Stalin, Putin ja minä kuulumme joukkoon, joka on kova kellojen perään. Eroa kylä on. Minä suosin ja harrastan noin kahdenkymmenen euron kelloja. Kerran kuulin uskottavan tarinan, miten joku liikkeenjohdon konsultti oli käännytetty asiakasfirman johtajan ovelta selityksin: ei meillä ole varaa konsulttiin, jolla on varaa tuollaiseen rannekelloon. Firma kyllä oli miljardiluokan yritys.
Kuvan kello on ihanteellinen, mutta liittyy kyllä henkilökohtaisiin vikoihini. Niiden monien silmäleikkausten jälkeen näen ilman laseja huonosti. Kun havahdun, minulla on tarve saada tietää, onko kello 3 vai 5. Jälkimmäinen on ylösnousun aika ja juuri sopiva hetki ryhtyä kahvinkeittoon.
Numerot näyttävä kello on hiukan epämiellyttävä. Tässä on kuitenkin tunnistin. Kosketus tai jopa sormen kopautus yöpöydän hyllyyn sytyttää numerot kymmeneksi sekunniksi, ja sitten on taas pimeää ja rauhallista, eikä laite edes ääntele.
Näyttää se muuten lyhyesti myös päivän, joka on monesti ongelmallinen kysymys. Nyt saattaisi hyvinkin olla 22.8.
Mies ei ollut mies eikä mikään, ellei hänellä ollut polkupyörää ja kelloa. Tavallinen kohta elämäkertaa, joka johtaa kunniallisiin tehtäviin tai vankilan kolkkoon koppiin, on miehen merkkien ansaitseminen itse, joskus parempina aikoina lisänä vielä rippipuku ja kravatti.
Minun aikanani sen polkupyörän olisi pitänyt olla ruotsalainen Monark tai Crescent tai sitten Suomessa koottu Jaguar, joka tiedettiin päteväksi. Ketterästi polkee vaari. – Vaarilla on Jaguaari. Ja kello oli Leijona. Minulla oli Zenith, taskukello, jota käytin kauan. Mutta se oli hienostelua ja erikoisuuden tavoittelua. Ei niitä enää nuorilla miehillä nähty.
Meillä oli isäni kanssa jokinnurinkurinen kilpailu. Kustansin itse opintoni, mutta isä maksoi ne kurssikirjat, jotka oli hankittava kaupasta. Lisäksi menimme hankkimaan vaatepuolta. Vaihtoehtoja oli kaksi, joko Kuusisen alennusmyynti tai Kestilä. Höveli myyjä, sanoi että tämä pikkutakki kestää sen minkä opinnotkin. Se kesti kaksin kerroin. Opin nimen ”Harris Tweed” ja liikemerkin.
Hovioikeudenneuvoksena katsoin ansioituneeni niin paljon että uskaltauduin asioimaan Stockmannille. Niinpä kaapissa on nyt puoli tusinaa tweed-takkia, muutama nahkaisin kyynärpaikoin. Se on hienostelua, käsitykseni englantilaisesta yliopistomaailmasta.
Kun sitten aloin kulkea Cambridgessa, kavereilla oli villapaita sen sinänsä hullunkurisen viittansa alla. Kaliforniassa olin ottanut vaarin ajan merkeistä. Pikkutakki oli Brooks Brothersilta. Kangas oli tweediä. Harris oli ottanut värinsä ja kenties väriaineen seudun jäkälästä. Johtava mannekiini oli kuningatar Viktoria; kampe ja kangas oli tarkoitettu vapaa-ajan rientoihin. Rotsina oli Barbourin vahakankainen.
Tämä meni mainonnaksi. Noita mainitsemiani saa edelleen, mutta on hintaakin. Polkupyörä vaihtui Mersuksi 50 vuotta sitten. Ei meillä. Eläkkeelle piti siirtyä isolla autolla. Nyt useimmat pitävät silmällä helppokäyttöisyyttä (automaattivaihteet) ja pientä kokoa (pysäköinti).
Älkää katsoko minua. Olen edelleen sitä mieltä, että Samsungin sähköpostin, sykemittarin ja muuta sisältävä älykello on mainio, etenkin iäkkäille neurootikoille. ( - Kellon koko noin 8 x 8 cm.)
Pari kolme kymmentä vuotta mainostoimisto-työelämää (tuntiraportti vartin tarkkuudella, deadline tunnilleen ja yleensä samana päivänä) tahdisti mut aikaan siten, että luovuin rannekellosta 20 vuota sitten -- sitä tuli vilkuiltua liikaa -- ja taskukellosta kun se putosi Siljan rautakanteen, ja siirryin seuraamaan näytön ylänurkkaa. Sekin oli paikoin turhaa. Lopulta en tarvinnut edes herätyskelloa kotona aamuisin, paitsi jos lentokentälle lähtö.
VastaaPoistaEnkä hanki kelloa vieläkään. Mulla on puhelin. Ja työeläke.
Mitä herätyskelloon tulee niin muikein käyttämäni oli sellainen, jossa oli metallilapuille painetut, läpsähtävät numerot jotka vaihtuivat minuutin välein, valo ja miellyttävähkö vaikka aamulla vuttimainen summeriääni. Kysymmekin miksei herätysääneksi voi valita hyttysen ininää. Taatusti herää.
Oman kokemukseni mukaan se vartin tarkkuudella raportointi toteutui käytännössä - etenkin visuaalisen puolen tekijöiden kohdalla - niin, että kerran viikossa vedettiin paksua viivaa ulkomuistista. Jos oli iso projekti meneillään, raportointi oli helppoa: koko päivä ja vähän yli.
PoistaDeadline on tietysti eri juttu, eikä se oikeastaan liity kelloon muuten kuin niin, että se käy aivan saatanan nopeasti.
Minulla koskaan kelloa ei ennen ollut ollut mutta sain sellaisen kun pääsin ripille. Pidin sitä vähän aikaa mutta se kutitti rannettani, siksi lahjoitin sen jollekin muulle. (En muista kelle.) Aikoinaan, kun oli kiire esim. junalle, katsoin kelloja joita riippui kaupungilla, esim. kelloseppämyymälöiden edessä, tai oli kirkontornissa. Tai jos ei niitä ollut, siis sillä kohtaa missä sillä hetkllä olin, pysäytin jonkun (viattoman?) vastaantulijan ja kysyin "anteeksi, paljonko kello nyt on?" - Sillain pärjäs ihan hyvin. Miksei olisi pärjännyt? Koska... "eihän tässä valmiissa maailmassa mihinkään kiire ole", kuten Hemmi-täti minulle sanoi. Kun hoppuilin.
PoistaKelloa ei ole ja polkupyöräkin on vain lainakapine.
VastaaPoista*Ei ole kelloa eikä pyörääkään - en siis ole mieskään.
Poistamutta mopo on
Poistatulen sillä perästä. menkää te edeltä.
Monien kirkontornien ja julkisten rakennusten kellotauluissa, joissa numerot on merkitty roomalaisilla numeroilla, niin numeroa 4 ei ole merkitty merkillä IV vaan IIII.
VastaaPoistaKuten oikein onkin -- roomalaiset numerot perustuvat käsin näytettäviin merkkeihin eli montako sormea on pystyssä. Joku uudenaikainen pölvästi ilmeisesti keksi jokirannassa markkinoilla näyttää "neljä sestertiusta" laittamalla viitosen viereen pystyyn kokokämmenen vasemmalle puolelle yhden sormen, ja jos tyhmä aasiakas maksoi kuusi sestertiusta, hänen tulikin menettää rahansa, vanhanaikaisuuttaan. Mutta oikeasti kukaan ei tiedä syytä tähän tapaan.
PoistaVisuaalisesta tasapainosta siinä on kyse, olen kuullut jonkun kellosepän sanoneen. Näyttää paremmalta, kun kahdeksikkoa ja nelosta näyttävät merkit, jotka ovat keskipystylinjan vastakkaisilla puolilla, ovat suunnilleen yhtä massiivisia merkkejä.
PoistaNe joilla on silmää, voivat kataoa ja sanoa ovatko samaa mieltä.
Minä taas kuulin mummoltani, kun lapsena kauan kauan sitten mummolan puojissa ihmettelin samaa asiaa, että syy on Venäjän Keisari Aleksanterin: hän oli määrännyt, että kun kolmonen kerran on III, niin tietysti nelonen on IIII, tai pää poikki. Uskoin selityksen oitis.
PoistaMummo on kyllä ylittämätön auktoriteetti!
PoistaLähes yhtä tyylikäs musta (tai valkoinen) kuutio on Sonyn herätyskelloradio joka taitaa ostopaikasta riippuen mahtua tuohon parin kympin hintahaarukkaan.
VastaaPoistaKhakihousut on myös hyvä asuste. Niissä kahvi, kaakao tai khakkatahratkaan ei heti näy, ainakaan sivullisille. (Paitsi jos sivullisella on likinäkö eli myopia.)
VastaaPoistaPuhelimesta näkee, paljonko aika on, muttei paljonko kello on. Minunkin ensimmäinen kelloni oli vaarin ostama Leijona, 56 vuotta sitten. Nyt on ollut Lorus yli 20 vuotta.
VastaaPoistaEnsimmäinen pyörä oli Jaguar, nykyinen on Crescent. Automaattivaihteita pyörässä ei teknisesti ottaen ole, vaikka käytännössä melkein on. Napadynamo on ihan teknisestikin, kuten tähän vuodenaikaan (ja ikään) kuuluukin.
Ostin jokin aika tuollaisen aivan samanlaiselta näyttävän kuutiokellon. Liikkeen nimi oli Power. Ajattelin pitää kirjoituspöydälläni ajannäyttäjänä. Muutaman päivän päästä siniset digitaalinumerot alkoivat himmetä kadotakseen lopulta kokonaan. Vein kellon takaisn likkeeseen,koska tuoteen laatu siis oli aivan skeidaa. Myyjä urputti kovin, että kellon puujäljitelmäpintaa oli "vahingoitettu", vaikka oli ottanut kuution suoraan paketista pöydälleni. Vasta reklamaatio päällikkötasolle toi rahat takaisin.
VastaaPoistaminä sekoilen.
VastaaPoistajoin kerran pullon pöytäviinaa.
Monenlaisia kulkupelejä olen omistanut. Sähköpolkupyöräkin ollut jo kahdeksan vuotta.
VastaaPoistaSeuraava on Mylo heti kun tulee Suomen markkinoille.
https://ridemylo.com/
Pari vähän iäkkäämpää ystävääni on hankkinut sähköpyörän ja kehuvat, että on mukava polkea mäkeä ylöskin eikä aina tarvitse lähteä autolla kauppaankaan. Minä aloin ihmetellä muutama vuosi sitten, kun nuoret menivät aina vastamäessä reippaasti ohi. Nyt olen suosiolla etsinyt mahdollisimman tasaiset ja asfaltoidut reitit, joenrantaa ja puiston reunaa. Tämän kesän säissä oli kyllä mukava polkea, joskus jopa oikein viilettää.
VastaaPoistaNykyisin näyttää nuorilla miehillä ja naisillakin olevan taas rannekello, mutta siinä pitää sitten olla kaikenlaisia kuntoiluun sopivia ominaisuuksia. EG
Televisiostakin kuulee joskus viisauksia, kuten eilen kun joku fiksu kiteytti digi- ja viisarikellon eron: Digikellosta näkee menneen ajan, mutta viisarikellosta näkee myös tulevan ajan.
VastaaPoista