Sivun näyttöjä yhteensä

16. huhtikuuta 2018

Varokaa objektiiveja



Lahjakas amatööri Josif Stalin uskoi objektiivisiin syihin. Jos sellaisia ei ilmennyt, hän järjesti niitä. Osittain siksi Päätalon Koillismaa-sarjassa henkilö selittää panneensa ”Talliinin Joosen” kanssa välit poikki.

Tieteen kolmas suuri murros on nyt vienyt pohjan tuolta ajattelutavalta. Luokkavihollinen saa surmansa, kun metallinpala tunkeutuu hänen niskaansa patruunan kineettisellä eli räjähdysenergialla. Rähjäinen potilas saa taudin ja kuolee kuljeksimasta kun ilman läpi lentelee taudinaiheuttaja suoraan hänen nenästään sisään; Koch ja Pasteur keksivät keinoja nähdä ja kuvata näitä ja itse idean oli oivaltanut englantilainen lääkäri (John Snow, 1854). Tämä taiteellinen diagnistikko piirsi Lontoon kartalle koleraan kuolleet ja näki yhteyden epäilyttäviin kaivoihin ja pumppuihin ja sen, että keitettyä vettä käyttävässä olutpanimossa ei kuollut ketään.

Siitä alkaen Pekka Puska ja hänen perillisensä ovat hakeneet objektiivisia syitä vaivoille ja kuolemantapauksille. Nyt tilanne on pelottava, kun Suomi lehdissä kuvatuin tavoin jakautuu suuren kuoleman ja pienen kuoleman alueisiin.

Mutta asiantuntijat ovat väärässä. Kuolemaa eivät aiheuta rasvat, tupakka ja viina, vaan vitutus.

Jos tämä olisi maksullinen lausunto, olisin ehkä siivonnut suuni ja sanonut ”näköalattomuus”. 

Raha tuo onnea. Koulutus lisää tilastollisesti kertyvän varallisuuden määrää ja siihen liittyvä riskitason nouseminen on erittäin hyvin järjen rajoissa. Kouluttamatta eli siis ammatitta jäävä polttaa viimeisellä tulitikullaan pelikorttinsa ja kuivaa lottolomakkeeseen rupisen ahterinsa. Koulutuksella en tarkoita tolkutonta opiskelua, vaan ammatillisen taidon hankkimista. Ystäväni Jukka-Pekka sanoo lempeällä äänellä, että kyllä heidän porukansa kaivaa esiin tuhat tuotannolliseen teollisuuteen kouluttamiskelpoista nopeastikin.

Sykähdyin lukiessani jostain korkeammassa keski-iässä olevasta naishenkilöstä, pitkäaikaiskassa-apulaisesta, jonka alta meni viimeinenkin kauppa. Hän hitsaa nyt robotilla autoja tehtaalla. Mies on hävitetty tai annettu pois tarpeettomalla, ja lapset ovat omillaan. Itse haastateltu on oppinut jo pienenä menemään ja tulemaan niin kuin on sovittu, eikä alkuun pääsemiseen teollisuudessa tarvitse juuri muuta.

Tarinan moraali oli, ettei umpikujasta pääsemiseen tarvita erikoislaatuisia keinoja. 

Jos esimerkiksi kirjoittaisin blogia tai suunnittelisin uutta uskonlahkoa, julistaisin opetuksena: tee joka päivä jotain, mistä saat mielesi hyväksi. Viisainta on mennä metsään tai juosta suolle, mutta suklaapatukan ahmiminen, mojova viinaryyppy (ainakin 16 cl) ja enkelihoito North State-savukkeen kanssa ovat muita vaihtoehtoja.

Lääkärit ja professorit aina väittävät, että joki johtuu jostakin. Ei johdu. Syiden verkostoon suuri ja syy-yhteyksien rihmasto osittain läpitunkematon.

Elämän ylläpitäjä eli puhdas, raaka mielihyvä, unohtuu ehtimiseen. Itse saan suurimmat kiksit katsellessani mielellään hiukan sivusta pikkukakaroiden temmellystä. Pitäisikö nikkaroida käpylehmä seuraavaksi tuleville. Kyllähe rupeaisivat heti lypsämään sitä.

16 kommenttia:

  1. "Elämän ylläpitäjä eli puhdas, raaka mielihyvä, unohtuu ehtimiseen"

    Näin on. Puhdasta otsaa sipaistessa tuntuu hyvältä tietää esi-isiensä olleen oikeuden puolella 1918.

    VastaaPoista
  2. Toi yks Carlo Rovelli on kirjoittanut ajasta, että nykyään me miellämme sen järjestettynä sarjana tapahtumia -- kuin kassajono -- mutta itse asiassa kyse on samanlaisesta järjestyksestä kuin italialaisessa mellakassa. Aika on meidän keksintömme ja vertaamme sitä toistemme kanssa tarkistamalla onko sillä Leijona vai Rolex. (Sillä on kuitenkin vain jokin Android.) Ja sit meitä hermostuttaa että se joko kuluu tai ei kulu.

    Tästä lukiessa tuli muuanna aamuyönä viittätoista vaille viisi mieleen että Descartesista alkaen olemme menneet sikäli pilalle että haemme kaikelle syytä, järjestystä ja mieltä; jollei muuten niin paksuista kirjoista. Vain unessa olemme vapaita ajan kahleista ja ajelehdimme kauniisti ajan aallokossa tulevaisuudesta menneisyyteen. Herätessämme lakkaamme olemasta eläimiä (tai aboriginaaleja) ja alamme järjestämään menneisyyttä siistiin paririviin osataksemme paremmin rakentaa oikean lottorivin.

    Carlo Rovelli: Order of Time.

    VastaaPoista
  3. "Kuolemaa eivät aiheuta rasvat, tupakka ja viina, vaan vitutus." Tuon tapaisiakin ajattelin tänään kun ajelin junalla iloisten ihmisten seurassa (paitsi muutamat suomalaiset) parikymmentä km edestakaisin (2,50€) ja söin parit tapakset ja join lasin valkoviiniä (4,50€) mitä mainiommassa säässä. Hetkeksi kyllä hairahduin ajattelemaan Koveron Shelliä.

    VastaaPoista
  4. Tänään (16.4.) HS:n toimittaja esittelee kirjaa, jossa mm pohditaan, mikä olisi paras vuosi syntyä.
    Ehkä se on 2018?
    Syy on se, että kaikki on niin hyvin.
    HS s A 22.

    VastaaPoista
  5. Täydellistä pahuutta tai hyvyyttä ei ole olemassa. Molempia on jokaisessa parviälyllisessä.
    Stalinista voidaan sanoa, että monen mielestä hänessä oli erityisen hyvää juuri se, että hän tapatti niin monta kommunistia.

    VastaaPoista
  6. Tulipa sekin viisaus ihan eteläsuomen herran kirjoittamana, että rautavaaralaisia vituttaa enemmän kuin nilsiäläisiä. En kyllä ole asiasta ihan vakuuttunut.

    VastaaPoista
  7. Ei ainakaan Paavo Väyrynen ole vieläkään kuollut vitutukseen. Sopiva vitutus voi jopa voimaannuttaa, kun toiset taas sortuvat ja luovuttavat.

    Kyllä omilla asenteilla on suuri merkitys.

    VastaaPoista
  8. Luonto on pettämätön mielihyvän lähteenä, kaupunkiluontokin, eikä maksa mitään. Tänään huomasin, että sinivuokot olivat auenneet pensasaidan alla ihan tavallisen kadun varrella. Sykähdyttävä näky! Entä ne komeat auringonlaskut ja valon määrä. "Se on sitten kevät." EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havaintoja omasta pihasta ovat mustarastas, peippo, punarinta, viherpeippo
      ja keltasirkku. Laulujoutsenia on huidellut monta paria kohti pohjoista ja
      naapurin kuusessa pesii varis. Kevättä!

      Poista
  9. Toivotan kaikille tämänkin blogin lukijoille puhdasta ja raakaa mielihyvää! Nyt kun tämä vuorokausi on juuri ehtimässä loppuun tehtäköön omalta kohdalta tässä leiviskästä tiliä, mistä tänään sain tuon puhtaan ja raa'an mielihyvän:

    1. Valmistin herkullisia ruokia
    2. Haaveilin
    3. Tapasin omaisia ja ystäviä
    4. Kuuntelin hyvää musiikkia
    5. Kävelin vähän
    6. Muodon vuoksi jotain hommiakin hoitelin.
    Eipä tuon kummempaa.
    Turha on mieltänsä pahoittaa!

    VastaaPoista
  10. PUSKASTA: Pekka Puska muistaakseni keksi vuosikymmeniä sitten sanan "rape". Se tarkoitti kaikkea ihmisen nauttimaa, mikä rappeuttaa elimistöä. Liiallinen viina sekä tupakka ja huumeet rappeisiin kuuluivat, moni muukin. Ei ottanut Puskan sanaehdotus tulta.
    AUTOTEHTAISTA: "Vituttais, jos ei kiinnostais", oli noin 50 vuotta sitten tapana vastata kysyjälle, joka uteli esim. työssä viihtymistä. Näin tuli tokaistua vaikkapa Volvolla, jossa vuoden verran sorvasin Skövdessä dieselkoneen nokka-akseleita. Ainoa motiivi oli raha. Vapaa-aikoina soi silloinen muoti-iskelmä Underbara uppblåsbara Barbara.
    HELPPO ELÄMÄ: Junnu Vainio lauloi, että "Köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus". Nyt tuli todistetuksi, että Junnu oli vaarallisen väärässä. Tämän päivän Hesarissa näet siteerattiin paranoiasta kirjoitettua väitöskirjaa, jonka mukaan nimenomaan suomalaisia näyttää suojaavan vainoharhoilta heikko henkisyys (joilla semmoinen on). Heikko henkisyys tarkoittaa väittelijän mukaan sitä, että ihminen ei ajattele intuitiivisesti, ei uppoudu omiin mielikuviinsa eikä ole laajemmin kiinnostunut henkisistä asioista. Amerikassa asiat ovat kuulemma päinvastoin.
    HYVÄ MIELI: Kemppisen uskonlahkon opinkappaleen esimerkit ovat kaikki asioiden tekemistä yksin, sen panin merkille.
    P. S. Luen paraikaa ranskalaista nuoruuteni nuorisokirjailijaa, jonka nimi alkaa La Roche...

    VastaaPoista
  11. Ei kai siinä nikkaroimista, käpylehmässä. Senkus rupeat puhua pärisemään lehmisavuista. Pölläytät vaikka piipustasi. Ja kiulusta kerrot, olet ottavinasi sen kantimesta kiinni. Yhdestä laudankappaleesta joka jätetty pitemmäksi ja ohennettu kouralla tarttua. Ja paarmat.

    Paljon puhkeaa pätevästikin ammattilaisten kouluttamista muksuista elinmielen potentiaalia. Oikestaan huono koti olisi paras. On näet hyvästä tullut vähän kummaa.

    Pakko-onnellistamisen fundamentti-instituutiosta Kolmikannasta puhutaan tä ti klo 18 Työväen kirjastossa. Voi olla henkevääkin. Ainakin Lasse Laatusen kirjan nimi Kolmikannan kulisseissa on valittu hyvällä maulla, suhteellisuudentajulla ja ymmärtämyksellä. Pitäisikö poiketa testaamaan arviotani ?

    Koivistohan nimimerkillä Liimatainen eikun Liinamaa, sen onnellistamisen kollektivisoinnin korkeaveisuun viritti. Pakkokasvu termi puri hyvin jermujen kanssa turistessa. Se olikin ainut mitä ne Manun tajunnanvirrasta käsittivät. Seurasivat silti eikä kumma kun katselee sitä soturikuvaa Emma sojottaen legendaarisessa valokuvassa. Ihan toinen mies kuin hän joka leperteli Lenitalle hiuskiehkuransa alta. Eri sota, eri aseet.

    Koivisto tuli kerran IMF:stä ja uhosi kuinka synnytettiin uutta rahaa, drawing rights. No joo, vähäsen. Dollarivalta ei hievahtanutkaan. Markasta ei tullut valuuttaa. Eikä kruunusta eikä fragistakaan vaikka de Gaullen innoittamat ei-natolaiset panivat sotalaivan vaihtamaan dollarisaamisiaan kultaan. Takaisin kääntyi tykkivene kuten kääntynyt oli Nikitankin ohjuslaivat. Anekdoottista historiaturinaa. Älä ota opiksi.

    Kolmikannan kapitalistit nousivat porvarikaupunkien privilegioiden polttorovion savusuojista. Kolmikannan palkannauttija-proletaarit olivat liikaväestöa ja isäntävastuun purun seurausta. Haravavakoneen. Ruokaviljan tuonnin, voin viennin.

    Sitten 1919 koitti kansandemokratian aika. Hammasta purren. Professorit pääministereinä. Maanläheiset. Vapaa markkinatalous älyttömine konkursseineen tuli tiensä päähän. Tehdaskartellit jatkoivat ikuisuuteen niiden käsissä, joille edellisvuoden 1918 voittojen perusteella kuuluivat. Oppikoulut aukesivat ja kunnanlääkärien vastaanotot.

    Voi idylliä. Suunnitelmatalouden ruuvia aina vaan tiukattiin. Voi idylliä. Pääomanohjausta suorasuuntaustykillä, malli TEL ja LEL. Ja konjakit edustajien suulla, merkki Ilmarinen ja huvihuone Liittokokous.

    Mätänihän se. Finanssikapitalismi löysi Suomesta viattoman lammaskatraan. Vartiotta. Eikä vieläkään tiedä mitä tapahtui. Parasta ettemme.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  12. No tosi on. + merkkiset asiat ja ajatukset parantaa ja - merkkiset tappaa.

    VastaaPoista
  13. Onko asianmukaista käyttää näin korkeatasoisessa blogissa ala-arvoisia kansankielisiä, etten sanoisi sakilaisia ilmaisuja... Rumat sanat voi sanoa myös kauniisti, jos tahtoa on, esimerkiksi "satikutirallaa" tai "viddu".

    Kysyy nimimerkki "jo vähemmästikin tuohtuu"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jukka Virtasen sanoin ja Simo Salmisen tulkinnoin:

      Samperi kun meikäläinen vetää kovan rallin
      Niin heikommat ne pyörtyy ja kirjottelee lehtiin
      Ne on musta naivia ihmisiä!

      Poista
  14. Koeta kestää - näköalattomuus on aika vahva ilmaus.

    VastaaPoista