Plagioinnin ohjeita

Korkeakoulun opin näytteen ei tarvitse olla omaperäinen. Ylioppilaskirjoituksissa reaalivastauksen ja aineen ei pitäisi olla omaperäisiä.

Kun virkani oli tarkastaa näitä papereita, käytin silloin tällöin hiukan epäreilua keinoa. Pyysin gradun tai väitöskirjan tekijän käymään luonani yliopistolla ja sitten keskusteltiin. Oli aika vaivatonta selvittää, oliko kirjoittaja itse lukenut kirjoittamansa. 

Silloin tällöin kävi ilmi, ettei opiskelijalla ollut aavistustakaan siitä, mitä hänen tekstissään oli. Saatoin sanoa: harkitsitko sellaista, että siirtäisit luvun 3 luvun 6 alkuun. Tietysti kuka tahansa joutuu selaamaan käsikirjoitustaan ymmärtääkseen, mikä on ajatus.

Useimmiten ajatus oli, että alussa pitäisi olla jonkinlainen johdanto ja tutkimustehtävä eli perusteltu ilmoitus, mitä halutaan selvittää. Keskiosa on se selvitys ja loppuun tulevat johtopäätökset eli tieto työn tuloksesta kirjoittajan käsityksen mukaan.

Yliopistolla tulos voi oikein hyvin olla, että selvitettävä asia ei selvinnyt tai että aikaisemmissa, mainituissa lähteissä selostetut tulokset ovat epätyydyttäviä.

Kun tutkinnon suorittajan on itse asiassa osoitettava kirjoituksellaan oppineensa, miten tutkimusta tehdään, on vain toivottavaa, että yli puoletkin tekstistä on lainattu jostain. Lainaus ei ole sama asia kuin plagiaatti.

On hyvä käyttää lainausmerkkejä ja välttämätöntä ilmoittaa lähdeteos vakiintuneen tavan mukaisesti. Hyvä opiskelija kirjoittaa esimerkiksi:” Ongelmaa on lähestytty usein kolmella eri tavalla...”

Plagiaatti-sanaa ei käytetä lakikielessä, eikä siihen ole syytä. Liian moni luulee, että esimerkiksi juonirakenne olisi suojattu, ja se kun ei ole. Tekijänoikeus suojaa sitä tapaa, millä asiat on ilmaistu. Sekä tieteelle että taiteelle on ominaista rakentaa aikaisemmin oivalletun varaan. 

Tuomioistuinaikoinani tein usein sellaistakin, että kun aloin ihmetellä jotain seikkaa asianajajan kirjelmässä, kävin katsomassa lähteen. Ennen pitkää tiesin ne lakimiehet, jotka käyttivät hiukan haetun tuntuisia lähteitä (Oslon alioikeuden päätös; tanskankielien kirja, jonka tiesin vaikeasti tavoitettavaksi). Jotkut heistä esittivät vakaumuksen rintaäänellä oikeudellisen ratkaisun. Tuomioistuimen päätöksessä tai kirjassa, johon viitattiin, olikin tämä lausuma, mutta lause jatkui – esimerkiksi ”pääsääntö on kuitenkin päinvastainen...”

Selvän tekniikan puolella kollegat kertoivat, että ihan yleisesti diplomitöissä jätetään mainitsematta, että jokin koetulos on uudemmassa tutkimuksessa kumottu.

Sitaattini lähde ilmenee jutun kuvasta. Roomalainen Martialis keksi verrata toisen tekstin hyväksikäyttäjää ihmisryöstäjään (plagiarius). Kysymyksessä on kirjoittajalle tyypillinen nokkela nimittely, jossa vain Catullus oli parempi.