Hämäystä

Yllytän lukijoita tappelemaan Suomesta ja toisesta maailmansodasta siksi, että asia on minulle hiukan etäinen ja olen hyvin keskittynyt johonkin aivan muuhun, nimittäin tekoälyyn, joka ei enää ole ChatGPT, vaan esimerkiksi GPT-5 ja näinä viikkoina tulossa oleva Microsoftin Copilot - koko pelikirja meni jo uusiksi.

Toinen maailmansota eli siis ajatuksemme Venäjästä ja Suomesta ennen ja nyt ei ole omaa alaani, koska minulla ei ole koulutusta eikä taitoa käydä tarkasti läpi esimerkiksi saksalaisia ja venäläisiä arkistoasiakirjoja tai todeta, mitä ruotsalaiset ja brittiläiset dokumentit ovat edelleen piilossa.

Arkistoista pitäisi aina itse selvittää, mitä niissä ei ole. Se on joskus hyvin merkittävä tieto. Ei meiltäkään viety 1944 piiloon sotilastiedustelun Stella Polaris -asiakirjoja jätepaperiksi. Ehkä pikemmin halusimme pitää ienissä piireissä sen tiedon, mitä radiokuuntelumme kuunteli ja tulkitsi. Ruotsillahan oli pääsy Enigman tietoihin, minkä he ovat aina jyrkästi kiistäneet. Suomelta ei ole edes kysytty. Ketkä kaikki kuuntelivat Stalinin Stavkan maalinjaa, se on kiinnostava kysymys.

Se ei auta asiaa, että minulla on tutkinto ja tutkimuksia muilta historian alueilta, etenkin kulttuurihistoriasta. Olen vain kirjojen lukija sotahistoriassa.

Ja nyt meillä on mainitsematta poliittisen historiamme hämmästyttävä saavutus, Max Jakobsonin “Diplomaattien talvisota”, jonka 8. painos ilmestyi vuonna 2012. Mielestäni luin 1955 ilmestyneen ensimmäisen painoksen lukiolaisena, varmaan 1960. Vaikka teosta on päivitetty ja siihen on liitetty katsauksia myöhemmin tietoon saadusta, siitä välittyvä kokonaiskuva on hieno. Sanoisin mielestäni vitsikkäästi, että kun Arvi Korhoseen liitetty “ajopuuteoria” tarkoittaa Suomen ajautumista Saksan rinnalle Jatkosotaan 1941, Jakobson kuvasi Suomen tällaisena kosken kuohujen heiteltävänä “ajopuuna” 1939. Jos omaa, kansallista tahtoa oli, se ei olisi vaikuttanut paljon. Talvisota ei ollut Erkon sota, kuten Paasikivi sanoi. Eljas Erkko oli ulkoministeri, joka väitetysti ei neuvotellut Jartsevin porukan kanssa 1938. Hän pöllähti tuohon tehtävään, kun ammattimies R. Holsti oli järjestetty Saksan taitavalla toimella syrjään Hitlerin väitetyn kunnian häpäisijänä. Holsti oli edistyspuolueensa ylpeyden ja kateuden kohde, E. Westermarckille sosiologiasta väitelly Englannin yhstävä ja sotien aikana Kaliforniassa Stanfordin yliopiston luennoitsija, jolla lienee ollut suuri osa salaperäisten Suomeakin koskevin paperien päätymiseen juuri sinne Hooverin torniin, jonka olen itse näyttänyt muutamallekin kaverille.

Paasikiven julkaistujen muistelmien epäuskottavuus (“Toimintani Moskovassa 1939-1941”) näkyy jo vertaamalla sen sisältöä paljon myöhemmin julkaistuihin Paasikiven päiväkirjoihin. Edelliset on kirjoitettu virkahuoneessa, jälkimmäiset enimmäkseen klosetissa. Tässäkin asiassa vessassa hahmoteltu on lähtökohtaisesti. Jo Luther, jolla oli sekä ummetusta että peräpukamia, kehui pöytäpuheissaan saaneensa jumalallisimmat oivalluksensa “astialla”.

Sekä Paasikivi että Kekkonen kirjoittivat sodistamme tietysti omaa kauaskatseisuuttaan myös tosiasioiden kustannuksella korostaen. Patsaaseen kaiverrettu Paasikiven saksalaisesta historiakirjallisuudesta poimima, aluksi 1700-luvulla italiaksi esitetty ajatus tosiasioiden tunnustamisesta kaiken viisauden alkuna on koulupoikamainen vitsi. Eikö ongelma olekin kysymys, mitä ovat tosiasiat ja mistä sellaisia löytää. Tämän päivän presidenttiehdokkaat edustavat “reaalipolitiikkaa” kertomatta, miten se eroaisi esimerkiksi rationaalipolitiikasta. Esimerkiksi Trump ja Putin ovat molemmat suuria reaalipoliitikkoja. Valheiden levittäminen tosiasioina on joskus suurta realismia.

Paasikiven-Kekkosen linjan iskulauseeksi sopisi hyvin korkeimman oikeuden eräissä painetuissa kirjellommeissa esiintynyt lause, jossa pyydettiin toista “ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, joihin asia antaa aihetta”.

Pyydän lukijoita ystävällisesti hämmästelemään jutun kuvaa. Käännätin tuon kirjan Otavassa samaan aikaan kuin Popperin tutkielman avoimesta yhteiskunnasta ja sen vihollisesta, lyhennelmänä.