Sivun näyttöjä yhteensä

30. tammikuuta 2018

VCR



Sen uskon.

Puhutettaessa amerikkalaista mestarismiestä tämä mainitsi ohimennen esimerkkinä epäonnistuneesta kodin koneesta VCR:n eli kotinauhurin. Lisäisin omasta päästäni kaitafilmikameran. Luulen että DVD:n lisäksi kamera eli erillinen valokuvauskone on mennyttä tai menon kengissä.

Kaltaiseni henkilö, joka valokuvaa tuttuja puita kahdettakymmenettä vuotta ja ylpeilee sillä, että jälkeläisten kuvat ovat 50 vuoden takaisista ristiäisistä alkaen järjestettyinä tallella, ja esimerkiksi lapsenlasten kaikki ristiäiset, voidaan sijoittaa joko suoraan hullun kirjoihin, tai rinnastaa esimerkiksi pianon omistajiin.

Tuon amerikkalaisen mestarismiehen erikoisuus oli taito myydä etenkin keittiövälineitä myös ihmisille, jotka eivät tarvitse niitä. Termi on ”pitching” eli kaupitteleminen tai tyrkyttäminen.

Muistatteko vohveliraudan? Ilman sellaista ei kerta kaikkiaan tullut toimeen. Muistatte jäätelökoneen ja leipäkoneen.

Amerikkalaisen miljardöörin suurin ylpeyden aihe oli keittiöön kunniapaikalle asetettava varrasgrilli, jossa kokonainen kana paahtuu huimaavan herkulliseksi ja käsittämättömän ruskeaksi vain tunnissa.

Tietysti puhe on vuosikymmenien takaisesta asiasta. Olen ymmärtänyt, että sellaiset grillit on nykyisin kielletty kaupoissakin. Yksi syy olisi salmonella. Esimerkin mainitse lähinnä siksi, että nykyisen moskamurkinan haukkuminen menee ajoittain aika pitkälle. Tietääkseni ketjujen kioskit tarjoavat siinä mielessä turvallista ruokaa, ettei tarttuvia vatsatauteja yleensä leviä.

Tuttava kertoi, että mikroaaltouuneja vierastetaan Saksassa edelleen, koska ne kuulemma levittävät haitallista säteilyä huoneistoon ja rappukäytävään.

Mestarismies sanoi, että kuvanauhuri on musta laatikko, jollaisia kaikki ostajat pelkäävät. He tietävät, että kysymyksessä on vaarallinen laite, jollaisia asiantuntijat ehkä käsittelevät.

Supervirhe on digitaalinen kello. Nollaa vilkuttavasta kellosta on tullut täydellisen tuhon symboli. Lähes yhtä kauhea erehdys on kasetin paikka kannen alla näkymättömissä. Kasetin pitäisi pyöriä kirkkaassa valossa läpinäkyvän kannen alla, koska se on laitteen ydin. Hei, me äänitetään! Menneisyyden avokelanauhureiden aateli (Revox jne.) pyörittivät kirjahyllyssä kahta 30-senttistä kelaa.

Nappulat eivät saisi olla pieniä ja epäselvästi merkittyjä, vaan isoja ja naksahtelevia. Jos asiaa tutkittaisiin, arvaisin ettei puoletkaan ihmisistä osaa tänäkään päivänä käyttää televisionsa kaukosäädintä, niitä neljää tavallista nappulaa lukuun ottamatta. Ja puolet ihmisistä etsii taskulamppua kännykkä kädessä (puhelimissa on tai niihin saa ilmaiseksi erinomaisen taskulampun).


Kuvanauhurin pahin vika oli tietysti se, ettei niitä nauhoja sitten koskaan katsottu, paitsi lapset. Istuin 200:ssa kokouksessa kuuntelemassa ”faktatietoa” joka johti kasettikorvauksiin ja nauhakorvauksiin tekijöille ja heidän järjestöilleen. Kuinkahan moni aktiivinen musiikin kuuntelija tietä nyt, mitä sana ’kasetti’ tarkoittaa ja on tarkoittanut?

9 kommenttia:

  1. Eiväthän ne "virheitä" olleet vaan askelia kehitystikapuilla. Kaikki pienenee, muuttuu ja tulee paremmin mukana kuljetettavaksi, toiminnot monipuolistuvat ja käyttäjälle yksinkertaisemmiksi, jos vaikka kuvaa tallentavista laitteista puhutaan. Tapahtuu vähän sama kuin pitkän kaarijousen muuttuessa hissukseen varsijouseksi, musketiksi ja rynnäkkökivääriksi.

    Kaikki asiat alkavat olla siinä pikku tupakkiaskissa jota pidetään taskussa tai korvalla. Se on huimin keksintö pitkään aikaan ja sähköinen miniatyrisointi on mahdollistanut sen että huoneen kokoinen kaappi täynnä releitä, piuhoja ja radioputkia mahtuu siihen, ja vielä jää tilaakin.

    Perustarpeet eivät ole muuttuneet. Laitepolvien ohimarssi on vain kiihtynyt. Tällä hetkellä itse koettelen tallentaa tuhatta värinegatiivia digitaaliseksi, vaan se on vähän hidasta. Muut valokuvat ovat jo tallessa, tosin tallennusvälineet ovat kokeneet vastaavan muutosmeiningin disketistä scsi-levyyn, Zip-discistä CD:hen, DVD:stä USB-tikkuun ja siitä interwebbiin, ja sama hitaammin toistuu tietokoneiden sisällä. Ja niiden mallikierto vasta nopeaa on, kolme vuotta.

    Kyseessä on suuri kaupallinen vanhentamisen prosessi joka tuottaa kohtuullisia voittoja laatikkotehtaille ja vielä suurempia niille jotka myyvät lähes kuviteltuja suureita kuten varastotilaa pilvessä (nehän tekevät rahansa oheistuotteilla).

    Mutta ilman tätä meillä olisi kauhtuneita valokuva-albumeita joissa yksi hiljalleen häviävä kuva, ja piljoona lasilevynegatiivia museon takahuoneessa eikä varaa tehdä niistä kopioita.

    Kirja on kokemassa saman mutta laajemmin, fyysisen kappaleen säilyessä edelleenkin se on diversifioitunut dataksi eri laatikoihin ja saavutettavaksi suuriin Runebergin kaltaisiin tietokantoihin. Juuri luen Saxo Grammaticuksen historiateosta netistä (jonka huvikseni latasin koneelle, muunsin tekstitiedostoksi ja taitoin itselleni sähköiseksi kirjaksi saadakseni sen joka laatikolleni).

    Yleisajatuksena siis, että yksittäiset välineet muuttuvat jatkuvasti ja kiihtyvässä tahdissa, taustalla olevat tarpeet kuten kommunikaatio, muistaminen, vaikuttaminen ja rahan teko sekä kulttuuri säilyvät. Kulttuuri itse on politiikan kanssa digitaalimurroksessa kun yhtäkkiä kaikki on globaalia ja välitöntä.

    Vain WordPressin tekstilaatikko ei vuosikausiin ole muuttunut. Sama scrollattava pikkuruutu kuten ennenkin.

    VastaaPoista
  2. Voisin arvella valokuvauksen olevan nykyisin suositumpaa/yleisempää kuin koskaan - kiitos kännyköiden, joissa tuppaa jo olemaan kaksi kameraa samassa laitteessa. Selfie- ja belfie -kuvien lisäksi tuttavat ja arjen ympäristöt tallentuvat kätevästi - eri asia kuka niitä koskaan katsoo ellei ole jaettu somessa. Tulevaisuudessa kulttuurintutkijoille on melkoiset aarteet, jos vain kuvat jossain säilyisivät ja olisivat saavutettavissa.

    Jollain tavoin enemmän näppäilykuvaukseen harrastuneena minulla on 80-luvulta lähtien ollut jokin järjestelmäkamera ja jonkinlainen valikoima objektiiveja. Ko. kameralla kuvaaminen on koko ajan jäänyt vähemmälle - isokokoinen kamera ja repullinen roinaa - edes kaikille ulkomaanmatkoille en viitsi ottaa mukaan.

    Otsikkokuvan jyrkän nousun aikaan tuli hommattua digipokkareita - kulki aina mukana töissä ja työreissuilla. Sekä vaimolla että minulla omani. Tuli kuvattua aika paljon arkea. Lisäksi ko. kamera oli varakamerana ja myös käytössä matkoilla järkkärin rinnalla. Muutamaan vuoteen näihin kameroihin ei ole tullut enää koskettua kun ovat kuitenkin jonkin kokoisia ja pikseleitä vähän, vaan ei kuitenkaan helposti säädettävissä etenkään aukko/valoitusajan kanssa pelaamiseksi.

    Eli: Lumian tilalle vuoden vaihteessa tuli nyt Nokia 8. Kännykällä tulee näpsittyä tuhansia kuvia vuodessa. Ihan automaatilla vaan, mutta olen tietynlaisen estetiikankin onnistunut so. oman jälkeni "taiteellisempiin" otoksiin vaivautuessani. ... siis digitaalista polaroid- ja lomo -kuvausta ikään kuin vaikka tekniikka ei niin alkeellista olekaan. Maailma näkyy laajakuvana, mutta voihan mennä lähelle. Videotakin saa. Panoraamoihin en ole vuosien takaisen innostuksen jälkeen enää viitsinyt vaivautua.

    - -

    Vanhentunutta tekniikkaa on varmaan väsyksiin asti lueteltavissa ja niin tulkitessa epäonnistuneeksi jälkeen päin tuomittavaksi. Äänen- ja kuvantallenuksen lisäksi tietotekniikan puolelta löytynee myös esimerkkejä. Ovat ne kuitenkin olleet osa evoluutioketjua ja myös näyttäneet mihin on tarvetta ja mihin suuntaan kannattaisi edetä - huteja silti paljon myös, mutta niinähän kehitys kehittyy...kuten tavataan sanoa.
    - -
    Tällä hetkellä en ymmärrä autovalmistajien intoa korvata jopa hansikkaat kädessä käsiteltävät kytkimet ja säätimet kosketusnäytöillä ja valikkohelveteillä. Moderni johtaa monesti huonoon käytettävyyteen. ...ehkä kohta palataan jonkinlaiseen hybridiin, eli päivittäiset helppokäyttösäätimet ja hienoudet vasta kosketusnäytön takana.

    t. Leka-Antti

    VastaaPoista
  3. No, minkä kannan me jo tosi monta auringonlaskua nähneet, otamme kännykkäohjattaviin dildoihin ja keinovaginoihin? Lienevät kodinkoneista kätevimpiä.

    VastaaPoista
  4. Moskamurkinasta sananen: ajamme muutaman kerran vuodessa pääkaupunkiseudun ja Levin väliä. Paras lounaspaikka on Siikalatvassa sijaitseva Pulkkilan Hesburger. Moitteettoman siisti, nopea, palveleva, ruoka on sitä mitä odotamme Heseltä. Ei salmonellan pelkoa.
    Olemme testanneet reitin varrella olevia aakkoshuoltamoita - muita ei juuri olekaan. Paikka kuin paikka, ensivaikutelma on vastenmielinen. Tupa voi olla tyhjä asiakkaista, mutta likaisten astioiden rullakoita on joka puolella ja ja ne ovat täpötäynnä. Rullakot peittävät ikkunat ja näköalan. Millainen hygieniariski niissä piilee? Miksi ässällä ei ole varaa palkata henkilökuntaa huolehtimaan likaisista astioista ja miksi keittiöt on suunniteltu niin, etteivät tiskit niihin mahdu? Asiakas maksaa ateriasta täyden hinnan, saman kuin muissakin paikoissa, mutta joutuu hoitamaan likaiset astiansa pois pöydästä ja katselemaan edellisten asiakkaiden jätöksiä koko vierailunsa ajan. Josku olen osunut parhaaseen ruuhkaan.. siellä ruuhkan keskellä huseraa siivooja ja tekee töitään asiakkaista piittaamatta.
    Hesessä saa ruoan siististi pakattuna, roskille on paikkansa ja pöydät pidetään puhtaina. Odotan ensimmäistä ABC-epidemiaa.

    VastaaPoista
  5. Televisioohjelmien nauhoittaminen oli erinomainen tapa sààstàà aikaa johonkin parempaan, vaikka lasten tekoon, nauhoja kun ei ollut vàlttàmàttà tarve katsoa pàinvastoin kuin avoinna olevaa televisiota. Useimmiten, joitakin luontojuttuja lukuunottamatta, ei niità katsottukkaan. Miten sitten nyt kun nauhurit pòlyttyvàt nurkissa, juu, lapsetkin on tehty joten..

    VastaaPoista
  6. Voi että muistan miten hienoa oli kun tuo "epäonnistunut" videonauhuri mullisti liikkuvan kuvan katsomisen. Vaikka videonauhuri tuntuu nykyisenä digiaikana kovin kömpelöltä, oli se aikoinaan järisyttävän hieno keksintö. Nuori polvi ei varmaan osaa edes kuvitella millaista oli, kun ei ollut mitään muuta tapaa katsoa elävää kuvaa kuin tiettynä ennalta määrättynä aikana tietyssä ennalta määrätyssä paikassa.

    Meidän talouteemme videonauhuri tuli 80-luvulla samaan aikaan kuin ensimmäinen lapsi. Yritimme näet vaimon kanssa katsoa televisiosta meille molemmille tärkeää ohjelmaa - se oli televisiosarja John le Carrén romaanista - mutta eihän se onnistunut kun rakas pienokainen aloitti juuri silloin hirvittävän huutokonsertin. Kävin ostamassa videonauhurin seuraavana päivänä.

    Voi sitä alkuaikojen hurmaa. Innostuneena sitä tuli nauhoitettua (sillä siitä silloin todellakin oli kyse) vähän kaikkea mitä televisio tarjosi. Kaikkea ei tullut koskaan katsottua, totta, mutta toisaalta puolet elokuvasivistyksestäni pohjaa noihin aikoihin. Se toinen puoli on peräisin 70-luvun lopulta ja Cineman kaltaisista elokuvateattereista.

    VastaaPoista
  7. Harrastuneet musadiggarit tietävät, mitä kasetit ovat ja jopa hankkivat uutta musiikkia kaseteille äänitettynä. Kasetteja on alettu jälleen julkaista, kuten vinyylilevyjäkin (tosin vinyylejä paljon enemmän). Jotkut musiikkiäänitteet voivat jopa ilmestyä pelkästään kasetilla. Tavalliset radion kuuntelijat ja netistä poppia latailevat musiikin kuluttajat eivät kasettia ehkä tunnista.

    VastaaPoista
  8. Ostin leipäkoneen joskus 10 vuotta sitten, kun muut jo olivat lakanneet niitä käyttämästä. Teen sillä aina silloin tällöin vaivattomasti siemenillä ja/tai raasteella rikastetun sämpylätaikinan erilaisista viljasekoituksista, varsinkin, jos lapsiperheitä tai muita suurempia vierasjoukkoja on tulossa käymään, muutaman kerran vuodessa myös pullataikinan rahkapiirakan pohjaksi. Se käy talouskoneen korvikkeeksi, kun sellaisia taikinoita ei enää viitsi ruveta vaivaamaan. Hyvä laiskan emännän apulainen. EG

    VastaaPoista
  9. Kännykkä on korvannut digipokkarit. Järkkäriä ei voi korvata. Esimerkiksi lintujen kuvaus ei onnistu leluilla.

    VastaaPoista