En kirjoita muistelmia (paitsi joka päivä tähän), koska kotitalossamme oli keskuslämmitys ja sotaa edeltäneen ajan hanurimalliset patterit. Kellarista löysi rautalankaa. Pipo patterin välissä oli jokapäiväinen asia ja sen kalastaminen käsille arkea. Taisin muuten käyttää tuohon tarkoitukseen joskus myös isoisän uistinta.
Tällainen kirjoittaminen on minulle mieluisaa, koska näin voi arvostella tai esitellä vanhoja, mielellään vuosikymmenien takaisia kirjoja. Ennakkotieto: koska luin kirjan sen ilmestyessä ja tunsin kirjoittajan ei olisi tullut mieleen tarttua Seppo Heikinheimon postuumini 90-luvun lopulla ilmestyneeseen teokseen, joka on paitsi tekijälleen tunnusomaisesti ylilahjakkaan henkilön hutiloima, aivan täynnä mitä mielenkiitoisinta asiaa.
Palaan siihen. Mutta muutoin katson asiakseni huomauttaa, miten tuhoisasti koronakausi on jo vaikuttanut kaunokirjallisiin B-luokan muisteloihin. Niiden keskeinen sisältö tahtoo olla lapsuus- tai nuoruusvuosina koettu hirvittävä sorto ja vääryys, jota kuvaa hyvä hokema ”pipo jäi patterin väliin”.
Pandemiasta on liian varhaista sanoa mitään erityisempää. Sen voi sanoa, että itsekeskeisyys on kärsinyt. Turhan lennokkaasti ilmiötä sanotaan joskus ”talvisodan hengeksi”, joka on siis aivan eri asia kuin jatkosodan henki.
Monien omien ongelmien naurettava vähäpätöisyys on näkynyt niin selvästi, että on pakko uskoa. Monien itsestään selvyyksien kallis arvo on alkanut erottua. Esimerkiksi se, että voi komennella sukulaisia ja muuten mukavia ihmisiä kylään ja tarjota heille jotain mukavaa, tai sitten itse ängetä mihin mieli tekee.
Juuri nyt oli luvassa tilaisuus kokoontua kuuntelemaan livenä todella mieluisaa musiikkia (tyyppiä Iiro Rantala), mutta kun samaan aikaan alkoi ilmaantua niiskutusta ja ajoittaista köhimistä, henkilökohtainen raukkamaisuus voitti. Ei tee mieli lähteä keräämään kummastuneita tai kauhistuneita katseita. Ei siis ole kuumetta eikä muita oikeita oireita, mutta sen sijaan halu pitää mahdollinen räkimisensä omana tietonaan ja neljän seinän sisällä.
Paljon ansaittua huomiot ovat saaneet uudet johtavat poliitikot, mutta myös virkamiehistä ja asiantuntijoista tuntuu löytyvän jatkuvasti järkeviä ja vastuullisia ihmisiä. Tämä on suorastaan outoa, kun oma 50 vuode kokemus on päinvastainen. Jos olisi välttämättä tehtävä jotain, perusratkaisu on etsiä joku toinen, jonka niskoille voi sälyttää vastuun, tai käyttää koeteltuja keinoja, kuten vetäytymistä ajat sitten virttyneiden asemien turviin piiloon.
Minulle tuon menneen maailman vertauskohta on pääministeri Cajanderin väitetty vastaus tietoon sodan syttymisestä (jota moni ei halunnut uskoa) ja ajatus, että valtioneuvoston on heti kokoonnuttava:” Tarkoittaako veli kokoontumista säädettyä virka-aikaa noudattamatta?” Ja kaduille siis putoili ja pommeja. Tuskin asianomainen ehti ymmärtää, että kiireisiin asioihin kuului jonkun toisen valitseminen pääminiteriksi. Ryti valittiin.
Koronasta haluaisin korottaa ääneni pahantapaisen ja sopimattoman elämän puolesta. Kukaan ei oikein tahdo saada sanotuksi, että nuorten ihmisten mielenkiinto kohdistuu erittäin vahvasti parin, useinkin vastakkaista sukupuolta edustavan, löytämiseen. Koeteltuja keinoja ovat ryyppääminen ja holtittomien sukupuolisuhteiden harrastaminen.
Tähän tarpeelliseen toimintaan on kovin vähän tilaisuuksia kovien rajoitusten maailmassa. Muistakaa, päättäjät, ennen huoneenvuokralaissakin mainittu pahantapainen elämä. Siinä ei pipoa tarvita.
Kuvan viikinki hukkasi piponsa tuhat vuotta sitten...
Minusta näyttää että kuvan herran käsivartta on käytetty maksuvälineenä. Viikinkiys oli ammattitermi, ei kansalaisuusasia: lähdettiin viikinkiin, eli hieman maailmalle. Siellä sitä voi sattua kaikenlaista.
VastaaPoista"pääministeri Cajanderin väitetty vastaus tietoon sodan syttymisestä (jota moni ei halunnut uskoa) ja ajatus, että valtioneuvoston on heti kokoonnuttava:” Tarkoittaako veli kokoontumista säädettyä virka-aikaa noudattamatta?” Ja kaduille siis putoili ja pommeja."
VastaaPoistaMitään pommeja putoillut. Triviaa, mutta kommentoidaan nyt:
"Kun sisäministeri Urho Kekkonen varhain aamulla ilmoitti puhelimessa pääministeri Cajanderille neuvostojoukkojen ylittäneen rajan, sai hän hämmästyneen vastauksen: 'Tarkoitatko, että meidän pitäisi kokoontua jo ennen virka-ajan alkua?'" (esim. Olli Vehviläinen)
Kekkonen (joka ei ilmeisesti tuona aamuna maannut selällään täyskännissä keskellä urheilukenttää) sai siis sisäministerinä varhain tuona aamuna ensimmäisenä pääkaupungissa puhelinsanoman siitä, mitä Kannaksella oli tapahtumassa. Helsingissä ensimmäinen hälytys ilmavaarasta annettiin klo 9.15. Silloinkaan ei varsinaista kantakaupunkia pommitettu. Hietalahden - Kampin alueen suuret tuhot aiheuttivat koneet, jotka ilmestyivät Helsingin ylle "iltapäiväpilven takaa" noin klo 15.
Noista kirjoista ja menneisyydestä on älähdettävä.
VastaaPoistaTietenkin sen jälkeen, kun kiitollisena panen merkille, että "Kemppinen" onkin tekijänsä tulkinnan perään oikeasti muistelmat.
Hyväksyn osaltani vuosien seurannan perusteella. Näin on.
Mutta se kirja.
"Rakas Toini", kirjeitä rintamalta 1939-44.
Kirja loppuu Äyräpäähän kesällä 1944.
Eipä ole sattuvampaa opusta ihan äsken tullut käsiini, jotka ovat nähneet maailman ja päivän sumuisuuden lokakuulla 1946, samana päivänä kun Nürnbergissä löysään hirteen joutui vajaa kymmenen syntisinta ei-neuvostoliittolaista.
Kirjan kirjoittaja (Eino) on tuolloin jo liki kaksi ja puoli vuotta ollut haudassa.
Meni arktiselta puskurikapasitoijalta yöunet ja laimeni oma kyky tai tahto tehdä muistelmia.
Niitä näet itsekin helmikuusta 2007 elokuulle 2020 kirjoitin. 4300 "otosta".
Hyvää jatkoa monenlaiselle emeritukselle, odotan 1944 syntyneen muistelevan lisää.
Sellainenkin kirja on ilmestynyt tänä vuonna kuin "Runkkarin käsikirja". Onko blogin kuva tästä kirjasta? Voisi hyvinkin olla.
VastaaPoistaKirja on tosin suunnattu lähinnä nuorille vasta-alkajille, mutta voihan olla, että kokeneempikin saa siitä uusia vinkkejä.
PoistaEn ole itse lukenut, mutta sen tiedän, että kirjaa on lähetetty (tilattuna tai ihan pyytämättä) kouluihin opetusmateriaaliksi. Jospa innostaisi uusia isänmaan toivoja myös kirjallisten harrastusten pariin?
Hengästynyt (muttei hengetön) postaus! Timo
VastaaPoistaSatuin juuri lukemaan nuo muistelmat.Kesken en voinut 500 sivun sillisalaattia jättää. Järkytti omistautuneisuus,mielen laajuus ja samalla kertaa ilmeisesti täysi "ymmärtämättömyys" ihmisen mitättömyydestä.
VastaaPoista