Vuosisadan fiksuin

Lorentz Lindelöf saattoi olla1800-luvun fiksuin suomalainen. Todellisuudessa kaikkein fiksuin oli Lönnrot, mutta se on asia erikseen. Adolf Moberg, josta kirjoiti pari vuotta sitten, oli kova poika sarjassaan.

Kuka oli 1900-luvun fiksuin, se on vielä auki. Erkki Laurila? Lieneekö tästä asiasta ehdotuksia? Luonnontieteilijä tarjoutuu luonnostaan, koska heidän työnsä tulokset ovat usein vastaansanomattomasti arvioitavissa ja vihamiehetkin joutuvat usein tunnustamaan, että noin se menee.

Lindelöfin isä oli kurja kappalainen ja tämän isä suomenkielistä maalaisrahvasta. Lähes kko vuosisadan elänyt Lorentz laittautui koulutielle ja oli päättäessään päivänsä Helsingin (Aleksanterin) yliopiston kansleri ja ehkä ensimmäinen maanmiehemme, joka sai tiedemiehenä aitoa kansainvälistä mainetta. Funktio-oppia (Johdatus korkeampaan analyysiin) kehitti tarmokkaasti hänen poikansa Ernst, jonka serkkuja tai kavereita olivat sitten Nevanlinnat, Väisälät, Myhrbergit jne.

Tämä on sitä matematiikkaa, josta ei koulupohjalla ymmärrä mitään. Kuvassa ovat mukana osittaisdifferentiaaliyhtälöt, Hilbertin ja muiden avaruudet jne. 

Lorentz aateloitiin tieteellisistä maineteoistaan ja ehti toimia jopa säätyvaltiopäivillä aatelissäädyn maamarsalkkana. Henkistä epätavallisuutta kuvaa esimerkiksi se, että hän vaihtoi äidinkielekseen ruotsin ja opetteli hakemistojen mukaan täydellisesti saksan ja ranskan. Ainakin hän piti pitkiä aikoja luentoja molemmissa maissa, joissa myös matemaatikot ovat tunnettuja keskinäisestä karsaudestaan.

Ennen katselin johtamistaidon ja teollisen organisaation oppi- ja käsikirjoja. Siten en tiedä, missä määrin perusopetuksessa nykyisin kiinnitetään huomiota eri laitosten rakenteellisiin jähmeyksiin eli siis byrokratiaan, ja kuinka paljon henkilöstön käymiin sisällissotiin.

Kokemukseni aikana sotiminen (internecine warfare) vei hyvinkin puolet tehollisesta työajasta. Kauan sitten päättelin, että keskinkertaiset johtajat ovat parhaita, paljoon parempia kuin kaikkein fiksuimmat.

Siksi on hiukan liikuttavaa, että jatkuvasti eli monta kertaa vuodessa, joku saa valmiiksi jälleen uuden kirjan työstä ja työpaikoista ja esittää siinä keskeisesti ajatuksen, jota on nyt toisteltu tuloksettomasti kolme tai neljä tuhatta vuotta. Kuuntelemalla, mitä toinen sanoo, voi saada mielenkiintoisia ja käyttökelpoisia tietoja.

Yleensä sellainen ei ole tapana. Kun joku muu puhuu, on tapana miettiä, mitä itse sanoisi seuraavaksi, ja koska puheet noudattavat termodynamiikan lakeja, tuloksena on lisääntyvä epäjärjestys eli entropia.

Tässä asiassa kunnioitan poliitikkoja. Heistä näkee päältä, että päästellessään ja ollessaan kuuntelemassa kaikenlaisia paskapuheita, he yrittävät olla asiallisen näköisiä.

Stalin oli kuuluisa mikrojohtaja. Hän sekaantui jatkuvasti uskomattoman pieniinkin yksityiskohtiin. Seuraukset olivat usein tuhoisia, kuuluisimmin 1941, kun entropia informaation vyöryn muodossa sai hänet uskomaan perusarvaustaan eli että Saksa ei hyökkää. Siinähän meni lähes kolmannes armeijasta muutamassa viikossa. Anekdoottien suosikki jääkärieverstiluutnantti Auno Kuiri tiesi miten käsketään. ”Tuon mäen takana on komppania vihollisia. Menkää tappamaan ne.”