Epäasiallisuus

Oikein annosteltu epäasiallisuus on elämän suola.

Juuri nyt ilmassa on Sote-uudistus ja yhä uudet henkilöt ja tahot paljastuvat epäasiallisiksi vallankäyttäjäksi, joita kehtaa tuskin tunnustaa ihmisiksi.

Hallin haukku ei kanna Kiinaan. Trump on onnistunut siinä, mikä Spede Pasaselta jäi kesken. Ihmiset avaavat aamulla silmänsä ja sen jälkeen lehden tai koneen katsoakseen, mitähän tämä helvetin mikkihiiri on tänään keksinyt.

Olemme juuri nyt hämmästyttävän hyvässä asemassa tässä maassa, mutta silti broilereita. Nokimme jyv­ät, ja sitten aikamme on ohi. Trump ei ole yhtään paremmassa asemassa. Hänenkin viimeinen käyttöpäivänsä lähestyy ja ”parasta ennen” on jo ohi.

Poliittisen hankkeen takana on maan jakautumien kahteen tai kahdeksaantoista osaan. Kun kommunismin aate on poissa ja enimmäkseen sen kannattajatkin, eri ryhmät käyttäytyvät kuin pesäänsä suojeleva lintu, ontuvat piipittäen ja vetävät siipeään. Uhriutuminen tehoaa paremmin kuin hyökkäys. Tämän viikon uhri ei yllättäen olekaan keskustapuolue, vaan pääkaupunkiseutu Vapaavuoren puheenjohdolla.  

Nyt olen lukenut viisi kirjaa kuolleista urheilijoista, nämä kuvasta käsitettävät Teromaan ja Vuolteen radio-ohjelmien sarjaan perustuvat. Ajatus on kertoa vain kuolleista. Se on turvallinen ajatus, koska kuolleet eivät kysy kunniaansa.

Pojilla on jokin hormonimyrsky toisella vuosikymmenellä. Olen ihmetellyt, että muistan noilta ajoilta vaikka mitä. Mora-Nisse Karlsson ei ole auto, Slottvikin ja Hasun yhteenotot eivät ole unohtuneet, ja yksityiskohtaista uutiskuvaa on mielessä alkaen Cortinan talviolympialaisista 1956.

Tahallaan tai sivutuotteena kirjoittajat ottavat esiin jälleen kansalaisryhmän, jota ei ole muuten esitelty päivänkeskusteluissa. Tunnen hyvän liikkeenjohtajan, jolla on psykologin koulutus ja taustaa valmentajana, jääkiekosta, Tampereelta.

Niinpä pääsin kysymään, aivanko totta merkittävä osa huippu-urheilijoista on ainakin ollut psykopaatteja ja urheilujohtajat puolestaan melkeinpä kautta linjan vaarallisia raivohulluja.

Joku oli kuullut 1948 Lontoon olympialaisten päättyessä omien johtajien huokaavan saunassa, että oli se häpeä ja hulluus, että akka otti mitalin (Sylvi Saimo), mutta vielä kauheampi oli tämä työväen liiton TUL:n mies, joka otti ja voitti kultaa keihäässä (Tapio Rautavaara). Mieluummin olisi oltu ilman.

Urheilujohtajissa on ollut kaikenlaisia Kekkosia ja Tahko Pihkalan kaltaisia henkilöitä, joiden otteista ei kaikin ajoin tiedä, itkeäkö vai nauraa, ja sitten Armas Valstetta ja jos vaikka mitä.

Urheilijoitten pompottelu näyttäisi olleen ikiaikainen harrastus, ja sankarit itse istuvat paikallisissa baareissa kultamitalit kaulassa puremassa hammasta ja tilaamassa pullollisen toisensa jälkeen.

Pesäpallon kotiutuslyönnin maailmanennätys kuuluu olevan Kallari Ihalaisen läpilyönti 50-luvulla. Pallo vieri Jyväskylässä harjua alas katua Korpilahden bussiin ja pysähtyi vasta perillä. Siinäpä mallia nuorisolle!