Pinko

Jutun kuva on julkaistu tässä blogissa ennenkin. Piirroksessa 1932 esitetty talo on niin sama, että mielestäni oma taloni (Bungalow) on suorastaan plagiaatti. Tekijänoikeuden loukkauksena en sitä pidä, koska talon ulkovaipan muotoilua ja rakenne-elementtejä ei pidetä tekijänoikeuslain suojaamina teoksin kuin korkeintaan jossain monumentaalirakennuksessa. Asiasta löytyy jopa maininta lain esitöistä (SOU 1956 : 5).

Väittäisin nähneeni laajemmassa saksankielisessä teoksessa, että ensin Gropiuksen ja sitten Miesin tasakattoiset pientalot oli tarkoitettu huonommille insinööreille.  Paremmille piti olla jotain sellaista, minkä meillä Alvar Alto suunnitteli tasakattoisena mutta niin komeana että hirvitti (Villa Mairea, 1939).

Suuri maiseman muuttaja ja suuri arkkitehti oli kuitenkin etenkin SOK:lle myllyjä ja tasakattoisia konttoreita suunnitellut Erkki Huttunen. Kunpa ymmärtäisitte käydä Raumalla pistäytyessänne näkemässä Raumanlinnan (ravintola, entinen suojeluskunnantalo).

Siten arvelen että betonitaloissakin tasakatto oli tuontia Keski-Euroopasta. Sieltä tuli myös kerrostalojen taitekatto ja harvinaisempi mansardi eli se, jota Pariisin bulevardit ovat väärällään. Kertaustyylejä ei suosittu.

Siitä tule mieleen, että joissakin muinaiskulttuureissa oli käytössä erikoislaatuinen ratkaisu: ei katuja, ei edes kujia. Taloihin kuljettiin kattoja pitkin ja alas mentiin tikkaita.

Talon lämmityksen ja kosteuden suhteista on tiedetty kymmeniä tuhansia vuosia. Suomessa kai vasta kenttäsirkkeli toi taloihin vuorilaudoituksen. Hirsitalo ei rivettynäkään ollut erikoisen lämmin. Asialla ei ollut ennen väliä, koska itse salvostekniikka on paljon vanhempi kuin uuninpellit, mullistava keksintö sinänsä, ja Ruotsista peräisin.

Pinkopahvi eli sisäseinille pingotettava rullakartonki oli kova juttu ja lienee lisännyt asuinhuoneiden lämmönpitävyyttä. Nimi liittynee pingottamiseen, samoin kuin sen koulumaailman merkitys. Ja sitten tuli insuliitti, huokoinen eristyslevy, joka ajoi hyvin asiansa. Itse seinän eristeenä suosittiin sahajauhoa ja välipohjassa kutterinlastua. 

Hämmästyin vähän, kun kattoja miettiessäni käsitin, miten nuori ilmiö on pärekatto. Lapsuudessani niitä oli Pohjanmaan ladoissa ainakin miljoona. Nyt ei ole juuri latojakaan. Eikä pärekattoja. Eikä ymmärtäjiä, jos sanoo, että jollakulla on päreitä kainalossa eli yliskamarissa häkää )päässä vikaa).

Yleistyminen alkoi uskottavan tiedon mukaan, kun puiseen malkakattoon tarvittavan tuohen hankkiminen alkoi osoittautua hankalaksi. Ennen sotia maan asuinrakennusten katoista oli vielä yli 80 prosenttia oli pärettä, vaikka sellaiset oli palovarallisina kaupungeissa kielletty. 

On siis keksittävä muuta puuhaa. Päreiden kiskominen oli ennen ukkojen puuhaa, ja samoin kerppujen pilkkominen karjalle kuivikkeiksi. 

Luvassa on siis risuja eli kerppuja ja päreitä. Ihan mahdotonta ei ole, että sekaan eksyisi jokin lastukin. Kirjallisuudessa tuo on Juhani Ahon mainio uudissana, ainakin verrattuna kielimiesten novellin suomennokselle ”uutelo”.