetty kalevalainen runous. SKVR-tietokanta perustuu tähän teokseen.
      Voit hakea joko vapaalla sanahaulla tai rajaamalla hakua."

      Paperisessa versiossa on kaikkiaan 34 nidettä.

      Poista
    2. Ilman Lönnrotia ja hänen editointiaankin emme tietäisi noista vanhoista runoista mitään.

      Poista
    3. > "Ilman Lönnrotia ja hänen editointiaankin emme tietäisi noista vanhoista runoista mitään."

      Tietäisimme varsin paljonkin: vrt. Annamari Sarajaksen väitöskirja (1956) "Suomen kansanrunouden tuntemus 1500-1700-lukujen kirjallisuudessa" tai sitten Porthanin De Poësi Fennica, Zachris Topelius (vanh.), C. A. Gottlund, D. E. D. Europaeus ja monet muut...

      Poista
    4. Ehkä tiedeväki tietäisi, mutta tuskin juuri muut. Eikä Kalevalanpäivää juhlittaisi, kalevalamitasta puhuttaisi tai Kakevalakoruja ostettaisi.

      Poista
  11. Onko liukumiina huudeilla?

    VastaaPoista
  12. Kirjoitin luokkakavereille kotiaineet, esitelmät ja aamuhartaudet paljon halvemmalla, samoin isä kurssikavereilleen opettajaseminaarissa. Muuhun ei moraalini olisi antanut lupaa lukiossa, eikä vieläkään. Ei tupakointiinkaan. Koululaisena päätin aloittaa kessuttelun, mutta en tietenkään ilman äitini lupaa. Tiesin hänen vastuunsa minusta, ja siksi kysyin lupaa. Hän ei suostunut, eivätkä sitten puolisotkaan.

    VastaaPoista
  13. Kirkkonummen kirjoittaja mainitsi erään kirjan, joka avasi yhdessä asiassa mieleni, koska olin mukana lähes koko kirjan matkan ja Kosmoksen tarinoiden.

    Kirja on Kaarlo Tuorin "Matti Wuori".
    Kummatkin tiedän, ja Ståhlbergin & Lehtimajan.
    Se, ettei kirja pysähdy Natsalle eikä Sikalaan, ei ole puute, vaikkakin on totta.

    Olihan siitä pakko kertoa APK-alustalle.


    Mutta se, mitä kirja ei kerro, vaikka kertookin, on Ilkka Taipaleen valtava vastuu siitä, mitä minun elinaikanani on 18-77-ikävuoteni välillä maassamme tapahtunut 1964-2024, 60 vuotta, jumalauta häh.

    Penkinpainajaisistani aivan nykyheteen asti Taipale on ollut Suomelle samaa mitä blogisti Kyrkslätistä on SoMe-maailmalle (ml täällä esitellyt kolumnit).

    Tuorin kirja viliseen virheitä, mutta käsittelee vihreitä. Se nautinto olisi minulta tässä elämässä jäänyt kokematta ilman Kullervon pojan iskua "vyön alle".

    Kunniaa Samuli Paroselle (k 1974), "Vallan tosi olemus".

    VastaaPoista
  14. Metsäjotoksellakin pystyi lukemaan kirjoja, suuri osa toiminnastahan on odottamista. Ei sitä varmaan rukkaset kädessä talvella voi tehdä, mutta RUK:n kesäkurssilla 1969 muistelen lukeneeni kannon nokassa Vladimir Nabokovin Gogol-esseetä. Se oli aika littana kirja, ei vienyt tilaa eikä painanut repussa. En ollut ainoa. Yksi kovan luokan fyysikko luki ahkerasti, toinen englannin kielen maisterikin, josta kylläkin tuli atk-mies. Fyysikosta tuli fyysikko.

    VastaaPoista
  15. Englanninkielinen Wikipedia on nyt jo (vielä?) ilman muuta kaikkien aikojen paras ensyklopedia. Suomenkielinen on ymmärrettävistä syistä toivoton. En ainakaan itse jaksaisi kirjoittaa alusta alkaen uusiksi kaikkia omia kiinnostuksiani koskevia juttuja – vaikka pitäisi kyllä.

    Harmi tietysti, etteivät Suomen asiat kovin monia enkkuwikin kirjoittajia kiinnosta.

    VastaaPoista
  16. Lukeminen opetti minulle jo kansakoululaisena kirjaston ihmeisiin tutustuessani, kuinka fiktiiviset sekä faktoihin pohjautuvat kertomukset kehittivät mielikuvitusta ja eläytymiskykyä. Jokainen kirja oli seikkailu ja teksti vain sytytti valot päähäni ja filmi alkoi kulkea. Luin kaikkea mutta poikkeavat seikkailuromaanit olivat erityisiä koska niissä olosuhteet ja tapahtumat olivat epätavalliset.

    Erityisesti on jäänyt mieleen kirja "Tulenkantaja" joka tarkoitti kivikaudella elänyttä ihmistä jonka tehtävä oli kantaa erityisessä käärössä kytevää tulta. Kun vaeltava sukukunta pysähtyi uudelle leiripaikalle vaelluksellaan, tulenkantaja avasi käärön ja puhalsi tulen. Lähtiessä hän osasi paketoida tulen siten että se pysyi kytevänä päiväkausia. Tulta osattiin kyllä tehdä mutta se oli työlästä ja edellytti hyviä kuivia olosuhteita. Talvella räntäsateessa ei tulenteko totisesti onnistu piikivellä jos ei kaikkia kuivia tarvikkeita ole matkassa. Kirja toi elävästi eteeni joukon etenemisen aroilla ja metsissä taistellen petoja ja vihamielisiä kansoja vastaan, samalla hankkien ruokaa ja tarpeita ihmisille. Elämä oli erittäin haasteellista eikä enimmäkseen sujunut kuten ihmiset halusivat.

    Mielikuvituksen avartaminen sekä tunteiden peilaaminen muista ihmisistä kehittyvät nimenomaan lapsilla aikuiseen ikään asti. Myöhemminkin kyllä, mutta vaatii varmasti enemmän ponnistelua. Lukeminen on tässä tehtävässä kenties paras väline koska aines ei ole valmiiksi purtua. Televisio ja videot eivät mielestäni kehitä ihmistä samassa mitassa. Siinä kuvavirta syöksyy ihmisen aivoihin täysin valmiina eikä tuota sellaisia ärsykkeitä jotka haastaisivat aivoja pohtimaan ja ratkaisemaan ja kuvittelemaan. Tutkimusten mukaan sellainen itse asiassa passivoi aivot ja tuo miellyttävän mukavuuden tunteen. Lapset voivat tulla hiukan riippuvaisiksi sellaisesta ilman että heidän kehityksensä hyötyy siitä mitään. Mahdollisesti vielä tehokkaampi, mutta paljon vaativampi tie, on lapsella ryhtyä itse kirjoittamaan kertomuksia eri muodoissaan. Siinä sisäistä kitkaa pyritään jo voittamaan tehokkaasti; sitähän se oppiminen on.

    VastaaPoista
  17. Aivan ihmeellisiä uutisia lehdissä. Oikeistonationalistinen Vaihtoehto Saksalle (AfD) haluaa kansanäänestyksen Saksan EU-jäsenyydestä, uutisoi Financial Times.

    Jos Saksa lähtee EU:sta, niin aivan varmasti samalla Saksa lähtee eurojärjestelmästä. Sepä vasta mullistaisi koko nykyisen EU-politiikan. Aivan hurja juttu skenaarioksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksa voi lähteä EUsta, mutta EU ei lähde Saksasta.

      Poista
    2. Euroopan hajoittaminen on Trumpin, Xi-n, Putinin ja persujen yhteinen märkä uni.

      Poista
    3. Meinaat, että sen, mihin Trump, Xi ja Putin eivät yhdessäkään pysty, sen Suomen persut hoitavat kädenkäänteessä?

      Uskosi on luja. Åk.

      Poista
  18. Kannattaa katsoa sarja Salaisuuksien kartano. Siinä vanhat tappajaöykkärit hallitsevat kaikkia. Niinhän oli koulussakin, jossa silmäätekevien lapsia lellittiin kuten myös opinnoissa ja työssä.

    Jokainen opettajaksi auskultoinut tietää, että ilkeät ja itserakkaat silmäätekevien lapset ovat luokassa hirviöitä. Näinhän se heillä jatkuu haudan partaallakin: valehtelelu, rääkkääminen, itsekehu ja sairas maailmankuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missähän lienet koulusi käynyt?
      Ei tuollaista missään ole ollut sataan vuoteen.

      Poista
    2. Tämä on se kommentoija joka elää jossain harhalandiassa vailla kontaktia todellisuuteen.

      Poista
    3. "Tämä on se kommentoija joka" Harvinaista itsereflektiota ja -tunnustusta.

      Poista
    4. Televisiosarjat eivät ole fiktiota vaan kaikki täyttä totta.

      Poista
    5. Siis kumpi?
      Aika paljonhan on kuulunut opettajien kommentteja siitä miten vanhemmat selaantuvat tätänykyä lastensa koulunkäyntiin kaikenlaisia erityisvaatimuksin.

      Poista
  19. Ymmärtääkseni lukupiirit ja kirjablogit ovat suosittuja. Lahjakirjan lukee usein koko lähipiiri. Lasten ja nuorten lukemisessa Harry Potter -ilmiöt ovat merkittäviä.

    Wikipedia on parantunut, vaikka usein esiintyy hakuammuntaa. Kannattaa lukea kaikilla kielillä ja käyttää käännösohjelmia. Japanilaisestakin artikkelista saa englanniksi kääntämällä kohtalaisesti selvää.

    VastaaPoista
  20. Kuusitoista vuotiaana kouluun lähtiessäni huomasin keittiön kaapinpäällä kirjapinon ja uteliaisuuksissani otin sieltä yhden ja aloin lukemaan. Kirja osoittautuikin niin mielenkiintoiseksi, että jätin menemättä kouluun sinä ja seuraavana päivänä ja luin kirjan kannesta kanteen, mikä olikin sitten alku kirjojen lukemiselleni ja aivan uudellaiselle ja pikkupaikkakunnalle sopimattomalle elämälle. Kirja oli Kravun kääntöpiiri. Poliisi-isäni oli joutunut takavarikoimaan ne paikallisesta kirjakaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys onkin siitä, että sisältö kiinnostaa. Aivan varmasti 16-vuotiaalle oli Kravun Kääntöpiiri kiinnostava. Kun lukee kiinnostavaa tekstiä, oppii oikean lukutavan. Oma lukuharrastukseni alkoi ekaluokalta kymmenosaisesta Pekka Töpöhäntä sarjasta. Se oli kiinnostava ja monella tavalla opettava. Vaikka lukutahtini on jonkin verran hidastunut näön heikkenemisen myötä, niin edelleenkin käyn läpi 3-4 teosta viikoittain.

      Poista
    2. Teillähän tosiaan oli kirjakauppa.

      Poista
  21. Pirkko Saisio on kertonut tehneensä lukiolaisena kavereilleenkin aineen rakennekaavioita tunnin alussa, kun opettaja oli jättänyt luokan kirjoittamaan keskenään, ilman valvontaa. Toisellakin tavalla hän avusti, väärensi vanhempien nimikirjoituksia ala-arvoisten koetulosten perään. Äidin nimi kelpasi vain, jos isää ei ollut. Aika pieniä syntejä? Minultakin joku poika kinusi kotiainetta, mutta sanoin, että kyllä se minun tyylini tunnistaa enkä osaa kirjoittaa jollain toisella tavalla.

    VastaaPoista
  22. Eikö se ole todella väärin, että tyhmätkin saavat äänestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sinäkin...

      Poista
    2. Mitä, minäkö tyhmä - nyt en ymmärrä.

      Poista
    3. Viisas tietää ja tuntee viisautensa rajat, näsäviisas ei.

      Poista
  23. Tähtihetkeni kirjallisella uralla sijoittui armeija-aikaan, kun komppaniaamme kasarmiin majoittui parisen kymmentä kapteenikurssilaista. Muut sotilaista oli ajettu ulos telttamajoitukseen siksi ajaksi, mutta minä töitteni takia – koska olin kirjuri, yövyin heidän seuranaan sisällä. No, yksi kurssilaista antoi luettavakseni laatimansa esitelmän, ja kun ehdotin siihen parannuksia - oli se sen verran kökköä kieltä - hän pyysi että kirjoittaisin sen kokonaan puhtaaksi. Tein niin. Seuraavana aamuna niitä tuli useampi, kaikilla sama pyyntö. Ja minä stilisoin niitä sitten sen minkä ehdin, aikani kuluksi, ja sain toki tupakkaa palkaksi niin paljon kun kehtasin pyytää. - Ps. Ja hiemanhan se huvitti, tai oikeastaan aika paljon huvitti, kun pöytäni taakse tupsahtaa yliluutnantti, joka kohteliaasti kysyy "voisiko herra korpraali..." Kun ei korpraali kaikkia ehtinyt korjata, ei ainakaan, jos hänelle olisi töykeilty, heh.

    VastaaPoista