Sivun näyttöjä yhteensä

28. syyskuuta 2011

Tieteellinen kaunokirjallisuus




Samaistuminen on kovin huokea selitys joidenkin filmien ja kirjojen suosioon. Pää- tai sivuhenkilöön on helppo samaistua…

Jörö-Jukka (Struwwelpeter) teki minuun järkyttävän vaikutuksen tässä takavuosina. Tuskin samaistuin Julmaan Jussiin tai Velli-Vilhoon, saati Keikkuja-Leikkuja Vilppuun. (Tiedän: yleisesti käytettyjä suomennoksia on kaksi, 302:nnesta painoksesta vuonna 1922 suom. A.Kohonen; samana vuonna suom. Lauri Pohjanpää. Alkuteos on mm. Wikisourcessa.)

Tuhansille nuorille miehille ”Tuntemattoman sotilaan” Hietasen kuolemaakin järkyttävämpi tapaus on se nuori sotilas, Hauhia, jonka tarkka-ampuja tappaa ensimmäisellä vartiovuorolla.

Yksi kohtauksen tehoa lisäävä seikka voi olla myötähäpeä. Tämä sama asia voi vaikuttaa joidenkin – ainakin minun – Kalle Päätalo –innostukseen. Entä jos siinä on jotain hyvin primitiivistä eli siis aitoa, että katsoja haluaa huutaa elokuvateatterissa ”varo, siellä kiven takana tuo tähtää sinua”. Olen kuullut lapsuuteni elokuvateatterissa paljonkin näitä parahduksia valkokankaan varjoille.

Tällainen henkinen resonanssi eli virittyneisyys samalla ominaistaajuudelle voisi selittää senkin, miksi jokin tarina tehoaa julmasti yhteen mutta jättää toisen välinpitämättömäksi.

Joku joutilas tutkija voisi todistaa vääräksi taannoin kuulemani väitteen, että yleinen kirjallisuustiede on muka turhanaikainen ala, ja selvittää, kuinka suuri osa Päätalon ihailijoista on miehiä. Arvaisin että kun romaanin lukijoista ainakin kolme neljästä on naisia, tässä tapauksessa suhde olisi päinvastainen. Resonoiko järkevä ja kokenut nainen Kallen viina- ja naisjuttuihin, joita mies lukee pieni hiki pinnassa ja ihmetellen, että minkä takia sitä ylimalkaan kiusaa itseään lukemalla tällaisia.

En osaa sanoa, näytteleekö sääli eli inhimillinen myötätunto suurtakaan osaa. Ainakin sentimentaalinen kirjallisuus on ryöstöviljellyt nuo lukijan tunteet aikojen alusta – jo 1800-luvun tätien ja mummojen suuri suosikki ”Genoveva, tahi kertomus yhden jumalisen rouwan wiattomasta kärsimisestä” (suom. 1852) tyhjensi tämän kaivon.

Tämä on viihteen ja kirjallisuuden yksi ero, vaikka skaala on liukuva. Jokin tällä viikolla kuolleen piirtäjän sarjakuvasankari Tex Willer on samaistumiskohde, sankari joka voittaa aina. Sentimentaalisen kertomuksen sankari, joka kärsii aina ja häviää melkein joka kerta (kunnes saa palkan taivaassa), on juuri viihdettä. Hienon kertomussarjan poliisi (kuten Maigret tai Wallander) on kertojan eli kirjoittajan oma ääni, taitavasti sovitettuna, ja kertojahan ei voi esimerkiksi kuolla.

Samaistumisajatuksen särkee sekin, että lukijan mielenkiinnon ja kiintymyksen kohde voi olla nimenomaan erilainen kuin lukija itse. Minua ei ole paneteltu vähäpuheiseksi eikä väitetty juroksi; Seitsemästä veljeksestä Lauri on ylivoimaisesti läheisin, kun taas ”Eerojen” kanssa olen viettänyt suuren osan elämääni ja myös juhaneita on ollut riittämiin kehissä.

Tämä pieni kirjoitus on harjoitelma Kirkkonummen kirjastoa  varten. On ollut puhe, että rupeaisin pitämään satutunteja aikuisille ja edistyneille noin kerran kuukaudessa. Pelkään että joku muuttaa nimikkeen lukupiiriksi, joka kuulostaa korvissani Anni Swanin tai Mary Marckin tyttökirjan kielenkäytöltä.

Todellisuudessa hyväntekeväinen tarkoitukseni on nostattaa kuulijoiden kanssa keskustelua teemasta ”How to Read and Why”. Ajattelin kertoa että esimerkiksi Dickensin ”Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit” on aivan yhdentekevää jorinaa, kunnes päähenkilön rengiksi tulee Sam Weller tai vastaavasti, miten uskomattomasti ”David Copperfieldiä” ryhdistävät omalaatuiset sivuhenkilöt, ylimpänä luonnollisesti Mr. Micawber.

Tämä oli ennen tavallista ja nykyisin kustantajien ilkeyden ja kustannustoimittajien sydämettömyyden vuoksi harvinaista. Kirjailija saattaa löytää oman äänensä ja asiansa vasta kesken kirjan ja juonikas kirjailija harhauttaa lukijan joskus harhapolulle. Elokuvahistorian paras käsikirjoitus (veljekset Epstein) on ”Sunsert Boulevard” eli auringonlaskujn katu. Uima-altaassa kelluva kuollut on elokuvan ”minä”, kaikki on takautumaa ja mikään ei muutenkaan ole hetkeäkään sitä mitä luulisi.

25 kommenttia:

  1. Jukka kirjoitti:Elokuvahistorian paras käsikirjoitus (veljekset Epstein) on ”Sunsert Boulevard” eli auringonlaskujn katu. Uima-altaassa kelluva kuollut on elokuvan ”minä”, kaikki on takautumaa ja mikään ei muutenkaan ole hetkeäkään sitä mitä luulisi.

    Alun perin elokuva ei alkanut uima-altaasta vaan LA Countyn ruumishuoneelta. Kun koeyleisö näki William Holdenin varpaaseen kiinnitettävän paperilapun, alkoi se nauraa hillittömästi, mikä ei ollut toivottavaa draaman kannalta, joten alku vaihdettiin.

    VastaaPoista
  2. Penguin-versiossa Pickwick-kerhon tekstin pituus on n. 830 sivua, ja "First appearance of mr Samuel Weller" on siitä n. 130-lla sivulla, ei suinkaan puolessa välissä. Ennen sitä tapahtunutta voidaan pitää pitkänä johdantona, mutta kiistän jyrkästi sen olevan pelkkää turhaa jorinaa. Ja jos Sam olisi mukana heti alusta, miten Jingle pääsisi mukaan kertomukseen ollenkaan? Lisäksi paljon Dickensin viehätyksestä on juuri jorinoissa eikä juonenkäänteissä jotka läpi tuotannon ovat aika älyttömiä. Ja jo kirjan ensi lukujen alutkin ovat näitä tekstejä joita Dickens-fanit osaavat ulkoa samalla tavalla kuin jotkut suomalaiset vanhojen Aku Ankkojen kuplia. Toisaalta on tietysti hyvin dokumentoitu, että kirjan alku on kädestä-suuhun improvisaatiota, osin kuviin jotka oli jo valmiiksi piirretty.

    Freeling tappaa oman Maigret'insa Van der Valkin kesken yhden kirjan, mikä varmaan vahvistaa säännön.

    AW

    VastaaPoista
  3. Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit oli tosiaan alussa pelkkää kevyttä pilaa yläluokkaisista hölmöistä. Sehän ilmestyi jatkokertomuksena, ja Dickensin ilmiselvä tarkoitus oli vain huvittaa lukijoita. Pitkän kirjoitusajan kuluessa kirjoittaja kuitenkin kiintyi tähän luomaansa henkilöhahmoon. Mr Pickwick kasvoi henkisesti ihan tolkun mieheksi, ja hänen paikkansa pilailun kohteena otti tosiaan Mr Sam Weller, joka omasta mielestään oli kovakin urheilumies ja filosofi.

    VastaaPoista
  4. Mikko tuolla aiemmissa jo viittasikin mielestäni erittäin osuvasti siihen, että tällainen länsimainen ikiaikainen taiteilijatraditio, jossa taiteilijat tekevät taidetta - kirjailijat kirjoja, maalarit tauluja, säveltäjät sävellyksiä - taiteen vuoksi, on vain noin sata vuotta kestänyt markkinahäiriö.

    Ennen taiteilijat tekivät taidettaan elättääkseen sillä itsensä ja pesueensa. Kirjoitustaitoiset kirjoittelivat jatkokertomuksia, maalarit maalailivat kirkkojen kattoja, säveltäjät soittelivat sävellyksiään rahvaalle ja herrasväelle.

    Nykyaikana olemme onnistuneet mystisoimaan taiteenkin ja sen tekijät - "taitelijat" - joksikin elämää suuremmiksi.

    Toki nykyäänkin monet hankkivat elantonsa vastaavilla taidoilla ihan proosallisissa ammateissa: orkestereissa, lehdissä, kustantamoissa, mainostoimistoissa jne.

    Mutta "oikea taide", sehän on jotain erilaista? Ja keskustelu käy kiivaana siitä, kuuluuku Päätalo tähän piiriin vai ei kuulu. Mistään muustahan siinä ei ole kysymys.

    VastaaPoista
  5. Jöröjukka, Max ja Moritz, Grimmin kauheat sadut ... sain niistä vuosiksi painajaisia. Jo hyyvin pienellä lapsella voi olla kehittynyt oikeudenmukaisuudentaju ja käsitys syyn ja seurauksen epäsuhdasta. Näin minä järkytyksen omalta kohdaltani koen. Lasten vähäpätöinen rike ja siitä kapitaalirangaistus.

    "Pojat joit'ei saatu hyviks, nyt on jauhettuina jyviks." (Max ja Moritz)

    Tai tämä järkyttävä tarina. Paha noita oli noitunut tytön veljet, taisi olla kymmenkunta prinssiä, joutseniksi. Tyttö voi peruuttaa taian, jos kerää keskiyöllä, oliko vielä täydenkuun aikaan, hautausmaalta nokkosia, kutoo niistä paidat ja määräaikaan mennessä heittää paidat joutsenten niskaan. Tyttö ehti saada paidat yhtä hihaa vaille valmiiksi ja niin yhdelle veljelle jäi toiseksi kädeksi joutsenen siipi. Ihan hirveä ajatus vielä aika monen vuosikymmenen jälkeen.

    (Lukutaidottomana lapsena en tiennyt, että nokkosista on aikanaan tehty hienoa ja kestävää lankaa.)

    VastaaPoista
  6. Anonyymille:
    Eiköhän Dickensin pääasiallinen tarkoitus ollut hankkia rahaa elääkseen. Jos se onnistuu lukijoita huvittamalla, ei tyylilajin valinta ole vaikea.
    Sellaisetkin kirjalliset järkäleet kuin Tsehov ja Dostojevski joutuivat kirjoittamaan vain päästäkseen veloistaan ja elättääkseen perheensä. Kirjallisuusapurahoja ei siihen aikaan tunnettu. Joskus käy mielessä tuottavatko nykyajan apurahat kuinkakin paljon uusia mestareita?

    VastaaPoista
  7. Pickwick-kerhosta muistan vain jokin luvun alussa olleen: "Morning is too fine to last", joka on jossakin käännetty "(a)amu on liian kaunis kestääkseen kauan". En ymmärrä miksi tämä lause tuntui esi-puberteetissa todella hienolta. Ajatus on yleinen, ei dickensiläinen. Kai siinä on heijastuma onnesta ihanana kaipuuna.

    Toivottavasti Kemppisen luentokoroke, siis kinkerit, ovat sellaiseen aikaan, että täältä kehä ykkösen tasolta ehtisi. Klo 19 olisi hyvä.

    VastaaPoista
  8. JK: "...Kirkkonummen kirjastoa varten. On ollut puhe, että rupeaisin pitämään satutunteja aikuisille ja edistyneille noin kerran kuukaudessa. Pelkään että joku muuttaa nimikkeen lukupiiriksi..."

    Rienzi tuossa puhuikin jo kinkereistä.

    Eli eiköhän keksitä joutessamme ja hyvän hyvyyttämme, ilman vaateita tekijänoikeuksista, nimi Kemppisen lukupiirille ennen kuin nimetön kirjastovirkamies ehtii sen siksi ristiä.

    Tässä pari ehdotusta aluksi:

    - Kemppisen turpakäräjät

    - Jörö-Jukan juttutupa

    VastaaPoista
  9. Tänään muistui mieleen, että Eino Palolan suomenkielisessä Pickwick-käännöksessä on yhdessä kohdassa alaviite "alkuperäistekstin sanaleikkiä on mahdoton kääntää". Katsoin kohdan alkuperäistekstistä, eikä siinä ollut mitään sanaleikkiä, mutta koko lause oli käännetty ihan päin prinkkalaa, eli suomentaja ei ollut ymmärtänyt mitä puhuttiin. Olisikohan jonkun aika ottaa myös Dickens-käännökset uudelleen ohjelmaan! Aika monet anglosaksisen maailman klassikot on taidettu kääntää viimeksi ennen ensimmäistä maailmansotaa, esim jotkut Conrad-tekstit ovat aika lukukelvottomia.

    AW

    VastaaPoista
  10. Tapsa: "Ennen taiteilijat tekivät taidettaan elättääkseen sillä itsensä ja pesueensa. Kirjoitustaitoiset kirjoittelivat jatkokertomuksia, maalarit maalailivat kirkkojen kattoja, säveltäjät soittelivat sävellyksiään rahvaalle ja herrasväelle.

    Nykyaikana olemme onnistuneet mystisoimaan taiteenkin ja sen tekijät - "taitelijat" - joksikin elämää suuremmiksi."

    Ei kai se noin yksioikoista ole. Niinkö van Gogh ajatteli, että ainoastaan rahan vuoksi tässä hulluuttani ja näkyjäni kankaille maalaan? Saiko hän elinaikanaan pötyä pöytään työllään jonka osasi?

    Entä monet muut köyhyydessään rämpineet aikalaisensa ja sitä ennen vuosisatoja kurjuudessa taiteilleet?

    Entä Kajaanin linnassa tyrmään leipäpalasilla ruokittu Johannes Messenius (1580-1636), ensimmäinen historian raaputtajamme. Ihanko luulet, että palkan vuoksi ja vaimopahaisensa elättämiseksi hän tahtoi sielunsa paloa vankeudessaan toteuttaa?

    Kyllä se nimenomaan on viimeisen sadan vuoden aikana vasta alkanut tuntua siltä, että taiteiljatkin voivat ihan itse sanoa hintansa eläessään. Mystifiointi on tapahtunut sitten kuolleiden kustannuksella taiteen"harrastajien" ("mesenaattien") taskuun. Eikä siinä prosessissa ole mainostoimistot suinkaan olleet pieni tekijä taiteilijoiden raatoja kuppaamassa.

    Vai käsitinkö minä väärin mitä tarkoitit?

    VastaaPoista
  11. "Pelkään että joku muuttaa nimikkeen lukupiiriksi, joka kuulostaa korvissani Anni Swanin tai Mary Marckin tyttökirjan kielenkäytöltä."

    Lukupiirit tuntuvat olevan monellekin kivi kengässä.
    Juu, kyllä Teidän palaverienne - tai mitä tähän nyt uskaltaisi kirjoittaa - nimen tulee olla jotain uniikkia. Lukupiireissä kirjallisuudesta keskustelevat tavalliset kuolevaiset, useimmitenpa vielä naiset, nuo varhaisiän tyttökirja-addiktit, jotka eivät laadusta mitään ymmärrä.
    "Lukupiiriestetiikka" halventaa kirjaa, erään älykkökirjailijan ajatuksenjuoksua mukaillakseni...

    VastaaPoista
  12. He, Heh!

    Satutuntejahan tämä Jörö-Jukka Kemppinen pitää, väsymättä ja taukoamatta, ihan joka ikinen päivä tässä blogissaan.

    VastaaPoista
  13. Valto Ensio:

    Tapsan ylin tarkoitus kirjoituksessaan lienee ollut nostaa Päätaloa lukevat mainosmiehet aikamme ryhti"taiteilijoiksi", ne kun elättävät perheensäkin ja mitä kaikkea muutakin hienoa.

    Ei siinä sen kummempaa ollut kuin se Tapsan oma häntä.

    VastaaPoista
  14. Voihan olla, Valto, että tuo ajatus (jonka omin Mikolta), ei kestäkään kriittistä tarkastelua. Minusta se tuntui kuitenkin mainiolta.

    On tietysti olemassa poikkeustapauksia, poikkeusihmisiä, jotka eivät kertakaikkiaan pärjää normaalissa elämässä - van Gogh hyvänä esimerkkinä. Hänhän yritti vaikka mitä ennen maalarin uraansa, joka ei sekään sitten leipää pöytään tuonut - mutta ei se vielä Mikon hypoteesia kaada.

    Valto: "Entä monet muut köyhyydessään rämpineet aikalaisensa ja sitä ennen vuosisatoja kurjuudessa taiteilleet?"

    Okei, laajennetaan aikahaarukkaa käsittämään vaikka teollistumisen alkuajoilta tähän päivään. Mutta keitä ovat nuo entisajan kurjuudessa taiteilleet, jotka taiteilivat ilman tarkoitusta elättää sillä itsensä - saisiko pari esimerkkiä.

    Mitä Messeniukseen tulee, niin hän oli tiedemies, eikä suinkaan mennyt vapaaehtoisesti Kajaanin linnan tyrmään "taiteilemaan". Huono esimerkki.

    Anonyymi sen sijaan osuu oikeaan. Olen elättänyt kirjoittamalla ja keksimällä kaikenlaisia luovia hullutuksia itseni, perheeni ja liudan apurahataiteilijoita.

    Panepa paremmaksi.

    VastaaPoista
  15. "Aamu on liian kaunis kestääkseen kauan"
    Lähde oli mennyt minulta ohi, mutta muistan että joskus 80-luvun alussa sanoi bussikuski minulle näin, kun toivotin hyvää huomenta.

    VastaaPoista
  16. Hyvän esimerkin Valto-Ensio pyyteettömästä taiteilijasta löysikin. Johannes Messenius ei tosiaankaan tehnyt suurtyötään hengen palosta vaan päästäkseen takaisin menettämäänsä loistoon ja kunniaan. Messenius oli varsinainen juonittelija, liehittelijä ja suuri lurjus, jos nyt historiaan on yhtään uskominen.
    Lukaise vaikka tästä: http://www.ouka.fi/ppm/naakka/maaliskuu/naakka_lue.htm

    VastaaPoista
  17. Hyvät herrat, älkää pilkatko tyttökirjoja. Niitä lukevat tulevat äidit ja kasvattajat. Eräs ilmiö ajassamme on, että yhä harvemmat kustantajat julkaisevat suomalaisia nuortenkirjoja ja varsinkaan tyttökirjoja. Ollaanko niin toivottomia tulevaisuudesta vai mistä tämä johtuu?

    VastaaPoista
  18. Mistä näitä ultrafemakoita oikein tulee? Kun joku mainitsee sanan "tyttökirjat" se merkitsee, että joukko "herroja" pilkkaa niitä. Etteivät vaan olisi vielä valkoisia heteroja ja lihaa syöviäkin? Luin JK:n tekstin ja kommentit huolella läpi, enkä löytänyt sitten pilkan pilkkaa. Tekisi mieli ruveta parkumaan, että naiset pilkkaavat poikakirjoja, kun eivät edes mainitse niitä. Poikakirjat siis vaietaan naisten taholta käsin kuoliaiksi! Auh! Ja poikakirjoja lukevat sentään tulevat isät ja kasvattajat.
    Huoh, huoh, ja vielä kerran huoh!

    VastaaPoista
  19. Anna Amnell:

    Tai jos tarjotut tyttökirjojen käsikirjoitukset ovat yksinkertaisesti liian huonoja julkaistaviksi. Voisiko näin olla?

    VastaaPoista
  20. No Tapsa, mikä niissä neekereissä sitten niin hiertää? Kai ne siinä samassa menee, kun jo niin isoa joukkoa muutenkin tässä elätät?

    VastaaPoista
  21. Lukupiiri kuullostaa kyllä pahalta.

    Onko muunlaisia kuin luetteloita,
    mitä kukin lukenut muutamin kommentein
    per teos.

    Lähinnä siis kirjabongausta ilman sisältöä.

    Mutta siitähän ei voi olla kyse
    tässä Kirkkonummen tapauksessa.

    Olisiko:
    "Jukka-pensaan katveessa"
    käypä nimike ?

    Rekvisiitaksi paikalle joku, miel. kookas,
    viherkasvi.

    VastaaPoista
  22. Närpiön hukkanen ja Tapsa, minun ei varmaan kannata teidän kanssanne alkaa kinaamaan koska me ajatellaan asioista aivan toisia tuulia haistellen silloin kun esille nostetaan aihe sorretut vastaan sortajat. Se, että Messenius ei ehkä ole tässä asiayhteydessä sopiva, niin saattaa pitääkin paikkansa, mutta jos hän on juonitellut, niin ovat ne aikalaisensakin osanneet. Ja historiankirjoituksiahan laaditaan niin monenlaisia -myös henkilöistä. Ja eiköhän Johannes-paran vihamiehet ole olleet yhtä nokkelia maineenmustaamisessa...

    Ja mitä kurjasti kohdeltuihin taiteilijoihin muuten tulee, niin elä Tapsa käske minua kaivelemaan niitä enempää pramille kun tiedät varsin hyvin, mitä se yleisessä mielessä tarkoittaa ja miten asian laita on aina ollut. Tai sitten haluat tietää vain sen, mitä kova sydämesi sulle sanoo vaikka runoutta harrastatkin.

    Vastaa itsellesi esimerkiksi kysymykseen, miksi mahtava Kiinan tasavalta, sen diktatuurijohto pelkää erään pienen pienen taiteilijan pienen pieniä mielipiteiden esittämisiä niin paljon, että pyrkii sulkemaan hänen suunsa keinolla millä hyvänsä. Tekeekö tämä kiinalainen toisinajattelija toisinajatteluaan leivänhankinnan vuoksi? Mystifioidaanko hänetkin tässä yksintein?

    Eikä tätä suiden sulkemista tapahdu "enää" ainoastaan Kiinassa.

    VastaaPoista
  23. Anonyymi kirjoitti...

    Lukupiiri kuullostaa kyllä pahalta.

    Onko muunlaisia kuin luetteloita,
    mitä kukin lukenut muutamin kommentein
    per teos.
    - ON!

    VastaaPoista
  24. Valto vie keskustelun nyt aivan muualle kuin missä ja miksi se alunperin syntyi.

    Eli koska Kiinassa ja muissa tyrannioissa vainotaan runoilijoita, väite että taiteilijuus itseriittoisena elämänkohtalona olisi vain vauraan nykyajan hömpötyksiä, on väärä?

    Varmaan tuossa on yhteys, mutta vajaa ymmärrykseni ei yllä sitä käsittämään.

    Sen sijaan käsitän hyvin, että Valto puolustaa sorrettuja/minä en, Valtolla on hyvä sydän/minulla kova.

    Toivottavasti valtolaiset pääsevät valtaan, niin tapsalaisena pääsen uudelleenkasvatusleirille. Anonyymeja leirivartijoitahan tälläkin blogilla riittää. Mot, pol ja pot.

    VastaaPoista