Sivun näyttöjä yhteensä

30. elokuuta 2018

Sikarin suopeudesta



Juomaa jossa oli alkoholia maistoin viimeksi 1982. Se oli pahaa. Sikarin polttamisesta on kyllä pidempi aika. Siis ei tarvitse kysyä, perustuvatko ajatukset omiin kokemuksiin.

Eilen oli puhe videokonferenssien ponnettomuudesta. Tänään yllättäen samaa asiaa jatkettiin sanomalehdessä, aika jyrkinkin sävyin.

Oletteko miettineet, miksi ratkaisevat keskustelut käydään elokuvissa ja televisiofilmeissä niin usein autossa. ”Haluan eron”, sanoo nainen. Mies puristelee ohjauspyörää.

Syy on sama kuin psykoanalyysin klassinen käytäntö, potilas pitkällään pritsillä ja analyytikko pääpuolessa.

On oltava fyysisesti paikalla, mutta katsekontakti on katkaistava. Tuijotus silmiin kuuluu kuristamis- ja rakkauskohtauksiin ja enteilee silmien sulkeutumista, tuokioksi tai ikiajoiksi.

Valetelemista ”kirkkain silmin” pidetään taidonnäytteenä. Tunnustukset. Tyyppiä ”minä heitin opettajaa liidulla” esitetään katse lattiaan painettuna. Jos nakittaa suoraan silmiin, tulee lisää rangaistusta.

Harjoittelevilla opettajakokelaille opetetaan keino. Oppituntia tai luentoa pitäessä useimmilla on taipumus katsoa yhtä tai muutamaa kuulijaa vähän väliä. Vaikutus on erittäin huono. Katse harhailee: siis puhe harhailee.

Kikka on skannata katseellaan koko kuulijakuntaa, vasemmalta takaa oikealle eteen, rivi kerrallaan. Ja sitten sama uudelleen. Sitä ennen on jo opetettu seisomaan ryhdikkäästi, varomaan kaikkea hypistelyä ja olemaan vääntelemättä naamaa.

Minulta jäi paljon hyvää lainoppia oppimatta, kun solmion pidikkeet olivat muodissa. Puolet professoreista hypisteli pidikettä esimerkiksi aukoen ja sulkien sitä.

Jos pidätte esimerkkejä liioiteltuina, ajatelkaa kirkkohäitä, joissa sulhanen alttarilla tahtomista kysyttäessä kynsii ohimotukkaansa ennen vastaamista. Jotkut alle kouluikäiset eivät halua sanoa kysyjälle nimeään kiertämättä ensin hiuksiaan etusormen ympärille.

Sikari ja piippu ymmärretään väärin. Ellei ajatella terveyden tuhoutumista, mainitaan sormien käyttö. Taidemaalarit ja valokuvaajat näkevät mielellään kohteen kädessä jotain, koska käsien luonteva kuvaaminen on niin vaikeaa.

Erään ystäväni kanssa tapaamme tupakoida. Hän tuo joskus mukanaan vuosia aarteena varjellun Fidel Castro -tyyppisen hirmusikarin. Puhumme usein syvällisistä, mutta joskus myös korkealentoisista asioista. Sikari on hyvä molempiin, koska se tarjoaa katseelle kohteen. Ei piippukaan siihen huono ole, mutta savukkeella voi vain alleviivata ilmeitä.

Joillekin puhumisen mestareille sikarissa tupakka oli sivuseikka. Luulen että nykyisen maailmamme kohtalo ratkesi sikarin, piipun ja imukkeen kanssa poltetun savukkeen merkeissä. Churchill, Stalin ja Roosevelt.


19 kommenttia:

  1. Koirista sanotaan, ettei vierasta koiraa saisi katsoa silmiin, sillä se käsittää sellaisen päällekäyvän tahdon ilmaukseksi, ja että hurttien kanssa oleskeleva ei saisi käyttää aurinkolaseja, sillä tällöin ne eivät näe minne katsotaan, käyvät epävarmoiksi ja agressiivisiksi. Emme tiedä koska emme ole kokeilleet, ja meillä on kissa jota kutsun kissingeriksi. Mitä taas sikariin tai piippuun tulee, olen kokeillut molempia ja tykästynyt half corona -sikareihin. Tunsin myös graafisen suunnittelijan, joka tapasi harrastaa molempia; käveli piippu hampaissa ja piipun pesässä sojotti tukeva sikari, pää ylöspäin tietysti. Varmaan monella tapaa hyvä keksintö.

    VastaaPoista
  2. Orientalismi tuotenimissä oli mitä viehättävin menneen ajan ilmiö. Sheikin mokka (kahvi) lienee sekin jo kadonnut. Silti: Stalin tarjosi Rooseveltille Teheranissa lempitupakkaansa l. Herzegovina Flor-paperosseja; FDR kieltäytyi kohteliaasti. K.-A. Fagerholmin suosikki oli Simon Arzt, juutalaisen tehtailijan mukaan nimetty egyptiläinen merkki. Nämä amerikkalaistyyppiset filtersavukkeet kaiketi yleistyivät vasta 1950-luvulla. Muuten: Tanner sikari kourassa Rydin rinnalla maaottelumarssin loppusuoralla on tilannekuvana omien suosikkieni kärkisijoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rytin, ei Rydin. (hyvänen aika)

      Poista
    2. Rydin, ei Rytin. Suomen kielessä on astevaihtelu, ja nimi on (hyvänen aika) Ryti, ei Rytti.

      Poista
    3. Erisnimiä astevaihtelu ei yleensä koske, "Rytin rinnalla" siis. Lukupiirissäni on Satu-niminen nainen, ja olen kuullut jonkun sanovan: Satun vuoro. "Sadun" minä kuitenkin sanoisin, vaikkei olekaan kysymys sadusta. Nykyisin on alettu puhua Riikasta, kun tarkoitetaan sitä kaupunkia. Minun korvaani se sattuu. Riianlahti nyt ainakin on. EG

      Poista
    4. Nyt ei tule mieleen se nykypoliitikko joka haluaa samalla tavalla taivuttaa nimensä kieliopin vastaisesti

      Poista
    5. Kyllä erisnimiä astevaihtelu yleensä koskee: Martti > Martin, Mikko > Mikon.

      Ryti-nimen kohdalla kyse lienee osittain murrepiirteestä. Rydit ovat satakuntalaissuku, ja siellä päin astevaihtelua ei ole yleisnimissäkään: riutta > riuttan.

      Ei yksilö voi sanella kieliyhteisölle, miten hänen nimensä taipuu. Lähtökohtana on, että elämme kielitajumme mukaan emmekä noudata yksilöiden, edes valtiomiesten, oikkuja. Muutenhan vaikkapa joku raumalainen voisi yhtä hyvin vaatia, että taivuttaisimme hänen nimeään genetiivissä ilman n-kirjainta rauman murteen mukaisesti: Kirsi -> Kirsi

      Poista
    6. En tuntenut kieliopin perustelua - kiitos, Tommi Uschanov - mutta kielikorva puolsi valittua muotoa. Muuten pääsääntöisesti tuossa muodossa 40-luvulla. Puhumme kuitenkin menneen maailman asioista.

      Poista
    7. Lehdet taitavat yleensä kirjoittaa Petteri Orposta, vaikkei hän vielä valtiomies olekaan. Tuolla ylhäällä "yleensä" oli harkitsematon sana, olisi pitänyt olla että astevaihtelu ei aina koske erisnimiä, varsinkaan etunimiä ja varsinkaan uusia nimiä. Joskus voi olla kaksikin hyväksyttyä muotoa kuten "Kiiskin/Kiisken" tai "Sadun/Satun", luin netistä kohdasta "Erisnimien astevaihtelu". Siellä on asiasta pitkät pötköt, äidinkielen opettajat valistavat.

      Rytin kohdalla t:llinen muoto näyttää vakiintuneen, vaikka "väärä" olisikin, esimerkiksi Ryti-seuralla on Risto Rytin biografia.
      Pojan kaverilla on kaksi lasta, Lumi ja Kivi. Luulenpa, että he käyttävät i-muotoa, muuten tulisi liikaa ajatelleeksi yleissanaa. Pilvi, Lumi ja Suvi ovat vastaavanlaisia. "Hetan" ja "Outin", sanotaan ilman muuta. EG

      Poista
    8. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus hyväksyy molemmat muodot. Kirjallisuudessa on sanottu ja sanotaan ilmeisesti poikkeuksetta 'Rytin'. Olisi luullut Uschanovinkin tietävän.

      Poista
  3. Hattu päässä taitaa olla mallia Homburg

    VastaaPoista
  4. Kuvasta tuli mieleen ruodiskaverini Rämä-Antti. Miehellä oli itsepummaava munstykki!

    Savuja haistellut Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  5. Kun lukioikäisenä rupesin seuraamaan tv:stä silloin hyvin harvakseltaan lähetettyjä poliittisia keskusteluja, tunnelma studiossa oli savustakin sakea: pappa Paasio, Olavi Saarinen ym. panivat pitkän pöydän ääressä jatkuvasti tupakan huuleen palamaan.

    Oikeistolaiset eivät niinkään röyhytelleet, mutta ainakin yksi huomattava poikkeus oli: tammikuussa 1968 toimittajat saivat horjutettua kokoomuksen ehdokkaan, KOP:n mahtavan johtajan Matti Virkkusen henkistä tasapainoa niin, että avustajan oli sytytettävä Virkkusen savuke, joka sitten heilui huomiota herättäneellä tavalla Virkkusen vapisevissa sormissa. Koulussa sitten välitunnilla naureskeltiin "Virkkusen hermokramppia". Mutta "tarvitsihan maa presidentin".

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Muistanpa Olavi Saarisen, oli niitä skogilaisia. Oli politiikkaa silloin, ja tulonjakoa ja reformia kiistattavina. Asioiden päälle ymmärsi äänestäjäkin.

      Nyt ei esillä ole äänestysperustaksi kuin ulkonäkö ilmehtiminen (tavallisesti sen puute) ja muu esteettis-atraktiivinen puoli. Eikös näin ja laululla valittu jo joko pressakin ?

      Matti Virkkunen kävi rohkeasti ja itsestään varmana (?) ehdolle 1968, taisi Cadillacikin sipata vaalikiertueella. Olisi kiva nähdä tuo tv-pätkä ja miettiä omaa reaktiota nyt kun todellisuus ei enää anna mitään muutta peukutusperustetta. Näyttöstä mielestä vääjäämättömästi käy Timo Soinin rehevän kielen retoorinen, murskaava teho näivettyvässä kultuurissamme.

      Poista
    2. Matti Virkkusella oli melko harvinainen tapa ja taito puhaltaa tupakansauhu ulos nenästä. Yritin tätä itsekin kun tupakki vielä lukeutui lempiajanviettoihin, mutta kokemus oli karmaiseva. - Ainakin yksi tv-keskustelu löytyy, missä tätä bravuuria voi ihailla (Yle; Virkkunen vs. Ahti Karjalainen).

      Poista
  6. Niin, oma kadonnut rituaali oli holkkitupakan tumpin irroittaminen holkista kämmenkuppeja vastakkain iskemällä. Samoin Klubi 77 tupakkia piti napauttaa kaksi kertaa pahviaskin kanteen ennen sytyttämistä. Mutta onko mitään uutta tullut niiden tilalle? Nuuskatyynyjä löytyy tienposkista eikö niitä voisi kuivata ja kierrättää? -Murphy_

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamia kukkien kasteluveteen pitää kukkamullista yleensä löytyvät lentävät öttiäiset poissa, biotorjuntaa.

      Poista
  7. Käsillä tehtävistä eleistä älypuhelimen käyttö on korvannut tupakoinnin. Jonkunlaista addiktiota aiheuttavaa toimintaa sekin.

    En ole koskaan tupakoinut, mutta kaveripiirissä piintyneiden tupakkamiesten ja -naisten eleet heti ulos mentäessä ovat kyllä hienoksi hiotuneita. Tarvittaessa yhdellä kädellä vaivattomasti tupakka askista huuleen, ja sujuvalla liikkeellä tuli siihen. Tuulessa kämmenkupilla suojaten. Ja tupakoijan ensimmäiset syvään vedetyt savut ilmentävät kyllä niin puhdasta kemiallista mielihyvää, että omista kokemuksistani vertaisin sitä vain ensimmäiseen pitkään kulaukseen vehnäoluttuopista kuumana kesäpäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykkäkauden alkuaikoina kun kentät olivat mitä olivat, oli kännykkätanssi aika yleinen näky. Sitä esittivät pukumiehet toimistorakennusten pääoven lähistöllä: puhelin vasemmassa käsdessä korvalla harpottiin hitaasti pientä ympyrää tai kahdeksikkoa oikean käden viuhtoessa tai pidellessä savuketta.

      Poista