Auster

Itsekin lopetin suuren vaalikeskustelun katsomisen kymmenen jälkeen illalla. Aamulla hiukan ihmettelin kutsuttujen asiantuntijoiden harjoittamaa kiittelyä.

Tunteitteni syy selvisi myöhemmin päivän kuluessa. Minulta oli mennyt vuosia sitten aivan sivu silmien, että Sauli Niinistö on niin kova romaanin lukija, että hän oli vuonna 2017 Akateemisessa haastattelemassa maassa vieraillutta Paul Austeria. Katsoi sen Areenasta. Juttu oli hyvä - ja hyvin haikea. Kaksi viisasta miestä, tukevasti tuoleillaan, hyvin perustein. Ei aavistusta, mitä kaikkea olisi kohta edessä. Ei voinut olla aavistusta. Paitsi ehkä Putin + Krim ja Trumpin nousu. Ja eri tahoilla kupliva populismi, jolla tarkoitan muun muassa tahallisen yliyksinkertaistettuun muotoon hämmennettyä politiikkaa, jota kaadetaan suoraan purtiloon.

Kaikenlaisen venkoiluni jälkeen sanon suoraan, että mielestäni taide yleisesti ja kirjallisuus erityisesti on ihmiselle ankara mitta. Vanhoillisimmat tahot ovat siinä asiassa hiukan oikeassakin, että tietty viihde aukeaa silmät avaamalla mutta mutkikkaamman eteen saa tehdä töitä.

Kun joku sanoo - ja on sanonut - että esimerkiksi Proust on tarpeetonta sanahelinää, kuulen sen kaupunkilaisen mielipiteenä, että hongikko on oikeastaan pelkkää sahajauhoa odottamassa ottajaansa. Kielikuva on lisäksi väärä. Puu, kuten mänty, on samalla tavalla mykistävä ihme kuin esimerkiksi Wikipedian © (engl.) artikkeliin kuvattu hermo.

Metsä on, kuten nykyisin tiedämme, yksi eläin, jossa mikrobit ja mastopuut elävät joko sulassa sovussa tai taistelevat raivokkaasti paikasta auringossa, ravinteista ja sokerista. 

En ole huomannu, että erilaiset haastattelijat olisivat kysyneet presidenttiehdokkailta, mitä he ovat viimeksi lukeneet. Olisi ollut helppo kysyä kontrollin vuoksi jotain mainitusta kirjasta. Jos haastattelija olisi ollut itse epävarma, olisi voinut kysyä, mitä esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa tekee alikersantti Virtanen. Rehellinen lukija olisi vastannut, ettei muista sellaista hahmoa. Sellaista hahmoa kirjassa ei näet ole. Lahtinen olisi.

Arvaan että Stubb ei tuntisi ainakaan oikeasti Calvinoa eikä ainakaan Elena Ferrantea. Arvaan että Haavisto, jota en äänestänyt, olisi lukija. Rehnin puhetavasta ja ruumiinkielestä päättelen, ettei hän harrasta edes maalaisliittolaisia romaaneja. Li Anderson mainitsisi, taitava kun on, venäläisen klasssikon, joka voisi olla vaikka Saltykov-Štšedrin, ellei sitten nykykirjailija Šiškin. Halla-ahon vastaus olisi luultavasti Gogol. Tosin hän kuoli hulluuteen, mutta hän oli syntyperältään ukrainalainen ja todella suuri kirjailija.

Tässä ei ole kysymys tietokilpailutiedosta, jollainen on yleensä aika arvotonta. Kyky lukea romaani tai saada selvää runoista on vahva viittaus on tarkkavaisuuden ja mielen hallinnasta. 

Jos olisin siinä asemassa, panisin Aalto-yliopistoon, etenkin fysiikkaa tai matematiikkaa lukemaan pyrkivät ja kadettikouluun tahtovat lukemaan jonkin yhdentekevän romaanin ja kysyisin siitä kokeessa. Sellaisia romaaneja löytyy vaivatta Mitä Suomi lukee -listalta.

Musiikkimakua koskevan kysymyksen voi aina väistää valehtelemalla olevansa aivan epämusikaalinen. Ennen sanottiin, että sävelkorvani paleltui talvisodassa. Tuo väitehän ei pidä paikkaansa, paitsi hyvin harvinaisissa poikkeustapauksissa. Lisäksi suurissa muusikoissa on koko joukko epämusikaalisia ihmisiä.

Korkean virkamiehen eli siis myös presidentin valloittava ja voittava ominaisuus olisi hyvin harjoitettu mielikuvitus. Ja on muitakin. Minusta oli vaikuttavaa, kun sotarikosten tutkijana ja todella karmeita paikkoja läpi käynyt Helena Ranta sanoi kantavansa matkoillaan mukanaan romaaneja, jotka ovat kaiken jälkeen illalla hänelle välttämättömiä. Hän mainitsi joitakin nimiä. Hyviä romaaneja. Vaikenakin pidettyjä.