Kivijalka katkesi

Laulussa tosin sanotaan, että se oli puujalka, joka katkesi polvesta poikki.

Mutta ennen joulua kävin Stockmannilla ostamassa kaksi pehmolelua. Pidempään pääkaupunkiseudulla asuneelle Stokkan leluosasto joulun alla on sama asia kuin helvetin esikartano. Ei ollut enää, ja firmakin on toinen, ikään kuin pop-up eli kauppa kaupan sisällä.

Yhtiön tulevaisuus on ennustettu sen uusimmassa historiassa. Tavaratalon suurin valtti eli sen sijainti tekee siitä lopun. Tontti oli suurenmoinen, kun liikerakennus lopullisesti valmistui 1930. Rakennus on maailman hienompia myymälärakennuksia, mutta siinä on sama vika kuin kulmatontin pankkirakennuksessa, joka on aikakauden kaikkein hienoin arkkitehtuuriltaan (Pauli Blomstedt).

Liikehuoneisto ei ole kirkko eikä palatsi. Kauppakiinteistö on väline, jonka täytyy muuttua ja sopeutua jatkuvasti.

Aleksanterinkatu on osoittautunut surulliseksi sijoituspaikaksi. Tallbergin rautakaupasta alkaen kaikki on toisin nyt, paitsi ehkä Yhdyspankin talo, jonka senkin olisi saanut jättää rakentamatta tyylikkään torin kulmalle.

Tavaratalon kuljetusongelmia ratkaistiin turvautumalla maanalaiseen tunneliverkkoon, joka on Helsingin keskustassa laaja. Asiakkailla on tilaisuus muodostaa mielikuva kallioon louhituissa pysäköintihalleissa ja miettimällä tuokio, miten syviä ne ovat. Jossain, kukaties lähellä, kulkee metro. Kluuvin ruhje jouduttiin louhimaan jäädyttämällä soista maata kohteen ympäriltä. Helsingin rautatieasema nimittäin rakennettiin suolle, ja sana ”kluuvi” (gloet) taitaa tarkoittaa rämeistä lahdelmaa. Sanomalehden mukaan nykyisen Ateneumin tontin kohdalle upposivat uutisen mukaan 1870-luvulla ajurin kärryt hevosineen. Miten ajurille kävi, siitä ei ole lähempää tietoa.

Liikehuoneiston on luotava sopiva henkinen vire kävijään: tämä on liian kallis, on ajatus, jolla peitetään epäily, että paikka on tarkoitttu minua hienomille ihmisille.

Kävin myös 5th Avenue Saksilla. Se aiheutti tuon paniikin tunteen, mutta ei uhmaa että nyt minä näytän näille ja ostan jotain sellaista, mihin minulla ei olisi varaa, ja mitä en myöskään tarvitse.

Stockmannin tavaratalo määriteltiin sensaatiomaisesti samana vuonna kun valmis, täysikorkuinen tavaratalo avattiin. Agapetus kirjoitti näytelmän ”Syntipukki”. Siitä tehtiin kaksi elokuvaa, ennen ja jälkeen sotien. Ajatus ja toteutus oli lystikäs. Ehkä hitusen lapsenmielinen Esko Ylermi Adalbert Koikkalainen, jota kotipuolessa sanotaan Mussuksi, saa mielenkiintoisen toimen tavaratalossa. Molemmissa elokuvaversioissa esiintyy siis Stockmann ja jälkimmäisessä lisäksi Lasse Pöysti (ja Hannes Häyrinen).

Elokuva ja sen taustana oleva teksti nostaa hienosti esiin julistuksen: tässä on suomalaisen keskiluokan tai sellaiseksi itseään kuvittelevan temppeli. Huom. – maalaiset älköön vaivautuko.

Oli se sellainen paikka. Laskin, itse neuvoksena ollessani, että kun Stokkalle tuli tarjoukseen Mikki Hiiri-nappisia klubitakkeja, viikon kuluessa puoli hovioikeutta käveli sellaisissa. Omani kanssa käytin harmaita housuja, jotka melkein näyttivät flanellilta.