Sivun näyttöjä yhteensä

12. huhtikuuta 2018

Punssileivos



Etunurtsi on haravoitu ja osa peltoa. Roinaa on siirretty syrjään ja pistelty kasseihin kuljetettavaksi sorttiasemalle. Viime aikoina lapsenlapset ovat tehneet suuren osan ikävästä työstä. Hiukan ihmeissäni mietin, että olin itse alle kolmenkymmenen, kun muutin näihin huoneisiin. 

Eilen kerroin jälleen kerran, että vanhempieni asunto on inventoitu niin että minulla on käsillä dokumentaatio suomalaisen keskiluokan noususta 1918 – 2018.

Vasta eilen, samalla hetkellä kun näin, että on punssileivoksiakin, käsitin tavoittaneeni jotain, mihin en ole ymmärtänyt pyrkiäkään.

Asiaa ei heti huomaa viime remonttien jälkeen, mutta asun itse kotimuseossa, joka sisältää yhden kertomuksen suomalaisesta keskiluokasta 1970-luvulta alkaen. Esineillä ei ole psyykeä, mutta voin kyllä milloin tahansa kättä ojentamalla ottaa esiin jotain omaani yli 50 vuoden takaa. 

Kun katson lapsenlapsia, jatkuvasti huomaan jonkin tavan seisoa tai sanoa, jotka muistan itse sangen kaukaa. Puhe ei ole sukulaisuudesta. Puhe on ihmisistä.

Käymässä oli ystävämme, lääkäri. Kotikäynti. Verenpainetta ei mitattu, mutta kihtiä pantiin kuriin. Iltapalan jälkeen ystävämme hämmästytti meidät esittämällä sangen hyvin ulkoa Ilpo Tiihosen pitkän runon, jossa oltiin muun muassa Moskovitshin takapenkillä ja tansseissa. Laulettiin ja säestettiin.

Hän, ystävämme siis, on lääkäröinyt minua vuodesta 1983, ja laskin tänään, että hänellä on ehkä ollut tähän mennessä 100 000 potilasta. Tarkoitus kuulemma on jatkaa vielä ainakin yhdeksän vuotta. Työpaikka on ollut lääkäriasema, pitkään Helsingin keskustassa.

Ikuistetaan nyt pronssilaatan puuttuessa aluksi tähän blogiin, että tunnen siis ihmisen, joka on kuunnellut huolellisesti sataa tuhatta suomalaista. Tiedän hänen tapansa ja hän kertookin niistä, tietenkin nimittä. 

Vanha potilas ja ystävä poti jotain pientä, mutta istui oudosti ja rupesi sitten juttelemaan seisaaltaan. Lääkäri katseli myös ilmeitä ja aavisti haimasyövän.

Ehkä monet lääkärit toimivat samalla tavalla. On kuunneltava ja samalla mietittävä, mitä ei kuule, ja ymmärrettävä, mitä ei näe.  

Tieteen, siis myös lääketieteen, sopiva malli on karttalehti. Ajatelkaa tiekarttaa tai navigaattori karttaa tai kymmenen kertaa kymmenen kilometrin karttalehteä. Sen ymmärtää ja siitä on apua. Ihminen ei voi koskaan nähdä sellaista. Ihminen katsoo yhteen paikkaan kerrallaan ja tarkan näön alue on näkökentässä hyvin pieni.

Kartan jokainen piste on kuvattu suoraan ylhäältä. Ihminen ei näe niin.  Aistimuksen, tässä esimerkissä reitin Helsingistä Porvooseen, muodostavat aivot, eivät silmät.

Taiteessa on sama. Kuunnellessani musiikkia, tuttua kappaletta, en välttämättä tiedä, kumpi on suurempi ilo, hetki juuri ennen säveltä vai heti sen lakattua kuuumasta. Liike.

10 kommenttia:

  1. Eläinlääkärin homma se vasta mielenkiintoista on, kun eläin ei osaa puhuen selvittää vaivaansa. Sen verran on kokemusta eläinlääkäreistä, että porukka on aivan ilmiömäisen osaavaa. Sitäpaitsi ilmeisesti eläimiä hoidetaan paremmin kuin ihmisiä. Ainakin koiria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri luin Eeva Joenpellon 1980-luvulla ilmestyneen sukuromaanin Ettei varjos haalistu. Siinä toinen päähenkilö, siis joka elää nykyhetkeä, on eläinlääkäri. Oltiin maalla ja hevoset olivat vielä lääkärin aloittaessa pääosassa, tärkeimmät eläimet. Asekätkentä oli ihmisille se piiloteltava juttu, en ole varma mistä ajasta on kysymys.

      Mutta kyllä eläimet olivat muutenkin ihmisiä lähempänä silloin kuin nyt. Eläimet ovat se mitä tuotetaan ja ihan siitä riippumatta mitä ihminen syö, ne on epäeläimellistetty nyttemmin. Mietin usein mikä on Suomen maaseudun tulevaisuus. Eikä sitä maaseutua oikein edes rakennemuuteta enää.

      Poista
    2. En ole ihan varma vuodesta, mutta hyvä kompakysymys on milloin Suomessa oli eniten hevosia. Muistaakseni oikea vastaus on 1956, 50-lukua kuitenkin. Sota-ajan propagandaelokuvissa sitä ei näytetä, mutta Saksan salamasota-armeijankin pääasiallisena kuljetusvälineenä toimi hevonen.

      Poista
    3. Visurin kirjasta, jossa on myös kenraali Erfurthin päiväkirja vuodelta 1941, selviää että Suomen armeijassa oli silloin 80 000 tuhatta hevosta (muistaakseni) - mutta mielenkiintoista tässä on se, että saksalaisten ajoneuvot olivat liian raskaita Lapin ja Karjalan teille, joten heillekin piti antaa käyttöön meikäläisiä hevosia.


      Poista
  2. "Kartan jokainen piste on kuvattu suoraan ylhäältä. Ihminen ei näe niin. Aistimuksen, tässä esimerkissä reitin Helsingistä Porvooseen, muodostavat aivot, eivät silmät"

    Suunnistaja osaa nähdä karttalehteä katsoessaan sen maiseman kolmiulotteisena, tietää mitä maastosta löytyy tietynlaisen pisteen tai viivan kohdalta. Vaakaprojektion muodossa esitetyn abstraktion voi jonkun aikaa harjoittuaan kääntää kolmiulotteiseksi maisemaksi.

    Arkkitehdit tekevät aika lailla samaa. Näen pohjapiirroksesta suunnilleen saman, mihin tottumaton tarvitsee kolmiulotteisen mallin.

    Aivoissahan se näkeminen toden totta tapahtuu, ja aikaisemmin koetun pohjalta. Useinmiten monien aistien yhteispelin tuloksena.

    VastaaPoista
  3. Hyvätasoisen, tutunkin, taiteen kokemisen suurin ilo tulee kokemushetkellä, usein myös jälkeenpäin.
    Kirjallisuus. En voi kuvitella, että olisin kokenut Meren ennestään tutun Kersantin pojan kantta silmäillessäni sitä upeata tunnetta, joka huokuu hänen kirjansa tekstistä. Tai Haanpään Kentän ja kasarmin, puhumattakaan, kun tarttuu taas uudestaan Linnan Pohjantähteen.
    Ennen noiden upeiden ja tuttujen teosten avaamista on jokin jännä ennakkohytinä - kohta se alkaa - mutta varsinainen hekumointi käynnistyy, kun pääsee lukemaan tekstiä.
    Sama pätee itselläni hienoihin musiikkiteoksiin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kirjoituksesta! Lainasin juuri kirjastosta ja luen parhaillaan Collingwoodin estetiikkaa ja Dennettin mielenfilosofiaa. Heti sai soveltaa Kemppisen kirjoitukseen.
    Olen muuten hyväksynyt täysin käyttööni muotisanan "voimaannuttaa" kuultuani tässä viikolla Radio Energyn aamujuontajatytön käyttävän ihan yleistä ja neutraalia sanaa "vaivaannuttaa". Häntä oli vaivaannuttanut Jari Sillanpään itkeminen televisiossa. Sama kelpo verbinjohdin, ja voimaannuttamiselle oli tarve (kaivaa naftaliinista tai keksiä; en ole tutkinut etymologiaa).
    Kemppisen kirjoitus siis pikemminkin voimaannutti kuin vaivaannutti. Mutta olkoon tuo kieleni tulokas käytössäni yhtä usein kuin ylioppilaslakki.

    VastaaPoista
  5. sain ilmoituksen virustorjunnasta kertoen että jsdownloader on iskenyt Kemppisen sivustoon. Liekö pitää paikkansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai ne iskee kas kun naapurissa on sellainen setä joka ei tykkää että heidän totuutensa paljastetaan valheeksi

      Poista
  6. Prinsessakakkuhan tuossa kuvassa on eikä punssileivos. Ovat kaksi ihan eri tuotetta.
    https://www.malviala.fi/wp-content/uploads/2017/02/Punchrullar-top.jpg

    VastaaPoista