Sivun näyttöjä yhteensä

3. lokakuuta 2008

Vakka ja kansi ja klapsahdus


(Kuva olympiavuodelta 1952)
Kyynisyys on tyhmää koska se on mekaanista. Ihanteellisuuden arvostaminen on jo vähän vaativampaa.

Isäni oli jo ennen hääpäivää 3.10.1943 sitä mieltä, että he sopivat yhteen äitini, kauhavalaisen kauppiaan tyttären kanssa, kuin vakka ja kansi ja klapsahdus.

Suvun perintövitsin mukaan äiti oli joitakin kuukausia, vuosia tai vuosikymmeniä asiasta epävarma, mutta ei se ole totta.

Ihanteellisuus on kuitenkin hyvin nuorten (22 ja 20) ihmisten sota-avioliitto. Olen sen verran nähnyt niitä Äidin arkistoimia kirjeitä, joita on tuhansia, että ihania olivat haaveet ja moitteeton kyky niiden ilmaisemiseen, mutta niinpä otti ja onnistui.

Aivan vakavissani väitän nähneeni kotonani ja lähiympäristössäni erinomaisen sopusointuisia pariskuntia. Sopusointu ei tietenkään tarkoita riitasointujen puuttumista, vaan taitoa purkaa ne pääsävellajiin, joka on tässä tapauksessa Es-duuri.

Omista vanhemmista ja siis perheestä saa kirjoittaa kieli keskellä suuta, koska meillä puuttuu kirjakielestä kohtuullisen leuhkimisen perinne. Isä on harjoittanut koko ikänsä viipurilaista versiota, jota asiaa tuntemattomat ovat oudostelleetkin (tyyppiä ”lompsasta pesee minkä polle aitaa kaataa”), ja eteläpohjalainen uhoaminen ei ole kuulunut meille. Länsisuomalainen omien asioiden ja etenkin omien lasten vähättely puolestaan on aina tuntunut periaatteessakin väärältä.

Mutta paljastan salaisuuden. Isäni menestyi sekä yleisessä että erityisessä katsannossa hyvin hankkimatta pahasti vihamiehiä. Se johtui siitä, että hän oli omissakin silmissään ysi-miinuksen mies. Muistaakseni hän kirjoitti ylioppilaskirjoituksissakin keväällä -44 kaksi lavi ja kaksi ysi minkkaa eli kumua, tosin yksityisoppilaana suoritettuaan tenttimällä lukion sinä talvena.

Siksi hänen ei ole nähdäkseni ollut koskaan vaikea tunnustaa kavereita etevämmiksi. Samasta syystä hänellä ei ole ollut sellaista pyrkyä, jota tarvittaisiin korkeimmille huipuille – ja syvimpiin kuiluihin.

Äiti on puolestaan elävä esimerkki siitä, ettei nuoruus kirkonkylän prinsessana ole auttamatta tie pettymyksiin. Hän on esimerkki sitäkin, ettei maalaiseksi jääminen maalta muutettua ole onnettomuus, ainakaan jos aviomies hoitaa kaupunkiasiat.

Isä ja Äiti asuivat Tapiolan seudulla yhdessä vain 45 vuotta. Tuona aikana äiti ei ruvennut juoksemaan kaupungissa, ei edes elokuvissa, vaikka oli alan ihmisiä. Siihen oli selvä syy – paljon koulua käyviä ja siis huoltoa tarvitsevia lapsia niin että kotona oli kädet täynnä työtä. Sisaruksista nuorin meni täällä etelässä vielä kansakouluun, ja minä olen joukosta ainoa Kauhavalla koko kouluni käynyt.

Ja sen huomaa.

65 vuotta nyt on kumminkin niin pitkä aviossa olon aika, että ei vastaavia ole vaivoiksi asti. Sodan lyhentämättömänä versiona käyneet miehet ovat jo vähissä. Isä meni asevelvolliseksi helmikuussa 1939 ja siirtyi siviiliin joulukuksi 1944.

Kun itse on saavuttanut säällisen eläkeiän, alkaa antaa arvoa myös niille asioille, joista ei pahemmin puhuttu, ja alkaa tuntea tarvetta kokonaisarvioihin.

Oliko meillä Suomessa ”The Best Generation” eli paras sukupolvi? Sanoisin että ei. Amerikkalaista kaupallista kielenkäyttöä. Mutta jatkaisin samaan hengenvetoon, että todella lujille joutuneista suomalaisista nämä, puheena olevassa tapauksessa 20-luvun alussa syntyneet, selviytyivät kerran toisensa jälkeen tilanteista, jotka vaikuttavat myös jälkiviisauden valossa mahdottomilta.

Yksi selitys on se tietty ihanteellisuus, joka minun ikäluokkaani niin kovasti nauratti, kunnes hymymme hyytyi.

29 kommenttia:

  1. Mun kuulemani versio tästä aitahommasta oli "kyllä posasta pesee minkä polle aitaa kaataa". Seikasta on toinenkin sanonta: "rahalla saa vaikka kirkossa tapella".

    VastaaPoista
  2. Erittäin hieno kirjoitus. Kiitoksia, on hienoa nähdä kun avioliitto onnistuu.

    Kirjoitan lyhyesti ihan toisesta aiheesta, toivon että minulle suodaan anteeksi. Minulle tuli meileen yksi selitysmalli "täällä pohjantähden alla" -trilogian idealle. Jussi oli ilmeisesti syntynyt noin 1860 ja nähnyt tapahtumat pikku poikana nälkävuosina. Jussi halusi säästää ruokaa ja rahaa pahan päivän varalle, Akselin perheessä pula-ajan niukkuus näkyi voin syönnissä, josta vanhemmat pidättyivät. Vuonna 1928 Suomessa tuli huonohko sato ja lama alkoi täällä jo silloin ja kierre vain syveni noin vuotta myöhemmin.

    Äärimmäisen pelkistäen takana voisi olla siis nälän tai puutteen välttäminen tai helpottaminen. Tämän olen käytännössä nähnyt, Isovanhemmilla on ollut pieni tila ja kaikki paikat ovat täynnä pilalle tuhotunutta huonekalua yms. koska ei voi tietää jos sitä ja sitä tarvitaan.

    Pyydän vielä anteeksi poikkeamaa aiheesta.

    VastaaPoista
  3. Nuitten valmistus on lopetettu ennen sotia.Vetää hiljaiseksi.

    VastaaPoista
  4. Ad antti k

    Kyllä aika tavaran nauttii.

    VastaaPoista
  5. Jaa että: Kenenkäs poikia?

    Suurten ikäluokkien yleisenä eetoksena, on ollut, kunnioitus ja 'nöyryys' vastuunkantajaa kohtaan.

    Nyt tuo voimavaramme ja kulttuurisiteemme on valjastettu yhä enemmän kilpailulle.

    VastaaPoista
  6. Täällä toinen anonyymi:
    Luin jostain, että sodan aattona ja sen aikan kutsuntoihin saapuva aines oli tyystin toisenlaista kuin nykyään. Aliravitsemus ja siitä johtuneet kasvuhäiriöt olivat suorastaan yleisiä. Jo parikymppisillä pojilla saattoi olla ylirasituksesta johtuvia kulumavaurioita! Miehet painoivat keskimäärin parikymmentä kiloa vähemmän kuin nykynuoret.
    Eipä siinä sakissa ollut muuta hyvää kuin asenne ja kyky toimia maastossa.

    VastaaPoista
  7. Hieno kirjoitus vanhemnmille ja vanhemmuudesta. Nykyisin ei juuri tuollaista uhrautuvaa äitiä tapaa, omanikin on juuri sellainen. Kaikki perheen puolesta vaikka ämmiä satais äkeet selässä. Ehkä perheen ongelma onkin juuri äidin, todellisen sellaisen, ei kaljanhöyryisen ja innolla omiaan harrastavan, puute! Ja ehkä siksi nuoret voivat pahoin!

    AM

    VastaaPoista
  8. Hieno kuva, henkii onnellisuutta ja positiivista tulevaisuuden odotusta!

    Tuo pointtisi 1920-luvun alussa syntyneiden koville joutumisesta osuu naulan kantaan. Kuulisin mielelläni tarkemman kuvauksesi tästä selviämisen tärkeäksi selittäjäksi nostamastasi ihanteellisuutta, joka sanamuodostasi päätellen oli lähellä naiiviutta kuitenkaan olematta sitä.

    Nyt on paljon puhuttu siitä, että ennen kaikki oli mm. yhteisöllisyyden ja lähimmäisistä välittämisen suhteen paremmin, mutta se jää aika lailla hokemiseksi ilman täsmällisempää sisältöä. Jos ennen oli paremmin, mistä se johtui? Sotasukupolven maailmankuvaa ja elämäntyötä on kovasti viimeisen 10-15 vuoden aikana hehkutettu ja idealisoitu, mutta mistään kovin analyyttisestä pohdinnasta on ollut turha puhua.

    VastaaPoista
  9. Vanhempani taisivat päästä samaan lukemaan - matkalla, lähtien Viipurista, Karjalan kunnailta, Närpiön kautta Hämeeseen. Liekö uukuniemeläinen herätys pitänyt "valveilla" läpi elämän! Ei se voinut johtua pelkästä Ryssän pelosta. Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää.

    Vaimoni kanssa tässä lähetän onnittelumme!

    Kauhavalla lie ollut nuoruudessasi vallesmannina mies nimeltä Vihla. Tulimme tuntemaan läheisesti hänen topakan vaimonsa, Sirkan.

    VastaaPoista
  10. Hyvä huomio, Kemppinen: sota-ajan isiemme ikäluokat olivat ihanteellisia.

    Porvaristo isänmaallisemmin, työväki solidaarisemmin.

    Olisikohan niin, että silloin tulevaisuudessa oli näköpiirissä parempi elämä – oma koti, auto, mökki – jota kohti työmiehenkin kannatti ponnistella.

    Mutta miten on nyt?

    VastaaPoista
  11. "-- selviytyivät kerran toisensa jälkeen tilanteista, jotka vaikuttavat myös jälkiviisauden valossa mahdottomilta.

    Yksi selitys on se tietty ihanteellisuus, joka minun ikäluokkaani niin kovasti nauratti, kunnes hymymme hyytyi."

    Tämä herkistävän kirjoituksesi lopetus osuu maaliin kaikissa meissä "sodan ja kärsimyksen" sukupolven jälkeläisissä.

    VastaaPoista
  12. markku ja Tapsa P kyselee ...

    Jos minä olisin sosiologi, sanoisin, että yhtenäiskulttuuri hajoaa (Durkheim); tämä gemeinschaft on eräänlainen alkutila, jossa ihmiset ovat vielä yksilöytymättömiä ja eriytymättömiä. Puhkeava minätietoisuus johtaa yhteisön gesellschaft-tilaan (Tönnies) - kyllä tämä on ihan toimivaa sosiologian teoriaa.
    Gesellschaftissa syntyy ego, joka implisiittisistä syistään joutuu yksilöityneen minän tyhjyydessä etsimään näin (kadonnutta) yhteisöllisyyttä.
    Se taas riittääkö näihin valtaviin prosesseihin yksi elämä, kaksikaan elämää, on omaa ajatteluani, näkemystäni ihmisestä. Ihmiskäsitystä.

    VastaaPoista
  13. Onpas idyllinen ja kesäistä onnea henkivä perhekuva.

    Henkilöasetelma kertoo olennaisen. Koko perhe on ympyrässä korostaen perheen jäsenien yhteenkuuluvuutta ja voisi sanoa jopa ykseyttä.

    Kuvasta voi myös hahmottaa edesmenneen patriarkaalisen yhteiskunnan arvojärjestyksen ja miehen ja naisen selkeän roolijaon;
    äiti on isän alapuolella ja leikkii perheen juniorin kanssa;
    isän myhäillessä tyytyväisenä ja arvovaltaisena hieman taustalla.

    Ja lopuksi hääkarkkipätkä:

    "Sikäli kuin taivas voi olla maan päällä, se on onnellisessa avioliitossa."

    (Marie von Ebner-Eschenbach)

    Mutta onkohan niitä olemassa; ja eivätkös sellaiset ole kuolleet jo sukupuuttoon??

    VastaaPoista
  14. Olihan tuo "yhteisöllisyys" luonnollisesti tiiviimpää menneinä aikoina. Lainattiin toisiltamme kananmunia ja sokeria, koska kaupat olivat harvoin auki, tai kaukana. Tanssilava vastasi nykyistä chattia ja iskupaikkaa ravintolassa.
    Televisiota ei ollut, joten iltapuhteina kyläilyt toisillamme.
    Lauantaina työpäivä ja koulupäivä. Maaseutu oli asuttu ja jossa lapset oppivat vierailemaan.
    Kerrostalojen pihoilla vilisi joka ilta kymmeniä lapsia leikkimässä roistoa ja poliisia tai kymmentä tikkua.
    Retkiä tehtiin monimuotoisesti. Monesta asiasta oli pulaa ja vaihtokauppa yleistä vrt. naulat vahdettiin voihin jne.
    Kylänraitilla jäätiin keskustelemaan ja myös kaupungin kaduilla. Ei ollut niin kiire katsomaan kauniita ja rohkeita.
    Kesällä ja syksyisin sukulaisissa pelto- ja heinätöissä.
    Luettiin ja keskusteltiin enemmän.
    Käisitöitä tehtiin ja harrastettin sellaisia asioita, joita nykyisin vain muutamat harrastavat.
    Monet aloittivat elämänsä uudelleen pa:na ja apua tarvittiin.

    Sukulaiset olivat enemmän toistensa kanssa tekemisissä!

    Ennen oli paljon paremmin kun maitoauto toi kunnon kermajäätelöä voipaperiin käärittynä. Jäätelö oli keltaista ja makeaa.

    Nykyisin vain kaikki lesbiaanit kieroilevat ja valehtelevat ovelasti.

    Ja ennen kaikkea muuta. Meillä oli KEKKONEN!

    VastaaPoista
  15. Kunnioitettavaa että sodan aikana solmittu avioliitto on kestänyt kaikki nuo vuodet - aika harvinaista, luulisin.
    Syntymävuotenani otettu perhekuva herättää monenlaisia ajatuksia. Omat vanhempani ovat jo ajat sitten kuolleet, mutta Eeva-äitini hymyilee onnellisena albumissani kuvan mieshenkilön, lentoupseerin ja muutaman muun neitosen kanssa juuri valkolakin saaneena Kauhavalla. Monelta nuorukaiselta oli koulu jäänyt lopullisesti kesken.
    Monet tarinasi Pohjanmaalta, varsinkin Kauhavalta, ovat tuttuja.
    Erään suurpankin tuleva pääjohtaja sai kuulemissani Kauhava-muisteluissa usein keskeisen osan. Äitini ymmärtääk
    seni toimi sotavuosina jonkinlaisena "esiliinana" kyseiselle herralle. Myöhemmin näiden henkilöiden elämät johtivat aivan eri suuntiin - ainakin taloudellissa mielessä.
    Kiinnostavaa lukea Kauhavaan liittyviä tarinoita (Antti Tuuri) tai katsoa niistä kertovia elokuvia. Niistä käsittää paikkakunnan erikoislaadun. Vähän niin kuin olisi itsekin osa tuota
    historiaa.

    VastaaPoista
  16. Yhteisöllisyydestä on puhuttu kuin päälleliimatusta ominaisuudesta-annetusta sisällöstä.

    Yhteisöllisyys syntyy 'porukan' sisältä käsin, saavutettuna arvona, yhteisenä eetoksena.

    Poliitikot: Näpit irti yhteisöllisyydestä!

    VastaaPoista
  17. Sotasukupolvien avio-onnesta

    Usein unohdetaan, että sotien harvennettua kovasti naima-ikäisiä miehiä, kymmenettuhannet naiset jäivät ilman puolisoa vastoin omia toiveitaan. Sotasukupolven vanhatpiiat lienevät olleet niitä maan hiljaisimpia.

    VastaaPoista
  18. Olen ennenkin siteerannut Tuomas Nevanlinnan heittoa siitä, että Espooseen muutetaan maalta tai maalle. Täällä on paljon sellaista välitilaa, yhtäältä Suur-Tapiolan ulkopuolella, toisaalta ihmisten haaveiden ja todellisuuden välissä. Kirkonkylän prinsessaksi ei ole pääsyä, ainakin me westendiläiset olemme kilpaa maailman tärkeimpiä ihmisiä (tämä ei ole mitenkään erityisemmin suunnattu kehenkään Kemppisen suvussa, vaan tämä on yritys itseironiaan). Sen näkee hauskasti vaikka Valintatalon edessä - autojen pörräystä ei erota formuloista autojen hinnan, vaan kuljettajien kaihtamattomien asenteiden perusteella.

    Riku K kirjoitti: "Kunnioitettavaa että sodan aikana solmittu avioliitto on kestänyt kaikki nuo vuodet - aika harvinaista, luulisin."

    En tunne tilastoja, mutta ainakin meidän suvussa kaikki sodan aikana solmitut liitot ovat päättyneet vasta kuolemaan.

    VastaaPoista
  19. Vähän jäi sellainen maku näistä kirjoituksista, että papat jaarittelee menneistä onnen ajoista. Olen kuullut aivan toisellaisia tarinoita äidiltäni, joka myös syntyi 20-luvun alussa Lapualla, ei siis kaukana. Varattomien (=maataomistamattomien) ja talollisten välillä vallitsi todella ylittämätön kuilu, joka näkyi jopa kansakoulussa oppilaiten arvostuksessa. (Asenne yrittää vieläkin väkinäisin muodoin pysyä hengissä.) Erityisen kuohuttavia ovat olleet kuulemieni tarnoiden mukaan isäntien siittämien lasten äitien kohtalot ja niitäkin uskomattomimpia pappien syntisiksi leimaamien sotaleskien yhteisöllinen häpeä suraamuksineen. Muutamia mainitakseni.

    Ihailenkin suuresti näitä lesbiaaneja, jotka uskaltavat uhmata patriarkaalisen järjestelmämme rippeitä.

    Niin...ja, oman näkemykseni mukaan vanhempieni avioliitto oli Kemppisen normien mukaisesti tavanomaisen onnistunut. Ehkä hetkittäin onnellinenkin.

    VastaaPoista
  20. IK: äiti .. kotona oli kädet täynnä työtä..

    "Tulis kuula tappas" Sinisalo totesi elokuvassa Tuntematon sotilas. Näin onnellisesti kävi toiselle enolleni, toinen eleli aina 70-luvulle asti kranaatin sirpaleinen kanssa. Isäni sai jatkosodan alkupuolella keuhkotaudin ja kitui -47 tammikuulle asti. Sairastelu ei taloa vaurastuttanut, mutta itkun avulla invalidi äitini veti kolmen lapsensa kanssa muutaman hehtaarin suonreunapaikkaa kahden lehmän ja kolmen lampaan avulla. Ihme, ettei meitä lapsia viety lastenkotiin. Tosin aika paljon sitä sukulaisten nurkissa lapsuutta vietettiin.

    Niin että varhaislapsuudenaikainen kodinonni oli koko lailla kortilla. Hoiteli äitini sitten myöhemmin meidän lapsia aika usein. Kiitollisena hänen raadannalleen ja muistolleen olen ottanut nyt eläkkeellä kontolleni kokopäivätoimisen lastenlasten hoitohugin. On se palkitsevaa, mutta monin kerroin raskaampaa kuin herrana olon koin.

    Epigrammikseni olenkin alustavasti suunnitellut, että herrana oli hieno olla, isona herrana oikein hienoa.

    VastaaPoista
  21. Yhteisöllisyys?

    En minäkään ihan kakistelematta tuota termiä niele, jos se pannaan koskemaan koko kansaa, kuten ei moni muukaan näköjään.

    Mutta totta sen sijaan omien kokemuksienikin mukaan on se, että ihmiset olivat idealistisempia, noin ylipäätään.

    Toisaalta luokkarajat olivat jyrkemmät. Mutta ihanteellinenhan voi olla omankin yhteisönsä sisällä - tavoitteenaan vaikkapa sosialistinen paratiisi. Tai edes kansankoti Ruotsin malliin, kuten omalla isälläni.

    Jarmom - veikkaanpa, että siihen aikaan kun tuo idyllinen porraskuva otettiin, Kekkonen viritteli vasta kuuluja konstejaan päästäkseen vihdoinkin pääministeriksi!

    VastaaPoista
  22. "Täällä toinen anonyymi:
    Luin jostain, että sodan aattona ja sen aikan kutsuntoihin saapuva aines oli tyystin toisenlaista kuin nykyään. Aliravitsemus ja siitä johtuneet kasvuhäiriöt olivat suorastaan yleisiä. Jo parikymppisillä pojilla saattoi olla ylirasituksesta johtuvia kulumavaurioita! Miehet painoivat keskimäärin parikymmentä kiloa vähemmän kuin nykynuoret.
    Eipä siinä sakissa ollut muuta hyvää kuin asenne ja kyky toimia maastossa."


    ad anonyymi (se toinen)

    Olen antanut itselleni kertoa, että jotkut olivat suuresti järkyttyneitä nähdessään ja kuullessaan, että sodan aikana esim. Kuhmossa syötiin vielä pettuleipää. On varmasti ollut heille merkki jälkeenjääneisyydestä ja köyhyydestä. Järkytys on varmasti ollut suuri vaikkapa jollekin pojalle tai tytölle jonka perhe oli elänyt suojattua elämää "isojen"kaupunkien sykkeessä ja olleet vaikkapa virkamiesten tai muuten hyvinkin lukeneiden vanhempien lapsia.
    Ja sota-aikana köyhyys vain suureni, inflaatio, työvelvollisuus, työvoimapula, tavarapula pahensivat tilannetta, sodan lopulla paine oman tai jonkun muun hengissä säilymisestä ja sitten pakkorauha ja poliittinen häviö ja pettymys. Työmailla työ tehtiin hyvin pienellä koneistumisen asteella (esim. työstökoneet, puunkorjuu, rakennustyöt) ja suurella joukolla.

    Nostan lätsääni.

    VastaaPoista
  23. Ad Antti K et alii:

    Yritin kirjoittaa näkyviin myös oman naiiviuteni ja hyväosaisuuteni.

    Vasta armeijassa tutustuin köyhiin, vähälle jätettyihin ja sorrettuihin ihmisiin.

    Oppikoulu oli vahva suojakalvo. Sen yksi mainiosti toteutuut tarkoitus oli pitää asianomainen erillään "tavallisista ihmisistä".

    Maalaisyhteisön julmuudesta ja sosiaaliste erojen armottomuudesta olen kyllä päässyt vähä vähältä selville ja havainnut oman kokemuspiirini valtavan rajoittueisuuden.

    Olenko muistanut tähdentää, että nyt kuollut näytteliä Vesa Mäkelä oli minua luokkaa paria perässä koulussa. Hän oli valtavan lahjakas jo poikasena. En varmaan koskaan vaihtanut hänen kanssaan monta sanaa, koska hän oli kommunistin (työväentalon vahtimestarin) poika.

    Syrjäkylien elämän viheliäisyydestä en tiennyt yhtään mitään.

    VastaaPoista
  24. Mitäs nämä lesbiaanit oikein ovat?
    Jotain sukua iguaaneille?

    VastaaPoista
  25. Maalaispitäjän kirkonkylän kansakoulu, jossa oli yleensä vähintään 150 oppilasta, oli elinympäristönä mainio näköalapaikka
    maalaisyhteisöön.
    Kaikenlaiset kouluun ja oppilaisiin liittyneet asiat pyörivät perheen arjessa, kun perheenpää hoiti johtajaopettajan virkaa kotoa käsin.
    Samaa kansakoulua käydessäni olimme tietysti etuoikeutettuja, kun koko kouluyhteisö oli aivan toisella tavalla tuttu kuin muille oppilaille. Kaverit olivat aluksi enimmäkseen muiden opettajien ja työntekijöiden lapsia, mutta hyviä ystäviä löytyi lisäksi eri lähtökohdista olleiden joukosta - laidasta laitaan. Luulen saaneeni kohtalaisen sosiaalisen tajun lapsuuden kansakouluympäristön ansiosta. Isänmaallis-uskonnollinen henki oli läsnä upseeriopettajien ja viereisen kirkonkin ansiosta.
    Oppikouluun menoon katkesivat monet parhaat kansakoulun kaveruussuhteet, mutta siellä muodostui nopeasti uusi kaveripiiri, jota aina myöhemmin on kaivannut.

    VastaaPoista
  26. Minun nähdäkseni nälkävuosien varjo oli se polttoaine, joka käynnisti vuonna 1918 roskaväen välisen ammuskelun.

    Nälkävuosien varjo eli vielä vanhempien tarinoissa, kun viljakuljetukset loppuivat Venäjältä. Kun vuodesta 1905 asti maa oli ollut jatkuvassa noususuhdanteessa ja teollinen tuotanto, palkat ja elintaso oli noussut nopeammin kuin missään Euroopassa sitä ennen, oli syntynyt tietynlainen optimismi, jonka sitten Venäjän heikko sotamenestys ja lopulta Venäjän vallankumous sitten romahduttivat.

    Kun samaan aikaan katosi koko teollisuuden vienti ja myös maitotuotteiden vienti lakkasi, maa romahti euroopan historian nopeimmasta nousukaudesta euroopan historian syvimpään lamaan.

    Kun teollisuusväestöltä loppui smaan aikaan leipä ja maasta vilja, oli olemassa tilanne, ja taustalla oli kertomukset nälkävuosista, oli tilanne valmis.

    Edellisellä kerralla oli hyvä Suuriruhtinas pelastanut kansan Suomen herroilta, niin nyt Suuriruhtinas oli vankina Venäjällä.

    Sitten alettiinkin ammuskella.

    VastaaPoista
  27. Kemppinen kirjoitti: "Olenko muistanut tähdentää, että nyt kuollut näytteliä Vesa Mäkelä - -oli valtavan lahjakas jo poikasena."

    Samakouluisuutenne on tullut mainituksia pari kertaa täällä. Hänen lukemansa Harjunpäät ovat parhaita suomalaisia äänikirjoja, harmillisesti taitavat olla saatavilla vain kasetteina.

    VastaaPoista
  28. petja kirjoitti: Minun nähdäkseni nälkävuosien varjo oli se polttoaine, joka käynnisti vuonna 1918 roskaväen välisen ammuskelun.

    Ja minä olen lopullisesti valaistunut. Gracias.

    VastaaPoista