Sivun näyttöjä yhteensä

1. lokakuuta 2008

Kuvassa




Alavudella tai Ilmajoella syntyi rähinää viattomasta kuvatekstistä puoli vuosisataa sitten. ”Kunnallisneuvos N. (vas., lippalakki päässä) palkintokarjuineen.”

Sekä lippalakit että riskit kunnallisneuvokset ovat käyneet vähiin.

Olemme mietiskelleet parodian ja satiirin eroa tekijänoikeudellisesti ymmärrettynä. On olemassa korkeimman oikeuden ratkaisu Lapualaisooppera –laulunäytelmästä, joka oli parodian keinoin toteutettu satiiri. Tuomioistuin katsoi kirjoittajan menetelleen asianmukaisesti, vaikka lähdekin oli jäänyt mainitsematta. Lähde kun oli yksi näytelmän henkilöistä, joka oli pantu puhumaan omalla suullaan.

Lukijoilla on yleensä suuria vaikeuksia erottaa tekstin henkilöiden mielipiteet kirjoittajan mielipiteistä. Jos kirjoittaisin blogiin kirjoituksen ”Neekerityttö” laskuhumalaisen syvärasistin tajunnanvirtana, osa lukijoista luulisi, että esitän tässä omia käsityksiäni ja mielipiteitäni.

Ironia on vaarallinen ase. Jos kirjoitan, että jokin ideapuisto tai puuhamaa on niin suurenmoinen paikka, että sitä saattaa luulla päässeensä elävänä taivaaseen, ja alkaa hakea päärlyportteja ja Pietaria, tämä voidaan käsittää kiitokseksi, vaikka se ei taida oikein olla tarkoitus.

Olen pannut mieltymyksellä merkille, että tässäkin blogissa vierailee harvakseltaan joku kommentoija, joka luullakseni opettaa valokuvausta jossain korkeassa oppilaitoksessa. Taannoin hän marisi minun kuvistani visuaalista sisältöä.

Kun sellaista termiä ei ole, ajattelin että hän puhuu sisältöanalyysistä (content analysis) ja miettii kukaties mimeettistä konvergenssia.

Yksittäisen tekstin, sävellyksen, kuvan ajatus on tekijän kannalta hyvin yksinkertainen ja helppo.

Kun otan (siis joskus) tosissani valokuvan, haen sellaista kohdetta, sellaisia värejä ja muotoja joita ei voi kuvalla ilmaista.

Runous puolestaan on sen sanomista, mitä kielin ei voi kertoa.

Jos ihmisellä on jotain asiaa toisille, hänen ei pidä missään tapauksessa turvautua taiteen keinoihin, koska sähköposti, postikortti tai puhelinsoitto on niin paljon helpompi.

Harjoitteluun sopivat erilaiset maakivet, jotka jotenkin murisevat – ”jaa että jääkausi päättynyt – mikä niistä – sitähän tässä on hiukan oltukin mieltä.

Viime aikoina olen kuitenkin yrittänyt valokuvata puita, mielellään yksinäisiä puita, koska sitkeästi yrittämällä ja hyvällä onnella voisi saada kuvaan mukaan omia aikojaan seisoskelevan puun riutuvan hartauden.

22 kommenttia:

  1. Tarjosin kerran kuvapankkiin vuosikymmenen saaliini metsästä ja mereltä. Eivät lämmenneet. Latasin sitten niistä parhaat nettipankkiin. Se meni konkurssiin. En siis tiedä kuvauksesta paljoakaan, mutta pidän valkoista lautaseinää haastavana kohteena.

    VastaaPoista
  2. Rukous puolestaan on sen sanomista, mitä kielin ei voi kertoa. Kertomus on se, jota rukouksin ei voi sanoa. Valokuvaus on sitä, jossa rukoillaan, että saataisiin kertomus kuvattua.

    KO:n ratkaisu oli siis parodian keinoin toteutettu satiiri. Hyvä. Tähän vetoan tulevaisuudessa, jos tarve vaatii.

    VastaaPoista
  3. Julkisessa viestinnässä tulee harhaluoteja – varsinkin täsmäiskuissa.

    Taidetta ja lapsipornoa yhdistävä leikkii rypäleaseella.

    Pigmenttiongelma ei vääjäämättä yhdisty väriaineeseen ja sen esiintymisen runsauteen ja aktiivisuuteen, ominaisuuteen.

    Asiayhteyksistään irroitettu sana "mokka" on "luvaton ase".

    Kaliberia on tehostettu sitaatein.

    VastaaPoista
  4. Eeva-Liisa Mannerin paljon siteerattu: Proosa olkoon kovaa, se herättäköön levottomuutta. Mutta runo on kaiku joka kuullaan, kun elämä on mykkää.

    Koska pidän sen hiljaisuudesta, lainaan taas.

    1992 pääsin suvun mukana Kaukolaan ja Käkisalmeen ja kivijalkojen sisällä kasvavat puut tulivat grafiikkaan Atmosfäärinen hellyys sarjoina. Ne eivät liikkunet mihinkään, mutta ulottuivat ja taipuivat tuulessa - vain vähän tietty kun olivat jo saaneet kasvaa paksuiksi. Enkä minä ollut erilainen, erikoisella paikalla itsekkin seison, vaikka en osaa sitä selittää sen paremmin kuin kärpäsen lentoa.
    Ja näin oksat raapii blogin ikkunartuutua sumuisena lokakuun ensimmäisenä päivänä, joka on kirkastumaan päin.
    Ja kunnan vapaa-aikalautakunnan budjetti on jyrkästi kallellaan ampumahiihtoon päin.

    VastaaPoista
  5. Mikko Niskasen "Syksyllä kaikki on toisin" -elokuvassa pankinjohtaja Haapanen esittää komean pateettisen runonsa "Riutuu omenpuu". Jotenkin niin siinä lausuttiin, että madot kavalat ovat syöneet pakkasessa kärsivän puun hedelmät.

    Voisi olla poikaa tehdä näinä aikoina elokuva, jossa joku wahlroos kirjoittelisi runoja (puista) ja sielu vereslihalla potkisi ihmisiä mäkeen.

    VastaaPoista
  6. Ei, Kuusi ei ole mies, se on äiti. Se on Pohjalainen Nainen helmoineen. Mänty voisi olla maskuliini. Lehtipuista en osaa sanoa. Tuskin ne kuitenkaan ovat JK:n tarkoittamia yksinseisovia tarkkailijoita. Paljastavat liikaa itsestään.
    Tai sitten ne ovat tarkkailijoita, hämäävät vain aktiivisuudellaan.

    VastaaPoista
  7. Maapallon Eläinkuvasto 1940-50 -lukujen vaihteesta oli ja on vieläkin yksi lempikirjoistani, nahkaselkäinen (mitähän eläintä?) järkäle. Kirjan on toimittanut Lauri Hirvensalo, ja asennetta löytyy. Eläimet ovat viekkaita, älykkäitä, julmia ja omaavat muitakin inhimillisiä avuja. Kirjan ensimmäinen kuvateksti kuuluu muistaakseni: "Neekeripoika nuoren orankin ja simpanssin seurassa". Ei sentään sanota kuka heistä on kukakin. Paitsi neekereistä, kerrotaan myös arabeista, joiden siivottomia asuinsijoja verrataan harjalinnun (Upupa Epops) ulosteiden ja ruoanjätteiden kuormittamaan pesään, jonka hirveydessä poikasraukat elämänsä alkutaipaleen joutuvat viettämään.

    Kotimaisista elikoista kaikkein kovimman tuomion saa varpunen, jonka pesät ja poikaset kirjoittaja vaatii ehdottomasti hävittämään aina ja kaikkialla. No, varpunen on aika lailla jo Suomesta hävinnyt, liekö Eläinkuvasto vaikuttanut asiaan.

    Jännä on juttu siitä, kun karjapaimenen saappaaseen iskeytyy kalkkarokäärme, ja miesparka menehtyy myrkytykseen. Kaveri perii bootsit, ja eikä aikaakaan, kun tämäkin kannetaan saapasmäkeen. Kun vielä kolmannellekin veikolle käy samoin, saappaita tutkitaan tarkemmin ja huomataan matelijan myrkkyhampaiden jääneen kengänkärkeen kiinni.

    Kirjan kuvitus on etupäässä saksalaisperäistä piirrosjälkeä, joukossa Wright-veljesten lintukuvia ja muutamia valokuvia. Kuvat ovat enimmäkseen mustavalkoisia, joten lintujen tunnistaminen niiden perusteella tuottaa vaikeuksia. Värillisiä kuvaliitteitä toki löytyy, ja jos metsässä sattuu vastaan tulemaan jääkarhu, mandrilli tai saksanhirvi, on lajinmääritys kuvan perusteella helppoa.

    Olisitteko muuten mieluummin fenekki vai djerboa?

    Sattuneista syistä kouluammunnoista puhutaan paljon.

    Täällä on siitä kuvia:
    http://www.mpkry.fi/cgi-bin/mpk.pl?sid=1022&kid=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kotona sama kirja ja sitä luettiin ahkerasti. Kaikkein katsotuin sivu oli meillä se missä näkyi Paka jonkinsortin jyrsijä joka oli kieltämättä liikuttavan näköinen. Kirja aukesi ja se sivu oli kovin kulunut. Paperi kannet oli aikaa sitten kadonneet. Kierrätyskeskuksessa löysin näin vanhempana (63v) kirjan hyväkuntoisena kansien kera. Ostin sen ja mietin onkohan kaikki kotona kun kotona on kanneton versio mutta hinta 2e oli niin mitätön että ajattelin että kadutaan sitten myöhemmin. Tilaa vievä opus se on mutta siihen liittyy niin paljon muistoja lapsuudesta että en nostalgiaan taipuvaisena kertakaikkiaan voinnut jättää sitä hyllyyn.

      Poista
  8. Jumalauta, 60-luvun lakeuksilla sai pilkata Herttuaa julkisesti, muistan tapauksen hyvin.

    Samat ongelmat, jotka koskevat mitä tahansa kielenkäyttöä, koskevat blogiakin.

    Kirjoittaja tarkoittaa jotakin, lukija tulkitsee sen tavallaan. Hyvin harvoin tarkoitus ja tulkinta kohtaavat täysin. Luultavasti eivät koskaan.

    Tästä on olemassa sellainen Joharin ikkunaksi kutsuttu teoriakin, joka kertoo mikä viestinnässä mättää.

    Runous... tästä taas on olemassa Koskenniemen ja Anhavan teoriat:

    Kun nimittäin Koskenniemi kirjoitti johonkin arvosteluunsa, että nämä runot ovat kuin lähde, josta riittää ammentamista loputtomiin, niin Anhava korjasi, että runo on kuin kippo, jolla lukija ammentaa itsestään.

    Tässä kallistun Anhavan kannalle.

    VastaaPoista
  9. Kannattaako ylipäätänsä yrittää sanoa mitään? Millään keinoilla tai niitä kaihtamatta? Joku raivo meitä ajaa, niinkuin Tsypkiniä. Meni ja kirjoitti kylpemisestä Baden Badenissa vaikka luultavasti ei edes päässyt pulikoimaan siihen pyöreään viihdealtaaseen, paikkaan, joka on ollut suosittu myös kirkon rakentajien keskuudessa. Tai juuri siksi.

    VastaaPoista
  10. Oli mielenkiintoista nähdä valokuvan ja runon käsittely esimerkkeinä "siitä mistä ei voi puhua".

    Mitä valokuva esittää? Tai mitä on runon rivien välissä?

    Itseäni miellyttävät sellaiset valokuvat jotka jäävät jotenkin luokittelemattomiksi, askarruttavat jälkikäteen. Ikään kuin niissä olisi kova ydin joka kätkee salaisuuden.

    Ikävä kyllä nykymaailma on täynnä "kiinnostavia" valokuvia, missä kiinnostavuus tarkoittaa lähinnä populaarisuutta - eivät kiinnostavia siinä mielessä kuin matematiika ja fysiikka ovat kiinnostavia.

    VastaaPoista
  11. Tämä kirjoitus vei minut jostain syystä katsomaan Sinun vanhoja Väinö Linna-kirjoituksiasi ja havaitsin yhden asian, josta olen Sinun kanssasi vahvasti eri mieltä.

    Sanoit, että Täällä Pohjantähden alla teoksen päähenkilö on Jussi Koskela. Vahvasti ja jyrkästi eri mieltä.

    Mielestäni teos on olemassa jotta Alma Koskela olisi olemassa. Alma on olemassa kun kirja alkaa ja Alma on yhä kun kirja päättyy, ainoana. Alma on aina.

    Alma on kuin Jumala, ilman ominaisuuksia lempeänä kaiken takana. Kaikki muut omalla tavallaan turhaan reuhtovat maailmaa vastaan ja sortuvat kukin tavallaan, Alma elää maailman mukana ja Alma ei sorru.

    VastaaPoista
  12. Minua nyt vaan jäi hämmentämään mieleeni noussut ajatus KO:sta ja oikeuksista yleensäkin.

    Nyt Lapin Kansan entinen tuleva päätoimittaja väittää hänet erotetun lesbiaanisen suhteen ylläpitämisestä ja kait jostain kunnian loukkaamisesta, sanoo joku professorikin mediassa.

    No, jos minä julkisesti kutsuisin tätä lesbiaania iljettäväksi ja muilla Raamatusta löytyvillä termeillä, niin luonnollisesti saisin syytteen.

    No, sitten oikeudessa joku vannoo valan sormet Raamatulla, niin miten asia on suhteutettavissa? Raamatussa, jossa mainitaan kaikki kunniaa loukkaavat termit lesbiaaneista, sitä käytetään hyväksi, mutta kuitenkin oikeus voi tuomita siitä mitä juuri Raamatussa sanotaan ja jonka päällä on juuri vannottu.

    Eikö tämä tuomio olisi oikeuden toteuttamaa parodiaa satiirisin keinoin?

    Tai miten ihmeessä kirkollisissa asioissa voidaan ketään tuomita, koska Raamattua oikeuskin käyttää ensin uhkaavana tekijänä, jonka jälkeen Raamatun sanoma jotenkin oudosti unohtuu tuomareilta ja muuttuukin rangaistavaksi teoksi?

    Tällaisissa tapauksissa olisi, mielestäni, oikeus tuomittava herjauksesta ja jumalanpilkasta.

    Itse en kyllä pidä lesbiaaneista, homooneista, porkkanalaatikosta, pankkineideistä, puheenjohtaja Urpilaisesta, vai mikä se oli, enkä muistakaan iljettävyyksistä

    VastaaPoista
  13. Aah, päärlyportti! Ihana sana, joka on siivottu pois nousevan nuorison tietoisuudesta, ja suusta, siinä missä neekeritkin.

    VastaaPoista
  14. Niin, valokuvissa on monesti kiinnostavaa se, mitä niissä ei näy.

    Noin muuten: Mojova historioitsija Peter Novick sanoo kivasti, että yksi valokuvaa vaatii tuhat sanaa, jotta sitä voi ymmärtää. Ajatus liittyi ensimmäisiin julkaistuihin keskitysleirikuviin, jolloin ei oikein tiedetty, mistä on kyse.

    VastaaPoista
  15. Ad Olli Knuuttila:

    Loistavaa!

    En ollut tullut ajatelleeksi.

    VastaaPoista
  16. "Lukijoilla on yleensä suuria vaikeuksia erottaa tekstin henkilöiden mielipiteet kirjoittajan mielipiteistä."

    Kirjoittaja saattaa pyrkiä tähän. Siksi suhtaudun lievästi sanoen vieroksuen ”elämäkertoihin”, jotka muuttuvat fiktioksi, koska aihe alkaa kuulemma viedä kuvaajaa kuvattavan ihon alle. Kuka varjelisi kuolleen intimiteettiä näiden kreetaeskojen elimensiirroilta?

    VastaaPoista
  17. Minä aloin kuvata yksittäisiä puita otettuani viime syksynä kuvia Hämeenlinnassa seisovasta Keisarin männystä, josta on vanha kuva Hattulan historia -kirjassa. Puu on kasvanut niistä ajoista ja sen oksat osuvat maahan, joten sen sisälle voi mennä. Upea puu.

    Nyt haluan saada kuvia
    yksilöllistä puista ja huomasin luettuani, että toivot saavasi esiin puun riutuvan hartauden, että minä tietämättäni haluan saada esiin puiden sitkeyttä ja voimaa.

    Hyvää luettavaa puista saa Osmo Pekosen toimittamasta Elämän puu -kirjasta.

    VastaaPoista
  18. Minun on helpompi havaita ironia tekstissäsi kuin kuvissasi. Tai niin luulen. On toki mahdollista, että Sinulla on kuvaan toisenlainen suhde kuin sanaan. No, ainakin minulla on.

    Toisaalta ironiaasi on vaikeampi havaita vastauskommenteissasi kuin varsinaisessa blogitekstissä. Ehkä käytät ironiaa vähemmän puhuessasi ihmiselle kuvitteellisen yleisön sijaan. Tai sitten minulta jää havaitsematta osa kommentti-ironiaa, koska se on liian kohdistettua, henkilökohtaista, tarkoitettu juuri jollekulle, jonka ehkä tunnet erittäin hyvin (oletan sellaisiakin täällä käyvän).

    Henryn elokuvaidea on viehättävä. Heti katsoisin!

    VastaaPoista
  19. "Musiikkiterapeutti Petri Lehikoinen on luennoillaan esittänyt, että ilmaistakseen itseään täydellisesti tasapainossa oleva ihminen käyttää neljää keinoa - puhetta, musiikkia, kuvaa ja liikunnallista ilmaisua - yhtä paljon. Länsimaisessa kulttuurissa sanan ylivalta on suunnaton, kolme muuta on alistettu pelkäksi koristeeksi. Tämän vuoksi olisi hyvä kokeilla omaa uskallustaan muidenkin ilmaisukeinojen kanssa, uskaltautua fyysisen minän kontrolloinnista luopumiseen."

    Päivi Arjas: Iloa esiintymiseen - Muusikon psyykkinen valmennus (Atena 2001), s. 114

    VastaaPoista
  20. "Tuskaisesti kukkii omenapuu"

    Lumi sulaa, maa routii,
    kevät saa puut kukkimaan.
    Yksin värjyy varpu omenapuun.
    Madot katalat ovat juuret kalvaneet.
    ---
    Virvoita, ihminen, oksat omenpuun.

    VastaaPoista
  21. mummo: Toisaalta ironiaasi on vaikeampi havaita vastauskommenteissasi kuin varsinaisessa blogitekstissä. Ehkä käytät ironiaa vähemmän puhuessasi ihmiselle kuvitteellisen yleisön sijaan.

    Ironinen vastaus lipsahtaa helposti kettuiluksi. Tai ainakin tulkitaan semmoiseksi.

    VastaaPoista