Sivun näyttöjä yhteensä

16. lokakuuta 2008

Tase ja hautajaiset



Hautajaisten jälkeen pidettiin puheita ja muisteltiin. Jäin kuuntelemaan, ettei yksikään ikätovereista, nuoremmista eikä korkeakulttuurihenkilöistä maininnut, miksi Haavikkoa ei hevin ymmärretty eikä ymmärretä. Hän kirjoitti oman aikakautensa maailman sanoiksi, ja maailma oli mennyt sellaiseksi, että sen sanoitus osoittautui runoiksi ja runonrippeiksi.

Linna, Päätalo ja Kivi kirjoittivat ihmiset havaitsemaan, mitä ympärillä ja mielessä oikeasti oli. Tietysti tällainen teksti herättää raivoa ja vastarintaa, kuten oikea diagnoosi usein.

Haavikko esitti kaksinlaulua Linnan kanssa. ”Kaikesta huolimatta selvisimme.”

Herroilla oli ikäeroa vain 11 vuotta mutta kokonainen maailma. He kuvasivat maan kaksi voimavaraa, työn ja yrittäjyyden. Haavikon teoksissa sana ”yritys” on yleinen. Yritys omaksi kuvaksi.

Muistotilaisuudessa kerrottiin, että edellinen ja jopa sitä edellinen sukupolvi oli ollut yrittäjiä – rakennuksia, maitokauppoja, jopa hattuliike Hangossa.

Olisin halunnut oikaista yhden väärinkäsityksen, mutta en ottanut suunvuoroa.

Haavikon runoissa usein esiintyvä kirjanpito ymmärretään aina väärin.

Ketä kiinnostaisi tase ja siis ”rikkaudet” tai varat tai velat? Stalinisteja ne ehkä kiinnostivat, mutta heiltä puuttui liike-elämän tuntemus.

Ensin katsotaan tuloslaskelma eli kuten ennen sanottiin ”tulostase” – tuotot, materiaalit, kulut, poistot. Voitto tai tappio ennen satunnaisia eriä.

Sellaista henkilöä kuin kustantaja-Haavikko, jonka minä tunsin, kiinnosti kassavirta. Paljonko yhtiössä pyörii rahaa? Paljonko yhtiöstä vuotaa rahaa?

Kieltämättä kivitaloissa toimivat yritykset ajautuvat sen harhan valtaan, että tässä pärjätään omaisuuden ja kauniiden maalausten keskellä.

Ei kivitaloilla ole mitään arvoa, jos raaka-aineita ei kyetä hankkimaan eikä palkkoja maksamaan.

Haavikon runouden outous on siinä jatkuvasti tapahtuva muutoksen ja muutoksen suunnan ja nopeuden arviointi. Se on muutoksen kieltä. Kritiikki ja kirjallisuudentutkimus haluavat väen väkisin nähdä siinä sarjan asetelmia, akvarelleja pysähtyneestä maailmasta eli juuri sellaista runoutta, joka monille välttää.

Tuohon runouteen metodiksi ei sovi hyönteistutkimus eli liikkumattomien kohteiden tutkiminen. Jokainen säe kertoo, mitä edellisissä säkeissä oli ja mitä kohta tapahtuu. Kirjoittajan kiinnostuksen kohde on kirjallinen tulos ja tuotto.

Jätin haudalla kuusenhavun; puhuimme kerran 1971, hän Vallilan ratapihan kaatuneiden kuljetusjunista, jotka oli merkitty pienillä kuusilla, ja minä havuista arkuilla. Toistin hänen säkeensä: kuusenhavu oli korkein kunniamerkki. Sitä kukaan ei saanut aiheetta. Työ oli tehty loppuun.

”Kaikki sen tietävät täällä ja täältä poissa: on turhaa,
täälläkin puut ovat monenkaltaisten kalvamia, eivät kuin kivet,
tuhannen puuta paljain käsin istutettiin multaan ja kasvavatko,
täällä tuuli käy puitten läpi, puut vain oksia ovat ja runko,
uni kulkee oksissa, uni tuo lustokuoriainen makean puun ytimiin,

nyt kun silmissä on vain syksy makea tuuli joka tuo sadetta,

ei sinua hämmästytä keisarikunnan kaatuminen, ja vaikka heinäsirkat
tuhannesti syövät mistelipuut kuoriainen syö omenapuut,
kaikesta mitä tapahtuu siitä käsitämme vähän,
nämä ovat kysymyksiä vastaukseen josta vähän käsitän,
tämä on annettu: että me olemme runous,
runous kuolleet omenapuut, maailma kaikkineen
runouden keisarikunta,

kaikki sen tietävät täällä ja täältä poissa.”

21 kommenttia:

  1. Haavikon kunniaksi luin "Päämaja – Suomen hovin". Kuvittelin ymmärtäneeni, ja tällä kertaa pari faktaa enemmän, mutta niinhän käy joka kerta. Järkyttävän monimutkaisilla lauseilla Haavikko yrittää selvitä, ja seviääkin mutta huijaamalla. Se ei tee tekstistä yhtään merkityksettömämpää.

    Otamme osaa, kansallisella tasolla, sillä en miestä tuntenut.
    Kirjoitukset kuvittelin ymmärtäneeni.

    Haavikko; mikä se on: hiljaa syksyn saapuessa leijuvat lehdet kulkijan kahistella. Kesälläkin ne vain virissä hiljaista äntä pitivät, mutta huomattavaa.

    VastaaPoista
  2. Selkeä pää tarvitsee vähän adjektiiveja.

    Kiitos kirjailijalle.

    T.


    "Älkää uskoko suomalaisia. He puhuvat totta joka käänteessä."
    (Haavikko)

    VastaaPoista
  3. Jokainen säe kertoo, mitä edellisissä säkeissä oli ja mitä kohta tapahtuu.

    Kutsuisin tätä metodia Erkki Tuomiojan metodiksi. Vaaratonta,hyväksyttyä vaihtoehtoajattelua.

    Päälause, sivulauseita toisensa perään, selitystä kaikkeen.

    VastaaPoista
  4. Ad Heikki Rönkkö: Yrittäisit edes ymmärtää. Selitystä ei mihinkään. Unohda politiikka edes hetkeksi.

    Tarkoitan tällaista kieltä:

    Non ho più ricordi, non voglio ricordare;
    la memoria risale dalla morte,
    la vita è senza fine. Ogni giorno
    è nostro. Uno si fermerà per sempre,
    e tu con me, quando ci sembri tardi.
    Qui sull'argine del canale, i piedi
    in altalena, come di fanciulli,
    guardiamo l'acqua, i primi rami dentro
    il suo colore verde che s'oscura.
    E l'uomo che in silenzio s'avvicina
    non nasconde un coltello fra le mani,
    ma un fiore di geranio.

    VastaaPoista
  5. Ad Omnia:

    Outoa miten jotkut lukevat omia mielikuviaan - Rönkkö kirjoitti "päälause, sivulause toisensa perään..."

    Olisi katsonut sitaattia, jossa on peräkkäin heti alussa yksitoista päälausetta eikä koko runossa ainuttakaan selitystä!

    Ainoa selitys, siis kliseen tarkoittama maailmanselitys, joka Haavikon keskesistuotannosta tulee mieleen, on:" Olen johtanut sinut harhaan..."

    VastaaPoista
  6. Kivi, Päätalo, Linna. Haavikko.

    Kolme humoristia. Yksi vakavikko?

    VastaaPoista
  7. Kemppinen kirjoitti: "Haavikon teoksissa sana 'yritys' on yleinen. Yritys omaksi kuvaksi."

    Tässäkö sai vastauksensa jonkun kommentaattorin ihmettelemä Kemppisen aiempi viittaus Art Housen onnistumattomuuteen. Art House on notkea, riittävän hyvä ja helposti lähestyttävä ja lähestyvä (brändi "Business boks" jyllää puhelinmyynnillä).

    VastaaPoista
  8. Luulen, että hyönteistutkimus on kehittynyt eläviinkin objekteihin. Mutta on hyvä heitto, että perinteinen taseanalyysi on kuin perhosten tai postimerkkien keräilyä, käytön leimahan ei tee eläväksi.

    On vain muistettava vaihtaa metodia kun ollaan vivos - ei nuppineuloja eläviin (kidutusta), eikä jäykkiä tunnuslukuja IFRS-taseesta. Sanokaa minun sanoneen, että yksi rahoitusturbulenssin osatekijä on voinut olla paniikki käypään arvoon arvostettavien tased-erien kanssa.

    VastaaPoista
  9. KUUSENHAVU ON KORKEIN KUNNIAMERKKI:

    Lasse Heikkilan 'Balladi Ihantalasta' tuo esille myos naita kunniamerkkeja. Korkein sotilaan kunniamerkki on valkoinen risti
    [runot: Helvetinajaja Antti Halonen/ Korpraali Kauko Mattila/
    Toivo Korpinen].

    Kuuset, kuolemattomuuden tunnukset, varjostavat raskaina lepoani...
    Kuuset puhuvat vahan. Tyynet oksat, niiden rikkaat niiden tyvenen vapauden tunnuksen voitin.

    ---------

    Mikahan on tama kuusen ja kuusen havujen symboliikka?

    VastaaPoista
  10. Kuuntelin kun Haavikko puhui radiossa. Se oli haastattelu, mutta eteni sillä tavalla, että välillä ajattelin että jos olisin haastateltava, hermostuisin, mutta Haavikko oli tavattoman kärsivällinen.

    Minusta puhe oli selkeää.

    Runoudesta en uskalla olla mitään mieltä. "Yrityksen omaksikuvaksi" luin, ja tulkitsin sen pitkälti itseironiaksi. On hankalaa jos pitää tulkita, jos ei suoraan käsitä.

    En usko että Haavikko tahallaan lakaisi peittoon jälkensä mitä kirjoitti. Hän vain ajatteli sillä tavoin kuin kirjoitti, niin luulen.

    Mutta kyllä niitä runoja pitää lukea uudelleen ja lisää. Niitä ei tarvitse yrittää tulkita, kunhan kulkee mukana.

    VastaaPoista
  11. Mitä sanot Haavikosta, kirjallisuudentutkimuksesta, liikkumattomuudesta, kivitaloista ja kauniista maalauksista, joilla ei tee mitään, on niin osuvaa, etten ymmärrä, miksen ole hiljaa. Mikä minä olen tätä arvioimaan.

    Tuo kuva. Nuorena olin kesän Hietaniemen hautausmaalla. Haravoin ja kastelin siellä kivien välissä. Ja kivien ympärillä oli puita, ja puiden ympärillä taas kiveä, muuri. Syntyi tunne, ettei muuta ole. Aamulla leimattiin kellokortti ja iltapäivällä uudestaan, pysäkki oli Marian sairaalan edessä, siitä pääsi kotiin. Joskus muurien sisällä kävi asiantuntija, joka tutki puita: oliko jokin vanha niin laho, että pitäisi kaataa, ennen kuin kaatuu itse. Eniten pidin siitä kivestä, jossa ei ollut mitään tekstiä.

    VastaaPoista
  12. "Taistelu modernismista oli toisen tyyppinen, se ei ollut siinä mielessä kirjallinen, se oli tommonen asenteellinen, se oli saman tyyppinen asia kun mikä kävi lävitse sitten yhteiskunnassa hyvin moniin asioihin. Sitä vastusti yksiehtoisesti porvarilliset kirjallisuus kriitikot ja yhtä lailla vasemmistolaiset. Se oli nimenomaan yhtyneen taantumuksen vastustuksen alainen asia."

    "Ei oikeisto ja vasemmisto taantumuksen - jos kummallakaan ei ole valtaa niin, vaan ne siitä taistelevat - niin ne toteuttaisivat yhtä hyvin samanlaisia toimenpiteitä kirjallisuuteen nähden, jos niillä olisi se valta."

    "Kuitenkin tää vasemmistolainen suuntaus, vaikka se oli jollakin tavalla negatiivinen, niin sillä ei ollut muita suuntia, se kuitenkin joistakin jo pelkästään muodollisista syistä suhtautui myötämielisemmin kuin oikeistolainen, se kuitenkin merkitsi sille semmosen - jo pelkästään tää naiivi vapaamitta kysymys merkitsi sille edistystä kontra Koskenniemi. Siinä oli tämän tyyppinen, sanoisinko taktinen liittosuhde kysymyksessä, mutta se ei tämän modernismin tavoitteita, eikä mitään muuta hyväksynyt luultavasti vielä vähemmän kuin oikeistolainen suuntaus, koska se ymmärsi ne paremmin."

    " Se (modernismi) ei koskaan ole ollut mikään liike tietenkään, siis ei ole koskaan edes ketkään yhdessä miettineet mitkä ne olis, mutta jos minä ajattelen sitä omalta kannaltani semmoisena kuin minä sen tajusin ja näin, niin siihen sisältyi tietynlainen eksaktisuus. Jos analysoidaan tekstejä miten niitä tehtiin aika yleistyyppisesti, niin kaikki nämä modernistit kirjoittivat tarkasti, toiset jopa ehkä turhan tarkasti. Siis kaikki mitä ne sanoivat; sanat, rakenteet, ilmaukset, ne tarkoittivat jotakin, ne halusivat tarkoittaa jotakin täsmällistä ja tähän kai on joku sanonut - joku muu sen keksinyt - semmosen selityksen mikä ei minusta ole ainakaan huono on se, että me olimme kaikki eläneet semmosen - minkä lapsuuden vaiheen se nyt oli nyt oli - sanokaamme nyt hiukan vaihdellen jotakin vuosia kymmenen ja viidentoista vuoden välillä, ja nähneet ja kuulleet mitä tarkoittaa semmoset sanat, jotka on täynnä tunnetta ja paatosta ja kaikkea hyvää ja joilla ihmisiä ja asioita johdetaan minne sattuu. Toisin sanoen nää poliittiset joukkoliikkeet, jotka Euroopassa hullua aikaa ylläpitivät, olivat jotakin mikä niin kuin oli kai meille kaikille ehdottomasti hyvin vastenmielistä emotionaalisesti, ja tällä vaatimattomalla tavalla varmasti haluttiin omaehtoisesti omalta kohdalta varmistaa, että kirjoittaminen ja ajatteleminen ja esittäminen täytys olla jotakin täsmällistä, täytys tietää mihin se johtaa ja täytys tietää mitä se tarkoittaa. Se, että se vei kirjoittamisen ja muun taiteenkin tekemisen aika hankalaksi ja muut, niin se on toinen asia, mutta se oli hyvin tärkeä ja aivan välttämätön vaihe koko meidän kirjallisuudessa ja myöskin muussa ajattelussa."

    "Se (modernismi) ei missään tapauksessa ole koskaan koskenut kirjoittamista sinänsä tai ensisijaisesti tai ollenkaan, vaikka joissakin lausahduksissa on jotakin mainittu kielestä tai runoudesta - se on jo lähes koominen ja totaalinen harha, että on kirjoitettu kirjoittamisesta, mitä helvetin kirjoittamista siinä olisi, sehän on mitä epäintresantein kysymys käsitellä, kun on koko elävä maailma ihmiset, tapahtumat ympärillä."

    "Se (modernismi) oli metodin kehittäminen siinä vaiheessa - ehkä, ei se ollut muuta."

    "Ei Eliot merkinnyt muuta kuin yhtä kirjailijaa, ja ei sen suomentaminen ja käsittely ollut mikään merkittävä asia, eikä se anglosaksinen suuntaus ollut mitään sillä tavalla merkittävää, kyllä tää modernismi, jos katsoo näitä ihmisiä, ja näitä keskeisiä modernisteja, ketä he ovatkin, niin on käsittämätöntä sanoa jotain ulkomaisesta vaikutuksesta heihin. Sen takia, että he kaikki ensisijaisesti lähtevät ja nousevat ja kuvaavat omaa ympäristöään. Ne on kirjailijoita, jotka niin kuin Hyry tai Meri, kirjoittavat omasta tai vanhempiensa elämästä koko elämänsä."

    "Mä olen lukenut peräti vähän kirjoja.... ei mulla ole ollut aikaa lukea."

    Paavo Haavikko

    http://www.youtube.com/watch?v=gKuA3iee4-c

    Mä istun tässä lattialla, oikeastaan nurkassa. Parketti on haljennut, kun toi patteri vuotaa. Kirjoitan tän ensin lyijykynällä vihkoon - nopeampaa. Tossa vieressä on kissa jonka harjasin juuri. Tuolla kauempana on maton toinen reuna. Sinne on pitkä matka.

    Seinällä on joku varjo vaikka on jo pimeää. Pitäs varmaan pukea päälle ja lähteä. On asioita. Mutta vielä on hikinen olo kuuman kylvyn jäljiltä. Täältä on pitkä matka joka paikkaan, mutta on hyvin hiljaista. Toinen kissa nukkuu.

    Kävin isää katsomassa sairaalassa. Joutui sinne kun löi äitiä, kun tämä oli tullut peittelemään sohvalle jossa nukkui. Oli pimeää ja luuli, että joku yrittää lyödä kirveellä. Huomenna haen sen kotiin. Äidillä on sitä jo ikävä. Pelkäävät eri asioita.

    En mä niitä juurikaan funtsi. Jokaisella on oma loppunsa. Mä yritän hoitaa vaan sen mun oman osani. Joskus onnistun jopa. Broidi on Lontoossa korjaamassa tietokoneita. Sillä on asioihin ihan toisenlainen näkökulma. Mulle aika on aika suhteellinen käsite, en tiedä minne se meni, mutta en sitä myöskään ole kaivannut.

    Yrityksen pysyvyys ja todellisuuden taju. Sen henkisen todellisuuden.

    Kaipuun ja ikävän määrä. Ja useampia vuosia aikaisemmin se sama.

    Tuolla maton toisella puolen on puutteen poistaja.
    Ruskeaa juomaa läpinäkyvässä pullossa.
    Mutta puutteen poistaminen johtaa melkein heti uuteen puutteeseen. Outoako - ei suinkaan.

    Tämä lattia ei kerro mitä se on aikaisemmin kantanut.
    Nämä säkeet eivät huonoinakaan kerro yhtään sen enempää.
    En tiedä kertooko kukaan miksi.
    Ehkä kertoo.

    Hauraalle lattialle heijastuvia varjoja
    kuin unohdettuja kuvia.
    Katsomo oli tyhjä koska retkikunta eksyi aamiaiselle.

    Tuossa pöydällä on suunnilleen kymmenen kappaletta kuluneita satiinisia kärkitossuja.
    Satiini nauhoilla tietenkin.
    Persikan värisiä.
    Siinä 60 euroa pari.
    Likaisia ja reikäisiä.
    Kerään niitä.

    Ja kohta soitan taksin.

    http://www.youtube.com/watch?v=g-oLmOm9vk0

    VastaaPoista
  13. Kyllä minäkin olen runoja lukenut, mutta jouduin Haavikko-tapauksen tiimoilta vastaamaan runon ilmiasun peruskysymykseen:

    Mistä tietää milloin runossa rivin tulee loppua, milloin sana siirtyy seuraavalle riville, joskus yksinäänkin? Juonikin voi siinä rytäkässä katketa, tai sitten ei.

    Yritin paria erilaista vastaustyyppiä. Kumpaakaan ei hyväksytty, vaan tivattiin totuutta. Aikuisen kun pitäisi tietää.

    Mistä peijakkaasta aikuinen sen tietää? Joutuuko runoilija vetämään henkeä kiihtymykseltään, ja ottaa hengähdystauon rivinsiirron kohdalla? Astmaisen tai tupakoivan runoilijan rivit olisivat siten lyhyemmät.

    Mistä sen tietää? Se tivaa taas aamulla.

    VastaaPoista
  14. "Oi, Suomi synnyinmaa,
    suo helmallas sun poikasi
    onnellisena nukahtaa,
    kun hän henkensä halvan
    sulle antanut on!
    Ei muuta kunniaa kuin
    kuulla kummultansa
    sun kuusiesi kuiskinaa,
    kun sä kätkenyt olet
    hänet viime lepohon."

    ----

    "Mene ja kerro, että meillä jokaisella on nimi,
    mene ja kerro, että suomalainen kenraali makaa saman mullan alla kuin sotamiehet, saman kunnian kantaen kuin sotamiehet."

    VastaaPoista
  15. Aamuinen leikkaukseni kultalusikka suussa syntyneeseen Tuomiojaan tuntuu osuvalta vielä illallakin: kun synnyttää paljon tekstiä kuullostaa viisaalta, mutta mitä jää lukijan käteen? Eräissä paljon seuratuissa blogeissa on usein sama tunnelma, suoraan sanoen. Jos jotakin tuleekin sanoneeksi, niin kohta voi vetää takaisin.

    Tuomiojan kanssa olen pari kertaa turissut: epäluuloa kansanmiehen kykyyn kasvaa ymmärtämään ns. hienoja asioita. Haavikon syntyperästä en tiedä, mutta ilmeinen "stadilaisuus" epäilytti.

    Muistan Haavikosta oikeastaan vain ärtymykseni yrittäessäni saada selkoa hänen koukeroisista kolumneistaan Suomen Kuvalehdessä.

    No, muistuipa tässä mieleen yksi tositapaus Haavikosta. Halutessani kymmenkunta vuotta sitten julkaista kirjan ajatuksistani etsin rahoittajaa. Tikkurilan kirjaston Säätiöoppaasta huomasin myös Haavikon perustaneen säätiön tukemaan luovaa työtä. Siispä laitoin menemään hyvin perustellun hakemuksen tarkoituksella vähän pelotella ns. Suomen herroja.

    Eipähän siitä mitään palautetta tullut, mutta jonkinlaista mielihyvää koin huomatessani Haavikon Säätiön myöntävän Hannu Salamalle 30 000 markkaa "työläiskirjailijapalkintona".

    Jos tuntisin Salaman, lohduttelisin häntä, samoin kuin Erkki Toivasta samoihin aikoihin Suomen Kulttuurirahastolta saamastaan 100 000 markan apurahasta "aikamme savolaisena".

    VastaaPoista
  16. Mikä on kuusenhavun symboliikka? Muulla kuin ensimmäisellä tasolla?

    VastaaPoista
  17. "Muistan Haavikosta oikeastaan vain ärtymykseni yrittäessäni saada selkoa hänen koukeroisista kolumneistaan Suomen Kuvalehdessä."

    Saman asian koin minäkin silloin aikanaan, kun luin Haavikon kolumneja SK:stä 90-luvulla. Vai milloin se olikaan.

    Toisen kerran lukiessani ymmärsin miehen ydin ajatuksen ja mieleeni tuli tunne, että perkele, olisihan tuonkin asian voinut sanoa selkeämmin.

    Tietenkin voi olla myös, että tämä pienoinen harmin tunne nousi oman tietämättömyyden/tyhmyyden tunteesta, kun sitä kuitenkin kuuluu keskinkertaiseen ja keskinvertaiseen keskiluokkaan.

    Havusta tulee mieleen sissikomppanian merkki hihassa Orwellin vuonna 1984. Ja nuoruus, ja lapsellisuus, ja se elinvoiman ja kuolemattomuuden tunne,

    joka saa nuoret miehet juoksemaan ja hyökkäämään asemiinsa kaivautunutta vihollista vastaan uraata tai Suomen karhua huutaen.

    "Nuorta verta ja lihaa.
    Vaatii koti, uskonto ja isänmaa."

    Oliko tämä Haavikko. En muista. Mutta kuitenkin. R.I.P.

    VastaaPoista
  18. Tunnustan tietämättömyyteni havuista. Muistan sukuvalokuvista avonaisten arkkujen ajalta että vainajaa ympäröi kuusenhavut.
    Havut ovat ilmeisesti kuuluneet hautajaisiin pidemmänkin aikaa.
    Kuusenhavu oli myös 1918 jääkäreitten ja valkoisten symboli yleisemminkin. Siitä se kaiketi siirtyi armeijan kauluslaattoihin.

    Hautajaisistako jääkärit ne keksivät vai onko havuilla muitakin yleisesti tunnettuja merkityksiä Suomessa?

    VastaaPoista
  19. Tuomiojan kanssa olen pari kertaa turissut: epäluuloa kansanmiehen kykyyn kasvaa ymmärtämään ns. hienoja asioita

    Johtuisiko kokemuksesta?
    Poliitikkohan joutuu ihmisiä tapaamaan ja joillain enemmän kontaktiin osuvilla (=muilla poliitikoilla) tuntuu yllättävän paljon olevan vaikeuksia monissa helpoissakin asioissa.
    Itselle ainakin tulee monista mieleen että pyrkivät simuloimaan ymmärrystä sen sijaan että yrittäisivät ymmärtää - jälki sen mukaista.

    VastaaPoista
  20. "Suomella on ollut liittosuhde kolmen kaikkein aggressiivisimman ja typerimmän suurvallan kanssa; eli Saksan, Neuvostoliiton, ja nyt USAn
    ...
    Siinä on jotain kummallisen johdonmukaista."

    Paavo Haavikko

    VastaaPoista
  21. Kemppinen:
    Herroilla oli ikäeroa vain 11 vuotta mutta kokonainen maailma. He kuvasivat maan kaksi voimavaraa, työn ja yrittäjyyden. Haavikon teoksissa sana ”yritys” on yleinen. Yritys omaksi kuvaksi.

    Eikö valtio ollut hänelle "yritys (yhtiö?), jonka toimiala on rajoittamaton"?

    VastaaPoista